Suomen paras meritaimenpaikka?

Тәжірибелік нұсқаулар және стиль

Kalastusta Nakkilan koskilla Kimmo Puosin ja Lasse Pauheen kanssa. Joki kasvattaa epäilemättä Suomen suurimmat meritaimenet. Vuosittain sieltä saadaan 8-9 kg meritaimenia. Vaikka Nakkilan kosket Kokemäenjoella tunnetaan taimenistaan, siellä on myös todella rikas muiden kalojen lajisto.
Saimme reissulla kirjolohia, turpia, kiiskiä, ahvenia, haukia ja kuhan. Epäilemme, että karkuuttu iso kala reissun päätteeksi oli merilohi, joita jokeen nousee myös. Joessa elää myös toutain, joka voi kasvaa joessa 5-6 kg painoiseksi.
Alueen tunnetuimmat kalastuskohteet ovat Arantilankoski ja Ruskilankoski, jotka ovat isoja koskikalastuspaikkoja, joissa voidaan kalastaa soutamalla tai rannalla kalastamalla. Koskia ja virtapaikkoja on yhteensä seitsemän.
Meritaimenen soutu ja lohensoutu ovat suosittuja kalastusmuotoja Nakkilan koskilla ja joen profiili sopii siihen hyvin. Soutaa voi myös kirjolohia ja isoja turpia. Lohensoutuvene on helposti vuokrattavissa esimerkiksi www.lohijoki.fi sivulta ja Nakkilan koskien kalastussivulta löytyviltä palveluntarjoajilta.
Mukana reissulla Metsästys ja Kalastus -lehden toimittaja Petri Jääskeläinen, joka on myös innokas soutukalastaja. Petri valmistaa Lord-vaappuja, Lasse valmistaa RR-vaappuja ja Kimmo KAP-vaappuja.
Koskesta löytyy lisätietoja osoitteesta:
www.nakkilankosket.fi/
Videolla oleva majoitus paikka, josta vene vuokrattiin:
www.viikarintila.fi/kalamaja-...
Videosarjaan kuuluu videoita Nakkilan kalastusreissun lisäks teemoilla:
- Vieheet & soututekniikka
- Siianhaudontalaitos
- Harjunpääjoki taimenen kutupaikkana
- Smottiruuvi Harjunpäänjoessa
- ePropulsion sähköperämoottorin testaus Nakkilan koskilla
Videon on tuotettu yhteistyössä seuraavien kumppaneiden kanssa:
Nakkilan kosket ry, Nakkilan kunta, Ursuit, Länsi-Suomen Kalatalouskeskus ja Electric Marine.

Пікірлер: 39

  • @KalastusKanava
    @KalastusKanava2 ай бұрын

    Vaapuista ja syvääjien virityksestä: kzread.info/dash/bejne/nmp4psmonM_UkpM.html

  • @Dosseli
    @Dosseli2 ай бұрын

    Onneks nää ei helpota kalastuskuumetta..

  • @saqekush6650

    @saqekush6650

    2 ай бұрын

    No kohta pääse jo availemaan avovesikautta😎💪

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Kalastuskuumetta voi lieventää menemällä nyt siikaongelle, jos sattuu asumaan rannikon lähellä😊 -Mika

  • @Dosseli

    @Dosseli

    2 ай бұрын

    @@KalastusKanava Liian "pitkä matka" joskus kyllä pitäis käydä kokeilemassa. Et pilkkikautta ei kerennyt tälle talvelle alottaa. 😂Mut pitää lähtee ens viikolla siltojen alle heittelee ku lupaa +14c. Ehkä se kesä tulee joskus.

