Peruskoulu on pilattu - matikkaosaaminen on enää muisto vain

Peruskoulu on päivitetty piloille. Oppimistulokset laskevat vuodesta toiseen, ja Suomen asema matemaattis-luonnontieteellisten aineiden huipulla on enää kaukainen muisto.
Perussuomalaiset havaitsee useita syitä rappeutumiselle, joka koulumaailmassa paraikaa jyllää. Opettajien kuormittaminen niin sanotulla hankehumpalla, vaatimus lasten itseohjautuvuudesta sekä uudistusvimmassa lisätyt digiloikat edesauttavat siihen, ettei rakennelma pysy enää kasassa.
- Suomessa on suurin maahanmuuttajataustaisten ja muun väestön oppimistulosten välinen ero koko länsimaissa, totesi perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto kyselytunnilla torstaina 19.1.
Maahanmuutosta johtuva koulujen segregaatio on todellinen ilmiö, mutta myös vihervasemmiston kipukohta, jonka he tuntuvat väistävän tehokkaasti.
- Ongelmaa pyritään lakaisemaan maton alle, koska sen ratkaisemiseen ei ole muita vaikuttavia keinoja kuin haitallisen maahanmuuton vaikeuttaminen ja vähentäminen, selkeytti Jussi Halla-aho.
- Se taas ei maahanmuuttohurmoksessa eläville puolueille käy, hän korvensi.
- Ongelmia ei pystytä ratkomaan, mikäli tosiasioita ja juurisyitä ei kyetä tunnistamaan.
Perussuomalaiset sosiaalisessa mediassa:
Instagram: @perussuomalaiset.rp
TikTok: @perussuomalaiset.rp
Facebook: Perussuomalaiset, Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Пікірлер: 168

  • @user-nv2bk6as8n
    @user-nv2bk6as8n Жыл бұрын

    Ei nyt anneta faktojen pilata hyvää ideologiaa

  • @jarikeskitalo2401

    @jarikeskitalo2401

    Жыл бұрын

    Kun on perussuomalaisten mukaan haittamaahanmuuttoa, niin on myös haittaperussuomalaisia.

  • @Modafinil

    @Modafinil

    Жыл бұрын

    Seuraava askel inkluusiossa on siirtää opettajat muihin tehtäviin ja häirikköoppilaat alkavat johtaa sitä, mitä luokissa tehdään. Tämä tietysti siitä syystä, että nuorten täytyy jo pienestä pitäen oppia johtamaan ja olla aloitteellisia. Vihervasemmisto tähtää tällä kansainvälisen tason johtajien tuottamiseen oppilaitoksistamme. Tosin lopputuloksena ainut, joka tulee saamaan niitä johtajia, on Isis ja Al-qaeda.

  • @user-nv2bk6as8n

    @user-nv2bk6as8n

    Жыл бұрын

    @@jarikeskitalo2401 Haittamaahanmuutto on vain äärioikeiston salaliittoteoria?

  • @eastfinn
    @eastfinn Жыл бұрын

    Anderssonni kumoaa omat väitteensä. "Oppimistulosten heikkeneminen ei liity mitenkään maahanmuuttoon vaan perhetaustaan". Siihenhän se juuri liittyy, maahanmuuttajien perhetaustaan.

  • @njeila

    @njeila

    Жыл бұрын

    ja ihan kaikkien perhetaustaan

  • @honda8042
    @honda8042 Жыл бұрын

    Kaikista pahin virhe oli päästää Andersonni ministeriksi.

  • @jorejahtis8833
    @jorejahtis8833 Жыл бұрын

    Suomen Pisa kärki saavutettiin aikana jolloin oli vanha koulutusjärjestelmä ja rahoitus pientä.

  • @keppanat
    @keppanat Жыл бұрын

    li andersson hermostuu aika helposti.

  • @teroeskolin6738

    @teroeskolin6738

    Ай бұрын

    Minusta ei ole huono piirre ihmisessä, jos hermostuu tyhmien ihmisten typeriin väitteisiin.

  • @LebowskiDudeful
    @LebowskiDudeful Жыл бұрын

    Heti kun Pisassa alettiin pärjätä, muutettiin opetus täysin päälaelleen opettajavetoisesta ainaisiin ryhmätöihin

  • @marja-liisaterzis1397

    @marja-liisaterzis1397

    Жыл бұрын

    Ryhmätyötä ei voi tehdä,jos kaikki ryhmässä ei pysy mukana ,kun ei ymmärrä kieltä!

