Rajantakaiset kylämme, Korpiselkä

Matkamies pysähdy, sukukuntasi parhaitten henget haastavat muinaisuudesta”! Teksti oli kirjoitettu Tolvajärven Kivisalmen sillan vierelle kesällä 1929 pystytettyyn muistomerkkiin.
Korpiselkä mainitaan kylänä vuonna 1500 ilmestyneessä Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirjass. Vuonna 1799 Korpiselästä tuli Suojärveen kuuluva ortodoksinen kappeliseurakunta ja vuonna 1815 itsenäinen seurakunta. Korpiselän luterilainen rukoushuonekunta perustettiin puolestaan vuonna 1885 ja samoihin vuosiin ajoittuu Korpiselän oma kunnallishallinto.
Korpiselkä tunnettiin runonlaulajien lisäksi korkeista ja kapeista harjuistaan, runsaasta vesistöstä, Tolvajärven tsasounasta sekä Tolvajärven alueen kauneudesta. Sen harjuilla matkailijat kokivat korkeutta ja avaruutta, koskemattomuutta, yksinäisyyttä ja jylhyyttä, sekä samalla yhteyttä luontoon. Tolvajärven ja Korpiselän kaunista maisemaa kävi katsomassa ennen talvisotaa tuhansia suomalaisia ja ulkomaisia matkailijoita. Olen käynyt kahdesti Tolvajärvellä ja molemmilla kerroilla olen ihastunut alueen luontoon ja hiljaisuuteen. Sukumme kymmeniä jäseniä on asunut Tolvajärvellä ja heidän entisillä asuinpaikoilla käynti oli minulle tärkeä tapahtuma.
Tämä filmi aloittaa uuden videosarjan, jossa esittelen Suomen vanhoja kyliä, niiden historiaa ja hiukan myös nykypäivää.
#Korpiselkä
#Kokkari
#Tsokki
#Tolvajärvi
#Ägläjärvi
#Yläjärvi
#Ristisalmi
#Karali
#Lehmävaara
#Kilpivaara
#Ilomantsi
#Suojärvi
#Suistamo
#Soanlahti
#Karjala
#Rajakarjala
#talvisota
#Jatkosota

Пікірлер: 13

  • @tuomohaapaniemi4374
    @tuomohaapaniemi43742 ай бұрын

    Aivan loistava video tämäkin !! Olen käynyt Tolvajärvellä kolmasti. myös läheinen Ägläjärvi jäi mieleeni isäni sotamuisteloista.

  • @Capo51
    @Capo513 ай бұрын

    Kiitos 👍. Olipa kiva löytää tämä vlog. Hienosti tehty infopaketti. Kyllähän sitä aina tuli kuutostietä pitkin pohjoiseen ajellessa mielessä 'vilkaistua' itään päin. Varsinkin kun yhdestä kohtaa siellä näkyi venäläisten vartiotorni. On ihan nostalgista ja hienoa muistella menneitä, varsinkin meidän Karjalassa syntyneiden. Viimeisiähän tässä jo viedään. Mutta kun 'maito on kaatunut jo maahan', itku on ihan turhaa. Siellä nyt asuvilla on enemmänkin 'tippa linssissä'. Karjalan tasavalta kun on 'huonossa hapessa'. Kiitollisuus on kai se paras muisto kuitenkin. Että tästäkin selvittiin, vaikka hinta oli kova.

  • @hirviherra4997
    @hirviherra49972 жыл бұрын

    Olipas hyvä ja mielenkiintoinen esitelmä💪

  • @osmoahma7561
    @osmoahma75612 жыл бұрын

    Todella hieno video, kiitos.

  • @Tan9411
    @Tan94112 жыл бұрын

    Kieroilemalla ne jotku rajoja siirtelee.Harmittaa.!

  • @teemuhaimakainen6531
    @teemuhaimakainen65312 жыл бұрын

    Hienoa työtä teet kun teet näitä videoita😍

  • @sirkkavornanen7602
    @sirkkavornanen76022 жыл бұрын

    On video kuvaa 1990-luvulta Tolvajärveltä ,myös Vornasen kaupan pohjaa. Kuvassa myös siellä syntynyt " sälli" Miitrein saunassa.

  • @mattihiltunen5913
    @mattihiltunen5913 Жыл бұрын

    Katselen mielenkiinnolla entisiä naapuri pitäjiämme, jotka ovat jääneet rajan taakse.

  • @hannuluukkonen6636
    @hannuluukkonen6636 Жыл бұрын

    Vain syvä ystävyys ja luottamus tarvitaan maidemme välille ei kuin tänään kun taas syyttä suotta muka vihaamme vain lännen painostuksesta. Jokainen järkevä ymmärtää siitä on päästävä eroon.

  • @heikkikoistinen484

    @heikkikoistinen484

    Жыл бұрын

    Kyllä. Molemmin puolin. Turhaa vastakkainasettelua kannattaa välttää. Me ei olla suurvalta eikä toivottavasti olla alusmaa kummallekaan

  • @TheLemminkainen
    @TheLemminkainen2 жыл бұрын

    Ägläjärvi ja Tolvajärvi tuo taisteltiin kovaa talvisodas

  • @timosundberg3919
    @timosundberg39192 жыл бұрын

    Minä haaveilen että vielä joskus pääsisin käymään Tolvajärvellä.