Poliisi rikkoi ikkunat ja potki tuulilasia - huumekuskin pako tallentui poliisiauton kameraan
Hurja takaa-ajo Helsingin ja Vantaan rajaseudulla tallentui poliisiauton kameraan.
Tilanne alkoi Helsingin Kivikon McDonalds -ravintolan parkkipaikalta 11. toukokuuta 2020. Poliisi halusi keskustella pysähtyneen auton kuljettajan kanssa, jolloin tämä lähti pakoon.
Takaa-ajo maanantaina aamupäivällä jatkui puolisen tuntia Helsingissä ja Vantaalla muun muassa Hakunilassa, Vaaralassa, Puistolassa ja Heikinlaaksossa. Vaaratilanteita oli lukuisia.
28-vuotiaalla kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänen verestään todettiin amfetamiinia. Hänellä oli hallussaan noin 20 grammaa amfetamiinia ja parikymmentä huumaavaa pilleriä.
Takaa-ajo päättyi Itäiselle Valkoisenlähteentielle Itä-Hakkilaan. Poliisi onnistui autoillaan pysäyttämään pakenijan. Videolta näkyy myös miten poliisit ronskiin tyyliin rikkovat auton ikkunat ja kiskovat kuskin autosta.
28-vuotias tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 4 kuukaudeksi vankeuteen muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Miehen aiemman rikollisuuden takia rangaistus oli ehdoton.
Kaikki ajankohtaiset rikosuutiset: 🚨www.mtvuutiset.fi/aihe/rikos/...
Tilaa MTV Uutisten KZread-kanava! 🙌
Пікірлер: 872
"Lieveni aikaisempien rikoksen takia" Tämä on yksi mitä en ymmärrä maalaisjärjellä. Aina pitäisi olla nouseva tuomion pituus, jos tekee paljon rikoksia.
@kartza
2 жыл бұрын
joo tää on asia mitä ei voi ymmärtää. Only in finland
@siikatehpwn3r
2 жыл бұрын
3 rikosta yhden hinnalla! (Vain rajoitetun ajan.)
@motofaija
2 жыл бұрын
Joo tää :D tipuin penkiltä ku kuulin ton :D mut hei tää on Suomi... Mitä surkeemmin hoidat myös taloutes sitä suuremman rahasäkin saat kelalta palkaks
@kimmokujala6410
2 жыл бұрын
@@siikatehpwn3r Ja Black fridayna kannattaa olla oikeustalolla "tuomittavana". Black friday ja pimeät hinnat, niin voi pitää vapautensa suuremmastakin jutusta.☺
@TheNeppis
2 жыл бұрын
Kato urakkataksa tiät sä ?
Lieveni aiempien rikosten takia... on tää hieno maa, saa paljousalennusta kun rötöstelee tarpeeksi!
@jannailija9857
2 жыл бұрын
Jep! Mietin kanssa että kuinka täällä tollasessa tilanteessa lähdetään taas hyysäämään taparikollisia. Kaverin ajo oli kyllä niin vaarallista ettei mitään järkee
@rasmus8510
2 жыл бұрын
taisi saada ihan vasikoinnista tota vankeuden lievennysta, eivät vaan viitsi sanoa
@keestojuusto6072
2 жыл бұрын
Pitäisi saada tuplana kaikki rikokset, kun on enemmän ehtinyt.
@henriaho2271
2 жыл бұрын
.. NYKY NUORISOLAISET VAAN RÄPLÄÄ KÄNNYKKÄä 🤳 NIIN.. PAKKOHAN SE ON TEHDÄ TARJOUKSIA. AJATTELE JOS KETÄÄN EI ENÄÄN KIINNOSTA RÖTÖSTELLÄ, NIIN POLIISEILLE JOUDUTAAN ANTAMAAN KENKÄÄ ..OIKEASTI 🚔
@mabussubam512
2 жыл бұрын
Työllistää poliisia niin saa plussaa.
1:54 ''Siinä mentiin Vantaan vankilanki ohi'' Huumekuski halus vaa tsekata miltä mesta näytti ulkoapäin, kunnes hän ihte joutuu sinne.
@jojo99FIN
2 жыл бұрын
Katos sä oot täällä, teet hyvii videoit jatka samaan malliin
@insecusfinnicus4992
2 жыл бұрын
Näin
@JV-bj4kx
2 жыл бұрын
@@jojo99FIN näin on
@tunturi_mies9578
2 жыл бұрын
Kato sinä täällä, mitä äijä!
