Viikon kierros Hammastunturin erämaassa ennen hyttysiä 2022

Kesäkuun ekalla viikolla tuli kuljettua viikon verran Hammastunturin erämaa-alueen kuusivaltaisessa eteläosassa. Lähdin Kutturasta Taimenjoen vartta pohjoiseen vailla kunnianhimoista reittisuunnitelmaa. Löyhänä ajatuksena oli kulkea Kynsileikkaamakurun kautta Appistuntureille. Maasto oli juuri niin kuoppaista ja tiheää kulkea kuin pelkäsinkin, joten Kynsileikkaamakurun kohdalla tarkensin reittisuunnitelmaa ja käännyin paluumatkalle Möllärinojan vartta pitkin Ivalojoelle ja takaisin Kutturaan. Viikon piti olla sateinen, mutta ne kiusasi vain kahtena ensimmäisenä päivänä. Ennustettu räntäsade jäi tulematta. Vaikka maasto oli hidaskulkuista, löytyi upeita paikkoja joka päivä. Tuli olo, että löytöretkeily kannattaa aina.
Linnut lauloi vielä hyvin, tarkistuslaskenta antoi lajimääräksi 47, mikä on mielestäni paljon, vaikka moni laji jäikin puuttumaan. Hömötiainen oli mun nuoruudessa neljänneksi yleisin lintulaji, nyt ei tullut tavattua vaikka kuljin Suomen erämaisimmissa metsissä viikon verran. Järripeippo, pajulintu ja punakylkirastas oli yleisiä päivittäin, myös leppälintuja, urpiaisia ja vihervarpusia oli paljon. Parhaana sinipyrstö toisen päivän iltana. Ehkä toinenkin kuudennen päivän iltana Ivalojokivarressa, olin jo nukkumassa teltassa ja oli niin kaukana, etten lähtenyt tarkistamaan. Saattoi olla kaukaa kuuluva punakylkirastas, ne kun lauloivat kuka mitenkin.

Пікірлер: 73

  • @ilpojunni
    @ilpojunni2 жыл бұрын

    Hienoa luontokuvausta ja kiireetöntä vaeltamista upeassa Lapin maisemassa.Ei mitään hötkyilyä ja sähläämistä.Taustamusiikkina luonnonäänet.Tällaista retkeilyä tykkään itsekin harrastaa.Kiitos!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia. Alkukesästä lintujen laulua riittää tosiaan taustamusiikiksi lähes vuorokauden ympäri. Luonnossa maleksiminen on joskus ihan hyvä vaihtoehto.

  • @maurilimnell8932
    @maurilimnell89322 жыл бұрын

    Upea video! Jouni löytää herkällä tavallaan oleellisen kauneuden Lapin luonnosta. Pieni muurahainenkin saa pääosan saati sitten hauskat pikkurepolaiset! On ilo seurata tällaista lähestymistapaa jossa tärkeintä ei ole matkamittarin ujellus vaan todellinen lähikosketus erämaan pieniinkin yksityiskohtiin. Suurkiitos Jouni ja mukavia hetkiä sinulle luonnossa jatkossakin 👍🏻

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia. Luontoa ja maisemia lähden pohjoiseen katsomaan. Omalla kohdallani se tapahtuu kilometrien kustannuksella. Kävelemään pystyy kotikulmillakin.

  • @eramika1
    @eramika12 жыл бұрын

    👍Kiitos rauhallisesta retkivideosta, tällaista sen kuuluu ollakkin.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitän, reissulla täytyy olla aikaa katsella muuallekin kuin jalkoihinsa.

  • @harribergstrom
    @harribergstrom2 жыл бұрын

    Nyt oli uudenlainen näkökulma Hammastunturin erämaahan. Mielenkiintoinen reissu. Kiitos videosta.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitti kommentista. Ajattelin lähtiessä, että kai siellä muutakin on kuin Kultala ja pari tunturia. Löytöretkeily tuottaa usein tulosta. Lisäksi hienojen paikkojen itse löytäminen antaa uutta potkua retkeilyyn.

