"Kukaan ei pysty tekemään elokuvaa yksin kotona" No, 90-luvulla Disney teki elokuvan Yksin Kotona.
@persepena7 жыл бұрын
Spede oli instituutio
@rainabsolute20877 жыл бұрын
Jännä kun Donner ja Spede tuossaa toteaa, että ennen pitkää elokuvia tehdään jo ihan kotosallakin videolle, olivat ihan oikeassa ennustuksessaan. 25v myöhemmin youtube ynm palvelut on täynnä Justimuksen ynm kaltaisia tuottajia eli elokuvaa/sketsiä/viihdettä tuotetaan osin omin ja osin mainostajien/sponsoreidenkin avulla. Näin se maailma on edennyt tälläkin alalla vinhasti :) Internet ja digitalisoituminen muutti maailmaa. Siitä voi toki kiistellä, onko seassa turhaakin paljon mutta ainakin vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on.
@dokjyrsaa2287
5 жыл бұрын
Itseasiassa näihin aikoihin (1991) Kummelit löivät läpi hieman samalla tavalla. Ensin tekivät kokeilumielessä sketsejä kotivideolle ja tämä demonauha näytille TV2:teen. Olivat hekin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja heilläkin taisi olla suhteita Yleen joten tuokin asia ratkaisi silloin.
@Meton12765
Жыл бұрын
Spedehän oli edelläkävijä mikrotietokoneiden hyödyntämisessä toimisto ja tuotantotyössä. Että joo, kyl ne tunsi tekniikan tuulet tuolloin.
@Meton12765 Жыл бұрын
"Kyllä, kieltämättä, mutta, EHH"
@juusstube6 жыл бұрын
Huomatkaa, kuinka Spede on fiksu, Donner puhuu jargonia. Juontaja (Lenita Airisto) ei tajua mistään mistä haastattelee
@LebowskiDudeful
Жыл бұрын
Spede kuten muutkin Pasaset on fiksuja, Donner on kyllä viisas, mutta myös poliitikko ja Airisto äärimmäisen kuuma kissa
@rannisto12
10 ай бұрын
Spede on älykäs, Donner on viisas.
@justaglimmer19572 жыл бұрын
Todella hienoa keskustelua, Jörkka oli aivan loistava!
@tagatubos9 жыл бұрын
Erittäin hauska kuunnella näitä herroja ajan takaa ja tuon ajan tyylillä. Mielestäni keskustelu meni hauskasti jutustellen (tuskin skripti) ja tuntui siltä, että sai sanoa mitä mielessä oli.. nyt pitää olla raamit keskustelussa ja pelätään kaikkia, ettei vain sanoisi mitään pahaa. Ottiko Donner miten kantaa tässä?!
@kuolanen
8 жыл бұрын
+tagatubos Totta
@kilppa6 жыл бұрын
Ykkösosassa jo mainitsin siitä miten hienoa keskustelua ja nyt puhuivat jo siitä tässä että ennenpitkään voi yksin kotona tehdä näitä ja siinähän tässä nyt KZread-aikana ollaan. Justimuksen pojat porskuttaa meneen ja tekee hyvin Spede-tasoista viihdettä. Aivan mahtavaa keskustelua.
@mil-fpv49312 жыл бұрын
Hyvin ennustivat videon tulon, ja että tulevaisuudessa (nykyään) kuka tahansa voi tehdä "elokuvia" kotona, ja sen kyllä huomaa. Juutuubi pullollaan sellaista paskaa, että niitä helmiä saa ihan tosissaan etsiä. Puolensa kyllä siinäkin.
@HenriT Жыл бұрын
Kavereilleen apurahoja jakava taidemafia. Lenita tiivisti koko keskustelun tuossa parin minuutin paikkeilla!
@nonoo6 жыл бұрын
Lenita on stagaa vailla ollut aina. Spede puhuu asiaa ja Jörkka on legenda myös. Hieno kattaus.