@propave10
2 жыл бұрын
Ite lego legenda ite mitäs mitäs
4kk on aivan naurettavan vähän tosta suorituksesta.
@elit3489
2 жыл бұрын
Ja vielä ehdollista
@okok-gg5fl
2 жыл бұрын
joo vitun kytät ois joutanu linnaan tuollaisesta liikenteenvaarantamisesta.
@lordoftheonionrings5255
2 жыл бұрын
@@elit3489 oli se sentään ehdoton.
@Sinaappi_
2 жыл бұрын
@@lordoftheonionrings5255 sama se. Tuo 4kk menee ihan nukkuessa noilla. Ihan vitun perseestä nämä Suomen vankeustuomiot, mutta minkäs teet🤷🏻♂️😐 Toivottavasti ehkä joskus päästään muiden maiden tasolle
@1FxurTeen4
2 жыл бұрын
no toisaalta miksi? yhtään ihmissielua ei vahingoitettu ja ainoa rikos oli olla noudattamatta poliisin pysähtymiskäskyä ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen takaa-ajon aikana ja ainoat aineeliset vauriot kenenkään omaisuuteen oli kuskin omaan autoon ja senkin poliisit hajotti itse täysin yliampuvalla -> sivuikkuna rikki pampulla -> moottoripyöräpoliisi hyppää konepellille ja koittaa polkea jalalla tuulilasia rikki(?) , niin kyllä musta oli ihan oikea tuomio. eihän se tuomio perustu siihen kuinka kauan se takaa-ajo kestää tai kuinka paljon poliiseja vitutti takaa-ajon aikana ja/tai sen jälkeen.
Joku normaali työssäkäyvä olisi saanut pahemman tuomion jo pelkästä ylinopeudesta, on tää hieno maa 🤦♂️
@H3rraM4juri
2 жыл бұрын
no on suomi parempi kuin usa jossa melkein ammutaan jos tullaan ulos ilman käsiä pystyssä
@NakkiPie
2 жыл бұрын
@@H3rraM4juri 5kk tää nisti on pihalla ja ajaa jonkun sun läheisen yli, ni mahtaisitko olla samaa mieltä enää?
@mardukyakovlev6936
2 жыл бұрын
@@H3rraM4juri Vertauksesi ei ole aivan relevantti. Jenkeissä kun tuppaa olemaan hiukan eri meininki kuin täällä Suomessa. Siellä aika moni poliisi päässyt hengestään tai loukkaantunut vakavasti ihan "tavallisissa" pysäytystilanteissakin kun ratin takana istuva kriminaali ei oo halunnut jäädä nalkkiin, joten "parempi vara kuin vahinko".
@henriaho2271
2 жыл бұрын
Tarkoitatko nyt rahaa ? Sillä pahemmalla tuomiolla
@henriaho2271
2 жыл бұрын
@@mardukyakovlev6936 Kyllä USA ssa on monella tavalla Poliisin touhu ihan päin vittua verrattuna Suomeen. On siellä kyllä tavalliset ihmisetkin ihan päin vittua ja hölmömpiä kun Euroopassa . U. uskomattoman S. suppeat A. aivot
Tuulilasin rikkominen oli aiheellinen, sillä mikäli pääsee peruuttamaan pakoon, joita on nähty.Ei kuljettaja näe enää eteenpäin. Ihan oikein toimi mp kuski mielestäni.
@Jeno
2 жыл бұрын
Just niin, parempi varmistaa ettei tolla autolla jatketa enää pakoa ja rikotaan tuulilasi.
@nakkijamakka
2 жыл бұрын
Ja kuljettajan jalat paskaks ettei pääse enää jatkamaan juosten karkumatkaa, niitäkin on nähty.
@kimmokujala6410
2 жыл бұрын
@@nakkijamakka Eihän sitä nyt rikollista saa hakata, kun on nää ihmisoikeudet. Missähän ja koska olisi uhreilla jotain oikeuksia? Onko nähty tai edes huhua kuultu?
@flipdarouz
2 жыл бұрын
@@nakkijamakka joo ja sormet poikki ettei pääse käynnistämään autoa.
