Näin kalastetaan isoja haukia nykyään - Haukigurut Heinonen & Karonen kertovat

Тәжірибелік нұсқаулар және стиль

Uutta opittua tietoa laitetaan jakoon Jani Karosen ja Antti Heinosen kalareissulla, jossa etsitään haukia eri tyyppisistä järvistä. Videolla roadtrip ajoittuu toukokuun loppuun, jolloin hauki on jo kutenut ja käy agressiivisesti vieheisiin.
Ohjelmassa kokeneet hauenkalastajat kertovat uusimmista uusimmat jutut:
* Miten valitaan kalastuskohde Suomesta, kun kriteereinä on hauen koko ja ajankohta?
* Kun uusi järvi on valittu, mitä paikkoja lähdetään sieltä kalastamaan milläkin tekniikalla?
* Miten vesikasveista voi tunnistaa suurhaukipaikan?
* Ison kalajigin viritys ruovikkokalastukseen.
* Veneellä liikkuminen ja oleminen matalassa haukipaikassa.
* Järven tasamatalien alueiden ja monttujen kalastus live-luotaimen avulla.
* Esitellään erityinen live-kalastus -viehe.
* Uusimman teknologian hyödyntäminen isojen alueiden kartoittamisessa.
* Parityöskentely live-kalastuksessa.
* Heittosettien valinta eri tyyppiseen kalastustekniikkaan.
Antti ja Jani harrastavat hauen kalastusta monilla eri tekniikoilla ei puolella Suomea. Veneessä on Garmin elektroniikkaa esimerkiksi live kaikuluotain. Live kalastus on yksi tekniikka tavoittaa isoja haukia järvien tasamatalilta osilta tai syvänteistä, jos ne eivät oleskele matalassa rantavyöhykkeessä.
Suurhauen kalastusta on tehty vuosikymmenien ajan niin Lapissa kuin eteläisellä merialueella. Suurhauki on kuin eri kala - se valitsee olinpaikkansa olosuhteiden ja saaliskalojen perusteella. Se ei välttämättä oleile samalla alueella, missä pienemmät hauet viihtyvät. Isoksi kasvanut kala on epäluuloinen vieheitä kohtaan ja sen kalastuksessa tarvitaan joskus kellontarkka ajoitus ja viimeiseen asti hiottu tekniikka.

Пікірлер: 26

  • @peltju
    @peltju Жыл бұрын

    Hyvä video. Paljon sai uusia ideoita joilla toivottavasti saisi tämän vaikean kauden kääntymään voitoksi😄

  • @KeskiUudenmaanJahtiClubry
    @KeskiUudenmaanJahtiClubry Жыл бұрын

    Olipas hyvä video. Kuvaus, leikkaus ja pääosan esittäjiltä täydet kympit 😀

  • @ziizii582
    @ziizii582 Жыл бұрын

    todella hyvä video!

  • @TheGhostfisherman
    @TheGhostfisherman Жыл бұрын

    erittäin hyvin toteutettua matskua taas kalastuskanavalta.kyllä näitä kelpaa katella kun suomen hauenkalastuksen parhaimmistoon kuuluvat miehet vetää menemään.kiitos tästä.

  • @svetik2430
    @svetik2430 Жыл бұрын

    Ihana 🤗

  • @joelhyyrylainen8053
    @joelhyyrylainen8053 Жыл бұрын

    Todella informatiivinen video paikkoihin liittyen. Toivottavasti joskus vielä samanlainen ahvenen kalastuksesta

  • @erkki789
    @erkki7896 ай бұрын

    Kyllä jäisi viimeiseksi kerraksi tommosen Antin kanssa kalalla joka ei kaverille lainaa vapaa jos jäänyt veneestä pois. Menisi fiilis kyllä täysin itsellä jos alkaisi kalakaveri aukomaan päätä että minun vapa en lainaa.

  • @javakalle8615
    @javakalle86152 ай бұрын

    Hieno video. Toki sitä romua kannattaa olla veneessä sen verran että myös appurat tarttuu haaviin. Kevät on monesti semmosta aikaa että suunnitelmat muuttuu nopeesti. Otetaan sitä mitä annetaan.

