Tapasin kodittoman naapurini kuuden vuoden jälkeen
Minulta on kysytty tasaisin väliajoin mitä Penalle mahtaa kuulua näinä päivinä. Tein aiemman videon vuonna 2018 eikä minulla ei ole ollut aavistustakaan sen jälkeistä käänteistä, mutta itseänikin kiinnosti asia. Päätin siis ottaa selvää.
Puhuttiin Penan kanssa, että jos haluatte lähettää hänelle kirjeitä, niin se onnistuu kyllä ja hän olisi asiasta hyvin mielissään. Osoite on: Syväpuron hoitokoti, Pena, Mickelspiltomintie 270
07890 Mickelspiltom.
Пікірлер: 177
Tekeepäs eetvarttia julkaista tällainen kevyt parissa päivässä tehty video noiden kuukausia kestävien projektien vaihteluksi. Seuraavaksi tulee kuitenkin taas isoja juttuja, sillä lähden viikon päästä Amerikkaan tekemään dokumenttisarjaa maan jakautuneisuudesta. Se tulee ulos sitten syksymmällä. Mukavaa oli myös tavata Penttiä. Hän oli hyvin iloinen saamastaan palautteesta. Mikäli haluatte lähettää hänelle kirjepostia, löydätte kuvaustekstistä osoitteen. Kaikkea parasta päiväänne!
@Tenpo-si2qu
2 ай бұрын
Turvallista matkaa Amerikkaan! En malta odottaa millaista dokumenttia seuraavaksi julkaiset, jokainen tekemäsi video on taideteos jota nauttii katsella.
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Kiitos paljon, mukava kuulla.
@Ilezki
2 ай бұрын
Nää sun videoit aivan loistavia🎉❤ zemppii jenkkeihi.kiinnostava aihe tulossa innolla odota👍😄
@youtube_user2537
2 ай бұрын
Isoi juttui tulos :D Ekaa kertaa voin allekirjoittaa tän ilmaisun käytön. Mahtava aihe!
@ajarila
2 ай бұрын
Tosi mielenkiintosta nähdä toi jenkkisarja. Ootko nähnyt Peter Santenellon videoita täällä tubessa?
Mahtavaa nähdä pena iloisena ja nähden hyvin voivana. Kiitos, jälleen mahtavasta reportaasista ja vastineesta verorahoille!
@wyxir4191
2 ай бұрын
hyvä kommentti @runkkari6985
@Dog_Corleone
2 ай бұрын
Voi v***u mikä runkkari..
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Kiitos runkkari
@jepjep3714
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYle😂
@asfalttiritari5127
2 ай бұрын
🤣 @@JaakkoKesoYle
Pena trilogia
Kiva nähdä mitä Penalle kuuluu tänäpäivänä! Pitkän matkan mies kulkenut ❤
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Toivotaan, että matka jatkuukin vielä pitkään.
Tämä video tuli mulle kuin annettuna❤🙏 Puoli tuntia siitä kun katsoin tämän Penan stoorin, kaadoin kaiken koto löytyvän alkoholin viemäriin. Tiesin het että just tämä mun tarvitsi tehdä. Alkoholi on hirvittävä sairaus, eikä se "kohtuukäyttö" sovi mullekkaan. Kiitos Jaakko Keso että teit tämän haastattelun !😊
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Ohhoh aikamoista. Kaikkea parasta sulle! Voimia koettelemuksiin, jos sellaisia tulee tielle.
@Neste1001
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYle No kiitos, koettelemukset tulee varmasti. On näitä päätöksiä ollut aikaisemminkin, ja elämäntapamuutos- yrityksiä, mutta Alkon kanssa mä oon ihan kypsä tekemään tän päätöksen. Koskaanhan ei voi luottaa täysillä itseen mutta pitää nousta aina uudelleen, kun kaatuu. Ja oppia antamaan anteeksi, itselleen. Terveisiä Penalle, hieno stadin äijä! 🫡
@LatinKingsLS
2 ай бұрын
3pv ja taas vituttaa kun youtube videon ja hetken mielijohteesta heitit menee, ja haet uutta. :D
@kanggoo57
14 күн бұрын
@@Neste1001 2kk mennyt, onko pysynyt samalla linjalla?