@kimmokujala6410
2 жыл бұрын
@@flipdarouz Ennenmuinoinhan varkailta katkaistiin käsi. Ja hevosvarkaudesta hirtettiin. Mutta sitten alettiin ajamaan ihmisoikeuksia ja varsinkin rikollisten oikeuksia.
4kk tuollaisesta vakavan vaaran aiheuttamisesta (pyöräteillä kaahailua yms) ja vieläpä lievennettiin syystä että aiempia rikoksia taustalla? Siis mitä helvettiä?
@Bmw3Power
2 жыл бұрын
Siis koko tuo viimeinen lause on hämmentävä. 4kk sai tuomiota koska sen verran oli aiempaa taustaa, mutta juurikin tuon taustan takia tuomiota myös lievennettiin🤦♂️
@8163254128
2 жыл бұрын
Suomi on jännä maa :D Paljonkoha pitäis tehä rikoksia että lievenis iha rikesakkoon saakka 😁
@nakkijamakka
2 жыл бұрын
Osta viis kahvia saat kuudennen ilmaseks
@kimmokujala6410
2 жыл бұрын
Tuomio lieveni aiempien rikosten takia. No joo, ne on näitä Suomen oikeusvaltioperiaatteita. Kyllähän sen pitäisi niin päin mennä, että mitä enemmän rikostaustaa, niin sen kovempi tuomio. Mutta kun halutaan kait pitää vankilat mahollisimman tyhjinä ja täten säästöä vankeinhoitomenoihin. Siihenkin voisi olla semmonen ratkasu, että laitettaisi kriminaalit kuokan varteen pakkotyöleirille. Ai niin, mutta kun ne ihmisoikeudet. Tai ulkoistettaisi vankeinhoito Venäjälle. Kaikista härskeimmät tapaukset lusisi Venäjän karuissa oloissa tuomionsa. Mutta lähtiskö Venäjä ottamaan vankeja Suomesta? Ja taas ne ihmisoikeudet.
@Naskari_
2 жыл бұрын
@@kimmokujala6410 Kyllähän ne vangit töitä siellä tekee esim. metsähallitukselle tekevät hommia, huoltavat kansallispuistojen vaellusreittejä ja autiotupia yms. En tarkemmin osaa tuosta sanoa. Mutta eikö vankeus ole jokatapauksessa ihmisoikeuksien rajoittamista kun ei osaa noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Samahan se on laittaa tekemään hommia valtiolle, jotta kulut pienenisi.
Hieno selostus!samanlainen kuin jääkiekon asiantuntijat.poliisiltakin hieno suoritus.kyllä tällasissa tilanteissa missä on sivulliset ja poliisit vaarassa niin kova voimankäyttö todellakin on ainut oikea vaihtoehto.tuossa kohtaa on selittelyn aika ohi.kiitos Suomen kansaa turvaava poliisi❤️
@saulislizardos9625
2 жыл бұрын
Aarnio!
@valopaayhteiso1727
Жыл бұрын
Jep, ennen muuta jääkiekkoasiantuntijat vakuuttaa. Vielä kun saisi ne cheerleaderit tohon konepellille heiluttaan tissejä.
@jovisgonorway1001
Жыл бұрын
Jesse Boling. I'm Norwegian :) And I have to say that the Finnish police are Incredibly tough ! :) At 1:05 In the video, it looks as if the police are rallying on the footpath, in order to stop the dark car :) The police could easily have lost control of their car there ! Only in Finland hehe lol :)
Suomessa jos tekee rikoksia, niin kannattaa tehdä mahdollisimman monta, niin selviää lievemmällä rangaistuksella, kuin jos tekisi vain yhden. :D
@fellow7091
Жыл бұрын
Ei annettu pitempää vankilatuomiota, koska Suomessa vankiloihin on kova tunku. Tämäkin kaveri halusi vaan päästä kattomaan kavereita ja ilmaiseen ylöspitoon talveksi. Lyhyellä tuomiolla tehtiin aikeet tyhjäksi.LoL
@unclesam3999
Жыл бұрын
Paljousalennuksista tulikin taas yksi hyvä esimerkki, jossa 20 vuotias mies olisi saanut 5 vuoden vankeustuomion lapsen raiskauksesta, mutta koska oli syyllistynyt myös ryöstöön, niin sai yhteisrangaistukseksi 2v ja 8kk. Voisi luulla, että tämä olisi jokin vitsi, mutta näin siinä vain kävi.