  • @SOPULI
    @SOPULI2 ай бұрын

    Kyllähän tuo kalapaikalta vaikuttaa 👍👍😅

  • @saqekush6650

    @saqekush6650

    2 ай бұрын

    Sopulikin vois käydä joskus kokeilemassa. Oot mahtava tyyppi jatka samalla rennolla linjalla🙏 On tullu seurattua sua melkeen alusta asti ja videot sen kun paranee💪💪

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Tuolla oli tärpin jälkeen aina yllätys, että mitä sieltä tulee. Kalaa tuntui olevan niin montaa sorttia. Pojat meinas, että se meidän viimeiseksi karkuutettu olis sittenkin ollu lohi. Niitä nousee toukokuussakin jokeen. -Mika

  • @Patuzzih
    @Patuzzih17 күн бұрын

    Se on hienoa nähdä videota omista koskista. Kerran oon saanu tuolt sopivan kokosen kalan ja se on siitä arantilankosken sillan alta ihan rannan kupeesta. Oisko ollu joku 72cm taimen. Ihmetyttää et monta päivää ja yötä viettäny koskel perhoa ja virvelil heitelle mut ei ikin mitää muut oo vaa tullu😅 Tai no tietenkin pieniä taneja ja jne mut ei ikinä yhtäkää kirree oo tullu

  • @Bebamyotamaki
    @Bebamyotamaki2 ай бұрын

    Arantilan koskessa on myös paljon valtavia turpia ja säyneitä. Niistäki saa kyl aika kiksit vavan päässä.

  • @niekka1020
    @niekka10202 ай бұрын

    Olipas kiva kattella kotikoskia näin muiden kuvaamana ja laatu tuotannolla. Sain itsekkin viime vuoden isoimman taimenen juuri tolta Arantilankoskelta

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Oliko miten iso taimen? Itse yllätyin kalojen keskikoosta. Mennyt ihan ohi tällainen mesta, mistä oikeasti saadaan näitä 8-9 kg meritaimenia vuosittain. Oon ajatellu, että ei sellaisia ”satuolentoja” ole olemassakaan🤠 -Mika

  • @niekka1020

    @niekka1020

    2 ай бұрын

    77 cm pitkä kaveri löyty tosta sillan alta. Siitä löytyy myös video mun tubessa. Rannalta paljon kalastellut tuolla ja kyllä sieltä kalaa saa perus vaapuilla kun tietää tarkalleen mihin heittää 😁

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    @@niekka1020 Mulle jäi sellainen käsitys, että viehe pitää saada syvälle uimaan riippumatta siitä kalastaako veneestä vai rannalta. Ootko samaa mieltä? Pitää kattoa se sun video. -Mika

  • @niekka1020

    @niekka1020

    2 ай бұрын

    Paljon enemmän on tietysti kalaa siellä syvemmissä vesissä mut usein kalan tavoittaa myös hyvin läheltä rannataa 😎

  • @hetavaappu4290
    @hetavaappu42902 ай бұрын

    Tuolla on monet yöt vietetty ja suurin taimen ollu 6kg talvikko. Mahtava mesta.

  • @janituovinen1967
    @janituovinen19672 ай бұрын

    mukava video

  • @ammattimies8337
    @ammattimies8337Ай бұрын

    Nakkilankoskille ei luvan hinnat ei päätä huijaa, vertaa läpfäärtinjoen lupiin

  • @j.k1970
    @j.k19702 ай бұрын

    Aina kiva kattoo videoo missä isot tatuoidut ja karvaiset miehet vetää pientä turpaa👍

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Nyt on nokkelaa puujalkaa🔥😄 Mulla oli toi vitsi kans yhdessä Vantaanjoen videossa. -Mika

  • @junantuoma7869
    @junantuoma78692 ай бұрын

    Suomessa olisi kyllä paljon järjettömän komeita kalavesiä, jos tämä "luontokansa" ei toimillan pilaisi lähes jokaista.. Tuokin vesi aivan paskan väristä, varmasti ollut joskus kirkasvetinen hieno lohijoki.