  • @xvnbm

    @xvnbm

    Жыл бұрын

    Ryhmätyöt vie henkisesti valtavasti voimia kun pitää kestää toisten oikkuja vaikka kyseiselle työlle ei ole mitään perustetta olla ryhmätyö. Työelämässä toki joutuu ryhmässäkin tekemään, mutta siellä on yhdessä tekemiseen perusteet. Vastaavaa ryhmässä tekemistä tulee kyllä opiskelussakin ihan luonnostaan, ei sitä tarvitse erikseen pakottaa. Opettajien työtähän tällä lähinnä pyritään vähentämään. Nykyään kun tekniikka on jo niin paljon kehittyneempää niin voitaisiin sitä paremmin hyödyntää tehtävien tarkastukseen, jotta opettajan ei tarvisi käydä kaikkia palautuksia läpi yksityiskohtaisesti.

  • @eugensalaleigum6125

    @eugensalaleigum6125

    Жыл бұрын

    Kyllä se kännykkä tuhoaa opiskelun...

  • @eskokomero
    @eskokomero Жыл бұрын

    Maahanmuutto kasvattaa sellaisia lasten perhetaustoja, joissa ei lueta, koska ei osata lukea, ei tueta hyvää suomenkielen taitoa, kun ei puhuta suomenkieltä, ollaan työttömiä, koska ei ole koulutusta, osaamista tai aina edes halukkuutta tehdä töitä. Kyllä satutäti Andersen on oikeassa perhetaustan merkityksestä, mutta sitähän me saamme, kun kutsumme koko maailman kylään. -E.K.

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    Haittamaahanmuutolla saattaa olla tällaisia lieve ilmiöitä. Turha yleistää maahanmuuttoon. Aasiasta on tullu maahanmuuttajia, vaikka miten paljon teknologiateollisuuteen tänne ja voin vakuuttaa, että he ovat koulutettuja.

  • @Modafinil

    @Modafinil

    Жыл бұрын

    @@PutinIsLoser Haittamaahanmuutto on tosiaan oikea termi, mutta aivan hemmetin epäkorrekti. Siksi täytyy lukea rivien välistä, mitä kulloinkin sanalla 'maahanmuutto' kulloinkin tarkoitetaan. Aasiasta tulee pätevää väkeä.

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    @@Modafinil ei se ole epäkorrekti, koska se on haitallista kyseiseen maahan. Maahanmuutto termin käyttö on epäkoreektia, koska se syyllistää kaikkea maahanmuuttoa. Oikeiden termien käytöllä ei tarvitse lukea rivien välistä mitä kukin elämäm kolu nyt sattuu maahanmuutolla tarkoittamaan.

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    @@xCDF-pt8kj Miksei asioista voi puhua niiden oikeilla termeillä? Silloin kenenkään ei tarvitse arvailla tai ”tietää”. Täällä näiden elämäm kolujen ”tiedon” varaan en laskisi paljoakaan.

  • @abc_0_10_11

    @abc_0_10_11

    Жыл бұрын

    @@PutinIsLoser Persuille on liian vaikea puhua asioista, joissa tarvitsee mennä sen elämäm koulun oppien ulkopuolelle. Persut eivät osaa hahmottaa suurempia kokonaisuuksia tai tehdä johtopäätöksiä faktojen perusteella.

  • @arto1313
    @arto1313 Жыл бұрын

    Kielletään tosiasiat ja julistetaan kaikkea hyvää ja kaunista lyödään niitä jotka jollakin tasolla tunnustaa tosiasiat.

  • @maaniit
    @maaniit Жыл бұрын

    Hallitus on väärässä. Näkyy tuloksissakin.

  • @electron-Volt
    @electron-Volt Жыл бұрын

    Tynkkysen ilme kertoo mun tunteet 100%

  • @joukokuisma9574
    @joukokuisma9574 Жыл бұрын

    Suurin virhe on opetusministerissä.

  • @TheJuntunen
    @TheJuntunen Жыл бұрын

    Vielä 90- luvulla koulussa oli edes jonkinlainen kuri ja järjestys vaikka kyllä meilläkin tiedettiin ettei opettaja saa lyödä ja joskus siihen yllytettiin, mutta noin muutoin kaikki oli järjestelmällistä, asiat eivät muuttuneet jokavuosi ja häiriköt olivat jossain muualla, kuin häiritsemässä tuntia tai pelottelemassa muita oppilaita. Minä ihmettelin silloin ääneen kun meillä julistettiin yhtäaikaa maailman parasta koululaitosta ja samalla että se pitää uudistaa päälaelleen... ei mulla muuta. Kai siitä konsultit sai voita leivänpäälle.

  • @anttilepisto6131

    @anttilepisto6131

    Жыл бұрын

    Ja siitä huolimatta messiaanne Halla-aho onnistui nappaamaan matikasta peruskoulun päästötodistukseen vitosen. Melkoinen saavutus.

