Vaellus vaimon ja koiran kanssa Lapissa - Didnojärvi ja Käsivarren erämaa

Lähdimme 4 päivän vaellukselle Norjasta, noin 20 km Suomen rajalta. E8 tien ohi laskee Didno-joki, jota seuraamalla pääsee vaeltamaan Didnojärven kautta Suomen puolelle. Tarkoituksemme oli vaeltaa Suomeen ainakin Lossujärvelle ja siitä eteenpäin Urtasjokea pitkin. Tarkoitus oli myös kalastaa paljon ja Enontekiön vapalupa jo kuumotteli taskun pohjalla kun lähestyimme pikku hiljaa Suomea.
Vaimo ja koira kokivat ensimmäisen päivän hieman raskaaksi ja myös hyttyset harmittivat. Lisäksi säätiedotus lupasi alati hunonevaa keliä seuraaville päiville. Näistä syistä teimme yhdessä päätöksen, että jätetään vaellus tällä kertaa lyhyeksi. Meillä oli kuitenkin vielä reilusti yhteistä aikaa Lapissa ja voisimme keksiä jotain tekemistä mistä kaikki nauttivat.
Didnojohka - Didnojärvi - Lossujärvi - Urtasjoki - Urtashotelli -reitti jäi kyllä vielä itseäni kiinnostamaan niin paljon, että aion tuonne alueelle joskus palata.
Kiitos musiikeista Peter Roe sekä Samuli Raappana!
Tässä vielä linkki Martinin kanavalle:
/ @martinarctander
0:00 - 0:30 Kartta-animaatio
0:30 - 9:38 Vaellus Didnojärvelle kohti Käsivarren Erämaata
9:38 - 10:13 Tunneliteltan pystytys
10:13 - 13:20 Retkiruokaa ja leirielämää
13:20 - 14:36 Lapin maisemat
13:46 - 15:10 Uiminen kylmässä vedessä
15:10 - 19:20 Aamutoimet ja retkiruokaa
19:20 - 21:19 Vaeltajan protokolla erämaassa
21:19 - 22:30 Leirin purku
22:30 - 25:26 Norjalaisen vaeltajan kohtaaminen ja Alaskan Husky -koirat
25:26 - Vaellus ja joen ylitys alamäkeen

Пікірлер: 90

  • @ToniHiltunen1980
    @ToniHiltunen1980 Жыл бұрын

    On kyllä niin ammattitaitoisen näköistä videoeditointia ja taattua laatua jälleen kerran hienosta vaellusretkestä. Ei näitä voi kun perä toisensa jälkeen ihailla, miten hienosti toteutatte näitä videoita :) Vaikka maisemat onkin karunoloisia tuolla käsivarren seudulla, niin jotenkin se vaan viehättää tuo luonto silti.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Nöyrä kiitos ja kumarrus palautteelle Toni 🙏 Joo on tuo Käsivarsi ihmeellinen ja karu paikka. Välillä on kyllä kiva käydä myös metsässä ja sitten joskus taas takaisin tonne avotuntureille 😅

  • @peaccamlinamaras8425
    @peaccamlinamaras8425 Жыл бұрын

    Oikein mukavan rento video, reissunne ja tuli useampi asia tässäkin elämästä, retkeilystä - Kiitos koko porukalle. 🙏☀🙂

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Mahtavaa kuulla 🙌 Kiitos kommentista 🙏

  • @annukemppainen4528
    @annukemppainen4528 Жыл бұрын

    Kiitos videosta. Rankka nousu ja itikat yhdessä ovat melkoinen haaste. Kymmenisen vuotta sitten kuljin tuon reitin toiseen suuntaan, siis Urttakselta päin. Muut Lossun jälkeiset joenylitykset ovat pyyhkiytyneet muistista paitsi se alapusikossa oleva Bierajohka. Oli kullanarvoista, että oli niitä nuoliksi aseteltuja kiviä, että pääsi oikeasta kohdasta yli.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos taas kommentista Annu 🙏 Haha joo olisi meidänkin pitänyt uskoa niitä kiviä 😅

  • @niinaperlinen5142
    @niinaperlinen5142 Жыл бұрын

    ihana video kivaa vaimon ja koiran kanssa yhdessä

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos 🙏 joo mukava välillä retkeillä yhdessä 😊