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    En ole varma kuinka kirkasta tämän joen vesi olisi, koska valuma-alue on alavaa ja savimaata. Joki on kuitenkin riittävän kirkas kalastukseen. Sen kuitenkin tiedän, että Pohjois-Suomessa monet pienvedet tummuvat metsätalouden vuoksi. Esimerkiksi Kuusamon joet ovat silmin nähden muuttuneet melkein kirkkaasta mustaksi kuin kahvi reilussa parissa kymmenessä vuodessa. Tähän ongelmaan on kuitenkin herätty ja ojituksia alettu tukkimaan ja tekemään kosteikkoja, jotta kiintoaines saataisiin veks. Tehtiin siitä Peltsin kanssa filmikin: kzread.info/dash/bejne/nY2lvLFyqJuYirg.html -Mika

  • @junantuoma7869

    @junantuoma7869

    2 ай бұрын

    @@KalastusKanava Arvokasta työtä teette peltsin kanssa, kiitos siitä. Valitettavasti monesta paikasta vuodesta toiseen saaliiksi saadaan suurelta osin vain istareita. Tälläkin videolla kaikki saaliiksi saadut lohikalat oli istareita. Jostain sekin kertoo. Istutukset on sellaista "hengityskoneessa" olemista, kun vesistöt on niin saastuneet. Jos istutukset lopetettaisiin, niin lohikalat häviäisi, ja mitenköhän paljon niihinkin mahdetaan laittaa joka vuosi rahaa.

  • @harbo63_j_yt
    @harbo63_j_yt2 ай бұрын

    Hieno ja laadukas teos - nähty vaivaa niin materaalin keräämisessä kuin leikkauspöydälläkin! Puheistakin saa loistavasti selvää - vaikkei kuuntelisikaan! 😁 Kukahan tämän on editoinut valmiiksi - onkohan yhden henkilön käsialaa... (? 😊?) Saaliin saaminen näyttää elokuvassa kohtuullisen vaivattomalta, kun on monivuotisia kävijöitä asialla - kuinkahan "satunnaisen soutajan" mahtaisi käydä? Entä milloinkahan nämä kalastussessiot on tehty?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Kiitos, mä tämän kuvasin ja editoin. Mitä kalastukseen tulee, uskon siellä onnistuvan ensikertalaisen. Soutamisessa olennaista on saada vieheet lähelle pohjaa. Siimojen pituudet ovat myös tärkeitä, jotta neljän vavan uistimet eivät vedä siimoja sekaisin. Laitan tän videon pian julkiseksi, mutta tässä linkki videoon, jossa jätkät kertovat viehevalinnoista ja soututekniikasta. Siellä on myös ne siimapituudet esitelty. Vieheet & soututekniikka kzread.info/dash/bejne/nmp4psmonM_UkpM.html Me oltiin toukokuun kolmannella viikolla. Taimenen osalta huhtikuun loppu ja toukokuu hyvää aikaa, kun tulvat laskeneet. Sitten syksy ja talvi. Kirjolohta ja muuta kalaa tulee kuulemma pitkin kautta. Tulin itse siihen johtopäätökseen, että hyvät vapatelineet ovat tärkeitä, jotta saa vavat oikeaan asentoon. Telineet ovat tuolla useimmissa vuokrapaateissa valmiina. Mulla ei omia soutuvirveleitä ole. Sen mitä itse olen tätä hommaa tehny, niin normi virvelillä menny. Jos aktiivisesti kävisin ostaisin erikseen noi hyrrävavat ja -kelat. -Mika

  • @harbo63_j_yt

    @harbo63_j_yt

    2 ай бұрын

    @@KalastusKanava Kiitos kommenteista ja myös erinomaisesta elokuvan esittelyteksistä tuossa elokuvan etusivulla. Pitää katsella listassa mainitut muutkin elokuvat + tuo vastaukseen linkattu myös. Elokuvan päähenkilöiden "asiallisen fiini ja viileä" ote on myös makuuni ja tarkoitan tällä sitä, ettei esim. joka tärppiä ja kalan nostoa seuraa minuuttien hekottelua ja "räkänaurua", kuten monesti on. Helposti tulee mieleen, että YLE.äkin voisi tämäntasoiset teokset kiinnostaa - kestoaikakin kun lienee juuri sopiva. Vakuuttavasti jatkoon!! 👍😊👍

  • @PetrusSalla1
    @PetrusSalla12 ай бұрын

    Laatuvaaput kovassa käytössä!

