Näin pilkitään AHVENTA KAIKULUOTAIMEN avulla

Тәжірибелік нұсқаулар және стиль

Hannu Vesaranta & Juho Mustonen opastavat kaikuluotainkalastuksen pariin talvisessa ahvenen pilkinnässä. Heillä on käytössä uusinta tekniikkaa, Garminin LiveScope, jolla he voivat tutkia pilkkiavannon ympärillä olevia alueita jopa 30 metriin asti.
Ahvenen täsmäpilkintä tapahtuu parityönä. Toinen käyttää laitetta ja osoittaa paikan, johon toinen henkilö tekee avannon kaikuluotaimen ruudussa näkyvän tiedon pohjalta. Ahvenen pilkintä voi tapahtua mormuskalla, tasapainolla, jigillä tai pystypilkillä. Kaikki nämä vieheet saadaan näkymään ruutuun pitkänkin matkan päästä.
Kaikuluotain pilkintä antaa informaatiota ympäristöstä, mutta myös oikeasta pilkin uittotekniikasta. Luotaimen avulla voidaan seurata kalojen reaktioita - mikä on päivän oikea tasuri pilkintä tai mormuska tekniikka.
Pilkkiminen saa ihan uuden ulottuvuuden, kun kalojen liikkeitä voidaan seurata. Tasapaino pilkintä luotaimen avulla on tehokas tapa myös matalassa vedessä erityisesti näiden kalan reaktioiden seuraamisen ansiosta. Järvillä syvillä alueilla teho vielä parantuu, koska kalat voivat oleskella missä kohtaa vaan vesipatsaassa.
Video on tehty yhteistyössä Garmin Finlandin kanssa.
Lisää kalajuttuja:
/ kalastuskanava
Hannun Insta:
/ hannuv_westinfishing
Juhon Insta:
/ jmustone94

Пікірлер: 52

  • @KalastusKanava
    @KalastusKanava2 жыл бұрын

    Jos haluat aloitella kaikuluotain pilkillä -kalastuksen noin 250 euron budjetilla tai edullisemmin, niin tämä artikkeli on sinulle: kalastus.com/artikkelit/n%C3%A4in-aloitat-pilkkimisen-kaikuluotaimen-avulla

  • @lapinjuntti8995
    @lapinjuntti89953 жыл бұрын

    Nuoria jätkiä ja noin paljon kuitenkin tietoa ja taitoa tähän lajiin, hieno homma!! Varmasti tuohon asiaan on edesauttaneet nämä nykyajan luotaimet ja laitteet, jotka kehittyy kokoajan. Ite pärjään "vielä" Garmin Striker 5:lla enkä kadu päivääkään sen hankintaa. Ja mitä videoon tuli, niin oppimis mielessä paras video mitä olen pitkään aikaan kattonut vaikka videolla oli pituutta vain sen puolituntia! Helposti ja rivakkaasti olis menny 2 tunnin videokin näitten kavereitten kanssa. Toivottavasti tältä parivaljakolta tulee lisää vastaavanlaisia videoita ja voisivat testailla ja tutkia tuolla liveluotauksen avulla vaikkapa siian tai kirjolohenkin pilkkimistä ja sielun elämää, jos vain aikaa ja intoa riittää!

  • @kuhadekuvertsuttaa
    @kuhadekuvertsuttaa3 жыл бұрын

    Erinomaista settii. Hyvää tietoa tuli taas paljon. Kiva katsoa kun joku jaksaa tehdä näitä pätkiä. Hyvä kun tota elektroniikkaa käytetään ja varmaan moni alkanut saamaan kalaa ja jäänyt pilkkimiseen koukkuun. Vaikka noin kalaisassa paikassa saa pelkällä tuurillakin kalaa kunhan vähän tietää paikkoja. Sen takia on kyllä mielestäni hyvä olla tekniikkaa että ei jää ilman kalaa. Äkkiä se innostus lopahtaa jos ei yhtään kalaa saa tai ole joku pappa kertomassa paikkoja mistä saa kalaa. Tekniikka kyllä helpottaa varsinkin uusien paikkojen kartoittamisessa ja kaikilla ei ole taitoa ilman luotainta löytää kalaa. Tämä kalastuskin on siitä hauskaa, että ne jolla on pakki täys kalaa ei kerro niitä paikkoja kellekään mistä on saanut. Minusta hienoa, jos joku uusi varsinkin nuori jää tähän touhuun koukkuun ja saa kalaa, vaikka töllöttää sitten ruutua siellä jäällä. On se kuitenkin parempi kuin hengailla kylillä ja tehdä kolttosia. 💪🏻

