Helsingissä nousee ug-bileiden uusi aalto
Olen käynyt ug-bileissä jo jonkin aikaa ja pannut merkille, että omaehtoinen konemusiikkikulttuuri on muuttunut kesien 2020 ja 2021 aikana.
Tapahtumia on ollut paljon aiempia vuosia enemmän ja niissä on alkanut käydä niin paljon ihmisiä, että aiemmin pienemmän piirin kulttuurista on tullut valtavirtaa.
Bileet ovat saaneet osakseen haukkuja melusta, sekoilusta ja roskaamisesta. Samalla näen niissä kuitenkin paljon potentiaalia, jota kannattaisi vaalia kulttuurin tukahduttamisen sijaan.
Tässä ekstramateriaalina tuo A-studion insertti 91-vuoden Typpihaposta. Sain muuten myös kiinni klipissä haastatellun Markuksen, joka antoi haastattelun. Liittänen sen myöhemmin tähän: • Typpihappo 1991
Biisit:
Chelle Ives - Broadcast,
Downes - Dark Trip Instrumental (Full length),
Jambel - Couteau Suisse Instrumental (Full length),
Donna Polaris - Need2Talk,
Brookii - Through Smoke
///
Seuraa Kioskin tube-kanavia:
👉Aleksi Rantamaa - Yle Kioski: / ylekioski
👉Jesse - Yle Kioski: / jesseylekioski
👉Emma - Yle Kioski: / emmaylekioski
👉Timo Korpi - Yle Kioski: / timokorpi-ylekioski
👉Tiede-Henkka - Yle Kioski: / tiedehenkka-ylekioski
👉Essi Lamppu - Yle Kioski: / essilamppu-ylekioski
👉Gogi - Yle Kioski: / ylekioskilife
👉Gaming: / ylekioskigaming
👉Hanna Hantula - Yle Kioski: / hannahantula-ylekioski
👉Jaakko Keso - Yle Kioski: / jaakkokeso-ylekioski
👉Journal: / ylekioskijournal
👉All X Panel: / allxpanel
👉DOC: / ylekioskidoc
Seuraa Kioskia Instagramissa:
👉Yle Kioski: / ylekioski
👉Yle Kioski Life: / ylekioskilife
👉Yle Kioski LIT: / ylekioskilit
Seuraa Kioskia Facebookissa:
👉 / ylekioski
Ja löydä vielä lisää videoita Yle Areenasta:
👉areena.yle.fi/tv/ohjelmat/kioski
Пікірлер: 370
Mukava julkaista videota jälleen loman jälkeen. Tätä katsellessa tulee kylläkin hieman ikävä kesää. Oliko video mielestänne liian pitkä? Lähti ehkä vähän laukalle, koska aihe on niin sydäntä lähellä. Paljon jäi myös sanomatta. Toivottavasti viihdyitte kuitenkin! Ei mulla muuta, moi moi.
@takakeno
2 жыл бұрын
Mitä pidempi sitä parempi imo
@sarabearyt
2 жыл бұрын
Sopivasti sykkii etiäpäin sun rauhallisen kerrontatavan rytmissä. Ikävä kesää
@jirko.sedergren
2 жыл бұрын
Hyvän mittanen pätkä oli👍
@ApeSinian
2 жыл бұрын
Biisilistat kiinnostelisi
@jonipartanen3158
2 жыл бұрын
Meni kirjaimellisesti flow-tilas tää video 😅 ei yhtää liia pitkä
Jaakko on kyllä jumalan tuoma lahja nykypäivän journalismille! Toinen toistaan mielenkiintoisempia asioita käsittelet, ja tuot jutuissasi asiat todella hyvin esille niin, että katsoja ei kyllästy ja jättää videon kesken. 5/5
@loinen2298
2 жыл бұрын
Jos naama näkyy ylen ohjelmassa niin ei kyllä hyvin mene römsöössä😂
@kankkulankaivo1890
2 жыл бұрын
Kyllä, samaa mieltä..
@wonsku
2 жыл бұрын
tämä, kaiken lisäksi Jaakolla on selkeä ja rauhallinen puheääni, eikä puhu liian nopeasti. Kuuntelisi vaikka Jaakon tekemää podcastia tai äänikirjaa.
