Järviseudun ensimmäiset talonpojat | Dokumenttielokuva | Suomen historia

Järviseudun erämailla on asuttu jo mesoliittisella kivikaudella noin 7000 vuotta sitten. Kiinteä, nykyaikaan jatkunut talonpoikaisasutus alkoi vakiintua alueelle keskiajalla tai viimeistään 1500-luvun alussa, kun järvien rannoille asettui kyröläisiä, satakuntalaisia ja hämäläisiä talonpoikia sekä Pohjanmaan rannikolle 1200- ja 1300-luvuilla muuttaneita ruotsalaisia uudisasukkaita.
Elokuvassa käydään lävitse Järviseudun (Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Vimpeli sekä Järviseudusta irtautunut entinen Kortesjärvi) esihistoria jääkauden jälkeisestä ajasta 1500-luvulle. Dramatisoitu juontajavetoinen dokumenttielokuva.
Kesto: 21 minuuttia
Lisätietoja elokuvasta:
www.talonpoikainelamaa.fi
Olemme myös Instagramissa:
/ talonpoikainelamaa
Elokuva on tuotettu osana Väinöntalo eläväksi -hanketta ja se on rahoitettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen on jakanut Leader-ryhmä Aisapari.
www.aisapari.net​
Väinöntalo - Järviseudun museo on Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä sijaitseva, kotiseutuneuvos Väinö Tuomaalan kokoama museo, joka esittelee järviseutulaisen talonpojan elämää, sen arkea ja juhlaa, entisajan kädentaitoja, uskomuksia sekä pyynti- ja tapakulttuuria. Museoalueella on 19 rakennusta ja kokoelmissa noin 20 000 esinettä.
Tekijät
Käsikirjoitus ja ohjaus: Jussi Försti
Tuottaja: Jussi Försti
Kuvaus & äänitys: Risto Laukkonen, Severi Peura, Jussi Försti
Leikkaus, grafiikka ja muut jälkityöt: Jussi Försti
Miksaus ja masterointi: Matias Karppinen
Rooleissa: Matti Enbuske, Jussi Försti
Kuvituskuvien kuvauspaikat: Kierikkikeskus, Telkkämäen perinnetila, Pirkkalan Muinaisaikayhdistys Birckalaiset ry
#historia #suomenhistoria #järviseutu

Пікірлер: 124

  • @henrifreundlich3134
    @henrifreundlich31343 жыл бұрын

    Yleisradiolla on veronmaksajien pakollinen tuki, eikä silti saa tuotantotasoa vastaamaan tätä. Todella hieno teos.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    No kiitos kiitos... Laatuun kyllä pyrittiin panostamaan. :-)

  • @KuopassaTv

    @KuopassaTv

    6 ай бұрын

    Saisivat, mutta ideologisista syistä ei näy eikä kuulu

  • @karinde6580
    @karinde65803 ай бұрын

    Tämän tyyppisiä pätkiä pitäs saada koko suomen historiasta. Mielelläni katselen lisää historia pätkiä.

  • @toivotammi
    @toivotammi3 жыл бұрын

    Hieno ammattitaidolla tehty dokumenti Suomesta ja sen asuttamisesta!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos! Mielenkiintoinen aihe ja sitä oli mukava tehdä intohimolla!

  • @TheGoreFist
    @TheGoreFist3 жыл бұрын

    Hyvä dokumenttipätkä, tämmösiä hyvin tuotettuja dokumentteja Suomen historiasta katsoisi mielellään enemmänkin!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos. Kyllä, samaa mieltä! :)

  • @jackielynch3092

    @jackielynch3092

    Жыл бұрын

    Hei mitä kuuluu ?

  • @kaihannulabacka3342
    @kaihannulabacka33423 жыл бұрын

    Hyvin toteutettu ja mielenkiintoinen dokumentti.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos kommentista! Mukava, että pidit elokuvasta! :)

  • @jackielynch3092

    @jackielynch3092

    Жыл бұрын

    Hei

  • @oh2mp
    @oh2mp3 жыл бұрын

    Erittäin laadukas dokumentti. Lisää tällaista sisältöä KZreaden!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos! Samaa mieltä - Leader rahoituksella saatiin dokumentti tehtyä ja laitettua ilmaiseksi jakeluun! Kiitos Leader Aisapari www.aisapari.net/

  • @marinaburtseva2340
    @marinaburtseva23403 жыл бұрын

    Mielenkiintoinen historia 👏

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, todellakin! Jokaisella paikkakunnalla ja seudulla on oma mielenkiintoinen tarinansa.

