Pasi Vainionperä - Topic

Pasi Vainionperä - Topic

Pasi Vainionperä on suomalainen laulaja.
Pasi Vainionperä valittiin Iskelmäartisti 2009 -voittajaksi Jämsän Himoksessa järjestetyllä Iskelmäfestivaalilla heinäkuussa 2009. Toiseksi kisassa ylsi aiemmin DCX-yhtyeen laulajana toiminut Katri Metso.
Vainionperä sai palkinnoksi Iskelmäartisti-voitostaan levytyssopimuksen kansainvälisen Warner Musicin kanssa sekä keikkamyyntisopimuksen ohjelmatoimisto Popgramin kanssa.
Pasi Vainionperän ensimmäinen single, Petri Munckin käsialaa oleva Rakkaudessa suuria julkaistiin syyskuussa 2009. Se ylsi ensimmäisellä viikollaan radiokanava Iskelmän kuulijalistan toiselle sijalle ja oli vuonna 2010 kaupallisten radioiden 21. soitetuin kappale. Toinen single, Ole totta, julkaistiin tammikuussa 2010 MySpacessa.
Warner Music julkaisi Vainionperän debyyttialbumin Rakkaudessa suuria 26. toukokuuta 2010. Albumi valittiin paikallisradioiden toimesta kuukauden levyksi.
Marraskuussa 2016 Sony Music Entertainment julkaisi Vainionperän singlen nimeltään Rakkauden rikollinen, jonka sanoitus ja osittain myös sävellys ovat Vainionperän omaa kädenjälkeä.

En ollutkaan sun arvoinen

En ollutkaan sun arvoinen

Rakkaudessa suuria

Rakkaudessa suuria

Rakkaudessa suuria

Rakkaudessa suuria

Ole totta

Ole totta

Rakkaudessa suuria

Rakkaudessa suuria

Pilviin kaukaisiin

Pilviin kaukaisiin

Tunnustus

Tunnustus

Aina jotain uutta

Aina jotain uutta

Hetki kaunis

Hetki kaunis

Keneen katsoo

Keneen katsoo

Luokses jään

Luokses jään

Viimeisen kerran

Viimeisen kerran

Aika irrottaa

Aika irrottaa

Пікірлер