Jos en opiskelisi kiinaa, en olisi oivaltanut näitä asioita

Aloin opiskella kiinan kieltä Taiwanissa pari vuotta sitten, ja lähtien se on ollut minulle varsin mieluisa harrastus.
Ajattelin tehdä kielestä ja sen opiskelusta videon muutamasta syystä.
Ensinnäkin kiinan kieli on valtavan iso kieli, mutta siitä huolimatta suomalaiset tuntevat sitä heikosti. Mietin, että on syytä tehdä tällainen pikaperehdytys ihan vaan siihen, miten kieli toimii.
Toiseksi halusin käsitellä itse opiskelemista: miltä se tuntuu, minkälainen urakka se on ja minkälaisia sivuhuomioita sitä tekee pänttäämisen ohella. Kielen opiskeleminen ei nimittäin todellakaan rajoitu vain sanaston ja kieliopin oppimiseen, vaan samalla sitä väistämättäkin tekee kiinnostavia huomioita kulttuurista. Sekä opiskeleman kielen kulttuurista että omasta kulttuurista.
Video on jälleen todella pitkä, mutta en malttanut jättää siitä kohtia pois. Toivon, että silti viihdyt sen parissa. Toivon myös, että se kannustaisi edes muutamaa teistä ryhtymään kiinan opintoihin.
Vickien lähes leikkaamaton haastattelu kulttuurieroista Suomen ja Taiwanin välillä. Tämä on tehty sitä aiempaa videota varten: • Vickien lähes leikkaam...
Coco in Finlandin kanava: / @cocoinfinland
Taiwan-Finland Alert -podcast: taifinalert...
///
Seuraa Kioskin tube-kanavia:
👉Aleksi Rantamaa - Yle Kioski: / ylekioski
👉Jesse - Yle Kioski: / jesseylekioski
👉Emma - Yle Kioski: / emmaylekioski
👉Timo Korpi - Yle Kioski: / timokorpi-ylekioski
👉Tiede-Henkka - Yle Kioski: / tiedehenkka-ylekioski
👉Essi Lamppu - Yle Kioski: / essilamppu-ylekioski
👉Gogi - Yle Kioski: / ylekioskilife
👉Gaming: / ylekioskigaming
👉Hanna Hantula - Yle Kioski: / hannahantula-ylekioski
👉Jaakko Keso - Yle Kioski: / jaakkokeso-ylekioski
👉Journal: / ylekioskijournal
👉All X Panel: / allxpanel
👉DOC: / ylekioskidoc
Seuraa Kioskia Instagramissa:
👉Yle Kioski: / ylekioski
👉Yle Kioski Life: / ylekioskilife
👉Yle Kioski LIT: / ylekioskilit
Seuraa Kioskia Facebookissa:
👉 / ylekioski
Ja löydä vielä lisää videoita Yle Areenasta:
👉areena.yle.fi/tv/ohjelmat/kioski
#kiina #kieli #opiskelu

Пікірлер: 233

  • @JaakkoKesoYle
    @JaakkoKesoYle3 жыл бұрын

    Tässä teille jälleen tällainen mammuttivideo ja johdatus kiinan kieleen sekä sen opiskeluun. Suosittelen lämpimästi siihen ryhtymistä. Mä pääsin muuten Taiwaniin opiskelemaan huayu-enrichment scholarshipin tukemana. Suosittelen googlaamaan, jos kiinnostaa. Ne myönnettiin juuri tältä erää, mutta sitä kannattaa hakea seuraavalla kerralla. 

 Sitten toiseksi, jos kulttuurierot kiinnostaa lisää, niin mulla on ekstramateriaalina Vickien pitkä, lähes leikkaamaton haastattelu, Suomen ja Taiwanin välisistä kulttuurieroista. Linkki siihen löytyy descistä.

  • @yarn4852

    @yarn4852

    3 жыл бұрын

    Will you put English subtitles on this video?

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    @@yarn4852 Yes!

  • @STriderFIN77

    @STriderFIN77

    3 жыл бұрын

    itsekin luin väärin, naurahdin kun ''mä meen nyt puhumaan niille kiinaksi jotain, laittoi Suomalaisen hymy grinning päälle :-)

  • @Askopar

    @Askopar

    Жыл бұрын

    Tosi kiinnostava video ja esimerkki kielen opiskelusta ja käyttämisestä! Itse olen pari vuotta kiinaa myös opiskellut, tuli vertaistukea tästä videosta :)

  • @anttonhellsten794
    @anttonhellsten7943 жыл бұрын

    "hyi ny saata.."xD

  • @sandels6962
    @sandels69623 жыл бұрын

    Nämä on niitä harvoja videoita, jotka katson alusta loppuun ilman etten keskity muuhun

  • @noihjvtkgsunido3219
    @noihjvtkgsunido32193 жыл бұрын

    ”Anteeksi, minulla on vain tonnin seteli” 😂😂😂 28:17

  • @nikkek3047
    @nikkek30473 жыл бұрын

    edelleen sitä mieltä että ylivoimasesti mun mielestä Suomen paras journalisti laajoine mielipiteineen ja monipuolisin aihein varusteltuna! Hienosti otat asiooista selvää että miten ne oikeasti on etkä ainakaan videoilla tuo esille sitä että menisit jotenkin paljon ennakko-oletuksien varjossa, vaan jos semmosia on niin otat selvää onko asia niin kuin oletat joka on nnykymaailmassa journalistilta ainakin tosi arvostettavaa. kiitos

  • @TheMetalHeadbangger

    @TheMetalHeadbangger

    3 жыл бұрын

    tää!

  • @vlogitubemiksu4225

    @vlogitubemiksu4225

    2 жыл бұрын

    Todellakin

  • @kukkaistyttoiik
    @kukkaistyttoiik3 жыл бұрын

    Ylellä pitäisi tehdä kokeilu jossa Jaakko Kesoa näytettäisiin prime timessä vanhemmalle väestölle. Uskoakseni youtubessa ikähaarukka on vähän nuorempi kuin television puolella. Väittäisin, että vanhempikin väestö voisi arvostaa Keson lähestymistapaa ja nämä videot eivät jäisi vain youtubekansan katsottaviksi. Jos nyt ei ihan prime timeä irtoa niin tuohon klo. 12-15 väliin vähän Keson jaarittelua niin eiköhän mummotkin innostuisi.