@camfg8908
Жыл бұрын
Ja mustalaiset varasteli niin oikeus alensi tuomiota koska edellisestä oli niin vähän aikaa. Tuosta pystyi lukemaan iltalehdestä
@mustajaska
Жыл бұрын
suomessa selviää sarjamurhaaja ehdollisella
"...ja myös lieveni aiempien rikosten takia" mitä?
Lisää vaan videoita tälle kanavalle. Ovat hyvin mielenkiintoisia!
@mtv_uutiset
2 жыл бұрын
Tulossa on! 👍
@SPPhotography89
2 жыл бұрын
Saksassa on VN24 ja DW News ja muita Yhdysvalloissa FOX6, NBC ja kuinka monella kanavalla on tube lisänä. Todellakin hyvä lisä suomitubeen.
@doomocculta666
2 жыл бұрын
Russia today
@Petri_Pennala
2 жыл бұрын
@@doomocculta666 This is from Finland
@SPPhotography89
2 жыл бұрын
@@Petri_Pennala niin on, mut kuin monella muulla kanavalla on maailmalla KZread lisänä. Mtv vasta alotti. siitä tossa keskustellaan. kzread.info tähän se viittas.
se on selvästi black friday vankeus alennus
Ainaki tuo tuulilasin potkiminen estää näkyvyyttä jos ois päässy vielä jatkaan pakoa.
@trisaikkonen6455
2 жыл бұрын
Joo. Olis vaan entistäkin enemmän ollut muille vaaraks
@sunttu8054
2 жыл бұрын
@@trisaikkonen6455 todennäköisesti ois kolauttanu seuraavaan valotolppaan tai liikennemerkkiin
@molliseittinen8294
2 жыл бұрын
@@sunttu8054 Tai jalankulkijaan/pyöräilijään? 🤔Mutta puolensa ja puolensa tuolla rikkomisella. Hyvä ettei päässy enää pakittamaan ku oli kaasut naamalla ja kiinni.
@sunttu8054
2 жыл бұрын
@@molliseittinen8294 no oli toisaalta toi poliisinki toiminta vaarallista kevyenliikenteen käyttäjille
@molliseittinen8294
2 жыл бұрын
@@sunttu8054 Juu tätä mietin itekki, vielä kun useampi partio paahtaa tuhattasataa nii riski ulkopuolisille uhreille kertaantuu aika isoks, toki ei ne voi antaa sen vaa mennä.
On nää tuomiot Suomessa niin järjettömiä, että ei ihmekkää, kun tänne kaikki maailman ihmiset haluaa tulla rötöstelemään....
@JV-bj4kx
2 жыл бұрын
@@garazh8934 Yeah, for serious crimes
@JV-bj4kx
2 жыл бұрын
@@Federation1323 No hyvä kuulla , onnea
@Federation1323
2 жыл бұрын
ei, mä haluun lähteä suomeen kosk haluun elää rehellinen maassa, ei venäjässä, missä moppi persesseni
@Federation1323
2 жыл бұрын
mä rakastan Suomea :)
"Lieveni aikaisempien rikoksen takia". Tervetuloa Suomeen.
@reijosalminen7502
2 жыл бұрын
-voi helv....!
I get so fucking happy seeing this, as a swede im used to the police not being able to use force against criminal! Good job finland!
@trollloloololooo
2 жыл бұрын
If only you understood what they say in the end you wouldn't say good job finland 😂 they gave him 4 months in jail, his criminal record was a mitigating factor in his sentencing which is against common sense.
@miksu2879
2 жыл бұрын
Yes police did very well
En oo ikinä tajunnut mikä idea on ajatuksessa, mitä enemmän touhuat sitä halvemmalla pääset...
@fellow7091
Жыл бұрын
Poliiseilta loppuisivat työt ilman kannustimia rikollisille.
Wow 🤩 excellent PIT maneuver
hieno suoritus poliisilta tässä. yhtä asiaa en vaan koskaan ymmärrä että miksi saa lievemmän tuomion jos on aiempaa taustaa. Suomessa rikolliset tuntuu saavan kanta-asiakas kohtelua kun paljon rötöstelee.
