Sanat, joita narsistista kaltoinkohtelua kokeneen ei koskaan tarvitsisi kuulla

Narsistisella kaltoinkohtelulla tarkoitetaan esimerkiksi parisuhteessa tai perhesuhteissa tapahtuvaa erittäin haitallista ja huonoa kohtelua, jossa narsistisesti käyttäytyvä ihminen ohittaa täysin toisen ihmisen toiveet ja tarpeet ja asettaa itsensä muiden yläpuolelle keinoja kaihtamatta.
Ohittamisen lisäksi narsistiseen kaltoinkohteluun liittyviä piirteitä ovat mm.: alistaminen, nöyryyttäminen, kontrollointi, rajoittaminen, pelottelu, uhkailu ja kiristäminen erilaisin keinoin. Tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti henkisen väkivallan esiintyvän narsistisissa suhteissa.
Narsistinen kaltoinkohtelu aiheuttaa itsetunnon ja iteluottamuksen rajua laskua, oman todellisuuden ja arviointikyvyn kyseenalaistamista, sekä laajan joukon muita erilaisia henkisiä ja fyysisiä oireita.
Narsistista kaltoinkohtelua kokeneen tukemisen ja auttamisen lähtökohtana ja perustana ovat suuri empatia ja ymmärrys, sekä luvan antaminen kaiken sen vääryyden sanoittamiselle ja toteamiselle, jota hän on joutunut kokemaan. Suhteessa toistuneen mitätöinnin ja oman arviointikyvyn kyseenalaistaminen muilta tahoilta voi olla äärimmäisen haitallista toipumisen kannalta.
Voit lukea tämän videon sisällön myös blogistani Hidasta elämää -verkkosivuilta: hidastaelamaa.fi/2022/01/nait...
Sisältö:
Jenni Kiviniemi (psykiatrinen sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen terapeutti, kirjailija)
Verkkosivut:
jennikiviniemi.fi/
narsismi.info/
Facebook:
/ terapeuttistakeskustel...
/ narsismi.info
Instagram:
/ jenni_kiviniemi
Esikoiskirjani "Hyvästit narsistille - Tervetuloa oma elämä" (2020) tarjoaa tietoa, vertaistarinoita, sekä terapeuttista apua narsistisista suhteista toipumisen tueksi. Lisätietoa ja tilauslinkin kirjaan löydät täältä: jennikiviniemi.fi/kirja/

Пікірлер: 7

  • @hdihko8750
    @hdihko87502 жыл бұрын

    Kiitos tästä videosta. Itse olen kohdannut puhuessani kokemastani etten tule kuulluksi ja ymmärretyksi, kun ex mieheni muuttui nanosekunnissa lupsakaksi seuramieheksi, kun joku tulee käymään . On tullut tunne ettei kukaan usko minua

  • @jenni_kiviniemi

    @jenni_kiviniemi

    2 жыл бұрын

    Tämä onkin hyvin yleistä narsistisissa suhteissa, koska narsistinen kaltoinkohtelu ei yleensä näy suhteen/perheen ulkopuolisille sellaisenaan. Toivottavasti sinulla on edes yksi sellainen ihminen elämässäsi, joka uskoo ja haluaa ymmärtää.

  • @maiupoikulainen2088
    @maiupoikulainen20882 жыл бұрын

    Niin tuttu tunne. Yritän taistella itseäni vapaaksi tästä. On todella vaikea, koska ne osaa manipuloinnin niin hyvin. Olen muutenkin aivan rikki. ( 2 kk sitten menehtyi rakas tyttäreni ja 2 viikko sen jälkeen isä 💔😭) Ei edes ne tapahtumat vaikuta häneen käyttäytymiseen mua kohtaan. Kiitos näistä videoista , yritän löytää näistä tukea ja voimaa päästä irti tästä suhteesta.

  • @annalievonen2135

    @annalievonen2135

    Жыл бұрын

    Voimia sinulle,luota itseesi.

  • @tiianieminen2381
    @tiianieminen2381 Жыл бұрын

    miten voisi auttaa henkilöä, joka on vallassa olevan narsistisen virkamiehen jatkuvien pahoinpitelyjen ja pakkomielteisen vainon uhri? poliisi suojelee tekijää

  • @jenni_kiviniemi
    @jenni_kiviniemi2 жыл бұрын

    Tämän videon sisällön voi myös lukea blogistani Hidasta elämää -verkkosivuilta: hidastaelamaa.fi/2022/01/naita-sanoja-narsistista-kaltoinkohtelua-kokeneen-ei-koskaan-tarvisi-kuulla/

  • @manjzea9244
    @manjzea92447 ай бұрын

    Just näin...😞 Ilmankos semmoset kommentit tuntuuki väärältä ja pahalta koska ne ei ookaan oikein uhria kohtaan ja on myös vahingollista uhria kohtaan että kyllä syystä tuntuu pahalta ja väärältä.