Ihan älyttömän mielenkiintonen varsinki tää historia osuus!
Olen todella syrjäytynyt aikuinen mutta tämmöset kuulostaa kivalta ja semmosilta mihin ehkä uskaltaisi mennäkin. Pitää selvittää millon ens kesällä on lisää bileitä jos siis on.
Uijuma. On aina hyvä päivä kun Jaakko Keso on uploadannu uutta kontenttia
@JaakkoKesoYle
2 жыл бұрын
Aina on hyvä päivä kun SK1PTER katsoo uuden videon
Sun videoissa on just sitä jotai mitä kaipaan ja rakastan, kiitos siitä❤
Tää oli ihan mielenkiintoinen video...hienoa että löytyy nuoria jotka tekee tietä uudelle, omaehtoiselle elämälle! Liika sidonnaisuus ja rajat tappavat vapaan sielun, toivon teille lisääntyvää näkyvyyttä ja jaksamista. Arvostan.
been meaning to watch this since it came out and goddamn it didn't disappoint!!! So well put and beautifully encapsulates the beauty of these parties and the cultural touchstones it has become. I loved the bit about how these parties are FOR EVERYONE and nicely humanised the sort of behaviour that you see from people who are new to these sorts of parties. I'm personally a strong believer that techno is for everyone. Jaakko you're a champ! keep up the amazing work! p.s Puhun suomee mut kirjoittaminen on suht vaikee ku S2 :)
kiitos Jaakko jälleen huippuhyvästä ja mielenkiintosesta videosta!
Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen! Mukavaa huomata että kaupunkikulttuuri elää ja voi hyvin.
Oon miettinykki et mis tälläst skenee suomes on!! Iha sika kiva et teit asiast videon ja ens kesä tulee ainaki mulla olee tän avulla erittäin kova!!
Jaakko, thanks for great video! I enjoyed few bileet this summer in Helsinki ❤️
Henk koht oisin voinu kattoo pidemmänkin pätkän aiheesta! Kiitos kun teet näitä, mahtavaa matskua!
Nää on kyl loistavia videoita Jaakko. Aiheet on ainaki tähä asti pysyny kiinnostavina ja tää sun rauhallinen tyyli tosi nice :D Olit kans meikäläisen äikän kirjassa kertomassa miten teet videoita.
Kiitos videosta! Ja kiitos kans niille ketkä näitä järkkää🌜muutin kesän lopulla Helsinkiin ja olin just vastikään ekaa kertaa, meininki oli tosi hyvä❤️
vamoos. Hieno päästä kuulemaan taas äijän juttuja. mahtava video! keep it up!!
Kiitokset mielenkiintoisesta videosta! Itselläkin oli kesällä tavoitteena, että olisin käynyt tutustumassa Sompasaunaan siellä usein käyvän tutun kanssa. Harmi kyllä sille ei löytynyt tänä vuonna sopivaa hetkeä, mutta pidän peukkuja ensi kesän kanssa. Nuo ug-bileet olisi myös mielenkiintoista kokea, mainiota, että porukka tekee tällaista kulttuurin eteen ja kivalta näytti meno noissa!
Kiitos järjestäjille.
Kiitos Jaakko! Uutta videota odotettu jo 🙏🏻
Reilu tuo poliisi, pointsit hänelle
@Tonaldo90
2 жыл бұрын
Koska kamera kuvasi 😏 😏
@user-do7hm2qz8o
2 жыл бұрын
@@Tonaldo90 taisitten hän on ihminen niinkuin muutkin.
@ImaplanetJupiteeeerr
2 жыл бұрын
Usein poliisi on kyllä UG:den kanssa ollut tosi reilu, etenkin jos juhlat on kauempana ja ei aiheuta meluhaittaa. Lisäksi jos järkkärit huolehtii roskista, siitä ettei ole avotulta (jos metsäpalovaarat) ja jopa hankkii jv:n tai pari, bileet saavat kyllä jatkua vaikka koko viikonlopun. :)
@user-do7hm2qz8o
2 жыл бұрын
@@ImaplanetJupiteeeerr yep
@dickmccarthy9496
2 жыл бұрын
@@Tonaldo90 hei, ihmisiä hekin. T. Lain kummallakin puolella ollut.