  • @psykosoosi8485
    @psykosoosi84852 ай бұрын

    Nakkilaan tullut näköjään kesä ennen muuta Suomea. Muualla melkein metri lunta ja kevät myöhässä kuukauden

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Nakkilassa on ikuinen kesä. Se on sellainen Länsi-Suomen Borneo. -Mika

  • @juuso7792
    @juuso77922 ай бұрын

    Minkälainen paikka tämä on heittokalastajan kannalta? Löytyykö hyvin rantaa ja tavoittaako hyvin kalaa? Entä heittokalastus veneestä?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Rannalta siellä on monta paikkaa. Esimerkiksi Arantilankoski, josta ne meritaimenetkin tulivat. Siihen saareen pääsee kahlaamaan ja sillan alusta pääsee kalastamaan. Itse en ehtinyt kalastaa rannalta niissä, mutta kattelin, että siinä oli porukkaa. Joku näytti saavan kalankin, ehkä kirjolohi. Parissa muussa koskessa oli myös rantapaikkaa. Korkean veden aikaan virta on suht kova ja silloin on oleellista saada vieheet syvälle. Sama juttu venekalastuksessa. Veneellä oli joku porukka myös kalastamassa heittäen, tosin heitti perhoa. Jos olisin veneellä liikkeellä, soutaisin ennemmin alueella pieniä vaappuja. On kirjolohelle todella tehokas kalastusmuoto ja tykkään itse siitä. Ei vapoja tarvitse olla neljää ja niiden ei tarvitse olla ns pro-vapoja. Normi jigittelyvavat käy pienille vaapuille, kun kirjolohta tavoittelee. Ei jigattu, mutta ylhäällä olevassa järvimäisessä paikassa jigaaminen olisi kova juttu veneestä tehtynä. -Mika

  • @juuso7792

    @juuso7792

    2 ай бұрын

    @@KalastusKanava kiitos kattavasta infosta! Pitää käydä paikka koekalastamassa

  • @krisutvv
    @krisutvv2 ай бұрын

    Aina ne isot karkaa😂

  • @bosbu-_-1712
    @bosbu-_-17122 ай бұрын

    Tuolta ei vaan rannalta saa mitään. Oon käyny kymmenen kertaa ja yhden kirjolohen saanut.

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 ай бұрын

    Olennaisinta tuolla on saada uistin uimaan ihan lähellä pohjaa. Pätee sekä soutamissa että rannalta. Muuten ei välttämättä kala ota. Tämän vuoksi soudussa on ne syvääjävaaput, joita Kimmo ja Lasse esittelee videollakin. Rantahommassa sama, pitää kalastaa luskoilla tai leecheillä tai ylipäätään vieheillä, jotka saa uimaan lähellä pohjaa. Rannalta pohjan tavoittaminen voi olla hankalaa, mutta kyllä se onnistuu treenaamalla. Veikkaan, että sit alkaa kalahanat aukeamaan. Monet vieheet kulkee liian matalalla ja se ei toimi tuolla. -Mika

  • @micomattila9092

    @micomattila9092

    2 ай бұрын

    Itse yli 20 kertaa ja saanut vain pari ahventa ja toutainta😅

  • @pyryt9936

    @pyryt9936

    2 ай бұрын

    Punttia sinne!

  • @micomattila9092

    @micomattila9092

    2 ай бұрын

    @@pyryt9936 sitä ollaan kans tehty mut pohjassa ne kaikki on joka heitolla

  • @KalastusKanava
    @KalastusKanava2 ай бұрын

    19.5. Nakkilan kosket -päivä: instagram.com/p/C5YMgqZI21g/

Келесі