Rajantakaiset kylämme, Koiviston kauppala ja maalaiskunta

Koiviston kauppalan ja maalaiskunnan muodostivat Viipurinlahteen työntyvä niemi, sekä sen edessä sijaitsevat Koivusaari, Piisaari ja Tiurinsaari. Vuoden 1721 jälkeen Koivistoon kuuluivat myös Seiskari ja Lavansaari. Seiskari erosi omaksi kunnaksi vuonna 1903 ja Lavansaari vuonna 1905. Koiviston kauppala sijaitsi maalaiskunnan keskellä ja kauppala perustettiin vuonna 1927. Kauppalan alueeseen kuuluivat silloinen Koiviston kirkonkylä ja Kortterlahden kylä.
Koiviston naapurikuntia olivat ennen talvisotaa Johannes ja Kuolemajärvi, sekä Viipurinlahden takana sijainnut Säkkijärven kunta. Koiviston nimen etymologista on mainittu, että kunnan nimi olisi perua Koiviston ruotsinkielisestä Björkö -nimestä. Aikaisemmin ruotsinvallan aikaan aluetta kutsuttiin Björkö-nimellä. Se tarkoittanee tässä tapauksessa Koivusaarta. Björkö kuuluu skandinaaviseen Birka-nimistöön, jossa on oletuksena, että Björkö nimi perustuu myös kauppapaikkaan ja Koivisto oli tuolloin kaupankäynninkeskus.
Koiviston maalaiskunnan pinta-ala oli 280 km2 ja kauppalan pinta-ala 23,3 km2. Koiviston maalaiskunnassa oli viljeltyä peltoa noin 4 200 ha. Neljäsosa viljelyksistä sijaitsivat Humaljoen varsilla ja Römpötissä. Toimeentulonsa koivistolaiset hankkivat pääosin maataloudesta, kalastuksesta ja teollisuudesta. Videossa olevat valokuvat olen muuttanut värikuviksi kuvankäsittelyohjelmilla.
#Koivisto
#Tiurinsaari
#Koivusaari
#Römpötti
#Piisaari
#Makslahti
#Seiskari
#Lavansaari
#Humaljoki
#Kuolemajärvi
#johannes
#viipuri
#suomenlahti
#Säkkijärvi
#Karjalankannas
#ilomantsi
#Uusikirkko
#Äyräpää
#Heinjoki
#

Пікірлер: 7

  • @irmawesterback2930
    @irmawesterback2930 Жыл бұрын

    Hieno paikka. Siellä on tullut useamman kerran käytyä.

  • @iivaridark6850
    @iivaridark6850 Жыл бұрын

    Mukavan näköisiä hiekkarantoja siellä. Taitaa vain pian olla pian vaarallista edes unta nähdä - kun pääministeriä myöden on kielletty... Mutta niin se vain on että nuokin alueet olisi paremmassa hoidossa jos ne olisi meidän käytössämme ja siitä olisivat hyötyneet rajanaapuritkin, tietysti. Eikä meistä ole mitään uhkaa kellekään.

  • @stepanfedorov561

    @stepanfedorov561

    Жыл бұрын

    You're right. It is sad when people are forced to leave the lands of their ancestors. Unfortunately, history cannot be rewritten, and the tragic 20th century cannot be changed either. Russians are always more comfortable being among Finns. In fact, I have the utmost respect for the Finns.

  • @kuloa8367
    @kuloa8367 Жыл бұрын

    Tuo oli hieman järkyttää kuulla, että sankarihautojen muistomerkeistä on poistettu nimilaatat. Muttei sinällään yllättävää, kun tietää millainen ajatusmaailma itänaapurissa on valloillaan. Sääli vaan sankarivainajien jälkeläisten ja sukujen suhteen.

  • @stepanfedorov561

    @stepanfedorov561

    Жыл бұрын

    And not only that, in Soviet times in the 60s, the Soviet authorities destroyed the Finnish and Swedish cemeteries for construction sites, and the Russians took the monuments from the Finnish graves and interrupted the inscriptions on them for their graves.

  • @perttijalonen4525
    @perttijalonen4525 Жыл бұрын

    Perhe tuttumme on kotoisin Koivistolta, he on nimeltään Tervahartiala! 👍

  • @markussalomaki78
    @markussalomaki78 Жыл бұрын

    Pääsin käymään Römpötillä kerran elämässäni... taisi olla vuosi 2015... olisin uudelleenkin lähtenyt ellei tilanne rajantakana olisi mitä se nyt on... mutta sainpa nähdä mummoni kotitalon edes sen kerran elämässä....