Kannattaako täällä enää edes noudattaa lakia kun sen rikkomisestakin saa jo alennusta
@nipsu2903
2 жыл бұрын
Tiedän tapauksen jossa ajettiin ilman ajokorttia, kortin saaminen siirty vuodella eteenpäin. Asiaa selvitettyä, selvisi että ainoa lieventävä tekijä että kortin olisi saanut aikasemmin olisi ajo pitänyt tapahtua humalassa, ilmeisesti teko ei olisi ollut silloin niin vakava. 👏
@nipsu2903
2 жыл бұрын
@@koffeine11 kyllä ymmärrän.
@ukko9783
2 жыл бұрын
@@nipsu2903 Jos tajusin oikein, niin jos olisi ollut kortiton ja lisäksi kännissä, niin olisi saanut kortin 3 - 6 kk:n päästä tai pelkkä sakko. Näitä outoja tuomioita on tämä maa täynnä ja sama pätee tuomitsematta jättämiseen.
@nipsu2903
2 жыл бұрын
@@ukko9783 kyllä ymmärsit. Humala tila olisi siirtänyt vain 3kk korttia, selväpäisyys vuoden.
@ukko9783
2 жыл бұрын
@@nipsu2903 Juu, ei ole minusta lakimieheksi. Oikeustaju ei riitä.
4 kuukautta :D ja miten on mahdollista tuomion lieventyä kun on aikasempia rikoksia ?
Siis tuomio on pienempi ensikertalaisella, mutta myös seuraavalla kerralla tuomio on pienempi koska on aiempia rikoksia? Milloin siis saa sen koko tuomion?
Lepää rauhassa Jarkko Sipilä
Se on erritan mielenkiintoinen video👍
Kovaa touhua 👏 transporter taitaa tarvita vähä varaosia 😂🙈
@mikko2788
Жыл бұрын
Sais konstaapeli ite maksaa! 😅
i did not understand 1 word but BRAVO this was perfect :D
Teen tutkintapyynnön tuosta tuulilasin rikkomisesta, Olen huolissani ihmisten turvallisuudesta. tehkää kaikki tutkintapyyntö.
Hyvä, että poliisi sai kiinni tollasen huumeessa ajajan. Huumepäät ja rattijuopot vaarantaa muiden turvallisuuden liikenteessä.
@blayasblay3941
2 жыл бұрын
Autot vaarantavat turvallisuuden liikenteessä.
@Tuomas_Oskari
2 жыл бұрын
@@blayasblay3941 Kuskit vaarantaa turvallisuuden, ei autot. Ei siellä liikenteessä mikään auto yksinään, ilman kuskia kaahaile ja ajele pyöräteitä jne. Kuljettaja sitä autoa ajaa ja päättää sekä sen, että millä vauhdilla ja missä ajetaan. Ei se auto itsekseen sitä tee.
Eipä tossa poliisin toiminnassa mitään väärää ollu, olis saanu lyödä sillä pampulla myös kuljettajaa. USAssa olis ammuttu hengiltä, että turha vinkua.
@ukko9783
2 жыл бұрын
Jos USA:ssa joku katsoo tämän videon, niin varmasti ihmettelevät ainoastaan että miksi poliisi ei ampunut välittömästi singolla kun lähti karkuun. Ei missään ymmärretä tällaista paapomista.
@Ppetsku96
2 жыл бұрын
@@ukko9783 Totta tuokin
@kinejepjepjepjep3387
2 жыл бұрын
Nii jos satut olee tummaihoinen
@ride1973
2 жыл бұрын
Se maija, joka hyppi pyörätiellä vaarasin kyllä aika olennaisesti liikennettä!
@saulislizardos9625
2 жыл бұрын
Kaikki noi vaaransi tosi pahasti liikennettä huume kuski vissiin osaa vaa ajaa vähän paremmin ku noin kauan kesti saada kiinni
Kaveri pitäisi istua 1-2 vuotta eikä saada alennusta! Kenelle pitää äänestää että hoituu?
@iketin5966
2 жыл бұрын
Sanna Marinille
Saakelin vakava tilanne, eikä tässä ole mitään hauskaa, mutta jotenkin tuli GTA mieleen. Puuttui vain kovaäänisistä huuto:"TUUUURN OFF THE EEENGIIINE OF YOUR VEHIIICLEEE!" 😁😁
@eeli9051
2 жыл бұрын
Gta suomi roolipeli servut on tälläsii ku 10 vuotiaat pääsee poliisiks
@jesselouko7987
2 жыл бұрын
BUSTED
@jesselouko7987
2 жыл бұрын
Only what you had to do is follow the damn train CJ.