  • @js00076
    @js000763 жыл бұрын

    Kiitos hienosta videosta. Syvällistä analyysia ja hyviä näkemyksiä sekä perusteluita. Harmiksi huono syönti mutta varmaan teette lisääkin videoita aiheesta, toivottavasti. Tuli mieleen sellainen kysymys tuosta anturista ja boxista, että miten kestää kolahduksia ja tärinöitä, kuitenkin herkkää tekniikkaa kyseessä? Esimerkkinä kuljetuksessa jos kuljetat anturia pulkassa ja kun on röpelöistä jäätä ja jätyneitä uria ym niin saattaa varmaan heilua pulkassa miten sattuu.

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Hannu vastasi: "Saanut aika kovaa runtua eikä oo ottanu osumaa." -Mika

  • @finnishuser7693
    @finnishuser76933 жыл бұрын

    Tosi hieno video. Hienot kaiut teillä. Teillä on varmaan jokunen kalastustunti takana, kun tiedätte ahvenen elämästä noin hyvin. Tuota kalojen reagointia ääneen on tullut monesti mietittyä. Kristian Keskitalo taisi sanoa jossain videossaan, että kairauksen ääni vetäisi kaloja ennemmin puoleensa kuin karkottaisi. Ehkä teillä enemmän näkemystä. Monesti sitä itse kolistelen jäällä ja päästän kaloja samasta reiästä, mistä niitä olen ylös nostanut. Täysin tarpeetonta toimintaa ollut sellainen selkeästi. Pitääpä noihin asioihin kiinnittää jatkossa huomiota.

  • @CoupeAudi1990
    @CoupeAudi1990 Жыл бұрын

    Oon juossu kaverin kanssa helvetin paljon ahven pilkillä live luotaimen avulla. Ei oikeen toimi siinä. Ellei oo sit tosi passiivista ahventa. Yleensä menee samaa tahtia karkuun kun tekee reikää. Tietty antaahan se tietoo onko lähellä isoja kaloja vai ei. Mutta toi perus 2d luotain kyllä paljon paremmin toiminu ja tietty se kärsivällisyys. Varsinkin siis noiden isojen kanssa.

  • @hannukvist7868
    @hannukvist78683 жыл бұрын

    Olen etsinyt 10 tuumaiselle tuollaista pilkkilaukkua. Mistä saa. Carmin echomap 102 sv . pitäisi mahtua.

  • @markojaara973
    @markojaara9733 жыл бұрын

    Tämä video mullistaa ison ahvenen kalastuksen, oletteko/aiotteko merellä tai syvemmässä vedessä tehdä samanlaista tutkimusta ? Hyvä tietopaketti, uutta oli itselle että suuri ahven voi kierrellä sivussa.

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Ovat kokeilleet syvällä myös. Silloin avannon tekeminen juuri oikeaan kohtaan on vaativampaa. Syvemmässä kalat eivät pelkää kairaamista ja kävelyä samaan tapaan kuin matalassa. -Mika

  • @markojaara973

    @markojaara973

    3 жыл бұрын

    @@KalastusKanava ok tällänen mutuajatus itselläkin ollut

  • @vibe7593
    @vibe75933 жыл бұрын

    Ai että toi livescope näyttää hyvältä! Paljon maksaa tommoset ja tuleeko siinä näyttö mukana?

  • @vibe7593

    @vibe7593

    3 жыл бұрын

    Ja jos ostan ton pilkkisetin ni saako sen asennettua myös veneeseen?

