Tapasin kaupungin puhutuimman graffitimaalarin

Helsingissä vaikuttaa muun muassa Yeni, Yeni1, Yenione nimillä tunnettu graffitimaalari, joka on niin aktiivinen, että tavan kaupunkilaisetkin ovat noteeranneet hänen työnsä. Mystinen hahmo jakaa mielipiteitä: Toiset toivovat hänelle raippaa, kun taas toiset ylistävät häntä häpeilemättömänä aidon graffitikulttuurin airueena.
Halusin tavata hahmon ja selvittää, kuka hän on ja mikä häntä ajaa. Ja kuinkas ollakaan, Yeni vastasi toiveeseeni ja kutsui minut mukaan seuraamaan hänen toimintaansa.
Tämä video on eräänlaista jatkumoa aiemmalle graffitidokumentilleni, joka ei niinkään keskittynyt bommaamiseen. Yleisön toiveesta teema saa tällä videolla jatkumoa. Toivottavasti viihdytte.

Пікірлер: 738

  • @JaakkoKesoYle
    @JaakkoKesoYle Жыл бұрын

    Sori, tämä oli teknisen säätämisen takia hetken aikaa poissa näkyvistä. Aika monet ovat toivoneet jatkoa aiempaan graffitidokumenttiin. Tässä nyt tutustutaan Yenin ja muiden haastateltavien kautta vähän erilaiseen tekemiseen. Toivottavasti viihdytte videon parissa! Ja erityiskiitos jälleen haastateltaville. Tämän julkaisussa on muutenkin vähän kestänyt, kun välissä oli kesälomaa ja työharjoittelujaksoa ulkomaantoimituksessa ja mandariinikiinan opiskelua Taiwanissa, jossa nyt paraikaa olen. Seuraavia videoita teen tammikuusta alkaen täältä käsin. Otan mielelläni lisää aihetoiveita vastaan.

  • @jore569

    @jore569

    Жыл бұрын

    Kiitos

  • @autistiaatu

    @autistiaatu

    Жыл бұрын

    Millo rabbiotube dokumenttia tulee ulos?

  • @joonaa169

    @joonaa169

    Жыл бұрын

    Kiitos! Oon katellu yenin tagei ja throweja jo pitkään ja toivonu että tekisit uuden graffa dokumentin

  • @ciren656

    @ciren656

    Жыл бұрын

    Penko

  • @Perska2411

    @Perska2411

    Жыл бұрын

    Onks mahkui tehdä sieltä paikallisesta graffiti kulttuurist mini dokkarii? Olis mielenkiintoista!

  • @Ho_Lii_Fuk
    @Ho_Lii_Fuk Жыл бұрын

    Rehellisesti sanottuna vanhojen ja historiallisten rakennusten tms. pilaaminen on typerää ja todella rumaa. Itselle täysin fine jos töhertää sähkölaatikoihin, alikulkuihin hylättyihin rakennuksiin tms. koska silloin nää töherrykset tuo ainakin väriä kaupunkiin pilaamatta kuitenkaan hienoa ja historiallista arkkitehtuuria.

  • @Tiiliskivimurhaaja

    @Tiiliskivimurhaaja

    Жыл бұрын

    Samaa mieltä sun kaa et hyvä olla maalaisjärki mukana siinä hommassa että ei ihan joka paikassa tarvi graffitia olla. Toisaalta sit taas koko homman juju myös piilee siinä että ei ole sääntöjä ja maalaaja voi halutessaan tukottaa vaikka suojeltuja rakennuksia. onhan se kieltämättä typerää mutta niin on moni muukin asia elämässä ja ihmisessä typerää.

  • @iemaatta

    @iemaatta

    Жыл бұрын

    Osaako joku sanoa, millä oikeudella näitä töhryjä tehdään? Jos jokainen kansalainen alkaisi piirtelemään joka paikkaan, ei sekään varmaan herättäisi suurta iloa. Sen takia yhteiskunnassa on säännöt, että niitä noudatetaan.

  • @topiaslahtinen9907

    @topiaslahtinen9907

    Жыл бұрын

    @@iemaatta sä et nyt taitanu ymmärtää tuota kommenttia

  • @SauraXx

    @SauraXx

    Жыл бұрын

    Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Jos arvorakennuksiin näitä tehdään, niin poistaminen on huomattavasti vaikeampaa ja kalliimpaa kuin siitä sähkökaapista. En tiedä kuinka kovia veronmaksajia nämä tyypit on, mutta verorahoista se putsaus maksetaan ja itse koen, että maksamani verot voisi käyttää parempaan kuluun (vanhukset esim.). Siinä albumissa näkyi jotain todella hienoja, jotka voivatkin olla paikoillaan, mutta nämä tägit jäävät oman ymmärryksen ulkopuolelle. Tiedä sitten riittäisikö näille jos olisi jossain sitä pintaa mihin saa maalata mielin määrin, voisivat maalailla toistensa nimien päälle ja pyrkiä päätymään päällimmäiseksi.