  • @Ziivila
    @Ziivila3 жыл бұрын

    Hyvin tehty dokumentti 👌

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos!

  • @metaldiver
    @metaldiver3 жыл бұрын

    Tämä oli hienosti tehty juttu, erittäin mielenkiintoinen. Kiitos.

  • @strongback6550
    @strongback65503 жыл бұрын

    Hienoa duunia dokumentin tekijöille. Laatu näkyy. Pistänpä perheelle katsottavaksi Ansaitsee valtiontukea enemmän kuin Yle viimevuosina

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos kommentista. Toivottavasti perhekin tykkäsi! :-)

  • @pekkaerkkila9492
    @pekkaerkkila94923 жыл бұрын

    Hienoa, kun jotkut tekevät asiasisältöä. Mielenkiintoinen dokumentti.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos palautteesta! :-)

  • @vesaheinonen6874
    @vesaheinonen68743 жыл бұрын

    Kiitos erittäin selkeästä, mielenkiintoisesta ja asiapitoisesta dokumentista. Suosittelen kaikille katsottavaksi.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos palautteesta!

  • @railisihvo7405
    @railisihvo74053 жыл бұрын

    Olen kiinnostunut historiasta ja tämä avartaa tiedonjanoa I. Raili mamma

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Muista tilata kanava, niin saat tiedon kun lisää sisältöä ilmestyy!

  • @varjonyymi
    @varjonyymi3 жыл бұрын

    Olipas kiintoisaa. Kiitos paljon tekijöille

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos palautteesta!

  • @SudoGenkiYou
    @SudoGenkiYou3 жыл бұрын

    Kiitos dokumentista. Toivottavasti tulis lisää. Kanava luikahti tilauksee. 🙌😎👌

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Moi! Ole hyvä! Pääsiäisenä tulee kolme lisää ;-)

  • @thekannireissaaja
    @thekannireissaaja3 жыл бұрын

    Onpa kyllä poikkeuksellisen hyvää ja selkeää materiaalia. En kerennyt katsoa edes puoleen väliin kun tuli pakonomainen tarve painaa peukkua ylös ja tilata kanava. Nyt jatkan katselua loppuun :D

  • @tiinau6562
    @tiinau656226 күн бұрын

    Kärnan saari lappajärvi..... 😢Koti ikävä.... 👽☕✌️🇫🇴🐾

  • @MarsalkkaX
    @MarsalkkaX Жыл бұрын

    Erittäin hyvä ja valaiseva dokkari.

  • @tiinau6562
    @tiinau656226 күн бұрын

    ...... Kärna.. Lappajärvi ... Vittu perkele kuin muutin takaisin tanne.... Ruotsiin.... 🌻🙃😪

  • @FulmenTheFinn
    @FulmenTheFinn3 жыл бұрын

    Olipas mielenkiintoinen dokumentti, kiitos tästä!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos! Mukava että tykkäsit! :)

  • @calbackk
    @calbackk3 жыл бұрын

    En mycket intressant och högklassig film. Stort tack och hälsningar från grannorten Terjärv.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Tack så mycket! Trevligt att se att vi också har svenska tittare. Vi försöker få dokumentärfilmen att också översättas till engelska och svenska.

  • @raijakorpela2371
    @raijakorpela23713 жыл бұрын

    Mahtavaa tietoa !

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos kommentista!

  • @raijakorpela2371

    @raijakorpela2371

    3 жыл бұрын

    @@Vainontalo Olen kovasti kiinnostunut mitä ennen on ollut !

  • @mikkoisohanni5803
    @mikkoisohanni58033 жыл бұрын

    Mielenkiintoinen.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos! :)

  • @kalatikka
    @kalatikka3 жыл бұрын

    Juu hyvä dokumentti. Ihan tv ainesta.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos rohkaisevasta palautteesta!

  • @SeSmokki
    @SeSmokki3 жыл бұрын

    Mahti dokkari! Oisko mahollista saada teksitykset englanniks? Haluaisin näyttää tämän ulkomaalaiselle toverille jota kiinnostaa historia.