  • @HMKosta

    @HMKosta

    3 жыл бұрын

    Olenko minä "mummo"? Ja olenko nyt väärässä paikassa, kun olen katsonut Jaakon kaikki Taiwan-jutut ihan täältä KZreadsta 57-vuotiaana 🤔👵🏻🙈😳

  • @Notimotl

    @Notimotl

    3 жыл бұрын

    @@HMKosta tää kaveri puhuu siitä, että enemmistö vanhemmasta ikäluokasta käyttää enemmän televisiota.

  • @HMKosta

    @HMKosta

    3 жыл бұрын

    @@Notimotl Ja tieto perustuu mihin lähteeseen? Mistä ikävuodesta alkaa ”vanhempi ikäluokka”? - Joo, ehkä hoitokodeissa katsotaan väkisin iltapäivän mustavalkoisia rillumareielokuvia, mutta aika harva omasta lähipiiristä enää istuu tv:n edessä, kun voi tehdä muutakin ja valita, milloin, mitä ja mistä katsoo 😉

  • @TheMetalHeadbangger

    @TheMetalHeadbangger

    3 жыл бұрын

    kannatan.

  • @kukkaistyttoiik

    @kukkaistyttoiik

    3 жыл бұрын

    @@HMKosta En halunnut mitenkään loukata, ihmisiä on moneen junaan ja niin edelleen. Se vain on tosiasia, että nuoret keskimäärin katsovat enemmän youtubea ja vanhemmat katsovat enemmän perinteisiä tiedonvälityskanavia kuten televisiota. Halusin kommentillani lähinnä todeta sen, että olisi hienoa jos tämä youtuben (ja yle-areenan) puolella tunnettu henkilö voisi tehdä myös esiintymisiä television puolella. Se olisi kaikille hyvä tilanne.

  • @CocoinFinland
    @CocoinFinland3 жыл бұрын

    21:43 😱😱😱 That's me hahahaha! Thank you Jaakko! Can't wait for the English subtitle as well :D

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Haha, will add!

  • @Hoot
    @Hoot3 жыл бұрын

    TUNNIN VIDEO? Excellent!

  • @hepsima
    @hepsima3 жыл бұрын

    "Miten tätä syödään?" "Laita se suuhusi ja syö" :D

  • @blackheavyblans

    @blackheavyblans

    3 жыл бұрын

    :D

  • @jebu33
    @jebu333 жыл бұрын

    Sait mut kiinnostumaan kiinan kielen oppimisesta. Tuli hymy huulille kun menit keskustelemaan kiinan kielellä ihan ventovieraalle ihmiselle. Hyvä Jaakko!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Suosittelen ryhtymään!

  • @garkos
    @garkos3 жыл бұрын

    40:35 :DD

  • @jokujoonas

    @jokujoonas

    3 жыл бұрын

    Hyinyss***!! :D

  • @Gingish

    @Gingish

    3 жыл бұрын

    Totaalinen hajoominen

  • @Pese98F1
    @Pese98F13 жыл бұрын

    Kiitos, oli taas mitä mielenkiintoisin video, johon pystyin myös samaistumaan monella tasolla. Itse olen opiskellut japania viime vuosia ja kokemukset ovat jokseenkin samoja kuin sinulla tuon kiinan kanssa. Aina kun asian tuo ilmi niin ihmetellään, että ”eikö tuo japani ole kauhean vaikea kieli”, vaikka eihän se kielenä lopulta ole sen kummallisempi tai vaikeampi kuin mikään mukaan. Istumalihaksiahan se vaatii, kun joutuu opettelemaan pari tuhatta kiinalaisperäistä merkkiä, sisäistämään kielioppia ja kielen käytön sääntöjä (esim. Kohteliaisuustasot ja niiden käyttö arjessa), jotka ovat täysin vieraita tällaiselle suomalais-ugrilaisen kieliryhmän edustajalle, joka on ennen opiskellut lähinnä indoeurooppalaisiakieliä. Aikaa uuden oppiminen vie, mutta ei se niin vaikeaa lopulta ole. Japani on toki siinä mielessä kaiketi ”helpompaa” kuin kiina, kun kuvamerkkien lisäksi on myös kahdet tavumerkistöt, jolloin tekstien lukeminen ei välttämättä ole aivan yhtä raskasta, kun seassa on myös helpommin luettavia tavumerkkejä. Myös nuo kiinan toonit ovat omalta osaltani nostaneet kynnystä alkaa opiskella kiinaa, kun japanin kielenkin kaksi-asteisessa sävelkorossakin tuntuu olevan aivan tarpeeksi työtä. Välillä toki myös kielen opiskelu tuntuu turhalta, kun huomaa kuinka nopeasti käännösohjelmat kehittyvät, ja tuntuu, että nyt muutkin pystyvät napin painalluksella ymmärtämään kieltä, jonka opetteluun olen itse kuluttanut vuosia aikaa. Aitoa ihmisten välistä vuorovaikutusta ne eivät kuitenkaan pysty korvaamaan, ja kuten tuossa esille tuomassasi runoudessakin ei kääntäminen ole yksiselitteistä. Myös tuo naimisiin meno -verbin poikkeavuus sukupuolten välillä tuo hyvin mielestäni ilmi, miten kääntäminen ikään kuin tuhoaa kulttuurista informaatiota, kun käännösohjelma ei voi kääntää verbiin liittyvää kulttuurista puolta suoraan. Paljon jää ymmärtämättä pelkkiin käännöksiin turvautuessa. Näitä on mukava katsella, ja päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin. Kovalla mielenkiinnolla odotan seuraaviakin jaksoja.

  • @juhos7431
    @juhos74313 жыл бұрын

    Tällaset videot on varmasti aikamoisen työn takana, mut lopputulos on kyl sen mukaista. Loistavaa ruohonjuuritason journalismia!!!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos, kyllähän näihin oma työnsä menee, mutta se on silti oikein mielekästä työtä.

