Teen historia aiheisia videoita pääaihealueet minulla on militariassa ja rikoksissa. Toki muutkin aiheet kiinnostaa ja teen niistäkin videoita, jos katsojat haluaa ja löydän tarpeeksi luotettavana pitämääni materiaalia. Pyrin selkeästi kertomaan, jos videolla esiintyy omia mielipiteitäni.
Otan mielelläni vastaan palautetta, koska en ole ennen juurikaan videoita tehnyt. Myös mielenkiintoiset aiheet kiinnostaa, eli jos sinulla mielessä joku aihe niin kerro.
Matkan varrella on tullut huomattu, että lähteistä riippuen asioita kerrotaan vähän eritavalla ja "tieto" on toisistaan poikkeavaakin. Käytän pääsääntöisesti internettiä tiedon etsintään. Kirjoja minulla erittäin maltillisesti saatavilla.
Mielestäni parasta KZreadssa on se kun videon aiheeseen, jopa vuosia perehtyneet täydentävät videota omilla tiedoillaan ja laittavat tiedon eteenpäin.
Mikäli yhteisvideot kiinnostaa olethan yhteydessä [email protected].
Пікірлер
Aika kova jätkä kun ei antautunut mutta tuo kommunismi on perseestä niin kuin on näitten Suomen mädättäjien Eurostoliittokin,samaa paskaa tosin Nazi "vivahteilla" , D
Taitaa olla Päivölän koulu
Viljam Pylkkäältä oli Suomi-Karjalaseura kysynyt että lähtiskö hän käymään Karjalan kannaksella? Viljam oli todennut että ainoastaan Suomi-konepistoolin kanssa.
Ampui mm.Ali Aaltosen henkilökohtaisesti Hennalassa..
Aaltostakin olen joskus pyöritellyt videon aiheena.
Kiitoksia videosta..
Kiitoksia toteutuksesta..Hyvä tarina pähkinänkuoressa.
Tarinalla hyvä loppu: kommari kuoli!😂
Totta , ansaitsi sen, olisi kyllä pitänyt vetää hirteen.
Kiitos tästä en ollut kuullut tästä vakoojasta aiemmin,
Ei millään pahalla, mutta huonoin ja lyhyin kuvaus Koivusen Armosta suomen kielellä...
Iltapäivän kahvit tuli juotua tämän tarinan siivellä. Kiitos videosta siis!
Hyvin omituinen tyyppi tämä Virolainen sotilas joka oli monessa mukana mutta hän ei onnistunut oikein missään mitä teki. 🤔 Miten hän oikein pystyi liittymään valkoisten puolelle kun oli käynyt aiemmin Venäjän armeijassa jossa oli saanut ylennyksiä??? Olisi luullut että hän liittyisi punaisten puolelle, mutta yleni nopeasti everstiksi asti valkoisten riveissä? Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla kommunistisen puolueen sotilas Suomen sisällissodan aikana. Mitä hän oikein teki oikeasti kun matkusti niihin aikoihin jolloin normaali ihminen ei todellakaan voinut noin vain mennä Saksaan oppimaan kasvien vaikutuksia ihmisiin ja myöhemmin muutti Amerikkaan vain saadakseen lääkärin toimiluvan??? Jättikö hän perheensä Suomeen tuolloin? Jos jätti niin ei mikään todista sitä oliko hän monen maan agentti elämänsä aikana??? Lääkärinluvat olisi ollut oikein hyvä peite sille että hänet värvättiin palvelemaan Amerikan tiedustelussa. Näin jälkikäteen ajatellen hän ei ollut tehnyt yhtään mitään lääkärin töitä vaan näitä itse asiassa todella vastakkaisia itseparannus keinoja jotka lääkäreiden mielestä ei vieläkään ole saanut oikein hyvää jalansijaa ihmisten parantamiseksi kuten esim. Akupunktio tai lämpö/kylmähoidot. Joku syy on ollut tiedossa hänestä Suomen johtajilla kun hänen yritykset kaadettiin nurin toinen toisensa perään eikä myöskään ollut vankileirillä pitkään kun sai potkut sieltä niin jotain hän teki minkä kyllä ainakin armeijan ylin johto tiesi...? Hän oli erittäin hyvin koulutettu joukkueen johtaja jo aiemmin ennen kun erosi virastaan niin paljon tietotaitoa omaava henkilö olisi ollut arvokas armeijan riveissä, mutta mitä hän teki jotta ei hyväksytty edes rintamalle vaikka alempaan arvoon kuin everstinä toimimaan.?! Kyllä tämä henkilö on näistä kaikista mitä oot tehnyt tänne kanavalle todella omituinen kaikin puolin. Eikö hänestä löytynyt mitään muuta tietoa kuin mitä julkaisit videolla??? Mihin hänen vaimonsa jäi ja palasiko he yhteen enää ikinä kun vaimo jäi Raumalle??? Eikö tässä ole monta omituista asiaa jotka sotivat täysin hänen sitoutumista yhteenkään armeijaan joissa hän oli mukana??? 