  • @anjo-guz
    @anjo-guz2 жыл бұрын

    Lämmin kiitos katselukokemuksesta! Mikä ihme ja onni että pääsit yllättäen seuraamaan kettupoikuetta noin läheltä 🥹❤️ Onnittelut! Voi, oli kyllä hieno reissu! Hyvää kesää toivotellen ☀️🌿

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Joskus onnistaa. Yleensä nuo kolot on asumattomia, nyt oli hämmästys suuri kun poikasia alkoi nousta esille. Muutenkin oli onnistunut reissu.

  • @retkinari6365
    @retkinari63652 жыл бұрын

    Kiitos, kiitos taas kerran! Toiveena olisi itsekin sinun iässä vielä kulkea noin reippaasti 👍 Näitä sinun filmejä on kyllä kiva katella, rauha ja erämaa sopivalla huumorilla toimii. Lähden itse huomenna käymään Muotkalla 4 päivän reissun, juhannuskin tulee siinä samassa juhlittua 😄

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Muotkalla on hienoa, oma juhannus meni Kilpisjärven maisemissa.

  • @JV-hc4wt
    @JV-hc4wt2 жыл бұрын

    Mukavan rauhallista ja kiireetöntä menoa,ehtii katsella ja kuunnella mitä luonto matkamiehen eteen tarjoilee 👍🙂,paljon oli elämyksiä tälläkin videolla..kiitos retkeilijälle!

  • @KelojaLuonnosta
    @KelojaLuonnosta2 жыл бұрын

    Olipas taas hieno rauhallinen reissu, kiitoksia Jouni 🙏

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Ollos hyvä vaan. Koitin liikkua mahdollisimman myöhään yöhön silläkin riskillä, että nukkuminen kärsii aamun kuumuudessa. Ne keskiyön valot on vaan niin hienot.

  • @Frostbite498
    @Frostbite4982 жыл бұрын

    Kiitos!!! Mahtava video ja mikä lopetus!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia, sattumalla osansa.

  • @akacoustic763
    @akacoustic7632 жыл бұрын

    Hieno kiireetön vaellusvideo. Eikä ole musiikilla pilattu, vaan luonnon äänet kuten kuuluukin. Loppuhuipennus oli upea: ei usein näe vastaavaa :)

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitän.

  • @mrpaulvitti
    @mrpaulvitti2 жыл бұрын

    Kiitos hienosta videosta. Näitä on ilo katsoa! Ehdottomasti yksi suosikeistamme. Kiva kun jaksat nähdä vaivaa ja kuvailla!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitos paljon. Näitä on mukava tehdä, en koe vaivana.

  • @askelaskeleelta
    @askelaskeleelta2 жыл бұрын

    Todella upeaa luontokuvaa, tunnelma välittyy hienosti! Yksi parhaista videoistasi.👍 Kiitos!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia, itsekin olen tyytyväinen.

  • @timofromnorth3786
    @timofromnorth3786 Жыл бұрын

    Kiitos hyvästä videosta. "Vaellustyylissäsi" on hyvin paljon samaa kuin minulla. Etenen rauhassa luontoa tarkkaillen. Eritysen hyvää on se kun laitat kuvauspaikan esille niin osaa kartasta paikantaa kuvauspaikan ja millaista seutua se on. Usein mulla onkin Paikkatietoikkuna avoinna toisella välilehdellä kun katson hienoja videoitasi.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitos taas. Luonnossa maleksiminen on mulle sopiva tyylilaji. Ristiriidassahan se on sen kanssa, että aina on joku reittisuunnitelma ja aikataulu. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tainnut olla yksi vaellus, jolloin reittiin ei ole tullut muutoksia kesken retken. Paikkatiedot on mulle oleellisia näissä, jos löydän hienoja paikkoja niin hyvä jos muut saa ideoita vaellustensa suunnitteluun. Voisi sanoa, että mun kulkeminen on löytöretkeilyn hengessä tapahtuvaa maleksimista.