  • @MissHmusicK
    @MissHmusicK3 жыл бұрын

    Jaakko, olet todellakin oikealla alalla. Ansaitsisit vielä enemmän seuraajia! 💜

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos!

  • @megaluumukiisseli
    @megaluumukiisseli3 жыл бұрын

    Kiitos raejuustomies, parasta kontenttia tubessa. Aitoa, rehellistä ja kiinnostavaa. Aika korkata pienpanimolimsa ja rentoutua.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Aijaijai, kiitos ja nautihan

  • @Dyge
    @Dyge3 жыл бұрын

    Tulee väistämättä mieleen tuosta sanojen eri merkityksistä suomen kielen legendaarinen "kuusi palaa". :D

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hahhah totta muuten, en tullu ajatelleeksi. Kiinassa noi on vaan vielä ihan omilla tasoillaan.

  • @Sparkpluggy
    @Sparkpluggy3 жыл бұрын

    16:10 Eli siis kiina on fingerporivitsien luvattu kieli.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hahaha näin vois kuvitella :D

  • @aahpuuh

    @aahpuuh

    3 жыл бұрын

    pertti jarla sais nyt kyllä opetella kiinaa ja julkaista töitään siellä. :--D

  • @iunkiee
    @iunkiee3 жыл бұрын

    Todella mielenkiintonen video! Kiitos 🙏🏻

  • @juhaniemela3443
    @juhaniemela34433 жыл бұрын

    Kiitos jälleen kerran loistavasta videosta! Tykkään näistä ihan tosi paljon! :)

  • @Gwahlur
    @Gwahlur3 жыл бұрын

    Erittäin hyvä video taas! Sulla on aina hyvät aihevalinnat ja hyvä pohdiskeleva käsittelytapa - pitkä formaatti on ehdottomasti sun lajisi. Suomen nuorista journalisteista olet helposti paras, jatka samaan malliin!

  • @dahoujj
    @dahoujj3 жыл бұрын

    Mahtava video jälleen kerran. Kiitos!

  • @jokujoonas
    @jokujoonas3 жыл бұрын

    20:55 näin ne poijjaat oppii! "Turku on suomen perseenreikä" :D

  • @otsok
    @otsok3 жыл бұрын

    Kiitos videosta, tosi kiehtovaa! Mulla oli tosi paljon samanlaisia ajatuksia japanin kielestä kun olin Japanissa vaihdossa

  • @hellothere3502
    @hellothere35023 жыл бұрын

    Tosi hyvä ja oivaltava video! Olen asunut vähän aikaa Etelä-Kiinassa ja opiskellut muutaman sanan kiinaa, joten tämä oli hauska paluu niille ajoille 😊

  • @valokuvaajalinssi1916
    @valokuvaajalinssi19163 жыл бұрын

    Kiitos taas!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos itsellesi

  • @Bashi88
    @Bashi883 жыл бұрын

    Todella mielenkiintoinen video! Olen nyt ollut 4 kk Kiinassa töissä ja kohta takaisin Suomeen. Tässä ihan viime viikkoina on herännyt mielenkiinto kielen opiskeluun. Ongelmana tulisi olemaan se, että matkustelen ehkä joka neljäs vuosi Kiinassa, eikä siis jatkuvaa käyttöä kielelle olisi. Samoin Suomessa keksin paljon mielekkäämpääkin tekemistä kuin kiinan opiskelu. Jos vertaan vaikka venäjän kieleen, niin jotenkin tuntuu siitä tarttuneen paljon enemmän lauseita omaan pääkoppaan, vaikka olen viettänyt paljon vähemmän aikaa Venäjällä. Onko kiinassa vain korkeampi kynnys, ennen kuin kieli alkaa jäämään päähän? Onko tässä mitään perää?

  • @ZyRaZz19
    @ZyRaZz193 жыл бұрын

    Loistavaa settiä taas kerran! Tämmöstä kontenttia oon kaivannukkin suomesta!

  • @samuliauno8163
    @samuliauno81633 жыл бұрын

    Kylläpä vierähti tunti nopeasti. Tosi laadukas video, opin paljon uutta jälleen. Kiitos!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hyvä kuulla!

  • @nikostahlberg2365
    @nikostahlberg23653 жыл бұрын

    Liian vaikeata. Ei riitä kärsivällisyys. Hyvä video.

  • @ropsuka
    @ropsuka3 жыл бұрын

    Vittu oot asia äijä nää videot on niin sivistäviä ja omaa mieltä avaavia! Jatka samaan malliin 👍🏻

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos!

  • @juhamattit
    @juhamattit3 жыл бұрын

    Hyvä video! Vaikka nyt puhuttiin enimmäkseen kiinan kielestä, niin löytyi paljon samaistumispintaa, kun englanti ei ole itsellä niin vahva ja aika epävarma sen puhumisen kanssa. Pitää itekkin mennä ulkomailla rohkeammin juttelemaan vieraille ihmisille, siinähän sitä itsevarmuutta puhumiseen tulee👍

  • @EmilFihlman
    @EmilFihlman3 жыл бұрын

    Ihan mahtavaa analyysiä ja upeeta sisältöä! Ja pakko kyl lisätä et useessa kohtaa kans spontaanit naurut :D hyvin saatu huumoria mukaan

  • @hotmultimedia
    @hotmultimedia Жыл бұрын

    on kyllä jotenkin aivan loistavaa journalismia kaikki mitä sä teet

  • @blackheavyblans
    @blackheavyblans3 жыл бұрын

    Ite opiskelen duolingo kautta itsenäisesti japania, kiinaa, Koreaa, ranskaa ja latinaa. Korea on vielä ihan hepreaa. Kiinasta, Ranskasta ja latinasta osaan alkeet. Japania oon opiskellu itekseni ennen ku tiesin duolingosta. Luin sanoja netistä ja tenttasin itteäni Google kääntäjän avulla. Joskus olis tarkotus käydä Japanissa kokeilemassa omaa kielitaitoa. Tää video oli tosi inspiroiva ja saa mut varmasti opiskelee lisää näitä kieliä. Ja tunnin mittanen video. Vielä mielenkiintonen. 👍