  • @matard462

    @matard462

    Жыл бұрын

    @@iemaatta 🤣

  • @MHjuutube
    @MHjuutube11 ай бұрын

    Legenda kaduilla kertoo, että Yenistä tuli myöhemmin Helsingin kaupungin apulaispormestari.

  • @skibiditoiletfan838

    @skibiditoiletfan838

    10 ай бұрын

    Ai muuttiks se sen nimeks Arhinmäki

  • @frank-mikaelniskanen4113

    @frank-mikaelniskanen4113

    8 ай бұрын

    🤔😮

  • @kela523
    @kela523 Жыл бұрын

    Huomaa et verorahat kerranki käytetty hyvin. Tää on sitä kontenttia!👑

  • @tiii4017

    @tiii4017

    Жыл бұрын

    vihdoin :D

  • @ketolaqq

    @ketolaqq

    Жыл бұрын

    Avunanto rikoksessa hyvä SUOMI

  • @Hoboukko

    @Hoboukko

    Жыл бұрын

    @@ketolaqq Mussun mussun :D

  • @ajaluaLareppoO

    @ajaluaLareppoO

    Жыл бұрын

    @@ketolaqq missä kohtaa oli mitää avunantoa??

  • @bansku1137

    @bansku1137

    6 ай бұрын

    @@ketolaqq äijä sun käyttäjänimi on ketola qq

  • @aqank7487
    @aqank7487 Жыл бұрын

    Kiitos mielenkiintoisesta dokkarista! Kuten aiemmin jo poistettuun videoon ehdotin, mikäli mahdollista voisitko tehdä dokumentin "nuorisojengeistä" pääkaupunkiseudulla? Yritä vaikka saada näihin piireihin kuuluvia tekiöitä mukaan sekä myös sosiaalityöntekijöitä ynnä muita tahoja. Kiitos!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Tätä oon kyllä miettinyt. Ei oo vaan vielä löytynyt kunnollista tapaa lähestyä sitä aihetta.

  • @pekkakaukalo1405

    @pekkakaukalo1405

    Жыл бұрын

    No ei varmaan helpolla onnistu, kun lähtee kamerat ja mahdollisesti henki, toki jos salakuvaaja on taustalla ni voi onnata, tai salakuvaajan salakuvaaja.

  • @aqank7487

    @aqank7487

    Жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle no toivotaan että tämmönen mahdollisuus tulis.

  • @obiwankenobi4305

    @obiwankenobi4305

    Жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Jooo tästä videota r/plz

  • @0de1337

    @0de1337

    Жыл бұрын

    eli siis mamuista

  • @lassihalonen2639
    @lassihalonen2639 Жыл бұрын

    Tästä graffitien pesijästä tuli semmonen viba et käy itte salaa maalailemassa :D. Ja kansio joka oli ”löytynyt” olikin kollaasi omista töistä.

  • @vop4813

    @vop4813

    Жыл бұрын

    Haha hyvä huomio!

  • @vop4813

    @vop4813

    Жыл бұрын

    Ois kyllä aika ovela peite tarina

  • @vexihommissa666

    @vexihommissa666

    Жыл бұрын

    Vanha frendi oli deletellä duunissa buffaamassa ja maalasi samalla.

  • @djmamoon420

    @djmamoon420

    Жыл бұрын

    >viimeinen henkilö jota epäiltäisiin tagaamisesta >omille töille aina puhtaat pinnat >työllistät itse itseäsi >täydellinen rikos

  • @pegipoi

    @pegipoi

    Жыл бұрын

    No eipä siinä mitään vikaa ois. Työ on työ ja vapaa-aika vapaa-aikaa. Ehkä jonkun tukarin mielestä eettisesti kammoksuttavaa. Mutta pääasiassa jengi tekee töitä et saa rahaa, ei omasta halusta tai rakkaudesta töitä kohtaan.

  • @Malgodo
    @Malgodo Жыл бұрын

    Raikas, haastava näkökulma 2020-luvun Helsingin graffitikulttuuriin. Yeni kyllä pisti itsensä likoon täysillä, propsit siitä. Alakulttuurit eläköön!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Alakulttuurit todellakin eläköön!