Kiitos Jaakko jälleen kerran aivan mahtavasta videosta! sun videoita on ilo katsella ja samalla oppii itsekin jotain uutta. Kiitos vielä!
@tonzaboyy3708
2 жыл бұрын
@dueeh nyyu pikkuset :D
Upea infoisku ja vaivaa nähty, kiitoksia. Itse tubettajana en voi edes ymmärtää, mikä vaiva lähdemateriaalien ja itse videon kasaamiseen on mennyt. Kiitos informatiivisesta dokumentista!
loistavaa kontsaa, kiitti!!!! hyvää musaa taustal myös:)
Kesällä tuli käytyy monessa tapahtumassa. Oli tosi jees!
Todella mielenkiintoinen videon aihe ja muutenkin jälleen kerran vitun hyvä video
Kun joutomaita täytetään, niin uusia syntyy. Ne pitää vaan löytää ja olla ensimmäinen, joka uskaltaa siinä kohtaa bileet pitää. Hieno video, Jaakko! Lisää vaan kotimaista (vastavirta)kulttuuria.
Mielenkiintosta. Ois siistii osallistua tällasiin ja auttaa vaik olla roudarina.
Mielenkiintonen video! Toivottavasti ens kesänä onnistuis omienki bileiden järkkäys
hyvä video jälleen! kiitos❤️
big up, kiitos tästä!
Mahtava video taas! On erittäin siistiä nähdä, että sisältö on pysynyt näin tasaisesti hyvänä ja mielenkiintoisena suomen paluusi jälkeen! Odotan myös innolla äijän tulevia videoita!
@JaakkoKesoYle
2 жыл бұрын
Kiitos! Pikkasen oli hakemista kesäloman jälkeen, mutta kun aihe on hyvä, niin kyllä siitä jotain kiinnostavaa saa. Seuraavaksi alan työstää videota Elokapinasta, jota kuvasin kesällä.
@PotatoZVideos
2 жыл бұрын
@@JaakkoKesoYle Kuulostaa kiinnostavalta. Olen kuullut paljon mielipiteitä elokapinasta niin suuntaan kuin toiseen, joten kiva päästä näkeen minkälainen video tulossa!
mä voin kuvitella että tulevaisuudessa jaakon tuottama journalismi tulee nousemaan kunnioituksessa samalle tasolle edesmenneen Perttu Häkkisen kanssa.
Pakko kommentoida, että sun videot on kyllä niin viihdyttäviä aina, että ei malta kesken jättää, vaan katsottava alusta loppuun samalla istumalla. Sekä lisäkommenttina, mukava nähdä suomen meininkiä, kun itse olen muuttanut Saksaan asumaan, että mikä meininki siellä on tänäpäivänä.
Loistavaa kontenttia jälleen kerran!
Olis kiva jos sais tietää noista edes joskus tälleen skenen ulkopuolisena. Vaikuttaa tosi kivalta
Näitä on mukava katsoa kun huomaa jaakon oman mielen kiinon aihetta kohtaan aina. Asialista👍
erittäin hyvä video jälleen kerran!
Kiitos hyvästä videosta! Ei liian pitkä ollenkaan. Ite en oo open aireissa käyny vaikka Helsingissä asunkin. Ens kesänä täytyy käydä kuuntelemassa :)
Ihan paras video taas Jaakko! Hirveä hinku päästä ensi kesänä mukaan tällaiseen toimintaan, kiitos videosta.
Muistoja muistoja! Kierrellyt ug-bileitä nuorempana vuosia sitten. Tunnistin alussa kuvatun itäisen paikan; tuolla on järjestetty vuosia bileitä!
Todella hyvä video. Itse kävin UG-bileissä reilu 10v todella ahkerasti. Nykyään jo tippunut ulos scenestä. Mutta tämän katsottua alkoi tehdä mieli taas päästä tanssimaan monotonisen musiikin tahtiin läpi yön. UG-bileissä on vaan niin eri meininki kuin missään muualla. Ihmiset kunnioittaa toisiaan eikä siellä ole mitään häiriöitä lukuunottamatta satunnaisia sekopäitä.