  • @tomiliukkonen1153
    @tomiliukkonen1153 Жыл бұрын

    Kiitos videosta.... Sulla kiva rento ote vaelluksilla. Tomppa

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Mahtavaa kuulla Tomppa! 🙏 kiitos palautteesta 🤌

  • @WildAdventuresNorth
    @WildAdventuresNorth Жыл бұрын

    Kommentoin sitä mukaa kun katson. Lämmin ja iso kiitos shoutoutista! Sinäkin olet hyvä tyyppi! :)

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Mahtavaa kiitos Petteri 😁🙌 Kohta taas mennään yhteisellä seikkailulla ;)

  • @arja.h4800
    @arja.h4800 Жыл бұрын

    Kiitos Paljon Vegesakke . oli varmaan hieno vaellus

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kyllä siitä mukava muisto jäi 😊 kiitti kommentista Arja 🙏

  • @sarivuorinen6639
    @sarivuorinen6639 Жыл бұрын

    Rento video, hienot maisemat❤️

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Mukava kuulla kiitos Sari 🙏

  • @a.j924
    @a.j924 Жыл бұрын

    Kiitos hyvästä videosta 👌😎

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiva kuulla että video maistui, kiitos kommentista 🙏🤌

  • @imeis
    @imeis Жыл бұрын

    Hieno video! Oma kokemus heinäkuun loppupuolelta sellainen, että Urtashotelli - Lossujärvi väli oli raskaampi kävellä kuin Lossujärvi - E8. Urtashotellia Vuomakasjärveltä lähestyessä oli hienoa ja helppokulkuista jokilaaksoa, mutta Urtashotellin ja Lossujärven välillä oli useita purojen ylityksiä ja hankalampaa maastoa rinnettä myötäillen. Kivistä ja/tai märkää melko reilusti. Myös mun jalat pehmeni melko hyvin kevyempien polkujuoksu/paljasjalkakenkien kanssa mutta oon kuitenkin tyytyväinen kenkävalintaan. Kunnollinen tottuminen niihin vei useamman vuoden.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos! 🙏 Okei joo siinä tuli hyvää tietoa mahdollista uusintayritystä varten 🙌 Joo kyllä noissa maisemissa jos vaeltaa niin täytynee varata reilusti aikaa ja hyväksyä suhteellisen hidas etenemisnopeus maastossa 👍 Upeita paikkoja kyllä

  • @luhtiina2263
    @luhtiina2263 Жыл бұрын

    Kiva video tämäkin!! 👍👍

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Mahtavaa kuulla 🙏😊🙌

  • @stigfloberghagenphotography
    @stigfloberghagenphotography2 ай бұрын

    Great video and adventure 👍

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    2 ай бұрын

    Thank you! 🙏👍

  • @weltsu2
    @weltsu2 Жыл бұрын

    Upeasti toteutettu video ja asiaa tuli tuutin täydeltä. Kurjuutta on turha harjoitella. Oikein valitsitte ettekä puskeneet jääräpäisesti eteenpäin. Kiitos näistä "parisuhde" videoista. Varmaan kannustaa ja rohkaisee toisiakin pareja yhteisille retkille. Yhdessä kokeminen luo hyviä muistoja. Sellaiset retket jäävät mieleen missä oli jotain poikkeavaa, vastuksia jossain määrin taikka muuta tavan retkistä erilaista. Rähjäretket ovat sitten äijämeininkiä, tekevät sen naiset taikka miehet. Nekin reissut ovat antoisia, ainakin jälkeenpäin. Mitä enemmän ikää tulee meikäläiselle, niin sitä enemmän retkeilemme eri vuodenaikoina pääosin aina vaimon kanssa kahdestaan. Vielä työ haittaa hieman harrastuksia.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos taas kommentista Veli-Matti! 🙏 Mukava huomata että maailmankatsanta on monessa kohtaa niin samanlainen 👍 Kuvasit hyvin noita äijäreissuja. Yleensä muuttuvat kaikista antoisimmaksi vasta muutaman kuukauden päästä kun niitä alkaa muistelemaan 😅 Oon oppinut että on hyvä sisäistää se reissuseura ennen reissulle lähtöä ja miettiä se yhteinen rytmi. Näin on mahdollista että vaimo saattaa lähteä taas seuravallekin reissulle mukaan 😁

  • @markusjasaaraatula
    @markusjasaaraatula Жыл бұрын

    Huhhuh mikä intro taasen! 😱 Oot sä aikamoisen taitava! Ihan kuin jossain isommankin budjetin televisiotuotannossa 👌 Hyviä ajatuksia muiden retkeilijöiden kohtaamisista ja retkiseuran huomioimisesta 😊