  • @PROQUIL

    @PROQUIL

    8 ай бұрын

    joo veronmaksajat tykkää, kun saa kaupunki pestä noita töherryksiä pois :)

  • @hilmajuntti

    @hilmajuntti

    2 ай бұрын

    Kaikki lusmuilijat pitäis laittaan peseen noita

  • @Ihminen
    @Ihminen Жыл бұрын

    Niin kauan kun firmat saavat mainoksillaan tuottaa visuaalista saastetta ympäristöömme on graffitikulttuuri jopa pakollista.

  • @apinamummo
    @apinamummo Жыл бұрын

    En ole koskaan maalannut itse, mutta silti tässä oli paljon samaistumispintaa omaan jo osittain kadonneeseen nuoreen kapinalliseen. Kaupunkia ja tilaa yritettiin vapauttaa kaikkien käyttöön monin keinoin. Dokumentti herätti paikoin isoja kaihon ja nostalgian tuntemuksia. Kiitos.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Siisti kuulla, jos on resonoinut tällä tapaa.

  • @BLVCKSCORP

    @BLVCKSCORP

    Жыл бұрын

    Sama täällä, työ ja muutenki normi elämä nykyään, nuorena olin ihan erilainen, yön kingi pikkukaupungilla. Nostalgia fiilis tästä oli suuri, en niihin aikoihin aio palata mutta kyllä niitä hyviä muistoja niiltä "kapinallis" ajoilta on.

  • @jopade2255

    @jopade2255

    Жыл бұрын

    Kannattaa muistaa vaan aina että sillä kapungin tilalla, eli talon seinällä, junavaunulla on aina joku omistaja. Ja hän ei useinkaan ole tyytyväinen että niitä "otetaan haltuun" ja maalataan. Meillä on paikkoja missä maalaminen on sallittua, Mutta suurimassa osassa paikassa se ei ole.

  • @upsidedownman1690
    @upsidedownman1690 Жыл бұрын

    Kiitos loistavasta dokumentista! ❤️

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Kiitos katsomisesta!

  • @Juu550
    @Juu550 Жыл бұрын

    Mestari on palannut, ja todella hyvää settiä jälleen

  • @MP20540
    @MP20540 Жыл бұрын

    Kiitos Jaakko jälleen mahtavasta dokumentista, tämä(kin) oli todella hyvin toteutettu ja olinkin jo odottanut, koska julkaiset tämän videon. Jatka samaan malliin!

  • @suorsah
    @suorsah Жыл бұрын

    Hieno reportaasi Jaakko! Ja hyvin arvostettavaa (edelleen) on se, että pistäydytään vielä vähän pintaa syvemmälle kun voisi kuvitella. Itse katsoin dokumenttia n. 20 minuuttia ja olin varma että se on lopuillaan, mutta ilokseni huomasin että olinkin vasta noin puolivälissä. Kiitos!

  • @postipate55
    @postipate55 Жыл бұрын

    Lisää tän tyyppisiä videoita, nää on mielenkiintoisia👍🏻👍🏻

  • @300faglar4
    @300faglar4 Жыл бұрын

    Mielenkiintoinen video ja hyvin toteutettu.

  • @turnipper4370
    @turnipper4370 Жыл бұрын

    Hei, tää oli, jälleen kerran ja ketään yllättämättä, aivan fantastinen dokkari! Piti huomion paremmin kuin jotkut filmit joita näytetään isolla näytöllä, ja olisin ihan mielelläni katsonut tälle jatko-osaa. Jos on yhtään motivaatiota jatkaa graffititeemaa niin jatka ihmeessä, kiinnostava aihe joka on kuitenkin ns. lähellä normaalia ihmistä, kun suunnilleen jokainen on graffiteihin törmännyt ja muodostanut niistä mielipiteensä. Kiitos!

  • @santerirahikka6081
    @santerirahikka6081 Жыл бұрын

    💥 Taitavasti tehty ja erittäin mielenkiintonen dokkari! Iso käsi Jaakolle ja videoon osallistujille ammattilaisille. Hienoa nähdä että graffiti kulttuuri kukoistaa, tämmöset urbaanimmat aiheet ja tarinat on tosi hyviä. Näitä lisää :)

  • @Keksigrilli
    @Keksigrilli Жыл бұрын

    Loistava dokumentti. Suurkiitokset tän tekemisestä!