  • @raimoliiri4779
    @raimoliiri47792 жыл бұрын

    Hyvin kuvattu ja rauhallinen video. Minä pidän tälläisista retkivideoista.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia.

  • @liqunzhang3801
    @liqunzhang38012 жыл бұрын

    Kiitos Jouni!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitän.

  • @urpokainulainen926
    @urpokainulainen9262 жыл бұрын

    Hienoa Jouni ! Osin tuttuja paikkoja mm. Järnäjoki, Järnäjärvet, Ylimmäinen Taimenjärvi, Annalakjärvi jne. Itse kulkenut noilla helpommilla osilla reittiäsi Hirvassalmen erotuspaikalta päin riekkojahdeissa syksyllä ja maaliskuussakin. Siitä on jo lähes 25 vuotta ensimmäisestä reissusta, jolloin tutustuin Taimenjärven kämpällä erääseen pohjanmaalaiseen vaeltajaan, puolustusvoimissa palvelleeseen henkilöön. Hänellä oli tapana yöpyä maastossa ns sateenvarjokuusten alla suojassa ja pehmeällä neulaskerroksella. Kun erkanimme kämpältä, hän varoitti minua pysymään kaukana noista juuri kävelemistäsi jängistä ja pirunheittomaista. Sitä vain mietin, ettet nappaile syömäkalaa noista vesistä retkieväitten vaihteluksi.🙂

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia kommentista. Jängät pystyin varsin hyvin kiertämään. Juuri Kilpisjärveltä palanneena en osaa sanoa, kumpi maisema vaikeampaa kulkea. Kunnon kivirakka vie kyllä voiton vaikeudessa mutta vastapainoksi löytyy Kilpikseltä kyllä tasaisempaakin nummea. Kalamiesten matkassa nuorempana kulkeneena tullu sellainen kokemus, että nälkä tulee, jos laskee kalan saannin varaan. Oma aika menee kokonaan kameran kanssa touhuamiseen.

  • @annukemppainen4528
    @annukemppainen45282 жыл бұрын

    Kiitos videosta. Olipa hienoa erämaaluonnon kuvaamista paikoista, joissa en ole käynytkään. Ja miten monipuolisesti tallensit lintujen kevättä, oli ilo katsoa ja kuunnella.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Seutu on hyvin rauhallista, yhtään ihmistä en nähnyt maastossa. Vähät kulkijat meloo Ivalojokea alas. Lintujen suhteen oli vuoden äänekkäin aika, kokoajan kuului jostain laulua.

  • @leonardodaverde1
    @leonardodaverde1 Жыл бұрын

    Hienoja *pysäytyksiä' havaittuihin kohteisiin, flooraan ja faunaan, todella nautinnollista katseltavaa! Kiitokset ponnisteluista retken dokumentoimiseksi!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitos kommentista. Toi retken dokumentointi on oleellinen osa mun liikkumista, ei siis tunnu ollenkaan ponnistelulta.

  • @samirantanen1721
    @samirantanen1721 Жыл бұрын

    Kiitos aivan mahtavasta tarinasta, niin hienoa vuodenaikaa tuo orasta kesä.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitti, tohon lumien ja hyttysten väliin koitan tähdätä jatkossakin vaikka rako on joinakin vuosina lähes olematon. Valoisat kesäyöt linnunlauluineen on vuoden parasta aikaa.

  • @Petri_Makkonen
    @Petri_Makkonen Жыл бұрын

    Nyt oli hieno retkivideo! Mahtavasti tuli Lapin hieno luonto tässä pääosaan, niin maisemat kuin linnustokin. Ja juuri tuollaista itseäni miellyttävää rauhallista retkimeininkiä, ei mitään ”vielä 20 kilsaa tänään pakko suorittaa” -puskemista. Mieluummin itsekin päivämatkat jää kympin tuntumaan tai allekin, niin ehtii kunnolla luonnosta nauttia. Ja loppu oli tietysti aivan helmi luonnon tarjoama yllätys! Kiitokset videosta.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitos kehuista. En ole tosiaankaan kovin urheilullinen ihminen, polku ei ole mulle suoritusväline. Itse asiassa liikun mieluiten niiden ulkopuolella joka lienee pääsyy siihen, että päivämatkat jää lyhyen puoleisiksi. Kameraa tullut kuljeteltua mukana nuoresta saakka ja kuvaamisen ehdoilla menty jo silloin. Vaikka silloin oli parempi kunto, oli päivämatkat kympin luokkaa, syynä varmaan se, että kantamukset oli raskaampia ja varusteet huonompia. Mun ensimmäisessä rinkassa ei ollut edes lantiovyötä, nykyään en suostuisi sellaisella lähtemään.