@Neste1001
14 күн бұрын
@@kanggoo57 Kyllä, kiitos kysymästä ! Koskaan älä sano en koskaan mutta kun yrittää ottaa vaan päivän kerrallaan niin se saa riittää... Raitista kesää kaikille😎🌻
Taattua Keso-laatua jälleen! Niitä harvoja kertoja, kun tuntee saavansa jotain vastinetta YLE-verolle.
Itte ollu nyt kohta 4vuotta vartijointi hommissa monessa paikkaa pahalta tuntuu kyllä kattoa ku on näitä "juoppoja" osa haluais eroon viinanpirusta mut eivät vaan pääse pois siitä ympyrästä. Osa on kyllä hyviä ihmisiä mut on sielä niitä mätiäki omenoita. Tsempit penalle kiva oli nähä tilannekatsausta 🫂
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Milloin teemme dokumentin vartijahommista?
@avitutus_monni
2 ай бұрын
Maakunnissa toimivien varijoiden toiminta vs kehä kolmosen varijoiden ero vois olla mielenkiintonen @@JaakkoKesoYle
Ois mahtava jos pena sais iisit eläkepäivät omassa mökissä ja ettei viina vie❤jaakolle isot👍👍hieno homma tuoki ettå on tuki paikallaan tuolla nykysessä
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Mahtavaa työtä tekevät ja Suomi on hyvä maa, kun tuollaista ylipäänsä on.
Tää on niin parasta sisältöö. Mahtavaa nähdä Penan hymyilevän ja voivan hyvin vaikka on kovia haasteita ollut!!
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
On kyllä hyvää pilkettä silmäkulmassa.
Kyllä se kodittomuus sattui munkin kohdalle avioero kun tuli aikoinaan, oli hankala löytää asunto vaiks ei ollu rahasta pula tai mitään.. sitte yksinäisyyteen päihteet ja kierre oli valmis . Luojan kiitos nyt hyvin asiat 🙏🏻 Ihana nähdä Pena taas ja vaikuttaa voivan hyvin ❤️🙏🏻
Nää on niin tärkeitä videoita, kiitos Jaakko ja Pena!
@t0pi90
2 ай бұрын
Juuri näin!
Mahtava video! Kiitos tästä jatkoa tarinalle on odotettu!!
Tää oli hyvä! Ihana nähdä et hänellä menee paremmin! ❤ lisää näitä! 😊
Video mukava yllätys, kiitos tästä.
Jes!!!! Takuulla taas timanttia 😎 Edit. Isoo siunausta Penalle, tosi mukavan olonen ukko!
Terveyttä ja onnea penalle elämään.kiitos jaakolle tästä videosta 👍
Kiitos Jaakko. Tää on todella tärkeää työtä.
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Kiitos
Kiitos Jaakko kun teet näitä videoita vuodesta toiseen ❤
Parasta kontsaa. Kiitos!
❤😢😅 hienoo et teit tän . Oli kiva nähdä että Pena on edelleen avun piirissä!! Hyvä Pena! Ja kiitos Jaakko. Kaikkee hyvää penalle jatkoon.
Kerrankin vastinetta verorahoille :). Aivan mahtava Pena todella symppis ja mukavan oloinen ukko joka pitkän matkan on kulkenut. Kiitos Jaakko!
Tätä on odotettu! Välillä kun nää sun videot on feediin pompannu niin tullut mieleen kyllä että mitähän Penalle nykyään kuuluu. Nyt on hyvä tietää että Pena on vielä vielä hyvissä sielun ja ruumin voimissa. Hyvää jatkoa hänelle👍🏻
Kiitos hienosta dokumentista.
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Minä vain taltioin tätä muiden hienoa työtä ja taivalta, mutta kiitos.