  • @valtteri32
    @valtteri323 жыл бұрын

    Minua on aina kiinnostanut Kiinan opiskelu ja tämä antoi innostusta. Kiitos!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Suosittelen kyllä

  • @jv689499
    @jv6894993 жыл бұрын

    Moi Jaakko, jälleen mahtava video! Teet kiinnostavia ja informatiivisia juttuja Taiwanista antaen sille sen ansaitseman huomion modernina ja liberaalina maana, jolla on samalla rikas historia ja pitkät perinteet. Taiwanilla on legitiimi paikkansa muiden maiden ja kansakuntien joukossa omana itsenäisenä yhteiskuntanaan, jollaiseksi muun maailman pitäisi se tunnustaa. Uteliaalla, ennakkoluulottomalla ja välittömällä kerronnallasi sekä paikallisten ja sieltä lähtöisin olevien ystäviesi merkityksellisellä myötävaikutuksella olet ansiokkaasti tehnyt Taiwania ja sen kulttuuria tunnetummaksi. Siten olet todennäköisesti herättänyt monissa kiinnostuksen tutustua maahan lisää sekä myös kannustanut ja rohkaissut tärkeän mandariinikiinan opiskeluun. Journalismia parhaimmillaan!

  • @roosarinta-aho9869
    @roosarinta-aho98693 жыл бұрын

    kiitti Jaakko taas uudesta videosta! opiskelen itse mandariinikiinaa Suomessa. oon kauan miettiny miten saisin kiteytettyä mun omat ajatukset kiinan kielestä muille jos he ovat kiinnostuneita kuulemaan mun opinnoista tms. ja sä sait ne aikalailla tähän videoon hyvin kiteytettyä. kiitos paljon, voin näyttää tätä videota mun läheisille jatkossa! + teet super hienoo duunii ja sun arvot ja ajatukset klikkaa niin paljon mun omien juttujen kanssa et näitä videoita on tosi mukava kattoo !

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hyvä kuulla, että resonoi. Miten oot opiskellut sitä suomessa?

  • @alvart1981
    @alvart19813 жыл бұрын

    Mahtava video!

  • @antonberg92
    @antonberg923 жыл бұрын

    Törkeen kiinnostavaa oli ja paljon samaistuin kun olin 3 kk Hongkongissa niin kantoninkiinaa piti vähä opetella 👍 ihan puhetasolla opettelin, etten lähtenyt kirjoittamista yrittää. Hirveen hyödyllinen oli Pimsleurin opetustallenteet, kun pysty autoa ajellessa opettelee 👌

  • @tykki-yka7022
    @tykki-yka70223 жыл бұрын

    propsit hyvälle videolle ja erityisesti tonnin setelille kohassa 28:12-28:22 :DD

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hahhah, spottasit sen sieltä :D

  • @eestu
    @eestu3 жыл бұрын

    Itse opetellu kreikkaa viime helmikuusta asti hiukan epätasaisella tahdilla, mutta tavoitteena olisi joskus käydä siellä paikan päällä testaamassa omaa kielitaitoa ja osaamista. Tästä videosta tuli taas lisää motivaatiota palata jälleen kerran aiheen pariin ja toivottavasti edistyä siinä. Heprea ja arabia on myös sellaisia kieliä, mitä olisi oikein mukava alkaa opiskella jossain välissä sen jälkeen kun alkaa kreikan kieli olemaan hanskassa.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Se on kyl paha kieli opiskella siinä mielessä, että pääsee aika huonosti käyttämään sitä Suomessa. Mä oon opiskellu todella laiskasti ja epätäsmällisesti, mutta ihan vaan täällä oleminen on boostannut osaamista huomattavasti.

  • @eestu

    @eestu

    3 жыл бұрын

    Tuo on kyllä valitettavasti ihan totta. Kreikan kielen sanastoa tulee yllättävän paljon arkielämässäkin vastaan, mutta kielen puhujia en ole vielä tavannut Suomessa ollenkaan. Sekin vielä kun asuu vähän syrjäisemmällä, niin todennäköisyys kielen puhujien tapaamiseen vain pienenee. Onneksi netin kautta voi kuitenkin tavata muita ketkä on samasta kielestä kiinnostuneita tai ihan natiiveja puhujia. Sama juttu myös vähän vaivaa heprean ja arabian kanssa myös, sillä ei niidenkään puhujia tule juuri ollenkaan vastaan. Sinne voi olla myös hiukan vaikea mennä paikan päälle kieltä opettelemaan, jos otetaan kaikki viimeaikaiset siellä tapahtuneet asiat huomioon. Ehkä sitten tulevaisuudessa!

  • @JoseAhonen
    @JoseAhonen3 жыл бұрын

    Jaakko voi tulevaisuudessa olla Perttu Häkkisen manttelinperijä. Hienoa, että Suomessa edelleen joku haluaa tehdä laatujournalismia.

  • @kultw1837

    @kultw1837

    3 жыл бұрын

    todella eri genrejä

  • @JoseAhonen

    @JoseAhonen

    3 жыл бұрын

    @@kultw1837 toki, mutta journalismi on journalismis

  • @kultw1837

    @kultw1837

    3 жыл бұрын

    @@JoseAhonen ei mitenkää tarpeellista vertailla

  • @JoseAhonen

    @JoseAhonen

    3 жыл бұрын

    @@kultw1837 okei

  • @insecusfinnicus4992
    @insecusfinnicus49923 жыл бұрын

    Hyvä video 5/5, itse olen opetellut useita kieliä kotoa käsin jo vuosia👍 Kiinnostuin niistä jo nuorena.

  • @lares9923
    @lares99233 жыл бұрын

    Vau, aivan loistava video! Japanin kielen pääaineopiskelijana pystyin samaistumaan aikalailla kaikkeen tässä videossa! Esimerkiksi juuri se sun kuvaama hankala pöytäkeskustelutilanne on kyllä tullut koettua monesti varsinkin opintojen alussa. Ja edelleen neljän vuoden jälkeenkin näin paljon suomesta eroavan kielen käyttäminen ja samalla itsensä ilmaiseminen tuntuu melkein toisensa poissulkevilta asioilta mutta aina se kieli jaksaa vaan ihastuttaa ja kiinnostaa.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos! Uskon tosiaan että nää on todella samaistuttavia asioita kaikille kieltä opiskeleville. Ajattelin tehdä yhden jakson taiwanilaisista suomessa. Silloin tämä on vielä ihan eri tason ongelma. Mä olen taiwanissa vaan vieraana ja mulla ei ole mitään pakottavaa tarvetta edes ystävystyä paikallisiin. Panokset on kuitenkin ihan eri tasolla, jos pysyvästi asuu jossain maassa, jossa kieli on haasteena.

