Samuli Heimonen Tulvan jälkeen, maalauksia - Salon Taidemuseo

Salon taidemuseo Veturitalli järjestää 28.1.- 4.3.2012 nuoren, mutta jo runsaasti mainetta saavuttaneen taidemaalari Samuli Heimosen yksityisnäyttelyn.
Heimosen surrealistisia maalauksia leimaa monumentaalinen teoskoko sekä voimakas tilailluusion ja dramatiikan läsnäolo. Maalauksia lähemmin tarkasteltaessa niistä avautuu usein suunnaton määrä yksityiskohtia. Teoksista löytyvät pienet hahmot laajentuvat toisinaan avaruudelliseksi näkymäksi, toisinaan taas äärettömiin mittasuhteisiin jo valmiiksi kasvanut olento näyttäytyy avaruudellisena mielenmaisemana.
Uusissa teoksissaan Heimonen käsittelee pienten ja suurten hahmojen kohtaamisia, yksilön suhdetta ympäröivään. Teoksissa esiintyvät eläimet voi nähdä inhimillisyyden vertauskuvana. Eläinroolit ovat monet: toveri, apulainen, sanansaattaja, lohduttaja, saalistaja jne. Aiheet kertovat tarinaa siitä, millaiseksi ihminen kokee olonsa suhteessa häntä ympäröivään todellisuuteen. Unenomaisessa eläinmaailma -kuvastossa alitajunnallinen muuttuu näkyväksi.
www.salomus.fi

Пікірлер

    Келесі