  • @kuoma6418
    @kuoma64183 жыл бұрын

    👍mielenkiintoinen ,hyvin tehty juttu!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos! :)

  • @herrakaarme
    @herrakaarme3 жыл бұрын

    Mainio ja mielenkiintoinen dokumentti.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos palautteesta!

  • @anna-liisahakala9336
    @anna-liisahakala93363 жыл бұрын

    Kiitos mielenkiintoisesta dokumentista!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos ja ole hyvä! Kiitos Leader hankerahoituksen, pystyttiin tämä dokumenttielokuva tuottamaan. Lisää tulossa, tilaathan kanavan, niin saat ilmoituksen kun uusia videoita tulee!

  • @evenpaivakirja8019
    @evenpaivakirja80193 жыл бұрын

    Kiitos, en jaksanu lukee kokeeseen nii katoin tän, kiitos, kiitos, kiitos

  • @ailahietikko4249
    @ailahietikko42493 жыл бұрын

    Hyvää historiaa!👍

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos palautteesta! :)

  • @Kalevanpoika

    @Kalevanpoika

    2 жыл бұрын

    Propagandaa ja historian vääristelyä monelta osin.

  • @atleetti33
    @atleetti333 жыл бұрын

    Hieno ja todella hyvin tehty pieni dokumentti. Kiinnostais kovasti tietää Suomesta ja sen juurista "soturikansana". Suomalaisilla on pitkät ja vahvat perinteet myös shamanismista. Jos jossain vaiheessa mietitte uusia aiheita niin tässä olis mitkä ainakin henkilökohtasesti kiinnostaa :)

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos palautteesta! Ja kiitos vinkistä, täytyypä tutustua aiheeseen. :)

  • @hennakivitasku8443
    @hennakivitasku84433 жыл бұрын

    Laadukkaasti toteutettu!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos palautteesta!

  • @juckey2730
    @juckey27303 жыл бұрын

    Laadukasta kamaa, Suomen esihistoriasta ei ole koskaan liikaa kerrottavaa.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos! Samaa mieltä! :-)

  • @juikke
    @juikke3 жыл бұрын

    Loistavaa! Ja lisää tulee?

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos. Kyllä. Seuraaviin elokuviin voi tutustua osoitteessa www.talonpoikainelamaa.fi

  • @tiinau6562
    @tiinau656226 күн бұрын

    😂... Hoi voi... Kärnän saari.... Oli kyrolaisten... Metsastys maa .... 👀☕👽

  • @FloraJoannaK
    @FloraJoannaK3 жыл бұрын

    Tosi tyylikäs dokkari. Ainoa ongelma on, että on lyhyt.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos! Ja kiitos palautteesta. Pidemmänkin olisi saanut tehtyä (paljon jäi sanomatta), mutta silloin olisi myös resursseja pitänyt olla enemmän. Eli tässä hankkeessa pystyttiin tuottamaan tällainen läpileikkaus Järviseudun esihistoriaan. :-) Lisää jaksoja kuitenkin tulossa, tilaathan kanavan niin saat tiedon kun uusia jaksoja ilmestyy.

  • @jyrkikuutti521
    @jyrkikuutti52120 күн бұрын

    Alkoivatko ruotsalaiset ensimmäisenä nimittää Suomen alueella asuvia lappalaisiksi?

  • @speggeri90
    @speggeri903 жыл бұрын

    Loisto mini-dokkari!

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei kiitos palautteesta! Mukava että pidit :)