  • @maijahalonen4447
    @maijahalonen4447 Жыл бұрын

    Hieno video, kiitos luonto kuvauksista ja leppoisasta retkeilystä 😊

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Hyvä kun kelpaa.

  • @golddigger8759
    @golddigger87592 ай бұрын

    Upea video!!! 👍

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 ай бұрын

    Kiitos. Itsellekin yksi mieluisimmista reissuista vaikka vähän tavallista haastavampi. Tuli liikuttua paljon öisin ja linnut äänessä yötä päivää.

  • @KontionJukka
    @KontionJukka2 жыл бұрын

    On se vaan hienoa seutua tuo pohjoinen. Kiitoksia vain videosta👋

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitti kommentista. Pohjoiseen jää koukkuun.

  • @KontionJukka

    @KontionJukka

    2 жыл бұрын

    @@jouniriihela4317 Saman olen huomannut 😀

  • @IsmoLanden
    @IsmoLanden2 жыл бұрын

    Hyvän oloinen reissu ja huikea toi lopetus!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Reissu oli hyvä vaikka maasto oli pääasiassa haastavaa. Mun reitinvalinnat on aina niin sanottuja "maisemareittejä", kartasta katsellaan mahdollisia mielenkiintoisia kohteita eikä niin kiinnitetä huomiota siihen, millaista niiden väli on kulkea. Onnellakin on osansa, niin kuin nyt viimeisenä päivänä, joskus se potkii mukavasti.

  • @EsanEraJaLuonto
    @EsanEraJaLuonto Жыл бұрын

    Hyvä video. Lopun kuopat ja kivikasat ovat kullanetsinnän peruja. Kaivettu koemonttuja ja huuhdottu maa-aines.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Jotain tällaista kävi mielessä alueen historiaa ajatellen. Kauempana jokivarresta ei ihmisen jälkiä tullut vastaan.

  • @jarkkoknuutinen8856
    @jarkkoknuutinen88562 жыл бұрын

    Hieno, kiireetön video! Eipä taida tuo erämaa poluilla olla pilattu. Ei sillä, että niitä aina tarvitsisi ollakaan

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitos. Polkuja tuolta löytyi satunnaisesti, porojen tekemiä. Niitä voi hyödyntää jos kulkevat suunnilleen samaan suuntaan kuin itse on menossa. Niitä muodostuu yleensä helpompikulkuisiin paikkoihin. Täytyy vain pitää mielessä, että kun ei tiedä minne polku vie, se ei välttämättä nopeuta matkantekoa yhtään.

  • @radosawlendor9402
    @radosawlendor94022 жыл бұрын

    Pozdrowienia z Polski. Super.

  • @janig3068
    @janig3068 Жыл бұрын

    Olit näemmä reissussa juuri siinä vuoden upeimmassa vaiheessa kun kevät vaihtuu kesäksi. Ja pitkiä unia vetelet, kun itse tuskin 6 tuntia tulee nukuttua. 😴 Todella hyvä video, luonnonystävän video.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitoksia, unenlahjat on aina ollu hyvät, tuolla vielä kulkiessa hankittu uupumus pidentää unia. Siihen lumien ja hyttysten joskus lyhyeenkin väliin olen yrittänyt osua, nyt se onnistui.