Itku tuli ja toivon että saat halata vielä rakkaitasi vielä .. kaikkea hyvää sinulle ❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Mahtavaa nähdä pena noin hyvinvoivana ja se että hänella katto päänpäällä❤
Good job Jake🎉❤
Jes! Just mietin että mitähän Penalle kuuluu! Hyvä nähdä Pena iloisena ja hyvinvoivana! Hyvää kontenttia teet!❤
Loistava video jälleen!
Hieno video kiitos
näitä sun dokumentti videoita on mukava katsoa, varsinkin kun jaksat käydä ikäihimisen luona joka on ilman ikiomaa kotia ja tuot hänenlaistensa ihmisten ongelmat esiin ja niihin jopa voidaan tämän kautta reagoida ja vaikuttaa. katson mielelläni näitä videoita
Jaakko&Pena ootte molemmat ihmisiä sydän täynnä kultaa❤
Tätä on ootettu!!
Kiitos Jaakko ja Pena
Vihdoin
Kiva kuulla taas Penasta! + Jaakosta toki!
Ihana Pena ❤️
Nättiä .... super hienoo kaikkea hyvää penalle
Kyllä jokin päivä lähetän Penalle kirjeen! :)
Kyllä ihan kyynel vierähti poskille kuunnella Penan tarinaa mullakin on Tampereella semmonen kaveri joka on ollu koditon jo 6 vuotta veneitten alla nukkuu talvisin näin sen kadulla kävelemässä otin sen muutamaksi yöksi mun luo ja annoin puhtaan vaatteet ja villa sukat ja tumput ja muutaman kympin rahaa mitä oli lisää penaa on niin symppis jäpä että mielellään lisää näitä❤❤ penalle rakkaita terveisiä Tampereelta ❤❤
Juuri tossa viimeviikolla tuli ajateltua penaa kun mietiskelin suomen kodittomia. Hienoa että teit jatkoosan ja sain vastauksen!
Ylen hienoin mies
Tää sulattaa kyllä sydämen, kiitos Jaakko tästäkin
Kaikkea hyvää Penalle!
Riippuvuus on myös sairaus. Ja ei ole hyvä sijoittaa pitkään kuivilla olleita ihmisiä pitskun kaltaisiin paikkoihin asuun missä yötä päivää tapahtuu jotain kuten ruusulankadun yksikkö on toinen. Pena tarvii oman yksiön talosta mikä on ihan normaali ei mikään auroratalo. Kokemuksesta voin sanoa
Autetaan lähimmäisiä, jutellaan vaikka tuntemattomalle...ei vaan tuijotella Pentin kaltaisia 👍
Tämä tuli sopivaan aikaan! Juuri oli juttua siitä, että nuorten miesten raittius ohitti jo nuorten naisten raittiuden. Näkisin, että juuri tällaisten tarinoiden esiin nostaminen on vaikuttanut suuresti. Miesten ongelmallisesta juomisesta on puhuttu pitkään ja selvästi sillä on vaikutuksia. Alkoholi on monille suureksi haitaksi ja on erittäin positiivista, että useampi tunnistaa sen. Toivottavasti Pena ja kaikki muut alkoholin kanssa kamppailevat löytävät elämäänsä iloa ja valoa, josta ammentaa voimaa alkoholista erossa pysymiseen. Niinkuin Pena sanoi, alkoholisti ei voi juoda vähän. Se vaatii totaalikieltäytymistä. Mukava, että Pena tunnustaa retkahtaneensa, mutta haluaa silti raitistua pysyvästi! Aina kaikki ei mene niinkun haluaa, mutta se on monesti osa paranemisprosessia. Kiitos Jaakko ja Pena. Kaikille alkoholin kanssa kamppaileville tsemppiä, olit sitten itse alkoholisti tai sivustakärsijä.
Pena on Äiäjä❤
Asiallista höpinää Penalta👍👍👍
Hieno jatko-osa ja hieno mies tämä Pena. Saisi moni ottaa koppia hänen sanomisista sekä asenteesta.
Hyvä video 😊
@JaakkoKesoYle
10 күн бұрын
Kiitos
Hyvä äijä
Penako siellä nukkuikin, aina se Paavalin paikka oli varattu, täyty pönttöön sukeltaa nukkumaan. Hyvä kun Pena on selvinnyt ja tehnyt nousun, kaikilta se ei onnistu.