  • @Xdoille1X
    @Xdoille1X3 жыл бұрын

    Oot kyllä rohkee kaveri! Hyvä ja mielenkiintonen video jälleen!

  • @Vsipuli
    @Vsipuli3 жыл бұрын

    Hyvä video taas! Vähän naurahdin tuolle "Tonnin seteli". Ei taida olla myyjälle tonnin seteli meemi hirveän tuttu :D

  • @nailou_5163
    @nailou_51633 жыл бұрын

    Loistava video! Ite oon opiskellut 6 vuotta Saksaa, pari vuotta ruotsia ja enkkuu!👌🏻

  • @aino8958
    @aino89583 жыл бұрын

    jälleen niin kiinnostava video! eikä todellakaan tuntunu pitkältä, tunti meni ihan hetkessä

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitti! Tää on varmaan vähän semmonen video, että jos kiinnostaa, niin kiinnostaa, mut suurelle osalle 50 minuutin video kiinan oppimisesta on vähän liikaa. Mutta hyvä jos kelpas sulle.

  • @TheMetalHeadbangger
    @TheMetalHeadbangger3 жыл бұрын

    Hyi ny saa xD hyvin tipuin. Aivan huippua materiaalia, miten paljon voi tämmöinenkin pieni kosketus toiseen kieleen jo auttaa avaamaan toista kulttuuria. Jälleen ootan innolla seuraava vidiä.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos!

  • @jukkakatajala
    @jukkakatajala3 жыл бұрын

    "Mä ymmärrän kyllä mieleyhtymän, mutta hyi nyt stna"😂

  • @hepsima
    @hepsima3 жыл бұрын

    44:46 vannon käytän aina nali nali puhuessa😂, joskus suomeksiki ku saa jonku kohteliaisuuden ym. Nii päässä miettii sanoa nali nali ku se o vaa jotenki sellane hauska ja mielenjäänyt sana.

  • @peaccamlinamaras8425
    @peaccamlinamaras84253 жыл бұрын

    🙂👍 Hyvä / Kiitos 🙂

  • @vlogitubemiksu4225
    @vlogitubemiksu42252 жыл бұрын

    Aivan jäätävää kuinka hyvin osasit puhua ton kauppiaan kanssa :O !!! Mietin vaan et 2v ja mun aivot niin olisin ollut paljon enemmän kusessa XD... Hajosin kans tolle ''Me eilen ajaa auto viisi tunti'' :DD ENEMMÄN TILAAJIA JA ENEMMÄN VIDEOIT! AIVAN LOISTAVAA DUUNIA! TOIVOISIN OLEVANI KUTEN SIE ELI SAMANTYYPPINEN TOIMITTAJA !

  • @eQualizeri
    @eQualizeri3 жыл бұрын

    28:18 "se oli tonnin seteli"

  • @blackheavyblans

    @blackheavyblans

    3 жыл бұрын

    :D

  • @Rewolweri

    @Rewolweri

    3 жыл бұрын

    Aliarvostettu kommentti!

  • @Jbernhard01
    @Jbernhard013 жыл бұрын

    Kyllähän suomessakin sama sana voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Esim. Kuusi. Ja hyvä video. Mukavia katella aina näitä sun videoita. 👍👌

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitoksia. Joo, Suomessa on joitain tommosia, mutta ne on poikkeuksellisia. Kiinassa taas ne on varsin yleisiä.

  • @ville_1235
    @ville_12353 жыл бұрын

    sinänsä yhdyn tähän kaikkeen kun kerran japanin kieltä olen opiskellut aika paljon, ne on ihan eri kieliä, Mutta siinä etäisen kielen oppimisessa oppii niin paljon enemmän ihmisten ajattelutavasta ja miten se maa kehittää sen kielen. Siksi aina voi suositella kielten oppimista ihan vaikka vain huvikseen ja itsensä haastamiseen. Onhan se toki tutkitusti myös terveellistä aivoille. Ja kyllä aina vaikean kielen oppii ku oppii vaan sitä sen enempää miettimättä :D itselle se ainakan tuntui siltä Vihaan kanjia, ja varmaan kiinan kielen kirjoittaminen on sama x100 (japania lukeakseen tarvitsee vain noin 2000 merkkiä, ja onhan toki hiragana ja katakana samanlaisia kuin aakkoset vaikkapa)

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hyvin sanailtu.

  • @JoonsGoofs
    @JoonsGoofs3 жыл бұрын

    29:10 sehän meni hyvin! Itsekin haluaisin opiskella kiinaa, venäjää, arabiaa ja saksaa, mutta vaatii kyllä melkosesti työtä tälläseltä keskiverto immeiseltä oppia edes englantia kunnolla😀

  • @aahpuuh

    @aahpuuh

    3 жыл бұрын

    täh? siis englantihan on älyttömän helppo omaksua ihan vain viettämällä aikaa päivittäin jonkun somen tai pelin parissa. youtuben kautta oppii kuuntelemalla natiiveja. too easy.

