Rajantakaiset kylämme, Sakkola

Sakkolaa kutsuttiin 1200-luvulla Sakkulan Pogostaksi ja pitäjän nimi muutettiin Sakkolaksi vasta vuonna 1735. Sakkolan pinta-ala oli 350 km2 ja pääelinkeinona olivat maa- ja metsätalous. Sakkolassa asui ennen talvisotaa 6 395 asukasta. Sakkola tunnettiin aiemmin laadukkaista porsaista ja olen kuullut sanonnan ”Suuria kuin Sakkolan porsaat. Asiassa on totta toinen puoli, sillä porsaat pääsivät myös Sakkolan vaakunaan, koska pitäjässä kasvatettiin maataloissa karjan lisäksi hyviä porsaita.
Suvannon vesistö jakoi Sakkolan kahteen osaan, sen pohjoispuolelle jäivät mm. Kiviniemi, Viiksanlahti, Haitermaa, Sakkolan kirkonkylä, Vilakkala ja Korpikylä. Suvannon eteläpuolella olivat mm. Röykkylä, Petäjärvi, Hovinkylä, Lapinlahti ja Riiska. Videossa olevat valokuvat olen muuttanut värikuviksi kuvankäsittelyohjelmilla.
#Sakkola
#Laatokka
#pyhäjärvi
#Rautu
#Metsäpirtti
#Kiviniemi
#ilomantsi
#vuoksi
#Valkjärvi
#Vuoksela
#Talvisota
#Taipale
#Terenttilä
#Jatkosota
#Karjala

Пікірлер: 1

  • @tapanijokinen251
    @tapanijokinen251Ай бұрын

    Hei Kuinka eri kylät tulivat toimeen keskenään, kun kuitenkin karjalaisuudesta huolimatta olivat erilaisia ja eri asioista erikoistuneita?