Tali Ihantala taistelut kesällä 1944

The battle of Tali and Ihantala in the summer of 1944 saved Finland's independence. In Ihantala, the Finnish army defeated a ten times larger Red Army. In this video, I present the battles of Tali and Ihantala using old photos from the war archive. I have colored the pictures with artificial intelligence programs.
Tali-Ihantalan taistelut ovat meille suomalaisille hyvänä esimerkkinä siitä, mitä sotilaamme tekivät meidän itsenäisyytemme hyväksi. Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1944 yli 2500 miestä antoi henkensä isänmaan puolesta ja tuhansia miehiä haavoittui, osa vaikeasti. Tällä videolla esittelen Tali-Ihantala taisteluja vanhojen ja vähän uudempien valokuvien avulla. Vanhat valokuvat olen muuttanut värikuviksi kuvankäsittelyohjelmilla siitäkin huolimatta, että osa katsojista kokee mustavalkokuvat paremmiksi. Toivon, että Tali-Ihantala taistelu olisi meille hyvänä esimerkkinä siitä, miten tärkeää on se, että saamme asua itsenäisessä ja ihmisyyttä kunnioittavassa maassa. Sotilasvalassa me suomalaiset olemme luvanneet puolustaa itsenäisyyttämme viimeiseen mieheen saakka. Tukenamme tänä päivänä meillä on pääosa Euroopan valtioista ja sotilasliitto Nato. Nykyiset rajan takana olevat vallanpitäjät ovat taas uhkaamassa meidän ja eurooppalaisten itsemääräämisoikeutta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Afganistan, Syyria ja Ukraina, joissa venäjä barbaarimaisesti on tappanut siviilejä. Nyky-Venäjää voi hyvin verrata Natsi-Saksaan, molemmilla oli ja on halu valloittaa ja alistaa Euroopan kansat. Tässä on mukana itseironiaa, sillä Tali-Ihantalan voitossa Natsi-Saksan panssarintorjunta-aseet, rynnäkkötykit ja Stukat (Sturzkampfflugzeug) olivat auttamassa meitä suomalaisia voittoon. Toivon lapsiemme, nuorten ja lastenlasten puolesta, että saisimme elää täällä Suomessa ja Euroopassa rauhassa ilman sotaa. Minun ikäpolvi, joka on syntynyt jatkosodan jälkeen, muistaa hyvin lapsuudessa eletyn ajan, jolloin pelättiin uutta sotaa.
Risto Ryti sanoi radiopuheessa 26.6.1941 viisasti ja enteellisesti; "Vuosisadat ovat osoittaneet, että paikalla. minkä kohtalo on kansallemme antanut, ei pysyväistä rauhaa ole voitu saavuttaa. Idän paine on aina ollut meitä vastassa."
#Jatkosota
#Torjuntavoitto
#independence
#Taistelu
#Ihantala
#tali
#Puna-armeija
#Suomi
#Viipuri
#Jääski
#Manikkala
#Repola
#Viipurinlahti
#Valkeasaari
#Uusikirkko
#Kanneljärvi
#Johannes
#Muolaa
#Valkjärvi
#Kuolemajärvi
#Kivennapa
#Heinjoki
#Äyräpää
#Suurhyökkäys
#Jatkosota
#rauha
#ilomantsi
#Kettunen
#Ensio
#

Пікірлер: 30

  • @motti4238
    @motti42383 ай бұрын

    Saksan apu pelasti Suomen , kiitos tietämystä avartavasta videosta

  • @maijulindstrom351
    @maijulindstrom3513 ай бұрын

    Kiitos Ensio videosta,näitä on mukava kuunnella&katsoa,selitys on selkeetä ja pystyy luomaan kuvan tapahtumista.Samalla näkee miten kauniita alueita Suomi joutui luovuttamaan naapuriin.Teet upeita videoita arvostan todella paljon.Isäni oli sodassa mutta hän kertoi tuosta kauheudesta valikoidusti ehkä siksi kun olimme lapsia.Kiitos seuraavaa videota odotellen 👍🙏🇫🇮