  • @teemukaikelsvitch8858

    @teemukaikelsvitch8858

    Жыл бұрын

    Kyllä meilläkin oli 2000luvun alussa peruskoulussa täysi kuri, ei ollu höntystelyä ja häiritsijät sai jälki-istuntoa

  • @joukkohurma1881
    @joukkohurma1881 Жыл бұрын

    Onko luokissa työrauha ja jos ei niin häiritsijät pois luokasta. Mihin ovat kadonneet "erityisopetettavien luokat" ja annetaanko kaikille todistus suoritetuista opinnoista vaikka eivät ole siihen kyenneet. Kauniit puheet ja ymmärtäminen eivät ole tuottaneet tulosta, nyt on aika toimia eri tavalla.

  • @rahtikone

    @rahtikone

    Жыл бұрын

    JEP vakio fraasit rahaa rahaa kotouttamista vain oikeuksia ei vastuuta syöksy jatkuu .Vaalien jälkeen keskustelu loppuu . Kuka masokisti viitsii työskennellä kamalassa työympäristössä se syö ihmistä .

  • @jorejahtis8833

    @jorejahtis8833

    Жыл бұрын

    Eräs isä kyllä kertoi pelänneensä pojan koulumenestystä,kun poissaoloja oli valtavasti ja opettaja oli antanut kotiintietoa, että poika hyökkäilee opettajan kimppuun jo vaarallisesti.Lohdutteli kyllä mieltää että nykyään todistuksensaa kaikki,käynnitä huolimatta.Kuitenkin koulusta päässeelle pitäisi olla vanhanmallin työnohjaus,siiheväliin mahtuu muuten monta uhkaa.

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    Ei ollu. Ainaki oli amikses mut heti ku vaihtanu täs alaa muutaman kerra ja ny 07 tuli ni eioo sielkää rauhallist eli vissii vakuttanu toi homma siihe

  • @user-qm7hq6hz9x
    @user-qm7hq6hz9x6 ай бұрын

    Vassureiden luulis olevan duunarin puolella, mutta vassurit ovat duunarin lompakolla??? Kiitos Riikka👍tsemppii🇫🇮

  • @teemukaikelsvitch8858
    @teemukaikelsvitch8858 Жыл бұрын

    Ei hyvää päivää, Hallituksella on ollu 4vuotta aikaa tehdä henkilöstövajeelle jotain... Mistä näille maksetaan

  • @jaribuuri2711
    @jaribuuri2711 Жыл бұрын

    No mutta ! Meillähän on kuulemma " MAAILMAN PARAS PERUSKOULU " !!! HAH HAH HAA !!!

  • @huhheli

    @huhheli

    Жыл бұрын

    Ja mehän ollaan maailman onnellisin maa!!

  • @marja-liisaterzis1397

    @marja-liisaterzis1397

    Жыл бұрын

    Meillä oli! Koulutusjärjestelmä oli vientitavaraa! Ruotsinkin opetusministeri juoksi Suomessa,tukkaputkella ottsmassa oppia,ja Saudi- Arabiassa käytiin viemässä mallia! Mitä Andesson oikein säkättää??! Kun ei odaa kieltä,ei ymmärrä ja se hidastuttaa niitä,joilla on edellytkset ymmärtää puhuttua kieltä,suomea! Ei ole suomalaisten lasten syy,että luokkakaverilla on oma toinen kieli!

  • @jorejahtis8833

    @jorejahtis8833

    Жыл бұрын

    Lähdettiin rahaalapioimalla tekemään entistä parempaa ,kuis niinkun kävikään

  • @Esa826

    @Esa826

    Жыл бұрын

    "Maailman onnellisimmassa valtiossa!" :D

  • @huhheli

    @huhheli

    Жыл бұрын

    @@Esa826 kyllä, ollaan onnellisia kun maksetaan veroa paljon ja tiedät mihin ne menee.

  • @planetcaravan2925
    @planetcaravan2925 Жыл бұрын

    Ei kai hallituskaan kauheasti osaa laskea, kun velkakuorma nousee uusiin ennätyksiin

  • @ronalbars
    @ronalbars Жыл бұрын

    Eu sou apaixonado pela língua finlandesa 😍🇫🇮

  • @jundemaan
    @jundemaan Жыл бұрын

    Minun opettajani oli mittarilla pikkasen mulukku. Mutta kiitos hänelle, koska hän laittoi minut oppimaan vastusteluista huolimatta.

  • @vapaustuonelassa
    @vapaustuonelassa Жыл бұрын

    On turhaa vikistä enään, olette saaneet mitä olette halunneet... eli EU on ohjannut tarkoituksella tätä takahikiää kaaokseen ja vienyt rahat. kohta tulee Natokin kukkona tunkiolle saas nähdä tuleeko EU:e ja Natolle riitaa tämän takahikiän omistusoikeuksista.