@ArtemisPeace
2 жыл бұрын
@@jesselouko7987 "I'M NOT... ****... KIDDING... ***HOLE" 😂😂😂
@jesselouko7987
2 жыл бұрын
@@ArtemisPeace m'kay
Eli mitä enemmän törttöilee sitä vähemmän saa häkkiä🤔🤔🤔 kyllä kunnon selkäsauna aina paikallaan. Hyväksyttävää toimintaa virkavallan puolesta 😊👍🏻
@polymuuri6275
2 жыл бұрын
Olisi saanut hakata nistin täysillä, jotta oppisi varmaan tulevaisuudessa käyttäytymään.
@ellatuntematon3191
2 жыл бұрын
Juu silleen ne lapsetkin oppii tottelemaan kun vetelee turpaan aina kun hölmöilee... Pitäis ehkä purkaa asioita vähän että tajuais miksi jouduttiin tähän?
4 kuukautta????🤣😂🤣😂
"lieveni aiempien rikosten takia" eli tee 3 istu 2? Mitä helvettiä.
Pystyykö ton alkuperäisen videon näkemään jostain?
Ei mennyt poliisiltakaan ihan kirjan mukaan. Tuo pyörätiellä kaahaaminen näytti aivan päättömältä. Nipin napin pysyi hanskassa ja kaiken lisäksi takaa-ajettava meni ihan tietä pitkin.
@mattisaarinen4546
2 жыл бұрын
hälytysajoa ei koske kylläkään tieliikennesäännöt
@mikko2788
Жыл бұрын
"Olis voinu ajaa äidin yli joka nukuttaa lasta kärryssä"
@mikko2788
Жыл бұрын
@@mattisaarinen4546 Se sääntö pitäis muuttaa 🤣
@mattisaarinen4546
Жыл бұрын
Ei tarvitse ei ne koske palokuntaa eikä ambulanssejakaan, JO autokoulussa tuo opetetaan tai ainakin ennen opetettiin liekö nyt jo käyvät senkin netissä??
4kk "vankeutta" 3 tähden hotellissa, ei vittu :D
Olisi riittävästi ollut loppuikä sellissä.Näitä piripäitä ei kaivata mihinkään.
"Lieveni aikaisempien rikoksen takia" Kanta-asiakaat saa alennusta. Ihan loogista. 😂
Aika deeppii shittii onneks ketää ei kuollu ja tieliikenteen vaarantaminen oli aika iso asia
Mitä vittua? Olisi saanut olla jopa 4.5 vuotta vankilassa istumassa ja miettimässä tekojaan sen verran törkeää liikenteen vaarantamista oli
@fellow7091
Жыл бұрын
Ei annettu pitempää vankilatuomiota, koska Suomessa vankiloihin on kova tunku. Tämäkin kaveri halusi vaan päästä kattomaan kavereita ja ilmaiseen ylöspitoon talveksi. Lyhyellä tuomiolla tehtiin aikeet tyhjäksi.Lol
viisi vuotta linnaa olisi pitänyt tulla
4kk.. aivan naurettavan pienet tuomiot ja ihme että poliisi antoi takaa-ajon jatkua näin pitkään. Poliisille pitäisi saada kunnon autoja missä on puskuraudat edessä kuten Amerikassa.
Siinä kun olisi kuski tirvassut pakin päälle, kun katuhaukka oli konepellillä, ni backflip oltaisiin nähty...osasi sitä, tai ei...
Nyt oli eeppinen
Ei tällaisten kanssa mitään ystävällisiä keskusteluja ja lieviä voimakeinoja vaan ihan kaikki tarpeellinen, mitä pitää. Tuohon enää muuta tarvittu kun kaahaus eskariluokkaa päin ja siinä on monen elämä uusiksi. Törkeä liikenteenvaarannus, huumausainerikos ja virkavallan vastustus. Tuomion pitäisi olla vähintään 2 vuotta.
Täähä on jo kuinka kaua vanha video. Minkä taki tästä tehään nyt joku juttu
"Lieveni aik..." alkais tässä tekemään rötössarjaa, meniskö sakoilla? :D
Jokainen kritisoija, ois ite hoitanu tilanteen paremmin.....