  • @kuhadekuvertsuttaa

    @kuhadekuvertsuttaa

    3 жыл бұрын

    Saa asennettua veneeseen. Netissä hintoja ku vaan surffaat

  • @jekkujaas
    @jekkujaas Жыл бұрын

    Mikä akku käytät ? Kuinka riittävän olis 20 Ah litium Livescope + 102 sv ? Onko ajatuksia tähän liittyen ?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    Жыл бұрын

    Hannu sanoi, että kestää 6-8 h. Sillä itellä on Jarocell niminen akku. -Mika

  • @jekkujaas

    @jekkujaas

    Жыл бұрын

    @@KalastusKanava Siis 20 Ah kestää 6-8 tuntia panoptixilla ?

  • @user-vs9qv4bw5w
    @user-vs9qv4bw5w3 жыл бұрын

    🔥👍✌️Окунь крупный 🔥👍✌️

  • @reijopantsar4240
    @reijopantsar42403 жыл бұрын

    Olis ollut mielenkiintoista nähdä myös perspective moodin kuvaa. Vai onko siihen jokin syy miksi sitä ei käytetty?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Totta, sitähän olis voinut kokeilla. Otetaan seuraavan kerran käsittelyyn👍 -Mika

  • @anttivuorinen6311
    @anttivuorinen63112 жыл бұрын

    Anturiavanto ja pilkkiavanto vieressä? Eikö llian valon voisi sulkea pois esim. mskuuhuovan kappaleella? Sitä kyselee kaikenlaista, kun ei oikein tiedä mitään.😵‍💫

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 жыл бұрын

    Hmm, hyvä idea! -Mika

  • @TheKaluNaama
    @TheKaluNaama5 ай бұрын

    Huutista siinä on ahvenella kilohintaa kun monen tonnin vehkeitä pitää hommata että jotain saa. Varsinkin tuo Livescope on melkoista overkilliä.

  • @TheAppura
    @TheAppura3 жыл бұрын

    Mikä akku livescopessa ja kaun kestää?

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Hannu kertoi mulle, että se on 12ah lyijyhyytelöakku, joka tulee siinä pilkkisetissä mukana. Kestää kuulemma noin 6 h. -Mika

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Hannu lisäsi vielä, että jos haluaa koko pilkkipäivän liveilyyn akun, kannattaa ottaa 20 ah litium-akku. Se kestää sen kuulemma. -Mika

  • @VillePaavola
    @VillePaavola3 жыл бұрын

    Ai kato Hannun kanssa pilkillä! Komiaa

  • @puropoika4244
    @puropoika42443 жыл бұрын

    Oon tällä hetkellä pilkkimässä kaiulla

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Tuleeks kalaa? Jos sulla on Insta ja haluat laittaa jonkun kalastuskuvan sitä kautta, niin pistä direä tulemaan. Kireitä siimoja sulle! -Mika

  • @puropoika4244

    @puropoika4244

    3 жыл бұрын

    @@KalastusKanava eipä kala oikeen ota kiinni

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    @@puropoika4244 Ehkä tulee iltasyönti ja se ottaa kiinni! -Mika

  • @jounikosonen3797
    @jounikosonen37973 жыл бұрын

    Eikö sitä vois opettaa vapaa-ajan kalastajellekin pilkkiminen . Ei ne nuoret voi lähtee pyytä mitään tuhatta euroo vanhemmilta jotta pääsis pilkille . PS . Vois sitä järjestää isot pilkkikilpailut ilman apuvälineitä myös ilman kännyköitä .

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Toki voi pilkkiä ihan "luomunakin" ja siitäkin on kanavalla videoita useampia, esim tässä nuori kaveri antaa vinkkejä: kzread.info/dash/bejne/Z35kq8WggpiyZZs.html Luotainpilkintä on tullut jäädäkseen ja se on mielenkiintoinen pilkinnän muoto. Siksi siihen halutaan perehtyä! En muuten tiedä, miten pilkkikisoissa saa nykyään käyttää luotainta. Saattaa olla, että siinä touhussa se ei olisi kuin tiellä. Onko kenelläkään tietoa? Saattaa olla luotain sarja erikseen ja sitten luomupilkkijät. -Mika

  • @user-yy6wn4ph4g
    @user-yy6wn4ph4g3 жыл бұрын

    Классный улов, таких больших окуней поймать большая редкость.