  • @jyrkikuutti521
    @jyrkikuutti52121 күн бұрын

    Opiskellaas vähän Suomen historiaa 🥰 0:10 Mistä Lappajärvi on saanut nimensä? Mistä ja milloin tulivat Järviseudun ensimmäiset asukkaat? 1:50 Ensimmäiset ihmiset tulivat Suomen alueelle noin 12000 vuotta sitten. 4:20 Ihmiset seurasivat rannikkoa maankohoamisen myötä. Ihmiset saapuivat 9000 vuotta sitten Keski- ja Etelä-Pohjanmaalle. 5:43 5500 vuotta sitten ihmisten elinalueet vakiintuivat. 6:05 Noin 4000 vuotta sitten Suomen alueelle tuli aluksi etelästä alkaen karjanhoito ja maatalouskulttuuri. 7:22 Pronssikaudella 3500-2500 vuotta sitten mm. ilmasto kylmeni, väestön määrä väheni, maanviljelys alkoi ja hautaustavat muuttuivat. 9:55 Rautakausi alkoi 2500 vuotta sitten eli 500 eaa. Etelä-Pohjanmaa oli Suomen vaurainta aluetta vuosina 300-700. Siltä ajalta on paljon rikkaita hautalöytöjä. Päällikköhaudoissa oli esineitä jopa Keski-Euroopasta. Tämän vauraan kulttuurin pääalue oli Kyrön- ja Lapuanjokilaaksot. 11:40 Etelä-Pohjanmaalla tapahtui noin 800 luvulla kulttuurinen muutos. 12:15 Rautakauden aikana ilmestyivät lappalaiset. 13:59 Viimeistään keskiajalla 1100 luvulta lähtien Järviseudun antimia tavoittelivat hämäläiset, satakuntalaiset ja kyröläiset talonpojat. 1200 ja 1300 luvuilla tuli uudisasukkaita Keski-Ruotsista. 15:19 1500-luvulla ruotsinkielinen asutus jatkoi leviämistään. 16:00 Kaskiviljely saapui Varsinais-Suomeen 4500 vuotta sitten. Itä-Suomessa omaksuttiin uusi havumetsän sopiva kaskeaminen noin 1000 vuotta sitten, jonka jälkeen kaskeaminen alkoi levitä vähitellen koko Suomen alueelle. 17:25 Miten talonpoikaiskulttuuri muotoutui Suomen alueella?

  • @KalervoNieminen64
    @KalervoNieminen64 Жыл бұрын

    Oli ajan kysymys ei tarve toi viljely. Ensimmäiset viljan jyvät tuli vasta viikinkien mukana.ja perunan taimet joita tuli vasta myöhemmin.

  • @porkyminch5131
    @porkyminch5131Ай бұрын

    Yle itkee tällä hetkellä 😂

  • @Lumperi65
    @Lumperi653 жыл бұрын

    Noita pronssikautisia hautoja on paljon Sammallahdenmäellä Raumalla. Siinä on ollut muinainen merenranta. Kiviröykkiöitä on pyöreitä, soikeita ja neliskanttisia. Hieno paikka maastoltaan, semmoista helppokulkuista laakeaa kalliota. Autolla pääsee melkeen viereen.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos vinkistä! Kuulostaa todellakin käymisen arvoiselta paikalta!

  • @Julian-nc8qp
    @Julian-nc8qp3 жыл бұрын

    Oikein laatu sisältöä hyvä kuvalaatu ja käsi kirjoitettu. Itse sain uutta tietoa paljon.

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Hei, kiitos! Hieno juttu! Lisää tulossa, pysyhän kuulolla...

  • @petriranki2662
    @petriranki26623 жыл бұрын

    Oon jääny ihmeteleen lääkauden puheita! jään liikkuminen muokkais irtokivet omaan muotoonsa.. mutta lohkareiden vieressä on toisen muotoista kuviainesta.. ja miks lappalais perun mukaan niitä ennen asuneet .. olisivat nostaneet kiviä 3jalka kiviksi eikä ne ole tuhoutuneet?? kivirakennellma 90m syvyydessä pohjanlahdessa on ehjä kun jääkauden merenpinta oli 110-120. alempana! onks merivirrat ja kolfvirta ollu niin voimakas että ei läätä ollu suomessa? dokkerland oli aikasempi kulttuuri englainin ja mantereen välissä.. jne.. löytyyks noihin vastauksii?

  • @henrysumuvuori1067
    @henrysumuvuori10673 жыл бұрын

    Tämä försti on evijärveläinen nimi

  • @pekkajuoperi4316
    @pekkajuoperi43164 ай бұрын

    ruuhi? haapio se mielummin on

  • @madwax4771
    @madwax47713 жыл бұрын

    Erinomainen

  • @Vainontalo

    @Vainontalo

    3 жыл бұрын

    Kiitos!! :)

  • @5satanen753
    @5satanen75310 ай бұрын

    Sukututkimus ulottuu 1468.

  • @ristusnotta1653
    @ristusnotta16533 жыл бұрын

    Hetkinen siis ovatko nämä nyky suomenruotsalaiset näiden 1200-1300 luvulla tulleiden ruotsalaisten jälkeläisiä jotka asettui rannikkoseudulle, oon aina miettinyt että mitä suomenruotsalaiset oikein on kun jotkut sanoo että on suomalaisia jotka vaan puhuu ruotsia ja on omaksunut ruotsalaisen kulttuurin ja jotkut sanoo että on ruotsalaisia jotka on muuttanut joskus suomeen ja puhuu ruotsia.