  • @anderpanders6210
    @anderpanders62103 жыл бұрын

    39:14 kävit oikeesti ostaa sen kupin! Fascinoivaa! (Viikon anglismi kyl toi :D)

  • @vili1234
    @vili12343 жыл бұрын

    Hei Olen ajatellut ja pohtinut tekemiäsi videoita ja niiden hienoa editointia, kirjoittamista, kuvausta ja itsessään hienoa tunnelmaa, jotakin madventures tuntua tässä on. Niin vetoavaa jopa huumaavaa tunnetta ja kaipuuta paikkoihin missä ikinä en ole käynyt. Kerrassaan mainioita videoita! Mutta jotain puuttuu, mitä? Ehkä videoissa ei ole muita näkökulmia? Onpas. Ehket ole hyvä esiintyjä? Oletpa. Et ehkä tutki asioita tarkemmin? Tutkitpas. Mitä tämä on? Olen valvonut öitä kun en saa rauhaa. Olen murehtinut ja kokenut ns. eksistentiaalisen kriisin takiasi. Miksi minun piti löytää kanavasi, tämä ahdistaa niin suunnattoman suuresti. Muiden puhe on kuin kärpästen surinaa korvissani kun tätä tuskailen. Mikä asia siis on kyseessä? Nyt keksin sen! Mietiskelyn, turhautumisen, unettomien öiden jälkeen mysteeri selvisi minulle perinpohjaisesti ja tarkasti. Mikä se siis on? Miksi et ole tehnyt arvostelua Mika Waltarin historiallisesta suur-romaanista sinuhe egyptiläisestä tästä mammuttimaisesta klassikkoteoksesta. Toivon että jokin videoitasi käsittelee tätä romaania. Ei muutakun hyvää päivänjatkoa!

  • @daaknait
    @daaknait3 жыл бұрын

    On se kova. Ite burgeroisin huolella ihan suomeksikin vastaavissa tilanteissa :D

  • @hepsima
    @hepsima3 жыл бұрын

    Meikäki o opetellu kiinaa 1-2 vuotta ja mielestäni se o muute helppoo jos ei oteta hanzii eli näitä kirjoitusmerkkejä huomioon.

  • @tokyokaraoke
    @tokyokaraoke3 жыл бұрын

    Hyvä pätkä (taas kerran) Tuli sellainen olo että pitäisi oppia joku uusi kieli.

  • @BloxXor
    @BloxXor3 жыл бұрын

    banger, pistetään mieleen

  • @scrufi1820
    @scrufi18203 жыл бұрын

    Pitkästä aikaa totesin että olipa kiinnostava ja mukava videoa.

  • @mil-fpv4931
    @mil-fpv4931 Жыл бұрын

    Miten rikkalapio liittyy puutarhanhoitoon? VItsi vitsi. Mahtava video ja hyviä huomioita kielestä. Ootko edesmennyttä Laoshua tsiigannu?

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Жыл бұрын

    Ei mitenkään. Videota tehdessä luulin rikkalapion olevan esine, jonka oikea termi on kuokka. Tämä valkeni minulle katsojapalautteen myötä.

  • @mil-fpv4931

    @mil-fpv4931

    Жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Joo-o. Riittää sitä opittavaa omassa kielessäkin. Saati sitten vieraissa.

  • @dropdeadkatjak
    @dropdeadkatjak2 жыл бұрын

    Olen myös opiskellu aina silloin tällöin kiinaa 13 vuotta ! Silti en osaisi varmaan kovin ku vain esitellä itseni tms.

  • @Pir44tti
    @Pir44tti3 жыл бұрын

    Olipas inspiroiva video! Kanava tilattu. PS. Tonnin seteli.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    2 жыл бұрын

    Se oli tonnin seteli

  • @tuomash7884
    @tuomash78843 жыл бұрын

    Jaakko oot mahtava tyyppi!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitos tumppi

  • @tuomash7884

    @tuomash7884

    3 жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Sano tuppu vaan :D

  • @vili1234
    @vili12343 жыл бұрын

    Auttakaa minua levittämällä Jaakolle tietoa ja pyyntöni Sinuhen arvostelu videosta. Minä en häiritäkseni Jaakkoa tätä kysy, arvostan Jaakkoa sisällöntuottajana todella paljon. Kirjoittakaa vaikka milloin sinuhe ja Jaakko kuulee tästä

  • @Delfiinit
    @Delfiinit3 жыл бұрын

    Se olis ollu tonnin seteli.

  • @persesilma7742
    @persesilma77423 жыл бұрын

    Jostain syystä spontaanit naurut tonnin setelille kohdassa 28:11

  • @Antti-ox1ho
    @Antti-ox1ho2 жыл бұрын

    Itse haluisin joskus kans alkaa opiskelemaan jotain eksoottista kieltä ihan alusta, kuten arabiaa, mandariinikiinaa, japania yms. ja syventää venäjän taitojani. Ehkä joskus kunhan ensin valmistun yliopistosta parin vuoden päästä.:-) T: ranskan kielen pääaineopiskelija ja viron kielen sivuaineopiskelija Helsingin yliopistosta

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    2 жыл бұрын

    Suosittelen kyllä

  • @jannejulma86
    @jannejulma863 жыл бұрын

    Kiitti. Oon tykännyt näistä sun Taiwanin reportaaseista.

  • @fallu9321
    @fallu93213 жыл бұрын

    En tiiä oonko ainoo jota kiehtoo just tälläset kieliasiat. Siis sinänsä tosi hankala ajatella että ihmiset puhuvat kieltä josta en itse ymmärrä mitään, mutta sitten kun opsikelee esimerkiksi venäjää tai vaikka just kiinaa ja alkaa ymmärtämään puhetta. Tajuaa kuinka se on täysin saman henkistä rupattelua mitä ihan kotosuomessakin kuulee. Venäjän kanssa löysin koko kielen jotenkin "agresiivisena" kun venäjäntaustasilla ihmisillä se murre on niin vahvaa, mutta nyt kun sitä ymmärtää jollain tavalla niin jotenkin passivoitunut koko kielensuhteen...

  • @molotovinkoktail6742
    @molotovinkoktail67423 жыл бұрын

    Tonnin seteli, se oli tonin seteli. Tonnin setelillä menee tommoseen kauppaan :) Jaakko perkele. Ruksuttaa kuulemma liian kauan, aika kovaa palautetta anto opettaja :)

  • @sixpackkorkman8069
    @sixpackkorkman80693 жыл бұрын

    Mielenkiintoisia huomioita kieltenopiskelun vaikutuksista maailmankuvaan. Olen huomannut samanlaisen ilmiön opiskellesani japania.

