Kolotiaiset (hömö-ja töyhtötiainen) ovat olleet lempilintujani vuosikymmenien ajan. Omat kokemukseni ovat sellaisia, että pesinnän onnistumisen kannalta nimen omaan ne lyhyet ja jokseenkin ohuet pökkelöt ovat parhaimpia. Metrinen, puolitoistametrinen on paras pituus. Paksuus noin 10 senttiä. Niitä pystyy raivaussahallakin tekemään. Tällaiset maanpintaa lähellä olevat tekopökkelöt lahoavat tasaisesti. Lisäksi tarvitaan tekopökkelön ympärille näkösuojaa; alikasvoskuusia, hieskoivunvesaa jne. Pitkät pökkelöt kuivuvat ja kovettuvat liikaa ja käpytikka melkein aina pilaa ne yläpäästä. Sinne pilattuun yläosaan kolotiainenkin yrittää melkein aina kolonsa tehdä ja huonoin tuloksin. Alempana on usein parempi kolonkaivuukohta, mutta lintu ei älyä koloa siihen tehdä. Pahin ongelma nykymetsissä on käpytikka, joka löytää ja pirstaa pilalle pökkelöt. Näkyvä ja korkea tekopökkelö on todellinen surmanloukku. Ylivoimaisesti paras menetelmä on kuitenkin pökkelöpönttöjen teko. Tehdään maalahopuista alle metrisiä pökönpätkiä ja kiinnitetään ne langalla alikasvoskuusiin. Ei tarvita kuin puukko ja metallilankaa metsään mukaan. Yhdestä hyvästä maalahopuusta voi tulla 5 tai kuusi pökkelöpönttöä helposti. Tuohi rikotaan puukolla tulevan reiän kohdalta ja puukolla tunnustellaan tuohen läpi, että tulevan kolon kohdalla on riittävästi lahoa puuta. Systeemi on idioottivarma. Se esiteltiin jo 1970-luvulla Hannu Hautalan (ja eräiden muiden) kirjassa Kolopesijät. En käsitä, miksi tätä systeemiä ei esitellä pöntöntekoohjeissa ja muissa alan kirjoissa. Ilmeisesti Oulun yliopiston tutkimuksissa on käytetty tätä menetelmää. Töyhtötiainen on aikainen aloittaja. Se aloittaa kolon teon normaalisti jo maaliskuun lopulla. Töyhtötiaisen pesiä löytää yleensä vain etelään viettäviltä lämpimiltä paikoilta, joista lumi aikaisin sulaa. Kaikkein parhaimpia biotooppeja töyhtötiaisen kannalta ovat kuivat mäntykankaat ja rämeenlaidat, luonnon omat monokulttuurit. Käpytikka karttaa niitä ja pökkelöt saavat olla rauhassa. Mitä parempi kasvupaikka sitä varmemmin käpytikka tulee paikalle kuokkimaan.

Jos vertaa luonnonmetsän lahopuun määrää talousmetsän vastaavaan, niin ero on enemmän kuin suuri. Pari tekopökkelöä siellä täällä ei lisää yhtään mitään talousmetsiin, silmänlumetta vaan. Tekopökkelöt tehdään aina samalla tavalla ja samoista puulajeista, joten niiden lahoamissukkessio on aina sama, joka ei monimuotoisuuden puolesta juurikaan auta.