  • @elmeripeltopihko1945
    @elmeripeltopihko1945 Жыл бұрын

    tälläsii graffiti aiheisii videoi lisää! ja nää pitkät videot on just hyvii!!

  • @janneahokas9447
    @janneahokas9447 Жыл бұрын

    Todella hyvä dokkari! Kiitos 👍

  • @elppppu
    @elppppu Жыл бұрын

    Kiitos Jaakko että teit tän. Todella hyvä suoritus jälleen kerran!

  • @rallimasa9378
    @rallimasa9378 Жыл бұрын

    Erittäin hyvä dokkari, kiitos!

  • @juhanainen
    @juhanainen Жыл бұрын

    Mahtava ja puhutteleva dokumentti!

  • @NinA-hp2ki
    @NinA-hp2ki Жыл бұрын

    Mielenkiintoinen juttu taas, lisää näitä 👍

  • @nettitietti3822
    @nettitietti3822 Жыл бұрын

    Paras graffitti video!Lisää näitä🎉🎉😊

  • @topi6926
    @topi6926 Жыл бұрын

    Joulu saapuikin jo viikkoa aiemmin :D kiitos tästä!

  • @rinaldoz
    @rinaldoz Жыл бұрын

    Hyvä dokkari ja kiinnostava! Hyvää työtä.💯

  • @beettaaz
    @beettaaz Жыл бұрын

    Mahtava dokkari! Kiitos Jaakko!

  • @nisti965
    @nisti965 Жыл бұрын

    Kiitos että taas tuli hyvä dokumentti

  • @Domami
    @Domami Жыл бұрын

    Kiinnostanut yenin näkökulma pidemmän aikaa niin kiitos videosta kun sitä vihdoin sai

  • @villesch
    @villesch Жыл бұрын

    Kiitos hyvästä dokumentista. Pitäis ihan TV:ssä esittää!

  • @Topeksin
    @Topeksin Жыл бұрын

    Uutta videota odottaa ku synttärilahjaa ja taas oli kyllä laatu kamaa. Näitä lisää!

  • @defconn6854
    @defconn6854 Жыл бұрын

    Paranee vaan nää keson dokkarit! tää on yks ensimmäinen laatuaan suomesta! Respektit kesolla ja Yenille!😎😎🙌🙌

  • @Kepuelito
    @Kepuelito Жыл бұрын

    Kiitos! Helvetin mielenkiintoinen dokkari!

  • @Khaakao
    @Khaakao Жыл бұрын

    Nää videot on kyllä tosi miellyttävää katsottavaa yks lempi kanavist youtubes

  • @mikkovuori282
    @mikkovuori282 Жыл бұрын

    Kiitos hienosta doku,mentista. On hyvä, että dokumentoidaan myös näitä ihmisiä, jotka haluavat tuhota ihmisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan.

  • @supertahti935

    @supertahti935

    Жыл бұрын

    Siis mitä helvettiä 🤣 "tuhota ihmisten hyvinvoinnin"

  • @mixlllllll

    @mixlllllll

    Жыл бұрын

    Nyt on kovaa kokemista 😁

  • @markusluostarinen1516
    @markusluostarinen1516 Жыл бұрын

    "... muut pelaa shakkia tai opiskelee. Mä maalaan graffitteja. Siinä on oikeesti ainoo ero on, että graffitit on laittomia." Vaikkakin pidän graffittikulttuurista ja hienoista graffiteista (tageista en niinkään välitä), niin graffiteille on mielestäni tietyt paikat, joihin ne kuuluu. Osa niistä on jo laillisia paikkoja, osan pitäisi olla laillisia, kuten alikulkutunnelit sun muut. Mutta normaalien talojen tägääminen ja uudelleen tägääminen tägien päälle menee mun mielestä huti. Tägeissä ei ole muuta kuin oman ja pienen piirin mielihyvä, jos verrataan hienoihin graffitteihin, jotka toisivat suuremalle porukalle iloa esteettisyydellään. Edit: Kiitos jälleen Jaakko Keso loistavasta videosta.

  • @jopade2255

    @jopade2255

    Жыл бұрын

    Lisäksi tägit aiheuttaa kiinteistön omistajille laskuja jos haluaa poistaa ne.

  • @elfslo
    @elfslo Жыл бұрын

    Huippu työtä tää journalismi !!!!