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitti! 😁🙏 Haha odotahan vaan kun yhdellä tulevaisuuden videolla tulee olemaan 3D-maapallo, kuu ja avaruus 🤣

  • @markusjasaaraatula

    @markusjasaaraatula

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana WHAAAT?? 😅🙈😎🔥

  • @jariperho
    @jariperho Жыл бұрын

    Kiitos maininnasta. 🙏 Mielestäni yksi parhaista asioista kevyissä ja joustavissa kengissä on niiden tuoma vapaus ja helpotus. Enää kengät eivät ole vaelluksellakaan raskas, varpaita puristava välttämätön paha, jotka pitää saada pois jaloista jokaisella tauolla. Katsotaan vain ettei polvesi tilanne huonone, ja kengät kestävät pitkään rajumpaakin käyttöä. 👍

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Jes kiitos kommentista Jari 🙏 joo on kyllä upeat kengät. Mulla yleisesti polviongelmat on vähentyneet huomattavasti paljasjalkakenkien myötä ja itseasiassa oireita tulee nykyään lähinnä vaan just jos käyttää tavallisia lenkkareita 😁 tää vaellus raskaan rinkan kanssa on tietty polvelle kova oli mikä tahansa kenkä..

  • @annavanhala
    @annavanhala Жыл бұрын

    Hieno aloitus videolla! 😮🙌🏻 Toit hyvin esiin sen, että on tosi tärkeetä ottaa huomioon niin retkikumppanit kuin reissun päällä tapaamansa ihmiset. Huomaa jälleen kerran, että oot huomaavainen ja empaattinen ihminen 💪🏻😊 Kiitokset taas videosta! Vilahtihan se 🍑taas videolla 😅😅

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos taas Anna kommentista 🙏 Mukavaa kun olet vakiokommentoija :) Haha joo no meillä kaikilla on hetkemme ja sitten ne toiset hetket. Kyllä se että ainakin yrittää huomioida toiset niin maksaa vaivansa takaisin jollain tavalla 😁Haha joo kyllä tästä on tullut ihan nudistikanava 🤣

  • @annavanhala

    @annavanhala

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana 🙏🏻😊 Täytyy muuten tutustua tohon Martin Arctanderin kanavaan, kun siellä huskyja 🤗

  • @marjoriitta880

    @marjoriitta880

    Жыл бұрын

    Kiva filmi 🙂 huvitti, kun puhuit ihmisten tapaamisista vaelluksilla, koska itse tykkään jutella ihmisten kanssa, mutta mieheni on hämäläinen jörrikkä 😄 Hän ei turhia puhele ja välillä hän tuskaantuu, kun minä jään juttelemaan 😃

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Hahaha joo tunnistan kyllä kuvailemasi tilanteen lähipiiristäni 😅😅👍 itsellä Karjalaiset juuret tulee tässä puheliaisuusessa voimakkaasti esiin

  • @marjoriitta880

    @marjoriitta880

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana minun äitini on välitön karjalainen, ehkäpä sieltä olen perinyt sosiaalisuuden 😄 Itseäni lähinnä huvittaa tuo minun jörrikkäni Hämeestä, ei saa minua hiljaiseksi 😄

  • @ArtoMikkola
    @ArtoMikkola Жыл бұрын

    Kiitos videosta taas Sakke! Lähdettiin vaimon kanssa tuosta samasta paikasta kesällä. Petteri nakkasi meidät tuohon tien varteen, josta jatkoimme Haltia kohtil Tuli kuvattua koko reissu ja tästä sun videosta sai taas inspiraatiota/motivaatiota ruveta editoimaan se valmiiksi :) Hienot oli tuolla alueella kyllä maisemat. Tuo ihmisten kohtaaminen on kyllä yksi vaellusten kohokohtia. Mukava jakaa kokemuksia ja tarinoita toisten kanssa.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitti kommentista Arto 🙏 Okei mahtavaa! Siistiä päästä myös näkemään sun video ja miettiä miltä olis näyttänyt jos mekin oltais jatkettu pidemmälle😅