@Samppa85 Жыл бұрын
Jörn Donnerin näyttelemät elokuvat on kyllä aika Dorkia 😁😄 Speden parempia🙂👍🏻
@MrKatajisto6 жыл бұрын
Eipä yllä kokonaan nykyisyyteen tämä keskustelu. Ettäkö digitalisointi ratkaisisi asioita. Kakan marjat - pelkkä huuhaa lisääntyy kun media halpenee!
@keepmovingjumping10 жыл бұрын
50% marketointia 50% elokuvaa ja hyvä elokuva idea on ilmanen = saa varmasti enemmän voitta kun mitä voisi vetää välistä.
@timolasaroff59629 жыл бұрын
Spede oli viisas mies....
@AnatoFIN9 жыл бұрын
Spede oli institutio :D
@reijokorhonen12637 жыл бұрын
Sanokaa mikä tuossa Lenitassa ärssyttää?
@lugerstromsso3184
5 жыл бұрын
Turhamaisuus
@jaakkojaskari6671
2 жыл бұрын
Tyhmyys. No hard feelings.
@S4V0LAEN3N
2 жыл бұрын
Elitismi huokuu elekielestä. Sama kyllä jörkalla. Olis munkin kannattanut opiskella psykologiaa jo pienenä, niin olisi tajunnut miten paljon julkisuuden henkilöissä on narsisteja. Ja mitä muuta niiltä voi odottaa kuin karismaattista esiintymistä ja besserwisseilyä... niin olisi tajunnut nopeammin lakata seuraamasta. Linssiludeilu on yhtä selkeä "red flag" kuin vallanhimokin.
@albbumulggu012 жыл бұрын
1991
@albbumulggu011 жыл бұрын
Kuului itse samaan sakkiin 60-luvulla.
@thejjzz3 жыл бұрын
0,5x nopeus niin tulee vähän promilleja peliin
@mv9787
2 жыл бұрын
Joo aika hauska 😆
@paaaaaaaaq
2 жыл бұрын
Jörn Donnerilla menee niin sekavaksi ettei ymmärrä enää mitään! :D
@Aleksi_Suur-Hamari8 ай бұрын
4:02
@Aleksi_Suur-Hamari
8 ай бұрын
5:47
@Creblet510 ай бұрын
Lenita anto perspillua Spedelle
@stiffyupperlip18514 жыл бұрын
Vaikken mä Speden leffoista diggaakaan, niin Jörkka ja Lenita tekee tässä kyllä totaaliset pohjat..
Пікірлер: 44
"Kukaan ei pysty tekemään elokuvaa yksin kotona" No, 90-luvulla Disney teki elokuvan Yksin Kotona.
Spede oli instituutio
Jännä kun Donner ja Spede tuossaa toteaa, että ennen pitkää elokuvia tehdään jo ihan kotosallakin videolle, olivat ihan oikeassa ennustuksessaan. 25v myöhemmin youtube ynm palvelut on täynnä Justimuksen ynm kaltaisia tuottajia eli elokuvaa/sketsiä/viihdettä tuotetaan osin omin ja osin mainostajien/sponsoreidenkin avulla. Näin se maailma on edennyt tälläkin alalla vinhasti :) Internet ja digitalisoituminen muutti maailmaa. Siitä voi toki kiistellä, onko seassa turhaakin paljon mutta ainakin vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on.
@dokjyrsaa2287
5 жыл бұрын
Itseasiassa näihin aikoihin (1991) Kummelit löivät läpi hieman samalla tavalla. Ensin tekivät kokeilumielessä sketsejä kotivideolle ja tämä demonauha näytille TV2:teen. Olivat hekin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja heilläkin taisi olla suhteita Yleen joten tuokin asia ratkaisi silloin.
@Meton12765
Жыл бұрын
Spedehän oli edelläkävijä mikrotietokoneiden hyödyntämisessä toimisto ja tuotantotyössä. Että joo, kyl ne tunsi tekniikan tuulet tuolloin.