  • @meltsi6969
    @meltsi6969 Жыл бұрын

    Hyvä video kyllä taas. Laatudokkari, niinku kaikki muutkin mitä oot tehenyt. 👍

  • @henrihietikko8108
    @henrihietikko8108 Жыл бұрын

    Oot Jaakko kova! Sun jutut on aina pirun kovia. Koska löydät oikeet tyypit ja tavan kertoo asiasta niin et kaikki ymmärtää jotain uutta siitä mitä kerrot!

  • @Rawos_333
    @Rawos_333 Жыл бұрын

    Hyvä dokumetti keep it up!

  • @joseNIii
    @joseNIii Жыл бұрын

    Kiitos tästä🔥🔥🔥🙏🙏

  • @nipa1
    @nipa1 Жыл бұрын

    Vihdoit tuli uudestaan!!

  • @mrholymoly2625
    @mrholymoly2625 Жыл бұрын

    nää on erittäin mielenkiintosia lisää vaan saman tapasia dokkareita :D

  • @hotmultimedia
    @hotmultimedia Жыл бұрын

    Kovaa kamaa. Kiitos kun teet näitä.

  • @nikonomans
    @nikonomans Жыл бұрын

    Hyvä video Jaakko!

  • @Dolexii935
    @Dolexii935 Жыл бұрын

    Todella hyvä dokkari!

  • @supertahti935
    @supertahti935 Жыл бұрын

    Arvostan! Hyvä jätkä. Bommaus on hienoa ja harvat sitä ymmärtää mutta vitut siitä

  • @Snowallu
    @Snowallu Жыл бұрын

    Kiitos tämä riittää - Fobba

  • @PuhutaanPyöräilystä
    @PuhutaanPyöräilystä Жыл бұрын

    Tää on aivan uskomattoman hyvä kokonaisuus aiheesta, josta ei oo osannut muodostaa omaa mielipidettä, kun ei vaan oo ollut tarpeeksi tietoa asiasta.

  • @pixellips
    @pixellips Жыл бұрын

    Kiitos Jaakko!

  • @antti6913
    @antti6913 Жыл бұрын

    Lisää näitä 🙏👏

  • @jansssonn
    @jansssonn Жыл бұрын

    Mielenkiintoinen dokkari. Jäin vaan miettimään, että eikös tämän todistusaineiston avulla kaveria pystytä syyttämään ihan uskomattomasta määrästä maalauksia, kun poliisillakin tiedossa kaveri

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Niinpä, samaa mäkin lopussa ihmettelin, mutta Yeni oli varma päätöksistään.

  • @iemaatta

    @iemaatta

    Жыл бұрын

    Toivottavasti saavat kiinni ja jeni saa syytteen.

  • @hassuttelunikki

    @hassuttelunikki

    Жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Tää just. Mä luulinkin, että eilinen versio poistui täältä juuri sen takia, että kun se oli tullut niin joku olisi alkanut katumaan ja pyytänyt poistamaan

  • @Donari

    @Donari

    Жыл бұрын

    Toivottavasti saa linnaa ja roimasti

  • @willywasenius9599

    @willywasenius9599

    Жыл бұрын

    Ei poliisi kamerakuvan peruusteella hirveesti voi mitään tehdä, kun eivät tiedä kuka se henkilö on.

  • @jesse1555
    @jesse1555 Жыл бұрын

    välillä on niin hienoja töitä ettei viittis ees pestä pois :D

  • @molotovinkoktail6742
    @molotovinkoktail6742 Жыл бұрын

    Hyvä video. Jos pysyy päihteistä pois tällä tavalla niin hyvä. KZread on hyvä paikka luoda omaa taidetta muiden nähtäville. Itselle ei sinäänsä ole paljoa merkitystä, kunhan jättävät taiteensa esim tunneleihin. sielä niitä voi ihastella jos tykkää. Jonkinlaisena tahrana se tulee näkyviin sekä mielenilmaisuna kun on jonkun sievän talon seinä "töhritty" joka on kovin ihmisten nähtävillä.