Haaste sinne Helsingin suuntaan heille (meille) joilla on siihen mahdollisuus. Haetaan ResQ:sta sumpit ja sämpylät kun kohdalle osuu hän, joka sitä tarvitsee. Itse aion jatkossa Helsingissä käydessä tehdä näin. Omassa kotikaupungissani ei asunnottomia näe, mutta jeesataan silloin kun tarve on.
Kiva kuulla että Penalla on asiat paremmin. Hyvä video kiitos siitä. Itse olen pohtinut useasti tällaista asiaa, miks meillä on kodittomia näin paljon? Miks kodittomat ovat eriarvoisessa asemassa kuin esim. pakolaiset ? Eikä tähän liity mitään negatiivista pakolaisia kohtaan,mutta jos on varaa ottaa pakolaisia vastaan siten että heille mahdollistetaan katto pään päälle ja pienimmätkin elämän tuntuiset mahdollisuudet niin miksi kodittomille ei ole samanlaisia oikeuksia saada elää samalla tasolla? Mie olen sitä mieltä, että jokainen ihminen on elämänsä arvoinen ja etenkin tässä hyvinvointi Suomessa olisi nyt eduskunnassa AIKA ja hoitaa omat kansalaiset siten ettei kenenkään tarvitsi elää kadulla. Ne ketkä on vahvempia ja vauraampia voisivat myös laittaa painetta eduskuntaan.
❤❤
Apua miten tahdittomia kysymyksiä ruokalassa. 😅 Onneks ottivat huumorilla. Ehkä tuo vähän kevensi tilannetta kun puhuit suoraan. Ihana kuulla Penasta. 🥰 Tosi koskettavaa ihmisten terveiset. Penan avoimuus on upeaa. Alkoholi on kyllä pirullinen aine. Hyvä, että nyt on erossa siitä. Kaikkea hyvää Penalle. ❤
Jaakko kyllä ansaitsisi jonkun elämäntyöpalkinnon näistä dokumenteista. Nämä on täyttä timanttia!
jaakko oot best
Pena on niin symppis
Onnibussilla ❤❤
mietin pitkään miks näytät niin tutulta, mutta oot identtinen Andy Summersin kanssa. Toki nuorempana :D
Tämmöset just ja mitä karpokin teki taanoin on ehkä mukavinta ohjelmaa mitä seurata. Tarinaa elävästä elämästä.
Kova jakso. Pena myös kova. Tuossa elämän possassa ei ole aivan helpointa voittaa päihteen viettelemys ja löytää tervehenkistä tekemistä, kun se on erittäin vaikeaa myös monelle sellaiselle, jolla puitteet ovat paljon helpommat.
Just katsoin ties monennenko kerran Penan alkuperäiset dokkarit. Kiva kun teit jatkoa 😊
Kai Pena sai edes pienen rahapalkkion kun teit hänestä dokumentin?
Algoritmikommentti
Penan pitäs alottaa oma tubekanava. Syväpuron kuulumisia.
tsemppiä penalle, hyvä jaakko
Hienoa että noita on. Oma kokemus on et rahaa jää käteen lähes minimi määrä ja ehkä joku kallis pikku kauppa muutaman km päässä. Ruuat on tyypillisiä laitos ruokia, neutraalin makuisia tai jopa pahoja. On silti tärkeää että noita laitos paikkoja on kodittomille ja mt ja tai päihderiippuvaisille, tukiasunto on sitten seuraava etappi, jos kunto niin henkinen kuin fyysinenkin antaa periksi
Olen työssä käyvä Holsti. Lapsia on mutta ero tuli. En koskaan ole tuosta selvinnyt. Kuolema kuittaa. Tai että sota tulee niin kuolen sankarina..
