Äitinä lapsen eri ikävaiheissa, Saara Kinnunen

Äitiys on iso lahja ja tehtävä naiselle. Mitä tutkimukset kertovat varhaislapsuuden tärkeistä vuosista suhteessa äitiin? Onko lapsi pilalla, jos hänet on viety hyvin pienenä päiväkotiin? Minkälaista äitiä tarvitsee koululainen ja miten edesauttaa sitä, että lapsuus ei jäisi kesken? Teini-iässä äidin ja nuoren välit eivät ole aina parhaimmat, mutta mikä kantaa niidenkin aikojen läpi? Entä mitä miettii äiti, jonka lapset ovat jo muuttaneet omilleen? Haastattelussa Saara Kinnunen, eläkkeellä oleva perheneuvoja.
🧡 Podcastin tekemistä voi tukea Patreonin kautta: patreon.com/kujalla
📨 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kujalla.podcast@gmail.com

Пікірлер: 7

  • @Nina-iu7wi
    @Nina-iu7wi10 ай бұрын

    Mielenkiintoinen haastattelu. Itselläni päiväkotiin lapsen osa-aikaisesti laittaminen tuntui suorastaan ihmeelliseltä ja pelastukselta kahden unettoman vuoden jälkeen, joka johtui kaksivuotiaan ja vauvan yöheräilyistä. Puoliso oli jatkuvasti reissutöissä useita päiviä ja minä yksin kahden lapsen kanssa kanssa ilman ystäväpiiriä, koska muutettiin uuteen kaupunkiin. Sain nukkua aamupäivän päiväunia vauvan kanssa esikoisen ollessa hoidossa. Uskon että ilman tätä en olisi millään jaksanut. Eri asia olisi ollut, jos mulla olisi ollut tiivis tukiverkosti ja hyviä ystäviä, joita nähdä esim. iltaisin lasten kanssa. Perhekerhoista en niitä saanut, enkä myöskään seurakunnasta ole sellaisia vielä löytänyt. Nyt osa-aikatyötä tekevänä lapsemme ovat päiväkodissa myös osa-aikaisesti, eli tosi paljon onneksi myös kotona. Minulle juuri sopivan uuden työn saaminen oli selkeästi Jumalan johdatusta ja tuli juuri oikeaan saumaan ennen kun nuorin täytti kaksi ja aloitti päiväkodin. Oletan siis että myös Jumala näki perheemme kohdalla tämä työn aloituksen hyväksi, sillä muuten tietysti olisin ollut tietysti kotona lasten kanssa edelleen, jos niin olisi ollut parempi.

  • @LeivonLeivonLeipasia
    @LeivonLeivonLeipasia Жыл бұрын

    Kiitos videosta, todella tärkeä aihe pitää esillä lapsen ja äidin välisen kiintymyssuhteen sekä kotihoidon merkitystä, jota monesti yritetään häivyttää ja kertoa että sillä ei mitään väliä olisi. Kotihoidosta on julkisuudessa tosiaan maalailtu kuvaa, että se olisi jopa haitallista pidemmän päälle. Mutta ehkä ajasta 50-60 vuotta sitten on välillä vähän ruusuinen kuva, kyllähän moni on silloin varmaan hoitanut lapsensa pitkään kotona, mutta ainakin oma mummini kertoi, että joutui jättämään vauvansa 2 kk ikäisenä hoitajalle päiviksi kun oli pakko mennä töihin -äitiyslomakin taisi olla juuri tuon 2 kk ajan. Imetyskin taisi sitten loppua siihen. Jos ei ollut varaa, niin ei silloinkaan välttämättä pystynyt kotona olemaan. Tilanteet on erilaisia kaikilla ja päiväkotiin voi joutua turvautumaan hyvinkin varhain, mutta jo se, että tiedostaa varhaislapsuuden kiintymyssuhteiden ja vanhempien merkityksen, on tärkeää. Silloin voi aina yrittää mennä sitä kohti, että yhteinen aika lasten kanssa lisääntyisi!

  • @jesseaffiliate6328
    @jesseaffiliate6328 Жыл бұрын

    Hyvä video jälleenkerran. Onneksi nykyään on käden ulottuvilla satoja eri etäkoulutusvaihtoehtoja, itse päätin täydentää osaamistani suorittamalla maisteritasoisen opintokokonaisuuden, jonka hinnaksi kaikkinensa tuli noin 40€/kk (keskimäärin). Ei sitten joudu keksimään (teko)syitä ja viemään lapsia hoitoon. Toki en ole ainut, joka leikkien, liikunnan ja yhdessäolon rinnalla "osaa" opettaa lapsen kirjoittamaan ja lukemaan viimeistään nelivuotiaana, mutta valitettavasti sosialistisessa Suomessa ne ammattilaiset, jotka edes ehdottavat jotain vastaavaa, eivät ole sankareita vaan pikemminkin jotain aivan muuta. Toiseksi, allekirjoittaneella on aivan megalomaaninen etulyöntiasema siitä yksinkertaisesta syystä, että asuu vapaassa länsimaassa, jossa säästää tuhansia euroja (per kuukausi) veroisssa, joilla pääasiassa rahoitetaan sellaisia "ihanuuksia" kuin antikristillistä propagandaa, valtiouskontoa ja sataa muuta ikävää asiaa. Ymmärrän kuitenkin varsin hyvin sitä yhdeksääkymmentäviittä prosenttia suomalaisista, jotka ovat punaisia, koska olen itsekin parantunut ex -sosialisti. Pääasia, että en kärsi kroonisesta vasemmistolaisuudesta ja uskalsin vastata Jumalan kutsuun myöntävästi ja useiden vuosien sallimuksen jälkeen sain ja saan elää armossa.

  • @marialamsijarvi2317
    @marialamsijarvi2317 Жыл бұрын

    Kyllähän se vaan niin on että ei vaan kertakaikkiaan pysty pitämään lasta kotona vaikka kuinka haluaisi mihinkään yli 3 vuotiaaseen asti näillä vanhempainpäivärahoilla, hyvä että sai edes 300€ ei sillä eletä eikä elätetä perhettä kun ruuan hinta ja muukin elämisen hinta on tämä. Kyllä mielelläni olisin lapsilähtöinen mutta kun ei yksinkertaisesti vain pysty, kyse ei ole siitä ettei kiinnostaisi tai että joku ulkopuolinen maailma tempaisi mukaansa 😑

  • @tanjalaine9991
    @tanjalaine9991 Жыл бұрын

    Päiväkodissa voi joutua kiusatuksi. Kotona saa äidin rakkautta. Rakkaus on tärkein.