  • @vihajuha
    @vihajuha Жыл бұрын

    Tehkää lisää tällaisia nopeita leikkauksia jos tulee noin mahtavan kiihkeää, päätöntä tekstiä vastapuolelta! Jonain päivänä sen vastapuolen on herättävä.

  • @Valz940

    @Valz940

    Жыл бұрын

    Niin. Täytyyhän se tehdä nopeita leikkauksia kun hitaat eivät muuten ymmärrä. Ehkä sitten sodan jälkeen perusjärki taas palvelee.

  • @mikamantynen2976

    @mikamantynen2976

    Жыл бұрын

    Missä se kiihkeä kohta oli? Suht asiallista keskustelua. Lopun haastattelussaa vedettiin mainiosti yhteen, että jotain tarttis tehrä

  • @juhanijuhani7071

    @juhanijuhani7071

    8 ай бұрын

    sirkukseen kuuluu draamaa, tää on ihan kummelia, koko persu johto myynyt sielunsa saatanalle niin kuin koko eduskunta, pelleilevät pelkästään eivätkä saa asioita korjattua pitävät kansalaisia pilkkanaan. oletko koskaan miettinut miksi asioita ei paranneta ja puututa ongelmiin?? ei nykyisillä puolueilla ja politikoilla pelasteta suomea tuholta, suomi on jo myyty tuhottu ja tuhoaminen jatkuu mitä on jäljellä, eikä suomella ole mitään itsenäistä päätösvaltaa, suomi sotilas vallankaapattiin hiljattain eikä ketään kiinosta, ei persuja kiinosta suomen perustuslaki ja totuus asioista, suomi on muutaman puolueen diktatuuri jossa vetovastuu vaihdetaan 4 vuoden välein, ei täällä ole mitään demokratiaa.

  • @MyLumia
    @MyLumia Жыл бұрын

    Oon itse lama-ajan lapsi. Meillä ei ollut kotona tv:tä ja oli köyhyyttä. En oppinut englantia ja stressi teki sen, että en kerta kaikkiaan oppinut mm.matematiikassa vaikeuksia. Taide-aineissa loistin ja niihin sain tuotua herkkyyttä ehkä juuri vaikean taustan takia. No nyt kun oma lapseni on koulussa hän puhuu jo ekaluokalla lauseita englanniksi niin, että opettaja oli oikein kehunut kuinka hyvin osaa. Meillä on isä maahanmuuttajataustainen. Ja meillä on tv ja älylaitteita, joista saa "kielikylpyä". Luen lapsille kyllä iltasatuja, mutta niin luki myös omat vanhempani. Omien lapsien ei tarvitse pelätä tai stressata ja se varmasti auttaa oppimisessa. Mutta yksi asia on huonommin omilla lapsilla mitä vertaa omaan lapsuuteeni. Liikunta. Lähiöelämä. Ei voi antaa lasten juosta ulos ja sisälle. Itse pääsääntöisesti asuin ulkona metsässä lapsuuden ja leikin luonnon antimilla. No kukaan ei pakota meitä asumaan kaupungissa. Työt vaan tällä hetkellä aika paljon rajaa missä voi asua. Ja se, että saako edes vuokrattua asuntoa.

  • @nuubialainen9854

    @nuubialainen9854

    Жыл бұрын

    Pitkä tapa hakea hyväksyntää matumiehellesi.

  • @petertraveller6421

    @petertraveller6421

    Жыл бұрын

    Meidän poika täyttää kohta 3 ja puhuu molempia englantia ja suomea, youtube auttaa tässä mutta pitää aloittaa ajoissa, esim Ms Rachel ja Blippi tekee hyviä videoita youtubeen, niissä opetetaan oikeaa lausumista ja numeroita, värejä ja ihan kaikkea.

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    @@petertraveller6421 broidi ei mun tartte osaa lausuu ei ees kiinosta sillee haluun khyl pitää se aksentin sle siin osaan kyl enkkuu muute vitu hyvi

  • @arvohirvonen6801
    @arvohirvonen6801 Жыл бұрын

    Tässä hyvä esimerkki miten Suomi saadaan nousuun (Karim hamadin) ja ulos otossa yli 30000euroa.. ja me Pien eläkeläinen joutuu maksamaan tämänkin..