👍
Jumalan Siunausta ja johdatusta siun elämään. Ymmärrän, että kaipaat omaa pikku mökkiä ja perunamaata, jota hoitaa. Itse myös kaipaan pois kaupungista ja olen etsinyt pikkusta vuokramökki, luonnon rauhasta, jossa kasvattaa, vaikka perunoita, yrttejä,marjapensaita ja tietysti omenapuu, vaatimatonta elämää. Uskon, et Jumala vastaa rukouksiini. Niin myös sinulle. Älä luovu unelmistasi. Voimia, Jumala auttaa myös pysymään raittiudessa sinua. 🙏🙏🙏🌻
kyllä mies muuttunu👍
Moro! Teetkö vielä Iivo Niskasen kanssa beatboxaus videoita? 🙂
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Hetkinen, mistä on kyse?
@ynyk89
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYle kzread.infoOlEuMDDig5M?si=NcNj3toCqSY7Y8cO
Olet Jaakko journalismin jumala.
odotettu
Voitko käsitellä ai mun olkapää asiaa ja kuka hän on?
Wild Windows95man appears :D
Tosi hyviä siun videot!
HIENOMIES
Mauri Poikeljärven perustama tämä Syväpuro yhteisö. Pari kertaa olen kyseisen miehen tavannut.
Ihana kuulla penasta. Oon sanut oaljin tuetoa asunnottomista.
Pakko saada Pena Merchiä!
Kuusi vuotta sitten? Taidan olla vanha😬
pena lore jatkuu
Jaakko käveli aamulla vastaan juuri, kun olin katsonut tämän videon. En kehdannut kehua hyvästä työstä. Ehkä ensi kerralla uskallan.
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Ai tänään vai? Missä?
@franktuuba5942
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYle Somerontiellä aamulla
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
ohhoh pieni maailma @@franktuuba5942
@franktuuba5942
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYle Kerron nyt sitten näin, että kiitos sun videoista! Hyvät viikonloput
Jaakko keso on parasta mitä yle tarjoaa
Hienosti osaa Pena käsitellä omaa ongelmaansa ja tiedostaa sen!
I would like to listen to your videos but the CC is not available. I’m in the USA and need English
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
I'm glad to hear that! It's a shame they don't have english subs (yet at least). I'm working on a usa doc series now that hopefully will have them though.
Sä teet sellaista toimittajan työtä mitä YLE verolla pitääkin toteuttaa!
Pena on kova jätkä
Roska silmässä katoin 🥰🥰🥰🥰
voitko selvittää mitä kuuluu vallattomalle100:lle suomituben legenda vain katosi ja videoiden tulo loppui
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Yritetty on mutta tuloksetta
@tinakone1154
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYle aivan
hyvä video ja on kyllä paljon pirteempi ja lisää pentistä näitä jos mahdollista tai jostain huumeiden käyttäjästä tämmönen
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Huumelainsäädännöstä tekisi kyllä mieli tehdä jotain.
ai että mikä mä haluisin päästä näkemään mutta se ois varaan vähän outoo jos mä meen tonne
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Lähetä sille kirje! Osoite löytyy kuvaustekstistä.
@Juntti697
2 ай бұрын
Ok kiitti
Pena se on joko tai! Joko se korkki pysyy kiinni tai ei.. pena määkin oon holisti. Ja Tampereelta. Junas/bussissa kerkee hyvin vetään kännin päälle. Ja miks viinaa? Kaks vahvaa kaljaa olis riittäny. Mutta alkoholisti ei voi pena hyvä juoda sitä alkoholia ❤😮
Onko niitä Penan elämästä kertovia videoita enää mistään nähtävissä?
@JaakkoKesoYle
2 ай бұрын
Joo ne on linkattu tohon alkuun yläkulmaan kun mainitsen ne
@Rahvaanrapinaa-yo7ge
2 ай бұрын
@@JaakkoKesoYleKiitos!
Liljendal place to be
Teet kyllä helposti parasta viihdettä ylen puolelta, aina niin mielenkiintosia ja hyvin toteutettuja videoita. Paras tähän asti on ollut sun dokumentti Suomalaisten alkoholin käytöstä, pistähän korvan taakse idea jos jatko-osan sille tekisit.
On ilo nähdä että penalla menee nykyään paremmin toivottavasti tämä mies saisi vielä joskus itselleen oman talon ja kunnon kodin