  • @markMCela33
    @markMCela332 жыл бұрын

    Vanhaliitto ei kyllä tätä hommaa arvosta.

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 жыл бұрын

    Tämä on pilkkikalastusta 2022. Maailma menee eteenpäin ja asiat kehittyvät. Samalla tavalla aina on aikaisemmat sukupolvet ihmetelleet, kun ensimmäiset kaikuluotaimet tulivat veneisiin tai keulakoneet, sama juttu. Nyt ne ovat arkipäivää. -Mika

  • @markojaara973
    @markojaara9732 жыл бұрын

    Tuo laite helpottaa valtavasti madepolkujen etsimisessä.

  • @artok.kontio8534
    @artok.kontio85343 жыл бұрын

    On toi varsinaista leikkiä. Varmasti tätä päivää mutta joku romufanaatikko ehkä tohon lähtee.

  • @usuduwj5685

    @usuduwj5685

    2 жыл бұрын

    Onhan noi mielenkiintosia vehkeitä vaikka en varmaan ite hommais. Menis kaikki jännyys.

  • @raipe76
    @raipe762 жыл бұрын

    Sinä sankari jolla on silmälasit, niin miksi olet valinnut juuri tämän takin ????

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    2 жыл бұрын

    Se on hänen lempitakki!

  • @raipe76

    @raipe76

    2 жыл бұрын

    @@KalastusKanava Itellä sama takki myös…

  • @Joujounighabollsssjoujau
    @Joujounighabollsssjoujau3 жыл бұрын

    Eka

  • @TeKaMOTO
    @TeKaMOTO3 жыл бұрын

    On se melkoseksi mennyt tämä touhu kun pilkilläkin pitää olla tuhansien eurojen kamat mukana. Eipä siinä, löytäähän noilla varmasti kalat järvestä.

  • @KalastusKanava

    @KalastusKanava

    3 жыл бұрын

    Toki kaloja saa ilman kalliita vehkeitäkin. Tää on yks harrastamisen muoto pilkkiä luotaimien avulla. -Mika

  • @psykosoosi8485

    @psykosoosi8485

    3 жыл бұрын

    Samaa mieltä. Eipä tossa enää luonnon kanssa paljoa oo tekemistä. Tuijotellaan telkkaa jopa järven jäällä. Vaikeeks on menny

  • @Dosseli

    @Dosseli

    3 жыл бұрын

    Noh miksi ei hyödytäisi samoja laitteita talvella mitä käyttää kesällä? Et kauheasti ihmiset vinkuu siit jos käyttää laitteita.. Mutta kukaa ei vingu, että porukka käy ilman? miks jokainen ei pysty harrastamaan omalla tavalla millä tykkää.. Meno on ku ravintolassa vegaanit ilmoittaa jo narikassa kovaan ääneen, että on vegaani...

  • @TeKaMOTO

    @TeKaMOTO

    3 жыл бұрын

    @@Dosseli Saahan sitä tietty jokainen harrastaa just niinku haluaa ja kannattaahan niitä laitteita käyttää jos ne on hommannut, mutta köyhänä pitää vähän vinkua, kun ei ole kanttia laittaa noin montaa tonnia jokaiseen harrastukseen. Itelle tän kalahomman pointti on enemmän siinä luontoon menemisessä ja mm. ruuduista irtautumisessa, joten tuntuu hassulle kun pilkillekin mennään telkkaria tuijottamaan.

  • @Canoonful

    @Canoonful

    3 жыл бұрын

    @@TeKaMOTO En itsekkään pysty ostamaan tuollaisia laitteita veneeseen kesäkalastukseen, mutta en silti ala vinkumaan näissä kommenteissa. Selvästi herättää tunteita, kun joku pystyy hankkimaan kalliita laitteet ja näyttää, että miten ne toimii ja miten niitä käytetään. Miksi hankkia Mersu, kun Audillakin pääsee.

Келесі