  • @tuisku2073
    @tuisku20733 жыл бұрын

    Luulen, että 31:06 alkaneessa klipissä kuuluu taustalla The Cardigans'in biisi Lovefool, tai ainakin joku sen versio tai klooni. Tuli mieleen kysymys, että kuunnellaanko Taiwanissa paljon länsimaalaista musiikkia ja/tai käännetäänkö siellä länsimaalaisia kappaleita kiinaksi?

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Mun mielestä kuuluu ihan samassa suhteessa englanninkielinen ja paikalliskielinen musiikki mitä Suomessakin.

  • @tuisku2073

    @tuisku2073

    3 жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Okei! Kiitos vastauksesta :)

  • @larmax5882
    @larmax58823 жыл бұрын

    24:20 tulee mieleen Markorepairsin cofe time in english jotenki

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Hahhahah tämä on suuri kunnia!

  • @mourun
    @mourun3 жыл бұрын

    Siinä mielessä olisi hyvä osata Kiinaa jotta meitä ei aivopestäisi ainoastaan lännen suunnalta. Mehän kuullaan ja luetaan vain ne mitä meille käännetään Kiinan kielisistä uutisista.

  • @pho3nix-
    @pho3nix-3 жыл бұрын

    Olipa tämä professori PRO-Kiina :)

  • @kuussatanekromias7096
    @kuussatanekromias70963 жыл бұрын

    7:11 "Mun mielestä tää on aika helppo kieli" 10:17 "Aivokapasiteetti ei vaan yksinkertasesti riitä"

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Toi on kieltämättä ristiriitaista. Mutta siis se on helpompi kieli, mitä voisi sen maineen puolesta olettaa. Ja tietyiltä osa-alueilta se on helppoa. Toisaalta taas joihinkin spesifeihin juttuihin, kuten merkkien kirjottamiseen saa hakata päätä huolella.

  • @kuussatanekromias7096

    @kuussatanekromias7096

    3 жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle En tiedä mutta veikkaan että kiinan kieleen sisältyy paljon kans historiaa joka voi pitää oppimisen mielenkiintoisena.

  • @kultw1837

    @kultw1837

    3 жыл бұрын

    Jaakko oli vaan rehellinen omista rajoistaan :D

  • @sallatoikka5040
    @sallatoikka50403 жыл бұрын

    Todella hyvä video! Ei pelkkää kielen opiskelua vaan hyvää filosofista ajattelua. Tällaisten videoiden jakaminen tuo kulttuurit ja ihmiset lähemmäs toisiaan. Jos kaikki katsoisivat tämän niin rasismi ja oman kulttuurin sisäinenkin erilaisuuden ymmärtämättömyydestä johtuva kiusaaminen vähenisivät.

  • @sallatoikka5040

    @sallatoikka5040

    3 жыл бұрын

    Ja vähenevät siis varmasti jo nytkin. Tämä olisi hyvä video kouluissa opetuksen ohella. Innostava🌞

  • @TheRJH1
    @TheRJH13 жыл бұрын

    40:38 Huutist, vitun hyvä video taas Jaakko!

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Kiitoksia

  • @JohannesNikitin91
    @JohannesNikitin913 жыл бұрын

    Venäjänkielen osaajana, kaikki Neuvostoliiton maat käyneenä sekä aluetta ja sen kulttuureja tutkivana täytyy sanoa että Suomessa Venäjä-tietämyskin on aika surullisella tolalla siihen nähden että mitä se voisi olla kun kerta ollaan ihan naapurimaa. Ystävistäni toki löytyy ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita alueesta, mutta heitä on kyllä hiekanjyvänen kun katsoo kuinka vähän heitä on somekavereissa. Puhutaan melkein muutamasta prosentista. Ihan naurettavan vähän on myös heitä ketkä ovat edes koskaan käyneet Venäjällä. Suomalaisista varmasti useampi - ehkä moninkertainen määrä - on käynyt vaikkapa Espanjassa ja Kreikassa. Multa kysytään todella usein Venäjä-vinkkejä tai vinkkejä muihin ent-Neukkumaihin, onko Uzbekistanissa tai Tadzikistanissa turvallista jne. Itse aloitin myös arabian alkeet noin vuosi sitten ja kiersin myös lähi-itää. Kielen osaaminen auttaa älyttömästi kulttuuriin pääsemisessä. On ihan älytön fiilis silloin kun osaa lukea arabiankielistä maailmankarttaa. Sitäkin taitoa pitää koittaa pitää yllä ja kehittää.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Inspiroiva postaus. Venäjä kiehtoo itseänikin, mutta on melko etäinen. Oon mä siellä sentään käynyt ja piti käydä uudestaankin, mutta sitten tuli korona. Tänne taiwaniinkin piti alunperin saapua junalla venäjän halki. Kyllä vielä jonain päivänä...

  • @eQualizeri
    @eQualizeri3 жыл бұрын

    En tiedä onko Johnny Harris tuttu tyyppi KZreadsta (entinen Voxin toimittaja, nykyinen freelancer-toimittaja-tubettaja) teki hiljattain videon siitä, kuinka on muutaman kuukauden opiskellut italiaa, ja mikä sen opiskelussa toimii oikeasti. Kärjistäen kouluopiskelu ei, itsensä ympäröiminen kielellä joo. Täytyy vain uskaltaa hypätä syvään päätyyn.

  • 3 жыл бұрын

    Mielenkiintoinen video itselleni, koska olen asunut kaksi vuotta Kiinassa. Puhut paljon enemmän Kiinaa kuin mitä itse pystyin siinä ajassa ottamaan haltuun.

  • @kassi6968
    @kassi69682 жыл бұрын

    En ole kattonu videota mutta eivät nuo kinalaiset ymmärrä mitä sanoo vaikka kuinka tarkasti sanoo

  • @pjgmajander369
    @pjgmajander369Ай бұрын

    Aivan erinomaista katsottavaa. Opiskelen tällä hetkellä itsenäisesti mandariinikiinan perusteita ilman opettajaa, ja oon pohtinut, että uskallanko koskaan käyttää kieltä mikäli intonaatiovirheet ja 'ralliaksentti' aiheuttaa liiallista kommunikaatiokatoa. Tuo sun keskustelu astialiikkeen myyjän kanssa toi mulle suuren helpotuksen ja uskoa omaan projektiin, 谢谢 ! 😎🙏

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    Ай бұрын

    Erinomaista kuulla tämä. Voimia opiskeluun. Itekin pitäis jatkaa taas pitkän tauon jälkeen. Tosin on taso tosta jo kehittynyt toivottavasti huomattavan paljon.