  • @KontionJukka
    @KontionJukka Жыл бұрын

    Nämähän ovat muinaisia tapoja nämä "erämaan lait" eli toisesta kulkijasta välittäminen ja voinnista huolehtiminen. Esimerkiksi autiotupasäännöt ovat hyvinkin vanhoja tapoja, joita on hyvä noudattaa nyt moderninakin aikana. Suurimmalla osalla alkukantaisista kulttuureista (esim Mongolian paimentolaiset ja Beduiinit) on edelleen käytössä nämä erämaan lait, eli tarjotaan ruoka ja suoja tarvitsevalle eikä turhia kysellä. Logiikkana on nyt ja on ollut muinoin se, ettei koskaan voi olla varma milloin tarvitsee itse apua. Ite kulkiessa olen pannut merkille, että ihminen on ystävällisempi taivasalla, melkein kuin se olisi sisäänrakennettu juttu meillä ihmisillä. Sen takia joskus palatessani takaisin "sivistyksen" pariin reissuilta, tuntuu oikeasti siltä, että palaankin sivistyksen parista johonkin, joka ei olekaan niin sivistynyttä. Välittömyys ja toisesta huolehtiminen ei ehkä ole aina itsestäänselvää nykymaailmassa🤷‍♂️ Hieno video👌 Perääntyminen on sitä suurinta viisautta, silloin kun siltä tuntuu

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitti kommentista Jukka 🙏 Tosi mielenkiintosta tietoa noista Mongoleista ja muista! 🙌 Joo ite just pannut merkille ihan samat asiat kun mitä tuossa sanot 👍 Tätäkin kyllä ehti jo kommentoimaan joku mielensäpahoittaja jota ilmeisesti tämmöiset tavat ärsytti 😅Siinä vaiheessa jos itse joutuis ongelmiin niin olis mielenkiintoista nähdä vieläkö ärsyttää että toiset on kohteliaita...

  • Жыл бұрын

    Upee video ja maisemat jälleen kerran! On se mukavaa jallupullollekin, että näkee vähän maailmaa eikä pelkästään sitä pohjatonta kuilua🤣 itellä ei ihan noin kauaa säästyis tuote pullossa😂

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Hahaha kiitti kommentista taas 🙏 No joo en mäkään ihan niin absolutisti ole kun tuosta ehkä saattoi ymmärtää 🤣 Nykyään nuo väkevät kyllä kuitenkin jää pulloon helposti homehtumaan mutta olut ja halpa punaviini maistuu 🤌

  • @pirjokettunen6042
    @pirjokettunen6042 Жыл бұрын

    Kivaa oli katsella teidän menoa kauniissa erämaassa, ja karvanaamaa oli ihan 😍

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Mukava kuulla Pirjo! 🙏 Joo mulla on tää parta ja viikset kasvanut hieman 😁 Kuitenkin siltä varalta että viittasit koiraan niin se on kyllä ihana 😅👍

  • @pirjokettunen6042

    @pirjokettunen6042

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana viittasin nelijalkaiseen karvanaamaan😄

  • @WildAdventuresNorth
    @WildAdventuresNorth Жыл бұрын

    Hieno video! Oli kiva katsoa kun tunnistan joka kolkan tuolta reitiltä. Koen kylläkin piston sydämessäni Siljan ja Ticon vuoksi. En ehkä riittävästi painottanut reitin haastavuutta. Retki olisi paljon palkitsevampi jos pääsisi sinne urtaslaaksoon asti, mutta ymmärrän ettei olosuhteet kannustaneet jatkamaan. Hyttyset ei tuolla avotunturissa yleensä kiusaa, paitsi jos käy niin huono tuuri kuin teillä, että ilma seisoo (mikä on harvinaista).

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo siinä oli heillä se ensimmäisen päivän "shokki" kropalle. Jälkiviisaana meidän olisi kannattanut tämä tiedostaen jäädä leirytymään jo ennen Didnoa, toinen päivä olisi sitten ollut jo kevyempi. Nyt vedettiin vähän liian pitkä päivä ja sitten säätiedotus lupasi tosi kurjaa säätä niin nämä kaksi yhdistettynä ei kannustanut jatkamaan.. Seuraavalla kerralla paremmalla valmistautumisella ainakin Urtaslaaksoon asti 🙌