Helvetin hyvä video ja aihe! Cheers✌️
Rakastan teknoa ja konemusaa ja sinua Jaakko ja sinun videoitasi!!!! Pitää kyllä järkkää joskus itsekkin kunnon happoteknobileet :))))) tänne kotikulmille jossa niitä ei aiemmin ole nähty!
Jaakon content on paras piristys tähä syksyä kohti lipumiseen
Kiitos Jaakko tästä
Mahtava aihe ja mahtava video jälleen kerran! Ollaan varmaan tanssittu samoilla mestoilla samaan aikaan. 8)
Ei lopu kesä tulee taas!!!! ❤️❤️❤️❤️❤️
Mahtavaa pinnan alle menevää journalismia. Kosketti kans omia intohimoja, eli konemusa skenee ja aamuun asti tanssimista. Teet tärkeetä työtä ja toivottavasti saadaan tutustua lisää näihin vaihtoehto kulttuureihin ja niiden pinnan alle.
Hyvä Jaakko! Loistavaa settiä taas kerran. Pakko päästä ite mestoille yytsii meininki!
Ei vitsi, hienoa työtä. Luoja tota 90-lukua...Onneksi en muista kauheasti siitä.
Hyvää dokumentointia. Itse olin mukana järkkäilemässä ug psytrance-bileitä joskus 2010-2015 välillä. Nykyään yh-äitinä ei enää ole sellaisia mahiksia, mutta kivaa aikaa oli ja välillä vähän ikäväkin näitä kemuja. Tänä kesänä ei tullut kuin kerran käytyä. :)
tätä on journalismi parhaimmillaan, kiitos tästä
YESH! Selvisit Taiwanista :D Jaakko is BACK! Hieno että tulee taas täyttä timantti-kontenttia! Jatka siis pliis.
Mahtava video taas❤️❤️
Kukkis on tosissaan tän homman kanssa! Ja tuo paikalle monta sataa, monta SATAA juhlijaa.
Mahtava video jälleen!
oli hyvä video :)
Ihan mahtava video. Mä oon samaa mieltä ja oikeasti on huono Helsingin kansainvälisen näkökulmasta jos paikat niinku Sompasauna ja on tuleva asunnot ja ei ole vielä vapaakaupunginalue. Kyllä, tässä on hyvää raha ja talous varten, mutta Sompasauna, varsinki vanhassa paikassa oli ja on iso matkailukohde (Helsingin versio Christiana, mä aina sanon). Jos kultuuri on aina niin järjestynyt, ei oo oikeasti kultuuri. P.S. hauskaa ja turha fakta @13:39 toi paita on ihan kinnostava. 1956 Olympics oli Melbourne:ssa, mutta koska Australian tulli laki(?) ei ollut mahdollista teke hevosen osa Australiassa. Eli hevosen osa vaan oli Tukholmassa 1956 ja kaikki muut olivat Melbourne:ssa. Tldr; siisti paita.
Hieno video!
juuri tälläistä kontenttia me tarvitaan! hyvä jaakko
Mahtavaa että nuoriso ottaa hommat haltuu ja pitää ug genren elossa & tuoreena..keep it real! Meiningissä on sama maku ku reilu 30 vuotta sitten kun elektroninen tanssi musa saapu Suomeen ug bileitä oli millon missäkin ja meiniki oli maagista. Viva la Dance & Music!!
@Willemies_
14 күн бұрын
Jep ja huumeet vielä kuvioissa
tää oli hyvä jakso, itse olen ollut teini iästä saakka konemusiikin ystävä, tosin en ole itse käynyt koskaan missään bileissä tanssimassa, johtuen mm koulukiusaustaustasta ja arkuudesta, enkä yksin lähde etenkään.