  • @Jumalan_esimies
    @Jumalan_esimies Жыл бұрын

    Ainoa virhe on vasemmiston olemassa olo

  • @jundemaan
    @jundemaan Жыл бұрын

    Onko kukaan huomannut, että nykyään hallitukset puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa. Aivan kuin he itse eivät olisikaan tekemässä päätöksiä vaan syy löytyy jostain aivan muualta. Onhan tämä nyt jumalauta. Kysyn taas kerran. Mistä näille maksetaan ja miksi kun vuodesta toiseen mitään ei tapahdu. Pelkkää vessanpötöstä vetoa ja toinen toistaan parempaa selitystä jotka eivät enää mene kenellekkään läpi.

  • @jormapelkonen383
    @jormapelkonen383 Жыл бұрын

    Opetettava Suomenkieli.

  • @tob564

    @tob564

    Жыл бұрын

    Pitäisi varmaan opettaa Jormallekin: se on suomen kieli, ei Suomenkieli.

  • @kahviijapullaa

    @kahviijapullaa

    Жыл бұрын

    @@tob564 Toiset osaa paremmin ja toiset huonommin. Toiset kirjottaa murteella ja toiset vanhahtavalla kirjakielellä. Vaikka "Jormalla" nyt yhdyssanat ja iso alkukirjain eivät ihan välttämättä oikeassa paikassa aina ole, niin täyttä asiaa puhuu siitä huolimatta. Ja tekee sen myös lyhyen ytimekkäästi sekä asiallisesti, vittuilematta.

  • @reijosalminen7502

    @reijosalminen7502

    Жыл бұрын

    Tai ruotsinkieli, maan toinen kansalliskieli.

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    @@reijosalminen7502 ruotsinkieli tulis poistaa toisest kansalliskielestä. Se on sortajien kieli miks meidän pitää tyrkyttä vanhojen sortajien kieltä jälkikasvuille tämä on suomi, vuosi satoja taisteltu näitä sortajia vastaan ja sitten jatketaan sitä itse syöttämällä ruoskaruotsia lapsille

  • @Esa826
    @Esa826 Жыл бұрын

    Mitenkäs monitoimitilat, jossa on 40-50 lasta ja ei pulpetteja? Kyseessä on siis avokonttori lapsille, joka aiheuttaa mielenterveysongelmia aikuisille toimistotyöntekijöille. Hälinän ja möykän estämiseksi tarjotaan lapsille kuulosuojaimia!

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    Ok jäbä miten vitus ne sit kuulee mitä se saatanan opettaja sanoo. Hyvä idea muuten mut siino toi homma

  • @KaitsuMaitsu
    @KaitsuMaitsu Жыл бұрын

    👏👏👍👍🤝🤝🇫🇮🇫🇮👌

  • @tyhbkjjbj6586
    @tyhbkjjbj65869 ай бұрын

    Kiitos vasemmiston liille

  • @ReasonAboveEverything
    @ReasonAboveEverything Жыл бұрын

    Pisa tulokset ja äo on laskenut kaikissa länsi Euroopan maissa viime vuosina. Mitä on tapahtunut?

  • @kimmorintamaki4422

    @kimmorintamaki4422

    Жыл бұрын

    Tiktok?

  • @kahviijapullaa

    @kahviijapullaa

    Жыл бұрын

    Kyllä se kouluissakin tiedetään, ja ihan yksilötasolla eikä ainoastaan tilastollisesti. Mutta sitä ei saa sanoa, valitettavasti. Kai Li-ssukkakin sen ehkä tietää, mutta kieltää vaan kun aate...

  • @tiitulitii

    @tiitulitii

    Жыл бұрын

    Ei johdu mistään. ...

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    Eine ees näytä sitä oikeeta äo:ta ite vaa hutasin sen ku valittii ysiluokal sinne

  • @JJ-sj9sb
    @JJ-sj9sb Жыл бұрын

    Tulevana opettajana hirvittää tämä nykysuunta. Suurin ongelma on tämä inkluusio, jossa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat (rumasti sanottuna häiriköt) sijoitetaan normaalin opetuksen luokkaan. Luokkayhteisössä tällaiset lapset sitten sitovat valtavasti opettajan resursseja, joka taas on pois muiden oppilaiden auttamisesta oppituntien aikana. Pitäisi palata malliin jossa olisi edelleen erityisluokkia oppilaille, joilla on erityinen tarve tukeen koulunkäynnissä. Näen sen olevan ainoa vaihtoehto siihen, että tulokset alkavat taas parantua ja oppilaat saavat tarvitsemansa avun uuden oppimiseen. Kielellisten haasteiden kanssa kamppailevat oppilaat tarvitsisivat oman opetusryhmän, jossa heille mahdollistettaisiin kielen oppiminen ja opetus toteutettaisiin yksinkertaisemmalla kielellä, kun normaalissa opetusryhmässä. Tilanne on sen verran haastava että näin tulevana opettajana ja jonkin verran työtä kentällä nähneenä tilanne hirvittää ja alanvaihto on käynyt jo useamman kerran mielessä.