  • @WildAdventuresNorth

    @WildAdventuresNorth

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana jep, moni pikkujuttu vaikuttaa kokemukseen. Mun asiakkaiden ei onneksi tarvitse käyttää energiaa suunnistamiseen tai oppia reittejä kantapään kautta, kun pystyn suoraan ohjaamaan heidät helpoimmille reiteille (tuolla on parissakin kohtaa useita vaihtoehtoja). Me lähdetään hyvin levänneinä ja syöneinä aamupäivällä, edetään rauhallisesti, syödään lounas matkan varrella ja ollaan yleensä viideltä perillä Didnujärven rannalla. Siinä kerkeää rauhassa totutella rinkkaan ja levätä koko illan. Seuraavat päivät ei tunnu silloin yhtään niin pahoilta kuin voisivat pahimmillaan tuntua. Lisäksi rinkat on naisilla max 17kg ja miehillä 19kg (mun ohjeilla kun pakkaa, painoraja on mahdollista saavuttaa).

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    @@WildAdventuresNorth Joo toi on kyllä järkevää 👍 Porukassa vielä sekin hyvä puoli että on monta ihmistä johon voi hakea samaistumispintaa ja tsempata itseä. Silja ehkä koko ajan jännitti vain että pysyykö mun perässä. Jos sillä olis ollut joku kaveri mukana niin sekin olisi varmaan auttanut

  • @Anttik_
    @Anttik_ Жыл бұрын

    Joskus 20 vuotta sitten on tullut käveltyä tuota samaa reittiä Haltille ja siitä Kilpisjärvelle. Nyt on vähän samansuuntainen reissu suunnitteilla, niin mukava nähdä noita maisemia. 👍 Noista kivinuolista on ollut juttua jollain toisellakin videolla. Niitä kai tosiaan kannattaa seurata, ei niitä huvikseen sinne ole rakennettu. Paljaat pakarat alkaa hiljalleen muodostua Vege-Saken videoiden tavaramerkiksi. 😅

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitti kommentista Antti! 🙏 Haha joo ehkä tää nudismi ja naku-uinnit tuntuu semmoselta omalta jutulta 😅 Ok hienoa että pääsit fiilistelemään tulevaa reissua. Norjalaisellehan nuo korkeuserot tuolla ei ole mitään, mutta tavalliselle Suomalaiselle kyllä jo on.. Sinäänsä hieman kevyempää rinkkaa voisi arvostaa

  • @Anttik_

    @Anttik_

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana Olen parina viime vuonna kevennellyt rinkkaa aika lailla ja voin kyllä suositella erittäin lämpimästi. Aivan eri fiilis lähteä viikon vaellukselle, kun rinkka painaa alle 15 kiloa, kuin sillä perinteisellä 20kg+ rinkalla. Kulkeminen on ihan eri lailla nautinnollista, kun ei missään vaiheessa rinkka paina hartioita. Eikä tarvi juurikaan tehdä edes kompromisseja turvallisuuden tai mukavuuden suhteen. Nykyään tuo on vielä aika helppoakin, kun netistä löytyy hyvin noita kevyempiä varusteita ja tietoa niistä. Tuosta rinkan keventämisestä voisi saada hyvän videon aiheenkin. 😉

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    @@Anttik_ Joo olet ihan oikeassa, on ollut aikeissa tehdäkin yhden yön kokeiluvideo ultrakevyilla kamoilla :) Mä vaelsin Hammastunturin erämaan halki kevyellä repulla, en HARMI kyllä punninnut, mutta epäilen että noin 8 kg. Tosin tein sen yhden yön taktiikalla, tästä on varmaan jouluna tai vähän ennen tulossa video ulos! Siinä vaan kävi niin että käytin reppua ensimmäistä kertaa (mikä oli tietysti virhe) ja se hiersi aika ikävän hiertymän mun kylkeen 😅 Eli mulla myös keventämistä ollut mutta aika aloittelija vielä siinä

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    @@Anttik_ mutta siis oli se kyllä UPEA tunne painaa siellä tunturissa niin kevyellä repulla 🙌

  • @jarnoponkala
    @jarnoponkala Жыл бұрын

    Emännän kans mennään hänen vauhtia aina jos haluaa et on mukana jatkossakin 😅 Fillarilla reissut on hitaita kun emäntä mukana mut taas parasta parisuhde aikaa mitä on kun elämä hektistä

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo samalta kuulostaa kun meilläkin! 😁🙌 Kyllähän sitä vaan tuolla luonnossa nauttii enemmän jos on sillä asenteella että kaikilla on kivaa ja välttelee sitä kinastelua jo ennakoivasti 😅