  • @aws-china
    @aws-china Жыл бұрын

    erinomaista kontenttia jälleen kerran

  • @japi773
    @japi773 Жыл бұрын

    Hieno dokumentti toisaalta ymmärrän kyllä näitä maalareita, jälki maailmassa jälkiä itsestä omassa kaupunkissa, samalla vähän vaara viehättää, ja jännitys jota haetaan, jotkut grafiitti on todella hienoja, ja nuo kyllä kuuluu kaupunki kuvaan omalla tavallaan,

  • @henna-marisundelin7299
    @henna-marisundelin7299 Жыл бұрын

    Tää on tosi kiinnostavaa 😊

  • @TheManninen
    @TheManninen Жыл бұрын

    Hieno video💟 Puolivälissä ehdottomasti itselleni isoin anti kun ”konkaria” haastateltiin. Itse lukeudun siihen porukkaan joka ei fiilaa oman nimen töhertämisestä seinään, mutta hienot muraalit puhuttelee. Ymmärsin nyt kuitenkin niiden ison eron, vaikka se ei minusta vieläkään tägien ystävää tee. Periaatteessa sama kuin lukisin vieraskielistä kirjaa ja koetan arvioida tarinaa sen pohjalta. En edes ymmärrä viestiä ja arvioin sitä oman ymmärrykseni pohjalta.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Kerrassaan mainiota kuulla ja hyvä toi analogia. Mulle tuli samankaltasia oivalluksia sitä kuvatessa. Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta sinulle ja läheisillesi, Tommi.

  • @abrahamarvio2164
    @abrahamarvio2164 Жыл бұрын

    hyvin mielenkiintoinen video

  • @CAT1_2_3
    @CAT1_2_3 Жыл бұрын

    Mukavan oloinen! Näytä on tieten Keravalla asti. Harmiton tyyppi verrattuna näihin rottaileviin "Ninjapoikiin" mitä ulkona pyörii. Sekä graffitit on taidetta vaikka onkin "laitonta"

  • @hellothere3502
    @hellothere3502 Жыл бұрын

    Tosi hyvä dokkari jälleen kerran. Hyvä Jaakko! Kiinnostavaa olisi kuulla, miten YLEn prosessi menee tällaisten videoiden kohdalla. Olet maininnut tarkastusprosesseista Instassa.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Menee jotakuinkin niin, että aluksi mulle annetaan säännöt. En itse esim. saa kiipeillä katoille tai lähteä karkuun, koska silloin mä itse syyllistyisin laittomuuksiin. Sitten kun video on mun osalta valmis, sen katsoo läpi lakihommista tietävä ihminen, joka varmistaa, että mentiin sääntöjen puitteissa. Sitten vielä vastaava toimittaja, joka on iso pomo Ylellä, antaa viimeisenä vihreää valoa. Joskus aiheet ja toteutustavat on sellaisia, että voi journalistisin perustein juotua taiteilla hieman lain harmaalla vyöhykkeellä. Siksi pitää olla julkaisun suhteen tarkkana, että kaikki on tehty harkitusti.

  • @user-ft2co8be7w

    @user-ft2co8be7w

    Жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Eikö muka ole laitonta olla todistamassa rikosta ilman että siitä ilmottaa viranomasille😯

  • @oivahamalainen3487

    @oivahamalainen3487

    Жыл бұрын

    @@user-ft2co8be7w Ei missään maalaamisessa.

  • @mikalaiho1936
    @mikalaiho1936 Жыл бұрын

    Hyvä video. Hieno aihe.

  • @mariwouu
    @mariwouu Жыл бұрын

    Super hyvä! jotenkin kiva kans, kun oli myös graffitien puhdistajan näkökulma.

  • @Hoo-S
    @Hoo-S Жыл бұрын

    Kyllä tälle lähtee vuoden kulttuuriteko -palkinto

  • @en_keksi_nimea
    @en_keksi_nimea Жыл бұрын

    Kovaa 🔥🔥

  • @MoeLester4444
    @MoeLester4444 Жыл бұрын

    Joni Koivuniemellä on tästä aiheesta hyvä dokumentti. Melkein jopa parempi kuin tämä. Kannattaa katsoa!

  • @hgm3406

    @hgm3406

    Жыл бұрын

    mistä näkee

  • @Tiiliskivimurhaaja

    @Tiiliskivimurhaaja

    Жыл бұрын

    @@hgm3406 teippaaja pro

  • @ganjalle

    @ganjalle

    7 ай бұрын

    teippaaja..

  • @Niil4a
    @Niil4a Жыл бұрын

    Jes uutta jaakko kesoa taas tätä on odotettu. Jälleen kerran erittäin hyvä dokumentti. Tykkäsin kuinka toit erilaisia näkemyksiä graffiteista ylipäätään. Toivottavasti saamme nähdä vielä ”yeniä” videoillasi. +Hyvää joulu odotusta

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta sinulle ja läheisillesi, Niila. Ja kiitos ilahduttavista sanoista.

  • @d1kkgd
    @d1kkgd9 ай бұрын

    Näit graffiti dokkareita lissää kiitos!