  • @velisusi1
    @velisusi13 ай бұрын

    Hattu päästä 🙏toivottavasti meillä on myös tulevaisuudessa 🇫🇮 jota puolustaa 💪

  • @askosaynatmaki
    @askosaynatmaki2 ай бұрын

    Isäni serkku oli näissä taisteluissa, ja hän piti päiväkirjaa koko sodan ajan, sekä oli myös innokas valokuvaaja. Näistä päiväkirjamerkinnöistä, sekä valukuvista on pikkuserkkuni tehnyt sekä kirjan, että vihkosen. Ne molemmat olen hankkinut itselleni sattumien kautta. Päiväkirjat, jotka eivät silloin olleet tarkoitettu julkaistavaksi, antavat hyvän kuvan sodan raadollisuudesta. Suosittelen kaikille asiaa tietäville, ja asiasta kiinnostuneille hankkimaan teoksen: Antti Nieminen, Tie Tali-Ihantalaan. Itselleni se on ollut järkyttävä teos, mitä se on todella silloin ollut. Suuri kiitos heille, jotka silloin pelastitte Suomen.

  • @aylaalto3746
    @aylaalto37463 ай бұрын

    Täällä isäukkokin taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta mm. Siiranmäen alueella kk-ryhmän johtajana ja haavoittui. Selvisi kumminkin hengissä ja tappeli sodat loppuun Lapissa saksalaisia vastaan Tornion maihinnousussa ja valtauksessa. Kävimme hänen kanssaan kesällä 2004 Ihantalassa järjestetyssä muistojuhlassa. Olihan järisyttävä reissu. Ymmärsin senjälkeen ihan toisella tavalla ne uhraukset ja sankariteot, joita silloin tehtiin. Rauha hänen muistolleen.

  • @perttikukkaslahti5575
    @perttikukkaslahti55753 ай бұрын

    Kiitos Ensio erinomaisesta esityksestä, olen " kulkenut " Isäni sotapolkua, josta nyt sain paljon uutta ja laajempaa tietoa, miten kovalla hinnalla itsenäisyys voitettiin! Se sukupolvi oli rautaa, Kiitos Veteraanit!

  • @erkkipesonen3309
    @erkkipesonen33093 ай бұрын

    Panssarinyrkit ja -kauhut tulivat jo Suomeen -43, ei vaan saatu aikaiseksi järjestää koulutusta tai edes ohjeiden kirjoittamista suomeksi/ruotsiksi, tosin Karhumäen suunnalla aliupseerikoulun viimenen kurssi, 3pv, oli panssarinyrkin käyttö. Tali-Ihantalassa nyrkit toimivat niin tehokkaasti, että venäläiset alkoivat pitää tankkinsa jalkaväen takana. Miten erilainen olisi ollut perääntyminen kannaksella, jos nyrkit/kauhut olisivat olleet jo käytössa ja miehet koulutettu niitä käyttämään. Lähde: Suomen Sota 1941-1945, osa 7.

  • @Jartse64
    @Jartse643 ай бұрын

    Jälleen loistavaa työtä ja uusia odotellessa.

  • @peketee2278
    @peketee22783 ай бұрын

    Isäni sotaretki 6.divisioonan joukoissa päättyi tali- ihantalan taisteluissa haavoittumiseen.( tarkalleen ottaen vakkilassa). Sai granaatin sirpaleita selkäänsä ja oli sitä mieltä, että kävi tuuri, kun ei sen takia tarvinnut lähteä Saksalaisia ajamaan pois Suomesta.

  • @carlpalomaki1566
    @carlpalomaki15663 ай бұрын

    Ruuti paloi kovaa..Kiitos veteraanit ja lotat..

  • @vali11d1
    @vali11d13 ай бұрын

    Saksa lentokoneiden osuudesta Tali-Ihantalassa olisi mukava saada lisätietoa.