  • @katrihamalainen8432

    @katrihamalainen8432

    Жыл бұрын

    Etityisluokkia, avustajia, erityisopetusta….rahaa tarvitaan. Ei kaikki oppimisongelmat ole laiskuutta.

  • @katrihamalainen8432

    @katrihamalainen8432

    Жыл бұрын

    Nyt täytyy erottaa käsitteet häirikkö ja oppimisvaikeudet. Esim. lukivaikeus, autismi, asperger, laaja-alainen oppimisvaikeud ja adhd ovat synnynnäisiä eivätkä johdu kasvatuksesta. Moni tällainen voi olla hiljainen luokassa. Näille oppimisen tukea, mieluiten etityisluokassa. Muut häiriköijät on sitten kasvatettava.

  • @JJ-sj9sb

    @JJ-sj9sb

    Жыл бұрын

    @@katrihamalainen8432 Hyviä ja tärkeitä lisäyksiä!

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    @@JJ-sj9sb En tiedä mitä ja ketä meinast opettaa, mutta turha jauhaa paskaa olevasi opettaja. Edes tulevaisuudessa.

  • @Modafinil

    @Modafinil

    Жыл бұрын

    Ennen oli linja-autoissa kuljettajan lisäksi rahastaja. Kärjistettynä voisi sanoa, että inkluusio ehkä toimisi, jos opettajalla olisi apunaan 'rahastajana' kurinpitäjänä mustassa SS- upseerin univormussa luger vyöllä ja tarvittaessa tehtäisiin latausliike. Aika moni häirikkö pitäisi sen suunsa kiinni. Varsinkin jos on sattunut katsomaan Schindlerin listan. Kävin kouluni aikana, jolloin toimi sekä apukoulu, että tarkkailuluokat normaaliluokkien lisäksi. Ei se silloinkaan aina helppoa opettajille ollut. Mutta kun maailmaa halailevat vasemmistolaiset pääsevät päättämään, niin sekoaahan sitä mikä tahansa ennen kohtuullisen stabiilina toiminut yhteisö.

  • @Vulcaani
    @Vulcaani Жыл бұрын

    Perimä vaikuttaa ihmisen potentiaaliin. Koulutuksella ja ympäristöllä kyetään vaikuttamaan potentiaalin saavuttamiseen, mutta jossain vaiheessa katto tulee vastaan. Ihmisrotujen kieltäminen on tiedevastaista.

  • @nemzi8969

    @nemzi8969

    Жыл бұрын

    Homo Sapiens on ainoa ihmislaji mitä on

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    Äijä mitä vittua sä selität. Tottakai ihmisel OLI rotuja mut eioo enää tiiäks miks? Kosk ollaan kaikki vähintään 99% homo sapiens. Etnisyyksii on mut ei rotui bro

  • @flav2689
    @flav2689 Жыл бұрын

    Anderssonin suomen kielen taitamattomuus kieltämättä järkyttää minua. Miten tuo voi olla mahdollista?

  • @samisilvennoinen8068
    @samisilvennoinen806829 күн бұрын

    Jos holtiton maahanmuuttopolitiikka ei selitä oppimistulosten laskua, miten on selitettävissä se, että kun holtiton maahanmuuttokiima vasemmiston toimesta alkoi, samaan aikaa oppimistulokset lähtivät laskuun?

  • @jormaturpeinen451
    @jormaturpeinen4518 ай бұрын

    Vääränlainen ministeri!

  • @pasitoivola7943
    @pasitoivola7943 Жыл бұрын

    Alkuperäinen peruskoulu takaisin. Tasokurssit, valinnaisaineet sekä erityiskoulu.

  • @TyfoiD75
    @TyfoiD75 Жыл бұрын

    Virossa ei vissiin ole kovinkaan paljon maahanmuuttajia lähi-idästä tahi afrikasta? Ja juu, mitä olen kavereilta eteläisemmässä suomessa kuullut, niin eipä sinne tarvitse luokkaan kuin 2-3 "maahanmuuttajataustaista", niin jopa lapsien mukaan kuulemma meteli on semmoinen että opettajaa ei kuule. ja Li tuossa määrittelikin että "työttömät ja lukutaidottomat vanhemmat" ovat juurisyy. Mutta eihän toki mikään johdu mistään. Itse opin lukemaan jo reippaan viiden vuoden ikäisenä ja matematiikan perusteet olivat hyvin hallussa ennen 1lk... ja "vanhaan hyvään aikaan" häiriköt laitettiin ihan omiin karsinoihinsa... nykyään niitä vain ilmeisesti on sen verran reippaasti että pitäisi perustaa jo ihan oma koulu "erikoisille lapsille" ja todennäköisesti aseistaa aikuiset.