GTA in real life
Why are there only vans and 1 motorbike available to the police force in this town? :D
Ei meinannu transportterin takajouset oikeen pysyä menossa mukana :D 1:08
@Velehokala
2 жыл бұрын
Kyllä sai melkosen rempan ton jälkee tehdä auton pyörille :D
@Petri_Pennala
2 жыл бұрын
Hyvin piti kyllä hallussa tuommosen painavan auton ja vielä sade kellillä
@Velehokala
2 жыл бұрын
@@Petri_Pennala eihä ne edes tehny mitää muuta ku piti renkaat sinne suuntaa mihin ne oli ku pomppas eli suoraan
@m1k1a1
2 жыл бұрын
@@Velehokala Perä ottaa pomppua myös sivusuuntaan, jos katsoo tarkemmin hidastusta. Siinä olis huonompi kuski automaattisesti kääntänyt rattia liikaa ja pyöräyttänyt maijan katolleen.
@Velehokala
2 жыл бұрын
@@m1k1a1 Anteeksi rakkaani, olen syvästi pahoillani että en tallentanut tätä videota täältä KZreadsta, ja katsonut sitä 500X Hidastuksena. Uskon myös että, kyseisessä tilanteessa ei mitenkään ollut kuskin taidoista kiinni, vaan siitä että hänellä oli onnea matkassa sen suhteen että hän ei mennyt katolle. Huono kuskin on sellainen joka ajaa tuollaiseen pomppuun kaasu pohjassa. Olen syvästi pahoillani rakas - Velho.
ohooo super,great police Finland
Oho. Jopa neljä kuukautta. Oikeusvaltiossa minimi on 10 vuotta.
Tuota mä en ymmärrä, tuomio lieveni aiempien rikosten takia :D
Tuomio lieveni aikaisempien rikosten takia wat?
Lepää rauhassa jarkko❤❤😢😢🕊
kuinka kauan näistä huume rikoksista jaksetaan tuomiota jaella ajaako yhtään ongelmaa tai auttaa asiaa jälkikäteen runkataan video matskulle ja glorifioidaan rikoksia
Löytyisiköhän mistään tämä takaa-ajo kokonaisena?
Helt ok med hoppet till motorhuven sen sparka sönder vindrutan. Blir svårt att köra om vinrutan är ordentligt trasig.
Kyllä minäkin vielä laitan poliisikouluun hakemukset vetämään.👍
Hyvä video
Hyvää!
Pena sen siinä viime metreillä keksi että pitäsköhän avata tuo auton ovi samalla kun 5 virkaveljeä hakkas epätoivosesti ikkunoita paskaks muutama katteli että mitäköhän tässä nyt pitäs tehä ja yks pomppi konepellin päällä
I love how there's just a random El Camino there at 1:15 lol
Tais tulla Mad Kuusaalle kovemmat rangaistukset kumin poltosta, vaikka mukana ei ollut huumeet, muut rikokset tai läheskään noin selvästi muiden liikenneturvallisuuden vaarantaminen🤔
voi vittu että huvittaa nämä tämän maan päättäjät, kyllä on lähes kaikki vituillaan tässä maassa kun alkaa miettimään :d:DDdqadDD
Vois kyll ehkä toi yks konstaabeli saada huomautuksen tai sakot (liikenneturvallisuuden vaarantaminen?) tosta jalkakäytävällä kaahaamisesta muuten kyllä mallisuoritus
tÄTÄ kiva esitellä meidän amerikka ystäville XD saavat tietää ettei suomen poliisikaan ihan nynnyin ole mitä varmaan luulevat...
4 kuukautta mitä vittua😂😂😂😂😂 lets go suomi!!!!
Tuulilasi paskottiin sen takia että jos pääsee vielä pakoon ettei näe ajaa karkuun
Tuomio lieveni aiempien rikosten takia. Kyllä on mahtava oikeusjärjestelmä Suomessa...
Nästan bättre än Bullitt. Underhållande biljakt.
@rks8820
Жыл бұрын
suomessa puhutaan suomea
@Kukkakukko
8 ай бұрын
Vad är Bullitt?
@peterh.1521
8 ай бұрын
@@Kukkakukko En film baserat på Frank Bullitt, en poliskommissarie i San Francisco.
@Kukkakukko
8 ай бұрын
@@peterh.1521 Okei tack så mycket!
Semmone kiva keksintö on keksitty ku piikkimatto. Sillä olis saanu auton taltutettua🤣
Useampi vuosi sais olla pois ihmisten ilmoilta. Tuo 4kk istuu vaikka kylmät kalsarit jalassa.