  • @waterbottle2012
    @waterbottle20123 жыл бұрын

    Voisitko tehdä Vallaton100:sta videota?!

  • @satsumau
    @satsumau3 жыл бұрын

    Mielenkiintoista se että opettajasi nosti esiin että toiselle nopeammin vastaamisessa olisi parantamisen varaa. Tää taitaa olla hyvinkin kurttuulinninen asia koska uskon että suomen kielessä tällaiseen asiaan ei kiinnitettäisi huomiota. Olen kuullut että hiljaiset kohdat puheessa suomen kulttuurissa mielletään asioihin kuten toisen arvostus ja tilan antaminen. Yhdistyykö Taiwanin kulttuurissa hiljaiset hetket kiusallisuuteen miten kenties monissa kulttuurissa ja siksi tällaisista syistä kehoitetaan nopeuttamaan vastaamista?

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    No joo, mutta oli se kyllä mun mielestä tässä tapauksessa oikeessa, koska kyse on mun prosessointiajasta ja hitaasta puheentuottamisesta kunnioittavan hiljaisuuden sijaan. Mä en oikeestaan osaa suurella varmuudella sanoa miten noihin hiljasiin hetkiin suhtaudutaan täällä. Mulla on kavereita, joiden kanssa ei ole ongelmaa viettää hiljasia hetkiä, mutta voi olla että se johtuu kulttuurin sijaan siitä, että me klikataan kavereina. Joka tapauksessa ainakaan mitään äärimmäistä en ole huomannut. Eli siis sitä, että täällä puhuttaisiin solkenaan jotain tai että täällä ei puhuttaisi mitään.

  • @jobojobo1832
    @jobojobo18323 жыл бұрын

    Jos haluan opiskella kiinan kieltä ja haluan tehdä sen lähinnä kotona ja yksin, miten neuvoisit aloittamaan? Joitain tiettyjä appeja tai nettisivuja käyttäen?

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Tää on vähän paha. Suosittelen erittäin kovasti jotain ohjattua peruskurssia ainakin, koska muuten lienee tosi vaikeeta päästä käyntiin. Ja/tai sellaista ratkaisua, että opiskelee itse kirjasta juttuja, mutta sitten aina vaikka joka viikko tai joka toinen viikko käy jonkun tutorin kanssa juttuja läpi. Jos ei tunne ketään natiivia, niin netistä löytää sivustoja, joissa voi linkata opettajien kanssa. En muista nimiä, mutta google on apuna. Sanaston harjoitteluun Anki flash cards on todella hyvä. Sitä käytän itsekin. Chinese grammar wiki on myös tutustumisen arvoinen sivusto.

  • @jobojobo1832

    @jobojobo1832

    3 жыл бұрын

    @@JaakkoKesoYle Arvelinkin että voi olla aika hankalaa itseopiskella, mutta katsotaan jos jotain löytyisi. Kiitos vastauksesta!

  • @blackheavyblans

    @blackheavyblans

    3 жыл бұрын

    Mä ite opiskelen kiinaa duolingo sovelluksen kautta. Ihan näppärä sovellus.

  • @manicon666
    @manicon6663 жыл бұрын

    Kerroit, että Taiwan on esimerkkimaa hyvästä koronan hallinnasta. Siellä on kahdessa viikossa tapaukset nousseet tuhannesta viiteen tuhanteen. Mites näin pääsi tapahtumaan?

  • @rawfishly
    @rawfishly3 жыл бұрын

    Toi saman sanan eri merkitykset ja konteksti on kiinnostava. Ulkomaalaiset usein kysyy suomesta puhuttaessa, miten suomeks tietää sitten onko joku nainen vai mies kun ei oo kun "hän/se" sanat. Ja vastaus siihenkin on just, että ei auta kun kysyä. "Se meni jo" voi tarkottaa kärpästä, koiraa tai ihmistä.

  • @TPPRH
    @TPPRH3 жыл бұрын

    Miten puutarhan hoito ja rikkalapio liittyy toisiinsa 😂? Rikkalapio on se mihin roskat lakaistaan siivotessa harjalla.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    ?? Mitäs ihmettä, niin muuten onkin :D tarkotin semmosta haarukkamaista kuokkaa, mutta se ei todentotta ole rikkalapio, vaan joku muu

  • @sll.graphics
    @sll.graphics2 жыл бұрын

    Olen samaa mieltä, että kieltä oppiessa oppii kulttuurista. Esimerkiksi etelä-Korean kielessä sanojen päätteet muuttuvat sen mukaan minkä ikäiselle ihmiselle puhut omaan ikään nähden. Tämä kertoo kulttuurissa ilmenevästä kunnioituksesta muita kohtaan esimerkiksi.

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    2 жыл бұрын

    Joo, tää on oikein hyvä esimerkki just tosta.

  • @tormendor8585
    @tormendor85853 жыл бұрын

    28:17 Repesin ku tuli vaa kummeli mieleen

  • @juusojuntunen1443
    @juusojuntunen14433 жыл бұрын

    Joskus vois vaan tulla perus "myday" ois kiva tietää mitä teet siel

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Mjoo, pikku hiljaa mä lähdenkin täältä jo pois, mutta seuraava video tulee varmaan olemaan jonkinlainen kooste kaikista satunnaisemmista ja pienmistä asioista.

  • @Erajormaz
    @Erajormaz3 жыл бұрын

    Tunnin video? Se oli tunnin video. Tons sedel.

  • @maxvonbecker1830
    @maxvonbecker18303 жыл бұрын

    Jes uutta vidii

  • @JaakkoKesoYle

    @JaakkoKesoYle

    3 жыл бұрын

    Toivottavasti viihdyt videon parissa.

  • @hepsima
    @hepsima3 жыл бұрын

    40:33 😂😂😂😂

  • @Satanic_SS_Operation

    @Satanic_SS_Operation

    2 жыл бұрын

    näyttää ihan karjalan piirakalta