  • @jaribuuri2711

    @jaribuuri2711

    Жыл бұрын

    ELAGU EESTI !!! MUSLIMITKO EESTISSÄ SANELEVAT VALTION POLITIIKAN LINJAN ? VAI PUNAVIHREÄT FASISTIT ? TOTTA VITUSSA EIVÄT !!!

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    Kannattais, joskus matkustaa sieltä persereiästä pois tai vaikka ottaa asioista selvää. Esson baarin juttuja ei välttämättä kannata alkaa syöttämään faktana.

  • @Nakkisesonki

    @Nakkisesonki

    8 ай бұрын

    @@PutinIsLoser vassari havaittu

  • @Seitanmaa
    @Seitanmaa7 ай бұрын

    Uskooko joku "todellakin" vielä näihin tyhjänpuhujiin ??? Katsokaa ympärillenne mitä näette ? ja käyttäkää aivojanne että ymmärtäisitte mitä "todellisuudessa" tapahtuu !!!! Ei tarvitse olla mikään kaksinen ennustaja kun näkee minne ollaan menossa

  • @SamuliFinnila
    @SamuliFinnila Жыл бұрын

    Jos opetusministeri ei osaa hommaansa ,niin ei osaa ja siinä selitykset.Olen ulkomailla reissatessa ihmeekseni huomannut ,jotta jotkut niinsanotut kehitysmaat menee suomen edelle opetuksessa.Ei auta jos systeemi on kiva ja mukava ja kodikas oppilaille ,kun siellä ei tosissaan opita mitään .Milloin tämä leikkikoulu susteemi ja syssyttely loppuu ja oikea opetus alkaa? Elämä ei ole satua ja me emme ole sen kansaa ,vaan tämä on todellista ja noiden oppilaiden pitäis valmistua joskus johonkin ammattiinkin . On se kumma kun tuntuu ,että kohta on koulupsykiatreja enempi ,kuin opettajia ? Tähän kaikkeen on tultu jonninjoutavalla pehmo hyssyttelyllä ,jossa oppilaat suomessa kannetaan kohta kouluun kantotuolissa . Suomen kansalta on yleensäkin lipsahtanut selkäranka housuihin ja sisu poskelle .Koko kansa on muuttunyt pehmoiksi nynnyiksi ja monista miehistäkin on tullut akkain koulutuksessa ja komennossa esiliina eukkoja ja toffeli sankareita . Ei tasa arvoa saa silläkeinon ,että naiset muuttuis miehiksi ja miehet naisiksi ,vaan antakaa miesten olla miehiä ja naisten naisia ja siinä on se elämän elliksiiri ja onnellisuus taattu .

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    Kannattais varmaa reissata niin huomaisit, että yksikään kehitysmaa ei ole mennyt, eikä tule menemään koulutuksessa Suomen edelle. Mistä te hörhöt kaivelette näitä väitteitä 😂😂

  • @markkunieminen3876
    @markkunieminen38766 ай бұрын

    Kaikista suurin virhe oli Liin valinta opetusministeriksi. Ihme ettei hänen kaudellaan ruvettu tekemään niin kuin Venäjällä, pynnäkkökiväärileikkejä jo ala-asteella.

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 Жыл бұрын

    Opettajien aktoriteetti pitää palauttaa, jotta opetus olisi mahdollista... Monissa luokissa oppilaat häiritsee opeusta ja kukaan ei opi mitään. Häiriötsevät oppilaat pitää saada koriin ja jos eivät ymmärrä olla hiljaa, jäävät vaikka kotia, jotta halukkaat voivat opiskella. Kun ei sitten osaa, jäävät luokalle, kunnes 18 vuotta on täys.

  • @Jumalan_esimies

    @Jumalan_esimies

    Жыл бұрын

    Yyh yyh! Opettajat ovat oppilaiden palvelijoita. Keppiä opettajat tarvitsevat, niin loppuu olematon uikutus. Tuo tulonsiirroilla loisiva lauma on laitettava oikeisiin töihin

  • @jarikinnunen1718
    @jarikinnunen171818 күн бұрын

    Urheilussa on painoluokat, koska on tunnustettu tasoerot. Jos ne poistetaan lajit kuolee koska kiinnosstus katsoa ennalta selvää ottelua katoaa. Jää joku freak show jossa pienempiä pieksetään. Suomen koulu on tuollainen. Silloin kun opetettiin vain alkeet, eikä juuri yleistietoa, se ei haitannut, mutta nyt saadaan tuhoa aikaan. Vaikka jos oppilaiden kielitaito puuttuu, pinnistely oppia on kohtuuton suoritus. Kun sitä vahvistetaan kotiasentein niin tulos on nykykoulu.

