Tiina Räsänen - Topic

Tiina Räsänen - Topic

Tiina Räsänen on suomalainen iskelmälaulaja. Räsänen kruunattiin tangokuningattareksi Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 1994. Hänen kanssaan tangokuninkaaksi kruunattiin Sauli Lehtonen. Räsänen on kaikkien aikojen nuorin tangokuningatar, sillä hänet kruunattiin 18-vuotiaana.
Kolme vuotta voittonsa jälkeen Räsänen lopetti keikkailun, kunnes hän aloitti esiintymisen jälleen vuonna 2000. Hänen comeback-kappaleensa ”Sateenkaari ja tähdet” oli menestys.
Tiina Räsänen oli naimisissa vuoden 1999 tangokuninkaan Petri Hervannon kanssa. Suhde päättyi avioeroon vuonna 2008, mutta vuoden erossa olon jälkeen he palasivat yhteen ja avioituivat uudestaan. Heillä on vuonna 2011 syntynyt poika, ja lisäksi Räsäsellä on jo täysi-ikäinen tytär edellisestä suhteestaan. Vuonna 2013 hän valmistui kosmetologiksi ja ryhtyi myös bikini fitness -kilpailemaan. Räsänen on esiintynyt myös kesäteattereissa ja tehnyt musiikkinäytelmäkiertueita. Hän esiintyy myös risteilylaivalla jazz-triossa laulajana sekä tekee yksityiskeikkoja.

Pieni rumpalipoika

Pieni rumpalipoika

Pohjolan valkeat yöt

Pohjolan valkeat yöt

Sain rakastaa

Sain rakastaa

Tango Poesie

Tango Poesie

Pohjolan valkeat yöt

Pohjolan valkeat yöt

Et rakkauttain muuten saa

Et rakkauttain muuten saa

Rakkauden synty

Rakkauden synty

Ennen yksin odotin

Ennen yksin odotin

Rannalla tuulee

Rannalla tuulee

Mua viehättää kulku

Mua viehättää kulku

Hän punastuu

Hän punastuu

Pienet tytöt

Pienet tytöt

Mä tahdon olla kanssas taas

Mä tahdon olla kanssas taas

Lakunauhaa

Lakunauhaa

Пікірлер