  • @vaanteenjoenkanava898
    @vaanteenjoenkanava898 Жыл бұрын

    Hyvä

  • @mar33cki
    @mar33cki Жыл бұрын

    hyvä, could you publish more videos with english subtitles?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Жыл бұрын

    Maybe we will add them in future.

  • @paake3134
    @paake3134 Жыл бұрын

    Kuinka paksuja kuituja käytätte? 0.30 tuollaiseen 120g max vapaan olisi about sopiva vai ohuempaa?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Жыл бұрын

    Järeimmässä Spider Wire 0,40 mm Keskimmäisessä Sick Braid 0,33 mm Haspelissa Fire Line Tracer 0,25 mm

  • @ravag33
    @ravag33 Жыл бұрын

    Oliko ukot pihtiputaalla, mistä tuo kuha nousi? Näytti niin tutulta järveltä. On tullut tuossa montulla pyörittyä

  • @xzef6969
    @xzef6969Ай бұрын

    mahtaako olla ABU GARCIA REVO5 X LP + WESTIN W2 POWERCAST-T 40-130g hyvä setti 0.29mm spider wire stealth kuidun kanssa kiinnostais alkaa haukishadei yms kalastelee ja budjettia max noin 200€

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Ай бұрын

    Heinosen kertoi oman valintansa. ”Max40 ja siihen Beast Pike vapa, joko 40-140g tai 50-200g. Spider ok tai sit vastaava Berkley Sick Braid.” -Mika

  • @Grashinda
    @Grashinda11 күн бұрын

    Ehkä vaan oma mielipide, mutta kaiut / livet vaan vie jännitystä pois kalastuksesta. Hyvinä esimerkkeinä on videot miehistä jotka vaa ajaa veneellä järvee ympäri ettien kaiulla isoja kaloja ja tiputtaa uistimet kalan naaman eteen. Sitte kehutaa kuinka taitavia ja hyviä kalastajia ollaa

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    11 күн бұрын

    Mun mielipide on sellainen, että jos joku tykkää kalastaa livellä, niin siitä vaan. Jokainen meistä pitää eri asioista. Ja kalastajahan kehuu saaliitaan oli ne sitten saatu pilkillä, livellä tahi verkolla. Me ollaan kaikki samanlaisia🤠 Itse käytän aktiivisesti luotainta pilkillä. En voisi kuvitella enää lähteväni ilman sitä pilkkireissulle. Se on niin mielenkiintoista katsoa, miten ja millainen kala pilkkiä tulee katsomaan. Liveä mulla ei ole. Olen kyllä kesällä testannut sitä muutaman kerran ja ymmärrän kyllä, miksi se on koukuttavaa kalastusta. Kannattaa kokeilla, jos tulee mahdollisuus. -Mika

  • @jkk1959
    @jkk1959 Жыл бұрын

    hyvä video paljon hyviä vinkkejä ja oliko tuo punainen mökki vuokramökki jos niin kuka vuokraa

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Жыл бұрын

    Sellainen kuin Ospeksi ja Temola. -Mika

  • @satsmo
    @satsmo Жыл бұрын

    Mikäs toi uistin sit olikaan nimeltään tossa 34minuutin kohdalla? Mielenkiintosen näkönen peli, haluisin kokeiluun!

  • @sampzi

    @sampzi

    Жыл бұрын

    @Samu Anttalainen Luultavasti Berkleyn monipala vaappu. Nimeä en valitettavasti muista...😅 Pitäisi löytyä uusimmista berkleyn valikoimista 👍

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Жыл бұрын

    Berkley Zilla Jointed on malli. -Mika

  • @pekkajuoperi4316
    @pekkajuoperi4316 Жыл бұрын

    mitähän nuo laitteet maksaa?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Жыл бұрын

    Sellaiset live-luotaimet maksaa sellaiset pari tonnia alkaen. Perusluotaimethan on paljon edullisempia 500 eur alkaen. -Mika

Келесі