Ursan esitelmä: Lotta Purkamo - Syvän kallioperän mikrobit Maan ulkopuolisen elämän malleina
Ғылым және технология
Peruskallion käyttö joko energian tai lämmön lähteenä (geotermiset lämpökaivot), matkustusreittinä (metro- ja junatunnelit) sekä raaka-aineiden lähteenä (kaivokset) yleistyy niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Jopa usean kilometrin syvyyteen ulottuvista rei’istä voidaan myös tutkia syvällä maapallon kallioperässä eläviä mikrobeja.
Tutkimus avaa uudenlaisen ikkunan siihen, minkälaista elämää saattaisi olla esimerkiksi Marsissa. Marsin pinnalla olot ovat elämälle hyvin epäsuotuisat, mutta "kiven sisässä" eliöt voisivat selvitä. Syväreikien elämää, eli nk. syväbiosfääriä on tutkittu Suomessa mm. Outokummun tieteellisestä, 2,5 km syvästä tutkimusreiästä, Otaniemeen kairattavasta St1:n jopa 6 km syvyyteen yltävästä lämpökaivosta, sekä Pyhäsalmen kaivoksesta.
Minkälaista elämää löytyy syvältä maapallon kallioperästä? Entä mitä se voi kertoa meille elämästä muilla taivaankappaleilla? Miten voisimme tunnistaa merkit syvällä kallioperässä muhivasta elämästä vierailla planeetoilla?
Puhujana erikoistutkija Lotta Purkamo Geologian tutkimuskeskuksesta.
Kuva Lotta Purkamo
---
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on järjestänyt kansantajuisia esitelmiä tähtitieteestä ja sen lähitieteistä jo vuosikymmeniä. Nykyään esitelmiä järjestetään 3-4 esitelmän sarjana keväisin ja syksyisin. Esitelmät ovat kaikille avoimia ja maksuttomia ja ne suoratoistetaan verkossa, mikäli mahdollista, sekä tallennetaan tälle kanavalle.
www.ursa.fi/esitelmat
Пікірлер: 6
Hurjan mielenkiintoista, jälleen! Kiitos näistä luennoista! ❤️
Nyt oli hyvä aihe. Törmäsin tähän syväbiosfääriin muistaakseni joskus Wikipediassa. Silloin etsiessä ei löytynyt englannin kielelläkään näin kattavaa yleistajuista luentoa. Joku ted talk taisi olla. Kiitos taas Ursa ja luennoitsija myös!
vau nyt on tosi mielenkiintoinen aihe
Artic Drilling Company on hyvä kairaamaan syviä koloja, kivi otetaan talteen erinomaisen tarkasti talteen. Oletteko tutkineet muuten Taivalkosken syväreiän kiviainesta, mitä se sanoo?
onko se maa-aines jossain tietyllä alueella, minkä jääkausi on työntänyt pois tästä suomen päältä.
@ursafi
6 ай бұрын
Hyvä kysymys! Ursasta ei taida löytyä riittävästi jääkausituntemusta, jotta varmuudella voitaisiin sanoa, mihin suuntaan jäätikkö levisi -- suoraan etelään, kaakkoon, tuskin lounaaseen. Jäätikön mukaan lähtenyt irtain aines löytynee tuolta reitiltä, jota pitkin jää eteni. Viimeisestä jäätiköitymiskaudesta löytyy paljon merkkejä maastosta etenkin jäätikön vetäytymisestä, mutta leviämisestä ei näytä olevan samassa määrin kiinnostuneita. Epäilemättä esim. meikäläisiä rapakivilohkareita löytyy sijoiltaan siirtyneenä jostain päin Baltain maita tai Venäjää.