  • @jasperpoytakaakso3953
    @jasperpoytakaakso3953 Жыл бұрын

    Lisää näitä!

  • @nipsetti
    @nipsetti Жыл бұрын

    tätä oon oottanu jo pitkään! ja vihdoin se on täällä.

  • @Lauripoeke
    @Lauripoeke Жыл бұрын

    Oisko seuraavaan dokumenttiin jotakin skeittaamiseen liittyvää. Hyviä videoita teet jatka samaan malliin

  • @kileman4108
    @kileman4108 Жыл бұрын

    Tää on kyllä hyvin kiinnostava aihe ja herättää kysymyksiä joita en osaa pukea sanoiksi. Pitkään jo olen täällä Jyväskylässä miettinyt kuka tai ketkä tekee tägejä ympäri kaupunkia nimellä "atob", niitä kun näkee kaikkialla junista prisman vessan paperitelineisiin. Tai onko ylipäänsä kyseinen tekijä/tekijät yhä aktiivisena vai onko tägit jäännöksiä vuosien takaa

  • @JuliusKapiainen
    @JuliusKapiainen Жыл бұрын

    8:50 nätit pannut

  • @exoticmaniac3024
    @exoticmaniac3024 Жыл бұрын

    Ootko saanut minkäälaista edistystä siihen kun joskus kysyttiin tekemään Vallaton100:sta jonkuunäköinen dokumentti? Onko keissi kuopattu vai onko vaan yksinkertaisesti mahdoton toteuttaa?

  • @MirkoK05

    @MirkoK05

    Жыл бұрын

    Tää kiinnostais itteekin.

  • @ramsos4834

    @ramsos4834

    Жыл бұрын

    Ois kyl tosi mielenkiintoinen!

  • @homicidedragon507

    @homicidedragon507

    Жыл бұрын

    Uskon tilanteen olevan sama kuin viimeksikin: Joko häntä ei ole tavoitettu tai hän ei halua ottaa Jaakkoon yhteyttä. Epäilen itse jälkimmäistä.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Tästä kysytään niin usein, että en tiedä onko tämä jo jokin vitsi. Mutta tämä vaikuttaa vilpittömältä kyselyltä. Mä siis selvitin sitä parhaani mukaan ja lopulta olin yhteyksissä johonkuhun, joka väitti tuntevansa Vallattoman ja joka välitti terveiset hänelle. Vallaton100 ei kuuleman mukaan kuitenkaan ollut kiinnostunut osallistumaan. On vähän epäkorrektia alkaa häntä nyt stalkkaamaankaan, joten projekti edistynee lähinnä, jos hän ottaa minuun yhteyttä.

  • @villesch

    @villesch

    Жыл бұрын

    Suomituben isä 🤩

  • @InnostunutSonni
    @InnostunutSonni Жыл бұрын

    Näin graffitin ja tuli tää dokkari mieleen joten palasin katsomaan uudestaan. tää on kyl hyvä

  • @magicmushroom5323
    @magicmushroom5323 Жыл бұрын

    Oli iha mielenkiintonen ja arvostan et edelleen jengil toi et yksityisen ihmisen autoo jnejne ei maalata.

  • @welho3867

    @welho3867

    7 ай бұрын

    Todella harvoin näkee yksityisomaisuudessa mut Facebookissa oli jonkun omakotitalon seinällä allekkain maalattu erittäin iso piissi talon ihmettelen vaan et onko se tarkoituksella tehty yksityiseen omaisuuteen

  • @osmoduh
    @osmoduh Жыл бұрын

    Instagramissa kyseltiin pitkään jostain yenivideosta ja luulin että on tulossa joku Kiinan taloutta käsittelevä video mutta kyllähän tällanen maalaaminenkin kelpaa.

  • @heekkat9947

    @heekkat9947

    Жыл бұрын

    Miten Japanin valuutta liittyy kiinan talouteen? 😁

  • @Display666
    @Display666 Жыл бұрын

    Kiitos :)

  • @nakki420
    @nakki420 Жыл бұрын

    Hyvä Jaakko!

  • @palervokalsa
    @palervokalsa Жыл бұрын

    Huippuduunia taas, Jaakko! Graffiti elää ikuisesti.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Kiitos!

  • @Kehopuskuu
    @Kehopuskuu Жыл бұрын

    Siis nää on sun parhaimpia videoita tee näitä myöhemminkin😃👍

  • @bosseinmoguli8225
    @bosseinmoguli8225 Жыл бұрын

    Hyvä video.