Pakko arvostaa sun videoita! Erittäin mielenkiintoista jälleen kerran. :)
Kiitos
Oli ikävä julkaista tämmönen kesän lopussa, vieras paikkakuntalaisena olisin ollut erittäin kiinnostunut näistä, noh ehkä ensi kesänä sitten
@mirok1659
2 жыл бұрын
Nämä tällaiset bileet siirtyy aina talveksi sisätiloihin joten kannattaa silti pistää tekijöitä korvan taakse
2 жыл бұрын
@@mirok1659 mistä löytää hyvin tietoo näistä ? Jodel ?
@JaakkoKesoYle
2 жыл бұрын
Olin nauttimassa kesälomasta heinäkuun ja elokuu meni editointiin ikävä kyllä. Mutta tässä eväitä ensi kesään.
@pegipoi
2 жыл бұрын
@ katoitko tän pätkän? Siellähän tuli tommone vm 2000. Nettisivu mist pääs kattelee. Jengi mainostelee sinne. Ei jaksa kelaa. Jossai 15-18min kohdalla tais olla.
Hyvä video , mä uskon Helsinkii jää jossain vaiheessa sellainen alue, mikä jää just kaikkien vaapaaseen käyttöön. Kannataisi ajaa asiaa! esim vallihaudat ja sodan aikaset tunnelit voisivat olla sellasee sopivia paikkoja. Vapaaseen käyttöön alueita löytyy , joita kaupungilla ei ole varaa korjata tai panostaa.
@Petri_Pennala
2 жыл бұрын
Ai että historiallisesti tärkeillä alueilla pitäisi bailata?? Onhan tää vitun hieno juttu mutta tuo oli ihan paska ehdotus
Kukkis = UG pro
@kahdeksanbit
2 жыл бұрын
Just ajattelin samaa :D
@0kkali
2 жыл бұрын
@@kahdeksanbit tää
@kahdeksanbit
2 жыл бұрын
@@0kkali smo
@ilikevideos4868
2 жыл бұрын
Muistuttaa kyllä hieman Joni Koivuniemeä
Kerran elemässäni ollut metsä reiveissä, siitä on joku 7 vuotta... Damn. Yks hienompii kokemuksii, olis kyl siistiä mennä uudelleen!
Hyvä video 🔥
Alkaa avautua kaikkien viidakkotyyppien biletyshengailu :) Ja niilla aineilla vielä :D! Niillä on varmaan ihan parasta. Omaehtoinen vyöhyke vaan !
Kultaista kontenttia 👌
hyvä video!!
Olis mahtavaa nähä jakso Vallaton100- og youtubettajasta. Varmasti hankala aihe, mutta se jos joku olis hieno video nähdä.
36:11 - 36:24 No sä oisit sitte hyvä diktaattori ,historian ensimmäinen hyvä diktaattori 🥰😄
Anteeksi x-sukupolven termit jo valmiiksi, mutta... Tämä reivien takaisin paluu on jotain todella kaunista! Bileet musiikin ja vapauden vuoksi? 31:18 on täydellinen kuvaus siitä, miksi me tuota maakunnissakin tehtiin 90-luvulla. Mun flow-tila taas on täydellinen vapaus vain liikkua DJ:n ohjatessa mun maailmaa, ilman ajatuksen puolikastakaan, tunneista toisiin, selvänä. Kiitos.
Tosi hyvä video.
Todella mielenkiintoinen aihe, pitää kyllä käydä kokeileen kunhan tulee omalle kotikaupungille😁
@tuomasvalta
2 жыл бұрын
Ei ug-bileet tule pieneen kaupunkiin jos ei niitä itse järjestä
@QckSGaming
2 жыл бұрын
UG-bileitä järjestetään jo joka kaupungissa
@djuicedvbladerrep264
2 жыл бұрын
@@tuomasvalta UG bileet tarvii JÄRJESTÄJÄN, ÄÄNENTOISTON, DJn ja BILETTÄJÄT. Se ei kato kunnan kokoo TODELLAKAAN, vaan päänsisäisen maailman luomiskykyy...ja järkeä toteuttaa se oikein. Eli PIENILLÄ PAIKKAKUNNILLA VOI JÄRKÄTÄ UG bileitä...ja se voisi olla toivottavaa (kuten aikoinaan KOKKOLAssa oli aktiivinen rave posse
Aijai. Muistan kun olin aikanaan metsäraveissa joskus 1990-luvulla. Pullo omenaviiniä,isältä varastetut Marlborot ja kasettisoitin. Vielä kun ois ollu paristoja soittimeen ja edes yksi kaveri.