  • @janig3068

    @janig3068

    Жыл бұрын

    @@jouniriihela4317 Sama onnistunut ajoitus itsellä kun olin Itä-Suomessa toukokuun lopussa. Itikkaa ei ollut vielä liikaa ja lämpötilatkin päivisin siinä 15-20c. Yöllä meni Koitajoen rannalla pakkasen puolelle. Nyt Utsjoella kesä-heinäkuun vaihteessa puski kunnon hellettä päälle. Ei siellä tohtinut kauaa olla. Kiitos videoista, joiden tekemisestä on takuulla lisävai aa. Hieno myös nähdä perinteisempää tyyliä Savotta rinkkoineen ja lantsareineen.

  • @jamesoutdooradventures
    @jamesoutdooradventures Жыл бұрын

    hyvin tehty!

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitos.

  • @jukkaveijola516
    @jukkaveijola5162 жыл бұрын

    Kylläpä oli taas hieno ja tunnelmallinen video☺ On kyllä ilo katsella hieman iäkkäämpien ihmistenkin seikkailuja kuten Jouni ja Teuvo Ohtamaankin menneitä seikkailuita. Teuvokin taisi pitkälle yli 80 vuotiaana vielä painella pitkin tuntureita😊Toimitte hienoina esikuvina, hieman on toiminta hitaampaa ja rauhallisempaa mutta tästä saa taas lisää intoa suunnitella omiakin reissujani enkä voi edes keksiä tekosyitä iästäni (65v) 😂..Kiitos paljon👍☺

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitos kehuista. Samaa ikäluokkaa ollaan. Ikä vaan ei kohtele kaikkia tasapuolisesti, munkin kavereita on jo joutunu mullan alle. Jos vielä kymmenen vuotta jaksais kulkea niin olisin tyytyväinen. Vaikeimmat maastot on hyvä yrittää vielä kun jaksaa ja jättää tasaisemmat maat tulevaisuuteen. Päivämatkan pituuden voi useimmiten säätää kunnon mukaan. Nykyvarusteetkin on kevyempiä kuin nuoruudessa. Vaikka se meneekin hieman varusteurheilun puolelle, niin päivittäminen kannattaa, ei siksi. että pääsisi pitempiä päivämatkoja vaan siksi, että pääsisi edes sen minkä ennen.

  • @Kar1heikk1
    @Kar1heikk12 жыл бұрын

    Hyvä video Hammastunturin alueelta. Oli kiva huomata, että Jouniltakin tulee vielä tuotantoa.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Kiitoksia, olosuhteet sattui kohdalleen. Tekeleitä tulee, Kilpisjärven retken video on työn alla ja ruskaretken ajankohta ja paikka lyöty kaverin kanssa alustavasti lukkoon.

  • @Kar1heikk1

    @Kar1heikk1

    Жыл бұрын

    @@jouniriihela4317 Kutturantien päähän ajoa tässä nyt suunnitellaan.

  • @jepulis6674
    @jepulis66742 жыл бұрын

    Tarppi on hyvä majoite rauhallisempaan paikkaan ihan lämpötilan ansiosta. Teltta tuppaa olemaan ainakin omaan makuun sauna melkein aina kesällä.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    2 жыл бұрын

    Tarpilla on etunsa, myös sateella hyvä kunhan ei ihan vaakasuoraa sada. On ollut harkinnassa, jäykkäselkäiselle nää matalat teltat alkaa käymään ahtaaksi.

  • @jarimaki-runsas4861
    @jarimaki-runsas4861 Жыл бұрын

    Olisi mukava saada tietää kuinka painava rinkka sinulla oli? Rinkka on kooltaan ison näköinen ja tavaraa näyttäisi olevan paljon. Itse olen 66 vuotias ja rinkan painolla on iso merkitys. Ensi kesän vaellusreissua suunnittelen ja rinkan paino mietityttää aika paljon. Sinulla ilmeisesti rinkan paino on kokemuksen myötä aivan kohdillaan? Videosi on kyllä hieno.