  • @maireirene525
    @maireirene525 Жыл бұрын

    Kiitos kivasta videosta! Hyvinhän ne Silja ja Tico pärjäsivät reissussa. ❤ Oli mukava katsoa hienoja maisemia espanjankoirani Ruutin kanssa. Se on nimittäin haka katsomaan luontovideoita ja varsinkin sellaisia, jossa on koiria mukana. Se makaa nytkin vierelläni sohvalla ja silmä kovana katsoo, välillä kun on jännempi kohta, nousee istumaan. On eräänkin kerran naurettu tälle luontofanille. 😅

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Hahaha kuulostaa hauskalta 😅 Meidän Tiko ei ihan tunnu ymmärtävän muun päälle kuin se vaan tulee korvia höristellen kuuntelemaan jos katson ohjelmaa missä on koiria. Kiitos palautteesta Maire ja mukavia katseluhetkiä teille Ruutin kanssa 🙌😊

  • @maireirene525

    @maireirene525

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana Ei meidänkään labbispoika Otso, 5 v. ole kiinnostunut TV-ohjelmista, mutta Ruuti 12 v. on. Eränkävijät on sen lempiohjelma ja jos Äijä haukahtaa, Ruutilta tulee vastaus. 😂Se menee aivan telkkarin eteen lattialle katsomaan.

  • @user-vw7gh3oz7n
    @user-vw7gh3oz7n8 ай бұрын

    ❤❤❤

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    8 ай бұрын

    😊🙌

  • @retkiluistelija-nordicskater
    @retkiluistelija-nordicskater Жыл бұрын

    Erinomainen video 🙂Lokakuussa 2022 tuli mentyä samaa reittiä Lossujärven suunnalle retkiluistelemaan. Olihan se kyllä melko rankka pätkä, mutta onneksi silloin ei enää ollut ötököitä kiusaamassa. Maakin oli enimmäkseen jäässä ja mukava kulkea. kzread.info/dash/bejne/mZWrxMqnlsKffZs.html

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos! 🙏 Haha joo 😅 vilkaisin videota ja aika upealta näytti 🙌👍🤌

  • @ristolindroth3745
    @ristolindroth3745 Жыл бұрын

    Aika pahasti sanoit että osa vaeltajista on " Munapäitä" Ei välttämättä ole noin. Ihmiset ovat yksilöitä ja voivat olla fiksuja. Muuten hyvä video.😉👍

  • @sirpakorpikaija4879
    @sirpakorpikaija48794 ай бұрын

    Hyvä meininki teidän reissulla 🫶 itikat on kyllä ihan viimeisiä jos niitä vielä paljon 🙈

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    4 ай бұрын

    Kiitos! 🙏🙌 Haha joo niistä on kyllä vaikea tykätä 😅

  • @tapsataivaltaa7469
    @tapsataivaltaa7469 Жыл бұрын

    Symppis reissu vaikka lyhyeksi jäi, ja loistavat säät osu noille vaelluspäiville. Kunnioitettavan pitkään viihdyit uimassa. Noissa vesissä tulee itsellä lähinnä vain kastauduttua. 🥶

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitos Tapsa! 🙏 Haha joo mulla oli edellisenä kesänä tosi hyvä karaistuminen kylmiin vesiin 😁

  • @WildAdventuresNorth
    @WildAdventuresNorth Жыл бұрын

    Muistaakseni sanoin että menkää ekan kivinuolen kohdalta yli. Se on paras ja helpoin. En ehkä korostanut tätä riittävästi :)

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo voi hyvin olla 😅 Mä oon kuunnellut ilmeisen valikoivasti 😁

  • @mikaeljt
    @mikaeljt Жыл бұрын

    Kiva nähdä nuo maisemat, kun 2007 nousi sankka sumu keskellä kirkasta päivää. Pientä jännitystä oli, kun ennen ylityskohtaa iski sumu ja näkyvyys 5-10m. Eikä mitään GPS systeemiä käytössä. Kompassin kanssa sitten hiljalleen, 2-3 tuntia etsin polkua, joka onneksi löytyi. Pikamarssi Lossulle oli helppo vaikka sumu oli niin sankka, että olin kävellä rajan poroaitaan.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo kuulostaa kyllä hurjalta sumulta. Tuo pilvi mikä yöllä nousi niin lopulta "vyöryi päällemme" ja näkyvyys samaa luokkaa! Onneksi ei tarvinnut siinä vaiheessa enää liikkua. Joo hyvä muistutus myös miksi kompassin ja kartanlukutaidot on syytä olla kunnossa kun erämaissa liikkuu!