1.) Koko nuoruuden vuodet meni Virossa kouluissa kunnes tuli Suomeen lyhyeksi ajaksi kouluun jota kesti vain vajaat kaksi vuotta, jonka jälkeen armeija kutsuikin??? Vuodet syntymästä aina 1898-1909. (Millä tavoin hän rahoitti tuon ajan opinnot ja matkat ja asumisen)??? 2.) Asepalvelus kutsu keisarin armeijaan joka koulutti hänet johonkin tehtävään? Ei ole tietoa mikä oli tuolloin hänen koulutus miksi hänet koulutettiin? Vuodet 1909-1911 3.) Suomeen oppimaan maataloutta muutamaksi vuodeksi, josta ensimmäiseen maailmaan sotaan ja nousi rivimiehestä isompien joukkojen johtoon, mutta erosi vähän omituisten seikkojen avustuksella sieltä pois??? Vuodet 1911-1914 Suomessa koulussa & 1914-1917 "Stalinin sotilaaksi" 4.) Miksi näin toimi? ja miksi tuli Suomeen suoraan sisällissotaan!!? Jolla ei ole ollut mitään tekemistä hänen kannalta??? Vuodet 1917-1918 5.) Hän oli koulutettu puna-armeijan toimesta ties mitä tekemään heidän puolestaan ja oli hyvin korkealla puna-armeijan johdossa, niin oliko irtautuminen noin vain kavereiden avulla mahdollista kun tiedetään kuinka Stalin piti valvontaa todella lujasti käsissään niin tuollainen korkea arvoinen upseeri vain katoaa ei taida olla mahdollista ilman että Stalin tiesi mihin hänet on koulutettu ja sitä hän lähti tekemään??? 6.) Suomen valkoisten puolelle sotimaan ja jälleen yleni korkealle, mutta miksi ihmeessä valkoisten riveihin kun oli tullut juuri punaisten armeijasta ns. karkurina rajojen yli Suomeen??? Pitikö hänen toimia Venäjän armeijan tietolähteenä Suomessa valkoisten puolella ja kuinka hän oikein pystyi edes liittymään sille puolelle kun taustat kyllä käytiin läpi hyvin ennen joukkoon ottamista niin millä perusteilla hän läpäisi nämä testit??? Aivan käsittämätön tämän miehen taivallus maan päällä!!? Mikä oli rahoittajana hänen toimiaan kun kellään ei ole ollut tuolloin rahaa niin paljon että pystyi matkustaa ympäri maailmaa??? Amerikoissa opiskelu maksaa, mutta millä rahalla hän matkat teki ja maksoi opinnot ja asumiskustannukset??? Omilla töillä hän ei voinut mitään säästää rahaa niin paljon että olisi voinut säästää rahaa opintoihin. Mikä oli syy pakoon Ruotsiin jossa toimi kemistinä ja Virolaisena pakolaisena vaikka oli toiminut Suomessa juuri ennen pakoaan??? Ruotsissa ollessaan hän ei voinut millään tavoin järjestää rahaa niin paljon että voisi lähteä Amerikkaan ja Meksikoon toimimaan lääkärinä.??? Joku rahoitti koko Suomesta pois lähdön ja paluun takaisin. Mutta mikä maa maksoi hänen elämäänsä vaikka se ei ollut hulppeaa mutta silti ei myöskään ilmaista.??? Amerikoissa olo on rahoitettu varmasti niin Venäjän tiedustelun kautta kuin myös Amerikan tiedustelun kautta sillä miksi hän sai kuin sattumalta töitä Meksikosta niin ne olot eivät ole mitään verrattuna normaali sotaan kun ihmisten elämä ei ole minkään arvoinen... Jotain tietoja hän kävi hakemassa sieltä jonka jälkeen pääsi Suomeen takaisin kun vaara oli ohitse... Hänen lääkärin todistukset olivat varmasti Venäjän armeijan teettämät kopiot jotka Suomen valvonta havaitsi ne ja luvat toimia lääkärinä lähti pois ja sen jälkeen lähti myös henki koska hän oli nyt tehnyt tarpeeksi paljon näkyvyyttä jolla ei ollut enää mitään mahdollisuutta avata uusia firmoja Suomeen niin ei sille haluttu maksaa tyhjänä olemisesta mitään.....!