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Kiitoksia. Rinkan paino tuollaisella noin viikon mittaisella retkellä on noin 20kg, pikemmin vähän yli kuin alle. Siihen painoon en laske kameraa enkä jalustaa, ne kulkee koko ajan toisessa kädessä. Hidastaa toki kulkemista mutta on koko ajan käytettävissä kun jotain kuvattavaa tulee. Samoin takki kulkee pääosin vyötärölle sidottuna ja ohut t-paidan ja takin väliin tuleva välikerros takin taskussa. Sateen sattuessa siirrän ne rinkan sisään ja kameran suojaan muovipussilla. Olen saman ikäinen ja paino - vaikkei välttämättä tunnu - haittaa silti eikä selkä, polvet ja nilkat pidä siitä. Rinkka on isältä peritty Savotta (tyyppimerkki ei tiedossa) ja se istuu selkään tosi hyvin. Epäkäytännöllinen se on, en pidä kahtia jaetusta tilasta, alaosaan on hankala päästä käsiksi ja siksi se jää aina vähän tyhjäksi, koitan saada yläosaan mahdollisimman paljon tavaraa ja ehkä se siksi näyttää isolle. Makuupussin pakkaan myös väljästi 20 litran kuivapussiin joka kulkee rinkan päällä, myös se luo suuruuden tuntua. Kevyemmän rinkan hankkiminen on mielessä, painosta saisi 2 kiloa pois. Mietityttää vain se, onko se olo yhtään parempi 10 kilometrin jälkeen kevyemmästä kokonaiskuormasta huolimatta, jos istuvuus selkään on yhtään huonompi.

  • @jarimaki-runsas4861

    @jarimaki-runsas4861

    Жыл бұрын

    @@jouniriihela4317 Rinkan istuvuus hyvä näkökulma. Ruuan paino? Sinulla on ilmeisesti pitkälti kuivattua ruokaa mukana, jonka sitten laitat vettä lisäämällä syömiskuntoon. Päivän ateria-annokset valmiina vaikuttaa muhkeilta. Vettä et sinänsä ilmeisesti juurikaan kanna päiväkohtaisen kävelyn aikana?

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    @@jarimaki-runsas4861 Nykyään pyrin kuivaamaan mukaan tulevan ruoan. Netistä löytyy paljon ohjeita. Tuttavat ihmettelee kuinka vähän syön reissussa. Kaloreita tulee vähemmän kuin laskennallisesti tarvitsisi. Harvoin kuitenkaan pääsee nälkä iskemään. Kotona palattuani syön pari päivää normaalia enemmän. Vyö menee yhtä reikää tiukemmalla jonkin aikaa. Olen lukenut, että n.700g kuivattua ruokaa päivää kohti olisi hyvä määrä ja sen olisi hyvä sisältää kilokaloreita yli 300/100g. Itsellä jälkimmäinen kohta ei ihan täyty. Mulla on vielä mukana muutama pussi näitä valmiita joihin lisätään vain kuuma vesi ja odotetaan kymmenen minuuttia ja syödään pois. Hyvin helppoa oikein väsyneenä, tai kun unohtaa aamulla laittaa kuivat likoamaan. Päivän pääruoka on tosiaan hieman runsas, olen ajatellut jakaa sen kahtia, eli ottaa päivään yhden ruokatauon lisää. Vettä olen alkanut kantaa mukana vasta viime vuosina, yleinen tapa on tarttunut. Yleensä se on turhaa, ainoastaan jos kulkee pitkään tunturiylängöllä vesipullo on hyödyllinen. Samoin helteisenä kesäpäivänä. Puolen litran limupullo yleensä riittää, se on kevytkin. Ruoat tekee sitten jonkun puron varressa.