Hyvää settiä taas kerran :D Ajoittain videon kuvauspaikka ja aihe vaihteli niin usein, että oli vaikea pysyä perässä. Lisäksi ulkopuolisena en oikein ymmärtänyt ssaunahommaa ja sen yhteyttä teknoon. Kuitenkin aihe on mielenkiintoinen ja erityisesti historiaosuudet olivat onnistuneen avartavia. On hauska nähdä miten reclaim the streets-tapahtumalla on yhtäläisyyksiä nykyisen elokapinan toiminnan kanssa.
Iso kiitos
Kävin juhannuksena just yhissä näistä, ja vaikka kerkesin olla vaa tunnin suunnillee nii näki mitä kaupunki juhannuksee tulee meno oli mieletön
Loistava video hyvästä aiheesta! :)
Jatka tätä hyvää kkontenttia!
Jeees uusi video
Huikeeta!
Ihan sairaan hyvä video
Hyvä pätkä taas kerran. Itse olen alunperin alkanut käymään Jyväskylässä UG bileissä n: 2011. Nyt Helsinkiläisenä ymmärrän kyllä tämän ”uuden aallon” vieroksumisen, mutta kulttuuri elää ja pitää elää.
@Petri_Pennala
2 жыл бұрын
Järjestetäänkö noita Jyväskylässä edelleen?
Kukkis näyttää ja kuulostaa hiukan Teippaaja-Pro:lta :D Onko Joni Koivuniemi osa UG-kollektiivia siviiliammatiltaan? :D
Mä muistan että niinkin kaukana ku Mikkelissä oli -90 luvulla UG-bileitä hiekkamontuilla ja ties missä. Oltiin vahtii junnuina kyttiä ja varottamassa jos sellaisia havaittiin. Kultaisia muistoja.
DUDE tää video on niin täyttä totta, KIITOS SINULLE #liquidrevolutionregords
Yooo uuus video!!
Mitä tapahtui rappiotubesta kertovalle projektille?
Hitto mitkä fomot iski tulille tästä videosta, varsinkin kun asuu tässä parinsadan metrin päässä verkkosaaresta ja musan pauhauksen kuuli sillon tällön.
tuttua hommaa ysikytluvun lopulta 201? vuoteen asti. jossain vaiheessa vaan tuli niin paljon muuta elämää että piti luovuttaa kapula seuraavalle sukupolvelle. mahtavaa että homma jatkuu ja paisuu
Nyt oli hyvä video 6/5
Kuten Hyperdelic Housersin Tommi Grönlund vuonna 2005 Turun Sanomissa sanoi: "Mielestäni kaupungissa pitää olla epämääräistäkin aluetta." ja se on aivan oikein todettu se. Sompasaunojen ja hylättyjen varastohallien olemukseen kuuluu se, että ne ovat väliaikaisia. Pysyvät ratkaisut eivät ole huonompia mutta erilaisia. Ajan myötä uusia joutomaita ja epäpaikkoja syntyy ja kulttuuri ihmisineen tunkeutuu niihin, mikäli henkisiä esteitä ei ole liikaa.
Olikohan vuos 93-94 niin olin Jyväskylässä todella tykeissä konemusa bailuissa ja se järjestettiin pönttövuoren junatunnelissa! Molemmissa päissä oli junan tavaravaunut joissa oli jäätävät kajarit, koko tunneli savua täynnä ja valjoja siellä täällä. Olin silloin n.15v ja tottakai ilman lupaa siellä ja samaan aikaan oli ihan paskat housussa et wtf mitä tää on mut samalla meikun sisällä heräs sisäinen basso, välillä se on hiipunut mut nyt se on taas hyvin voimakas 💪 ja ikää mulla kohta 44v 😎
nyt se Vallaton100 🙏
Kuinkahan paljon ilman co2-pitoisuus eroaa baareissa ja ulkoilmabileissä? Jos eroa on, miten tämä vaikuttaa tunnelmaan?
Laatu kontettia, kuten aina.