Kiitos jälleen erittäin hyvästä jutusta, esität vielä asiat hyvin selvästi. Toivomuksia jos voi esittää niin semmoisesta Mannerheim ristinritarista kuin Paavo Suoranta on yksi eniten partiomatkoja vihollisen puolelle tehnyt mies
Kalman tuntu jo nimestäkin.
Lahtaripäällikkö
Emil Vaaterista saisi kanssa hyvän videon..
Svinhufvudin poika Einokin oli kova työväen ampuja..
Arkibuseeraus..
Ei näistä paljon puhella vieläkään yli 100v ottelun jälkeen..Valkoiset voitti 4-3 ottelusarjan..
122h63:n erikoinen ominaisuus oli että sillä pystyi ampumaan ympäriinsä. Ei tosin tukijalkojen vastaiselle suunalle. Mutta nekin oli helposti siirettävissä, ilman etttei tykin asemaa pitänyt vaihtaa.
Vanha juttu
Jalmari "verinen". Taitaisi suurempi sankari olla esikuntapäällikkönsä talvisodassa. Alpo Marttinen.
Iso katsomissuositus tälle Isoviha-dokkarille kzread.info/dash/bejne/ip56yc6QpdrUZso.htmlsi=IHGDTGYzotmcwEwu
Historian opetukset kannattaa muistaa. Venäjällä ei mikään muutu. Kansa joka on vuosisatoja oppinut elämään valheessa ja epäluulossa ei kunnioita muuta kuin voimaa ja rautaa. Sentakia johtajiksi nousevat juurikin hullut diktaattorit. Demokratialla ei tule olemaan sijaa venäjällä.
Kiitos kyllä olet tehnyt hyvän ja selventävä jutun, ollut hirvittävää aikaa, kaikkea on tämä Suomi saanut kestää, joku oli toivonut juttua Hans Kalmasta olis varmaan kiinnostava henkilö😊
Kiitoksia. Kalmasta olen jotakin jo kirjoittanutkin ylös ja jossain vaiheessa tulee kyllä video hänestä
Nyt meni kyllä vuosisadat sekaisin Isoviha oli 1713 - 1721. Ei 1913-1921
Brotell ... Bortell?
Ps.531-10 sturmi eli bubi vaunu on tänä päivänäkin ps.jääk.komp.edessä Parolassa.
Kaamea kohina kuuluu koko videon aikana.🙉🔉🔊🔉🎙🎚🎛📢
Niin kohisee aika reilusti. Onko läppärin tuuletin vai mikä lie?
Siloin on oltava vehkeissä vikaa, nimittäin kuulijalla. (Huonoa huumoria.)
Voi olla että 35 vuotta ammattimuusikkona on opettanut jotain äänentoistosta.
Otti tod näk koneen tuulettimesta
Kova Äijä💪
No nyt toimii. Thx! Brotell olikin täysin uusi tuttavuus itselleni.
Haluan pitää kommentoinnin päällä jo senkin takia, kun monta kertaa katsojilta tulee lisä infoa, jotka ei tullut vastaan missään tietoa etsiessä.
Tuliko itäpuolelta bottispämmiä kun uusimmassa videossa on kommentointi pois päältä?
Ei pitäisi olla. katson mitä voin tehdä
Nyt pitäisi olla päällä ja kiitos ilmoituksesta.
1918 sota on häpeällisin ajanjakso Suomen historiassa.
Tuollaisia tapahtumia kun oli puolin ja toisin, niin siinä varmasti väheni halua vapauttaa vankeja.