  • @jarimaki-runsas4861

    @jarimaki-runsas4861

    Жыл бұрын

    @@jouniriihela4317 Kiitos hyvistä vastauksista. Vielä pyytäisin mielipidettäsi seuraavaan. Teet vaellusreissuja myös ihan syksyllä, jolloin lämpötilat yöllä voivat olla melko alhaisia. Itse tein elokuussa 2021 reissun, jolloin yölämpötilat olivat kuitenkin sentään plussan puolella. Tästä huolimatta teltassa oli "hiukan viluinen olo". En varsinaisesti palellut, mutta yllättävän viileätä oli. Pääsääntöisesti sinä nukut ilmeisen hyvin reissuillasi. Onko sinulla joitain erityisiä "kikkoja" vai onko majoittumisvarusteesi vaan ajan myötä kehittyneeet sinulle niin sopiviksi, että hyvä uni on varusteiden puolesta taattu? Onko kylmyys päässyt makuupussiin? Pitäisikö käyttää makuupussia, jonka ns. comfort- eli mukavuusalue on selvästi pakkasen puolella, vaikka ulkolämpötila on plussan puolella?

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    @@jarimaki-runsas4861 En nykyään nuku kovin hyvin reissuilla. Olen aina ollut hidas nukahtamaan ja hidas heräämään. Suurin syy huonoon nukkumiseen ei ole kylmyys vaan kapea makuualusta. Ostin sen vajaa kymmenen vuotta sitten, kun selkä alkoi kaivata paksumpaa patjaa. Noin kuuden sentin paksuus toi uuden maailman retkeilyyn ja nuoruuden harrastui elpyi. R- arvoista mulla ei ollut silloin paljon tietoa, myöhemmin sain selvitettyä, että hankintani r-arvo oli vain 2,2 joka on riittänyt mulla pieniin pakkasiin. Olen kotona tottunut nukkumaan kylmemmässä kuin keskimäärin on tapana, siitä ehkä johtuu se, että kylmyys ei maastossakaan ala kiusaamaan kovin herkästi. Alustan leveys on 51 senttiä. Koska vaihdan yöllä useasti asentoa, nukun vatsallaan, kyljellään, selällään, se ei riitä vaan aina käsi tai polvi livahtaa alustan ulkopuolelle ja tulee kylmä. Unesta tulee katkonaista. Tämän syksyn ruskaretkellä kylmyys iski viimeisenä yönä altapäin. Teltan sija oli hietikolla, tajusin vasta nukkumaan mennessäni, että se oli varmaan kylmin mahdollinen kohta. Jonkinlainen varvikko alla eristää pikkuisen. Joten ensi syksyyn mennessä menee makuualusta vaihtoon, leveämpi (64cm) ja isompi r-arvo. Painokin saattaa keventyä, ei ainakaan nouse merkittävästi. Makuupussin ilmoitettu comfort -6 tuntuu oikealta. Tässä on huomattava se, että ihmiset on hyvin erilaisia. jotkut tarvii kesälläkin sen talvipussin, että tarkenevat. Harmittaa pikkuisen, että viimeksi pussia päivittäessäni en ostanut untuvapeittoa (top quilt), olisin säästänyt painossa puolen kiloa. Käytän pussia kuitenkin peittona noin nolla asteeseen saakka ja vasta kylmemmässä suljen vetoketjun. Varsinkin syksyllä pussin tuuletus aamuisin on tärkeää vaikka usein sään takia mahdotonta. Muutaman päivän kosteutta kerännyt untuvapussi on jo selvästi kylmempi kuin retken alussa. Se voisi olla syy hankkia pussi, joka on suunniteltu kylmemmille keleille. Tai keinokuitupussi, joka on painavampi ja vie enemmän tilaa kuin untuvapussi mutta kestää paremmin kosteutta. Iltaisin olen pyrkinyt syömään tukevasti niin kroppa tuottaa yöllä lämpöä. Teltallakin on pieni merkitys. Matalassa kaksikerrosteltassa lämpö pysyy paremmin sisällä kuin suuressa. Pienuudesta on kuitenkin jäykkäselkäiselle tullut sellainen haitta, että olen omaani vaihtamassa suurempaan.

  • @hannuhaapala3890
    @hannuhaapala3890 Жыл бұрын

    Hienoa luontoa. Kameran kortti tuolla oli koetuksella sillä niin paljon pitäisi kuvata

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    Näinhän se on. Muutama varakortti mukaan ja vara-akut tai varavirtalähde josta saa kameran ladattua niin pärjää kyllä. Kiitos kommentista.