  • @Vulcaani

    @Vulcaani

    3 жыл бұрын

    Varmasti sekä että. Osa on aitoruotsalaisten jälkeläisiä, osa on alustalaisia/naapureita jotka ovat ruvenneet puhumaan ruotsia syystä tai toisesta.

  • @Antti-ox1ho

    @Antti-ox1ho

    3 жыл бұрын

    On. Tosin Helsingin seutu on suomenkielistyny voimakkaasti 1900-luvun aikana ja 1800-luvun lopussa kun suomenkieliset työläiset muutti sille alueelle muualta Suomesta. Tosin suomen- ja saamenkielinen väestö on ollu alkuperäiskansaa myös Uudellamaalla.

  • @ristusnotta1653

    @ristusnotta1653

    3 жыл бұрын

    @@Antti-ox1ho saakeli ku olis joku selvä kartta video josta näkyis selvästi noi eri heimojen sunmuiden kansojen liikkeet vuosien varrella kun itellä ainakin helkutin vaikea hahmottaa pelkästään kirjoja lukemalla ja vuosilukuja ja paikannimiä kattellessa :D

  • @Antti-ox1ho

    @Antti-ox1ho

    3 жыл бұрын

    @@ristusnotta1653 Lue näin ensin alkuun vaikka Tero Lehtisen Kielen vuosisadat-niminen kirja vuodelta 2007.:-)

  • @ristusnotta1653

    @ristusnotta1653

    3 жыл бұрын

    @@Antti-ox1ho joo siis tiedän suurinpiirtein kuinka kieli muodostui ja mitä reittiä puhujat siirtyi tänne mutta ei mitään hajua siitä mitä suomessa ja suomen lähialueella tapahtui että missä järjestyksessä ja alueilla esim karjalaiset virolaiset suomalaiset ja saamelaiset liikkuivat ja mihin aikoihin :D jos ymmärsit mitä tarkoitin tällä selityksellä :D

  • @pystykorva7114
    @pystykorva7114 Жыл бұрын

    Osaako joku sanoa mistä johtuu pohjanmaalla havaittava tummempi olemus ihmisissä? Minunkin suvussa sitä tummahiuksisuutta ja ruskeasilmäisyyttä löytyy, mutta itse olen vaaleampaa tekoa. Siellä on selvästi havaittavissa tietynlaisia piirteitä, joita en mieiestäni muualla ole nähnyt.

  • @MrHillitonpaahtaja

    @MrHillitonpaahtaja

    Жыл бұрын

    Siellä on elänyt jokin paikallinen auervaara

  • @jyrkiharkki271
    @jyrkiharkki271 Жыл бұрын

    Yhdestä puusta kaiverrettu vene ei ole ruuhi vaan haapio.

  • @karikinnunen5139
    @karikinnunen51395 ай бұрын

    Eli maatalouttaa olisi harjoitettu pääelinkeinona järviseudulla ja pohjanmaalla yliptään jo tuhansia vuosia. No mitäs silloin viljeltiin??? Tuhansia vuosia sitten. Niin mitä??

  • @mikkotoikka3188

    @mikkotoikka3188

    3 ай бұрын

    Viljaa se on ollu .lajithan on kotoisin lähi-idästä mistä maaviljelyskin.

  • @henrysumuvuori1067
    @henrysumuvuori10673 жыл бұрын

    Pidän käytännön ja historian jutuista en vain millään usko 12000 vuoden ihmiselämään kun vanhin kulttuuri idässä 6000 vuotta ihmis elämää lähde joka pitää kutinsa on raamattu , eri juttu on maapallon ikä geologia ym. Silti paikkakunta historia ok.1500 eKr ennen on n.3500 vuotta ja varmaan ok.

  • @snafuR

    @snafuR

    Жыл бұрын

    Mitä jos on todisteita jo paljon myöhemmistä sivilisaatioista?

  • @KalervoNieminen64
    @KalervoNieminen64 Жыл бұрын

    Tosi valheellinen aikakausi toi kivi juttu.

  • @mikkotoikka3188

    @mikkotoikka3188

    3 ай бұрын

    Kuis