4kk :DD aiempi tausta pitäis laskea lisäkertoimeks, ei suinkaan pitää lieventävänä asiana.
Jenkeissä kaveri olisi mullan alla. Täällä muutaman kuukauden täysihoito ja sitten taas jatkamaan puuhastelujaan. Loistavaa.
@mattisaarinen4546
2 жыл бұрын
Joo siellä ensin ammutaan sitten kysytään jos jäi kysyttävää eikä perään itketä. Täällä paapotan rikollisia eikä kukaan muu käytä asetta kuin HE!
Eiköhän ruveta ajamaan suomia osaksi Venäjää? loppuis nämä pelleilyt. t. Maanviljelijä
Not gonna lie started dying of laughter because I thought the female officer sprayed him than pulled out the knife to stab him LOL
Ihan hyvä et hyppäs poliisi konepellille, hajotti sen tuulilasin kollegan kans siihen kuntoon et jos kuski jatkaa matkaa niin näkymä ainakin vaikeituu, aika kova mut iso riski panna oma henki pantiks tollasen rikollisen takia. Kiitos Suomen poliisi, ootte mahtavia!
poliisilla gta mode päällä
anteeksi mutta 4kk?
a good face full of pepper spray was great idea .D
Vaarantaa liikenteen muide henget ja tiedä kuinka pahasti ois voinu tuhota omaisuutta. Suomen oikeusjärjestelmä : 4 months Take it or leave it....
Vain 4 kuukautta? Kyllä päätä taas silitellään.
Toivottavasti jää vielä yliajetuksi tuo poliisi joka konepellille hyppi! On ne suomen poliisit hulluja!!
2:25 tuulilasin hajottaminen on ihan standardi toimenpide. Estetään jos tuossakin tilanteessa kuski pääsisikin vielä karkuun niin ei näe mitään eteenpäin niin ei kykene ajamaan pois. Monta poliisia kaikilla omat roolinsa.
1:44 miks se poliisiauto ei jääny taaemmas niin se ei ois päässy siitä pois muuten kun ajamalla sen liikennemerkin yli...?
Jep joo 20g vauhtia ja muutamia pillereitä, miksei viskannu huimausaineita mettään ja pysäyttänyt 🤔 Toki siitä ratti olisi tullut, sekä ajo-oikeudetta ajaminen, ja ehkä liikenteen vaarantaminen. En ymmärrä miksi paeta, noin pienen syyn takia ja noin tehottomalla autolla.
Miksi ei elokapinalle tehdä tällein? Kun rikkovat kuitenkin lakia paljon esim Mannerheimillä?. Laitetaan kaasua silmille
@ukko9783
2 жыл бұрын
Elokapina porukka on vihreän siirtymän joukkoja. Ovat Suomen ulkomaita edustavan hallituksen suojaamia.
@huhheli
2 жыл бұрын
@@ukko9783 niin idioottej* ovat koko vihreitten poppoo
@tupakkaonhyvaa
2 жыл бұрын
Ei kytät uskalla ku niitä on liikaa.
Komee auto tos 1:15
Joku tuon lievenemisenkin on piripäissään keksinyt, suunta on tasan 180 astetta väärä..
idk what y'all are saying but it sounds serious
@omenapiiras
Жыл бұрын
28 year old man who took amphetamine or something lol trying to run away from the cops at 12pm nothing more
@omenapiiras
Жыл бұрын
And he had more drugs on him etc the most is just commentary about police work lol
oliko ajokoe hyväksytty?
1.48 semi smooth
Nice👍👌👌🔥🔥
Ryöstä kolme, istu kaksi. Niin perus meininkiä Suomessa.
Kovemman tuomion saat jos piha piiri isi tulee susi lauma ja ammut.. suojatessasi vaimoa ja lapsiasi
Ei näytä tuo poliisin pakettiauto ihan optimaaliselta kulkuvälineeltä kyllä takaa-ajotilanteisiin.. Vaarallisen näköistä hommaa pakettiautolla..Eikö poliisilla pitäisi olla enemmän tavanomaisia henkilöautoja tai VATV-autoja käytössään..
Kun oli noin näyttävää tuossa lopussa tuo mp-poliisin toiminta niin olis ajannu moottoripyörällä tuohon karkurin auton konepellille😀