Työväenliike piti tuolloin salkoon nostettua siniristilippua häväistyksenä, sensijaan punainen sirppilippu oli ihana. Itsenäisyys oli tuore juttu, mutta talvisotaan mennessä työväenliike kuitenkin jo ymmärsi, etteivät rajantakaiset frendit olleetkaan aivan niin rehellisiä ja kivoja kuin oli annettu ymmärtää.
Olen kuulut että tuossa kellotapulissa on yritetty teloitusta, mutta onko seinät esim kiveä, ei ole voitu jatkaa koska luodit kimmonneet ampujille vaarallisesti. Onko sitten jatkettu kirkossa ja lopuksi hautausmaalla.
Paljon mahdollista.
Noita on tapahtunut vähän joka puolella Etelä-Suomea, Pirjanmaata ja Keski-Suomea. Ja näistä kumpuaa nykyisen puoluepoliitiikan pohjavireitä ja käytetään jopa lakon perusteena. Ei siis mikään mitätön juttu. Eteenpäin pitäisi päästä, mutta silloiset tapahtuman ovat jättäneet syvät arvet moneen kylään.
Olisi ollut kiva kuulla 10min hidastempoinen esitys tosta bookbeatin tarjouksesta 😊
En sanoisi että oli valkoista terroria , oli vain roistojen asiallista poistoa! Piti estää punaisten pettureiden valtaan pääsy.
Tuon vastakkainasettelun ymmärtää,jos puoli sukua on marssitettu montun syrjälle 1918..Mutta totta tuo,että kättä päälle ja eteenpäin vaan elämässä.
Oletko Hans Kalmista tehnyt vielä videota? Oli kanssa värikäs henkilöhistoria Kalmilla..Jaakko Heinämäki tehnyt hänestä hyvän kirjan.Oli samanlainen puoskari kuin Hitlerin henkilökohtainen "lääkäri" Theo Morelli..(Valtakunnan Ruiskumestari)
Rummin Jussi kunnostautui punaisten lahtaamisessa..Tampereella on Rummin Jussin patsas..Miekka osoittaa työväentalon suuntaan,ja paljas perse kohti Amuria,joka oli työläiskortteli 1918.
"Putos kun Jämsän äijä taivaasta", kiersi vitsinä Keski-Suomessa.
🎼🎵🎶 ylös suomi valkoinen, alas ryssä punainen 🎶
On kyllä hyviä videoita sinulla..Mistä sen FinMix-kahvimukin saa tilattua? Varkauden Tykistä saisi kanssa hyvän videon..
Juurikin näin!
@@carlpalomaki1566Vois vaikka Varkauden taistelusta tehdä videon jossa otetaan se punaisten tee se itse tykki huomioon.
KZreadsta löytyvistä Aimo Koivusta koskevista jutuista tämä lienee asiallisimmasta päästä. Kiitos siitä. Toinen ääripää on BBC:n huumoriohjelma nimellä "The drug-fuelled misadventures of a Finnish WW2 soldier". Vaikea kyllä uskoa tätä tragediaa huumoriohjelman aiheena mutta sellaisen he ovat Aimosta tehneet.
Kiitos palautteesta. Pyrin välttämään turhaa mässäilyä.
Laukon kartanon polttaminen Vesilahdella 1918.
Samanlaisia miehiä tämä maa kaipaisi.
Kiitoksia videosta! Olisiko mahdollista tehdä video vuoden 1918 Jämsän tapahtumista? Toinen idea olisi vähän pidempi video 1939-40 Kuhmon taisteluista, muutoinkin talvisodan pohjoisemmassa rintamilla tapahtuneet kiinnostaavat.
On mahdollista
....mitä 🤔...ilmarinen ......mummin veli matti lammille rip ...😢
Molemmat isoisäni olivat toisiaan vastassa tuolla rintamalla kun valkoiset ja äidin isä etenivät Vilppulan suunnalta rataa pitkin kohti Tamperetta. Isän isäni Säynäjärveltä (Ruutanaa edeltävä pysäkki) joutui lopulta Kalevankankaalle jonne punakaartilaisia vangittiin. Tätini pikkutyttönä vei ruokaa piikkilanka-aidan alta isälleen. Hän säilyi hengissä, eikä häntä tapettu varsinkin kun oli hyvä ja tunnettu timpuri.
Kiitos hyvästä esitelmästä, onko mahdollista tehdä juttua iso vihasta, on ehkä vähemmän käsitelty aihe, onhan siitä aikaakin kulunut satoja vuosia
On mahdollista