  • @ensiokettunen

    @ensiokettunen

    3 ай бұрын

    Kuhlmeyn lento-osaston tulo Suomeen käänsi suomalaisten suurhyökkäyksen tuoman tappion voitoksi. Lisäksi saksalaisten toimittamat panssariaseet ja rynnäkkötykkiprikaati mahdollistivat venäläisten panssaridivisioonien massiivisen tuhon. Isäni taisteli tuhon aikaan Vieljärvellä ja Käsnäselässä, jossa hänen kertomuksen mukaan useita panssareita ajoi heidän ketjun läpi, ei ollut panssarintorjunta-aseita. Hän oli panssarintorjuntamies. Sen jälkeen oli jalkaväen paettava metsien kautta Uuksujärveä kohti. Samoin olisi käynyt Ihantalassa, ellemme saaneet Saksalta panssareihin pystyvää aseistusta.

  • @markogronfors3826
    @markogronfors38263 ай бұрын

    Kiitos Veteraanit

  • @marcus866
    @marcus8663 ай бұрын

    Miten ihmeessä päämaja ei noteerannut Neuvostoliiton pitkiä valmisteluja ennen suurhyökkäystä.

  • @jouniniemi1879
    @jouniniemi18793 ай бұрын

    Olivat kuulemma ampuneet singolla väärinpäin olivat vasta viime tipassa antaneet sotilaille singot😂 eivät kerenneet kouluttaa saksalaisia ohjeita oli ollut joku oli niistä yrittänyt suomentaa😂 ihan paras mitä minä olen kuullut tämän jutun sotilaat itse kertoneet youtube-videolla muistaakseni on

  • @teme007
    @teme0073 ай бұрын

    "Tää olki hyvä pel, näitä kun olis ollut enemän tavlvisoas"

  • @tahhah3449
    @tahhah34493 ай бұрын

    Hieno video sankareista!

  • @jarijaakkonen3474
    @jarijaakkonen34743 ай бұрын

    Eikös se Putleri jotain venäisomaisuutta halua takaisin? Lienee vastavuoroisesti Karjalassa, Ilomantsissa, Sallassa ja Petsamossa pikkuisen hakuja?

  • @clankilta
    @clankilta3 ай бұрын

    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh 3:16).

  • @jaanusmarrandi1493
    @jaanusmarrandi14933 ай бұрын

    Suomalaisten rohkea vastarinta antaa toivoa myös Ukrainalle. 80 vuotta on kulunut, mutta vankut pysyvät vankuina.

  • @petriuusi-makela8535
    @petriuusi-makela85353 ай бұрын

    Osaako joku kertoa, kuinka monta rynnäkkötykkiä tämä saksalainen yksikkö sisälsi? Kuinka monta Neuvostoliiton tankkia ne tuhosivat ja kuinka paljon sille tuli menetyksiä? Siirrettiinkö ne takaisin Saksan rintamalle vai jäivätkö Suomeen ja Lapin-sotaan?

  • @jormikko
    @jormikko3 ай бұрын

    Isä oli siellä 4 Div. mukana siellä.

  • @Yyxxjussi
    @Yyxxjussi3 ай бұрын

    Jostain kuulin/ luin että panssarikauhut oli jo maassa jossain saksalaisten varastossa.

  • @hellga669
    @hellga6693 ай бұрын

    Please add english subtitle or do a english version!

  • @juhaparviainen7476
    @juhaparviainen74763 ай бұрын

    Sukulais Mies kaatui ja katosi Kuuterselässä 3./JP2 Kanneljärvellä ja on siellä edelleen!

  • @jukkakautinen8218
    @jukkakautinen8218Ай бұрын

    Mun 2 setä miestä oli Äänisen takana kun lähtö tuli.... Sanoivat että ei pidätänyt mikään.... Vaikka kuinka niitti menee... 🤔🤔🤔

  • @kymensotaveteraanit
    @kymensotaveteraanit2 ай бұрын

    Finnish war veterans memoirs on our channel, welcome!

  • @jarmoaltti2718
    @jarmoaltti27183 ай бұрын

    Niin Jr 6 joukot ei kaivanneet juoksu hautoja asema sodan aikana. Jr1 tuli hiekka maastoon,epäedulliseen maastoon. Ei saanut siirtyä parempaan maastoon.