  • @EemeliLinna
    @EemeliLinna Жыл бұрын

    Upea video! Erittäin mukavaa katsottavaa ja hyvää tarinan kerrontaa. :) Kiinnostais mitä kaikkea kuvauskalustoa oli mukana? Miten päätit mitä ottaa mukaan ettei tule liikaa painoa? Drone ainakin oli ja kamera mutta mikä kamera/linssi? Ps: Loppuko kamerasta akku/akut kun lopussa kuvasit "vain" kännykällä? Vai oliko se enemmän jaksamisesta kiinni? :)

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Kiitti kommentista Eemeli ja mukava nähdä että kommentista päätellen koko video on katsottu 😁🙏 Lopun kuvat on kuvattu Gopro 10:llä. Joku kännykkä varmaan ajaisi saman asian. Tosiaan yleensä kävelen jalustaan kiinnitetty järkkäri kädessä niin nyt laitoin sen rinkkaan, eli jaksamisesta kiinni! Mulla on Sonyn Full Frame -järkkäri ja siinä edullinen 24mm linssi. Tämä on mulla vakiokalusto. Lyhyemmillä retkillä ja pimeään vuodenaikaan voi olla eri linssejä mukana lähinnä valovoiman takia. Tällä reissulla ei ollut ongelmia akkujen kanssa, mutta jos vilkaiset Paha Joki -elokuvan jonka julkaisin syksyllä, siinä mulla oli mukana iso akkupankki invertterillä ja 2 kpl aurinkopaneeleita jotta sain ladattua dronea sekä kameroita tarpeeksi 😁

  • @EemeliLinna

    @EemeliLinna

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana Kiitti, kiinnosti vaan tosiaan mitä olet kantanut mukana. Tälleen ammattikuvaajana huomasin heti kuvan laadun muutoksen lopussa. Ei sillä, että se huono olisi ollut se loppukaan mutta onhan tuolla järkkärillä ihan eri laatunen matsku. Tosiaan hyvä video. En ole vielä sun muita ehtinyt katsomaan mutta otan listalle ehdottomasti. Itsekin tykkään haikkailla vaikkakin ei ihan noin komeita reissuja ole vielä tullu tehtyä. :)

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo itse myös huomaan sen laatueron niin selvästi että välillä hävettää tai tuntuu itsestä pahalta pistää semmosta matskua pihalle. Tosin jännä juttu että sitten jos tarina on kiinnostava niin ketään ei tunnu kiinnostavan onko se kuvattu perunalla vai Arri Alexalla 🤣

  • @EemeliLinna

    @EemeliLinna

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana No näinhän se just tasan menee, että tarina ja sen sisältö on kuitenkin se kaikkein tärkein ja jos audio on kun kunnossa niin sitä kattoo ihan mielellään. Itsekin ihan liian ja turhan kriittinen usein. :P

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo just näin 😅👍👍

  • @jpohjola8284
    @jpohjola8284 Жыл бұрын

    Ei se määränpää vaan se matka! Arvostan kyllä muita huomioivaa asennettasi 😎 Ja mahtokohan olla merikotka tuo lintu?

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    No sepä juuri! Kiitos 🙏 Joo varsinkin tuolla erämaassa mun mielestä kyllä korostuu se muiden huomioon ottaminen ja hyvä niin 🤌 Oli kyllä pienempi kun merikotka! Vaikutti kokoluokaltaan joltain haukalta?

  • @jouniriihela4317

    @jouniriihela4317

    Жыл бұрын

    @@sakkeraappana Haukka kuulosti piekanalta. Tuolla avotunturissa ei juuri muita tuonkaltaisia ole.

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    @@jouniriihela4317 kiitos tiedosta! 🙌

  • @villetas
    @villetas Жыл бұрын

    On kyllä mahdottoman hienon näköistä maastoa kaikessa karuudessaan! Olisikohan tuo videon lopulla vilahtava haukka piekana?

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    Жыл бұрын

    Joo on se kyllä komeeta 🙌 saattais ollakin 😁 kiitti kommentista Ville 🙏

  • @jayconfusion4664
    @jayconfusion46648 ай бұрын

    Oliko Haltin rinkka?

  • @sakkeraappana

    @sakkeraappana

    8 ай бұрын

    Ei ollut kun molemmilla Fjällräven Kajka -rinkat