  • @anni9666
    @anni9666 Жыл бұрын

    Jos Yeni tai kuka tahansa muu pysyy huumeiden käytöstä ja ryöstelystä irti maalaamalla graffiteja niin go for it!

  • @pegipoi

    @pegipoi

    Жыл бұрын

    Mitä niis huumeissa on pahaa? Jos on varaa käyttää niin käyttäkööt. Eri asia on sit narkkarit joilla ei riitä louvo. Tunnen hepo tyyppejä jotka vetää päivittäin mut hoitaa hommansa duunissa moitteettomasti. Sit taas subinistei jotka jäänyt raiteille 15 vuotiaana jo ja ryöstää yms. Et saa kamas.

  • @Futucast
    @Futucast Жыл бұрын

    Miten tääkin on taas näin hyvä 👏👏

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Erittäin mukava kuulla yhdeltä lempipodcastiltani tämä

  • @Foat_etsaone
    @Foat_etsaone Жыл бұрын

    Jeessssssssss vihdoin tää tuli🙂🙂🙂🙂🙂

  • @yuyuhyuh
    @yuyuhyuh Жыл бұрын

    Etsi keso semmone wraitteri kun japhy, jos joku niin hän voi kertoa vaikka mitä

  • @samivaananen1087
    @samivaananen1087 Жыл бұрын

    Cool! Kumpulas ite asun ja tähänki taloo Yeni käyny tukottaa. Mimmi ei diggaa, mut kyl ite pidän peukkui jäbälle

  • @urbanlegenda000
    @urbanlegenda000 Жыл бұрын

    Lisää näitä👏

  • @aarteenetsinta8912
    @aarteenetsinta8912 Жыл бұрын

    Näitä lisää!

  • @niskalaukaus3951
    @niskalaukaus3951 Жыл бұрын

    tälläsiä lisää!!

  • @Xeopryy
    @Xeopryy Жыл бұрын

    Yoo keso tee lisää näit nää o parhait keep doing this

  • @jeesjees7229
    @jeesjees7229 Жыл бұрын

    Oli hyvä video

  • @Gerbiili-
    @Gerbiili- Жыл бұрын

    Hyvä dokkari!

  • @mikkis1195
    @mikkis1195 Жыл бұрын

    Jaakko mul olis yks kysymys miten yle antaa tehä graffiti dokkareita ja mitä jos poliisit tulee?

  • @YourOrava
    @YourOrava Жыл бұрын

    Laitetaan kommentti nyt uusiksi, kai video tästä jotain lisäboostia saa. :) Huikeeta settiä taas jälleen kerran. Huumeet ja nuoret näyttäisi olevan aika isosti otsikoissa, joten siitä olisi kiva saada jotain dokkaria ja tietenkin Taiwanista videoita ehdottomasti jos vain mahdollista!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Kiitos toistamiseen! Ja tosiaan, toi on aika ikivihreä aihe ikävä kyllä. Varmaan siitä tulee jotain tehtyä taas lisää. Ja jotain myös eittämättä täältä Taiwanista myös. Vielä pitää keksiä, mitä.

  • @valttu1214
    @valttu1214 Жыл бұрын

    tosi hyvä video! mulla olisi yks kysymys: voisitko jaakko pliis tulla tänne jyväskylään haastattelemaan/reagoimaan jyväskyläläisen graffitimaalaria fokemia (fokem) pliis!!

  • @oksennuss
    @oksennuss Жыл бұрын

    Kiitos, upee video! Ois ollu mielenkiintosta kuulla, mikä sais Yenin lopettamaan maalaushommat.

  • @PoikaJaIlves

    @PoikaJaIlves

    11 ай бұрын

    Hän lopettaa kun hänen aivonsa on kokonaan kehittyneet. Viisi vuotta vielä edessä.

  • @jipsumies3435
    @jipsumies3435 Жыл бұрын

    Olis hyvä tv ohjelma kuuluisista tekiöistä eri kaupungista eri vuosikymmeniltä ja noista pesiöistä. Tosi monet hyvät graffitit vaan katoo ja sit huomaa 5v myöhemmi että hetkinen ton äijä maalauksia ei oo näkynyt enään hetkee

  • @Commando2392
    @Commando23923 ай бұрын

    Omasga mielest niit vois tehä kaikkiin julkisiin rakennuksii paitsi päiväkoteihin kouluihi ja noihi mut sähkökaapit ja bussipysäkit hylätyt talot ja jotkut kerrostalojen betoniseinät ja ihan vaa seinät nii niihi vois tehä teen itte aina viikonloppusin sellasia