"Kyllä, kieltämättä, mutta, EHH"
Huomatkaa, kuinka Spede on fiksu, Donner puhuu jargonia. Juontaja (Lenita Airisto) ei tajua mistään mistä haastattelee
@LebowskiDudeful
Жыл бұрын
Spede kuten muutkin Pasaset on fiksuja, Donner on kyllä viisas, mutta myös poliitikko ja Airisto äärimmäisen kuuma kissa
@rannisto12
10 ай бұрын
Spede on älykäs, Donner on viisas.
Todella hienoa keskustelua, Jörkka oli aivan loistava!
Erittäin hauska kuunnella näitä herroja ajan takaa ja tuon ajan tyylillä. Mielestäni keskustelu meni hauskasti jutustellen (tuskin skripti) ja tuntui siltä, että sai sanoa mitä mielessä oli.. nyt pitää olla raamit keskustelussa ja pelätään kaikkia, ettei vain sanoisi mitään pahaa. Ottiko Donner miten kantaa tässä?!
@kuolanen
8 жыл бұрын
+tagatubos Totta
Ykkösosassa jo mainitsin siitä miten hienoa keskustelua ja nyt puhuivat jo siitä tässä että ennenpitkään voi yksin kotona tehdä näitä ja siinähän tässä nyt KZread-aikana ollaan. Justimuksen pojat porskuttaa meneen ja tekee hyvin Spede-tasoista viihdettä. Aivan mahtavaa keskustelua.
Hyvin ennustivat videon tulon, ja että tulevaisuudessa (nykyään) kuka tahansa voi tehdä "elokuvia" kotona, ja sen kyllä huomaa. Juutuubi pullollaan sellaista paskaa, että niitä helmiä saa ihan tosissaan etsiä. Puolensa kyllä siinäkin.
Kavereilleen apurahoja jakava taidemafia. Lenita tiivisti koko keskustelun tuossa parin minuutin paikkeilla!
Lenita on stagaa vailla ollut aina. Spede puhuu asiaa ja Jörkka on legenda myös. Hieno kattaus.
Jörn Donnerin näyttelemät elokuvat on kyllä aika Dorkia 😁😄 Speden parempia🙂👍🏻
Eipä yllä kokonaan nykyisyyteen tämä keskustelu. Ettäkö digitalisointi ratkaisisi asioita. Kakan marjat - pelkkä huuhaa lisääntyy kun media halpenee!
50% marketointia 50% elokuvaa ja hyvä elokuva idea on ilmanen = saa varmasti enemmän voitta kun mitä voisi vetää välistä.
Spede oli viisas mies....
Spede oli institutio :D
Sanokaa mikä tuossa Lenitassa ärssyttää?
@lugerstromsso3184
5 жыл бұрын
Turhamaisuus
@jaakkojaskari6671
2 жыл бұрын
Tyhmyys. No hard feelings.
@S4V0LAEN3N
2 жыл бұрын
Elitismi huokuu elekielestä. Sama kyllä jörkalla. Olis munkin kannattanut opiskella psykologiaa jo pienenä, niin olisi tajunnut miten paljon julkisuuden henkilöissä on narsisteja. Ja mitä muuta niiltä voi odottaa kuin karismaattista esiintymistä ja besserwisseilyä... niin olisi tajunnut nopeammin lakata seuraamasta. Linssiludeilu on yhtä selkeä "red flag" kuin vallanhimokin.
1991
Kuului itse samaan sakkiin 60-luvulla.
0,5x nopeus niin tulee vähän promilleja peliin
@mv9787
2 жыл бұрын
Joo aika hauska 😆
@paaaaaaaaq
2 жыл бұрын
Jörn Donnerilla menee niin sekavaksi ettei ymmärrä enää mitään! :D
4:02
@Aleksi_Suur-Hamari
8 ай бұрын
5:47
Lenita anto perspillua Spedelle
Vaikken mä Speden leffoista diggaakaan, niin Jörkka ja Lenita tekee tässä kyllä totaaliset pohjat..
😎✌🤣🤣🤣🤣
PS. Aika huono ohjelma, kaikki nuo ny tuntee