  • @RealUnreal-yh5bw
    @RealUnreal-yh5bwАй бұрын

    Vattu tää Anderson on pihalla :D

  • @pastelmoon9118
    @pastelmoon9118 Жыл бұрын

    milloin hallitus kuunteli edes asiantuntijoita? jos olisitte kuunnelleet edes kerran me ei oltaisi ehkä tässä... lol toi nainen on täys vitsi

  • @unpseudopascommelesautres997
    @unpseudopascommelesautres997 Жыл бұрын

    Je comprends rien à votre langue mais je sous soutiens les amis 😄

  • @seppo4637
    @seppo4637 Жыл бұрын

    Lisääshottia!

  • @niiloylihannula6159
    @niiloylihannula6159 Жыл бұрын

    Oma matikan numero 9

  • @Jumalan_esimies
    @Jumalan_esimies9 ай бұрын

    Matumukulat kuuluvat vanhempiensa kotimaahan kouluun, ei Suomen kouluihin

  • @eskokauppila1327
    @eskokauppila1327 Жыл бұрын

    "...siinä Hän on suomen[(portugalin)] presidentti, niinistö on kaapannut häneltä vallan keinottelulla, kateutta sanoi kettu, mutta alkoi syömään pihlajanmarjoja; happamia selitti sauli, mutta oranssiväri ei ollut sodan

  • @eskokauppila1327
    @eskokauppila1327 Жыл бұрын

    "...oligargit ainoastaan pystyisivät maksamaan Yhdysvaltain lainan takaisin Suomen osalta, jos maamme myydään maakaupoilla entisen Neuvostoliiton kansalaisille, miljonäärit eivät pääsisikään amerikkaan, vaan joutuisivat antamaan rahat suoraan valtion kautta USA:lle, valtionvelan maksamiseksi, sinne muuttamisen sijasta nimimerkki nikkelimarkka

  • @anttikuusmetso
    @anttikuusmetso Жыл бұрын

    Sadunkertoja on ihan pihalla.

  • @Hector_JIN
    @Hector_JIN Жыл бұрын

    Ja nyt joku on mennyt myös pilaamaan klassikot kuten Vuosisadan rakkaustarina, Rentun ruusu, Luonas kai olla saan jne. 😂 Mennyt nyt tekeen niihin Putin-vastaiset lyriikat...hyi hyi ku sais hävetä 🤣 Käykäähän haukkumassa: www.youtube.com/@Hector_JIN

  • @DJNoppamies
    @DJNoppamies6 ай бұрын

    Pisatulokset laskee, PS kannatus nousee. PS kannatus on sivistyksen laskun seurausta

  • @jormaturpeinen451
    @jormaturpeinen4519 ай бұрын

    Koululaitoksen pilaamista ei voi puolustella - SDP/Erkki Aho tekivät sen!

  • @gebus5633
    @gebus5633 Жыл бұрын

    Ei ehkä kannata puhua peruspilaamisesta kun puolueen nimi on Perussuomalaiset. Huonoa kikkailua ja brändäystä. Puhukaa pikemmin miten peruskorjaatte peruskoulun.

  • @zendabadpanjshirpanjshir6709
    @zendabadpanjshirpanjshir6709 Жыл бұрын

    Minusta on erittäin tehotonta, että vain heikko ryhmä piti Jammehia tämän maan kaikkien ongelmien aiheuttajana ja käytti niitä väärin poliittisesti ja taloudellisesti.

  • @zendabadpanjshirpanjshir6709

    @zendabadpanjshirpanjshir6709

    Жыл бұрын

    Jos yksi henkilö hukkuu, laivasta tulee ehkä kevyempi, mutta ei ongelmia

  • @Av-Radio2022
    @Av-Radio20227 ай бұрын

    EVVK!😂

  • @erajuhani7151
    @erajuhani7151 Жыл бұрын

    Miksi oppositio hyväksyy hallituksen valheelliset väittämät ja vastaamatta jättämiset, Meillä on historian huonoin oppositio he eivät kykene yhteispeliin ja tämä on aiheuttanut sen ettei vastavoimaa ole ollut.

  • @PutinIsLoser

    @PutinIsLoser

    Жыл бұрын

    Nyt kun sanoit nii taitaa olla. Onneksi se ryssä sieltä tippuu seuraavissa vaaleissa niin puhdistaa taas hieman tuo poliittinen kenttä.

  • @MiiroJoshuai9756
    @MiiroJoshuai9756 Жыл бұрын

    Mitkä lapset ovat " vääränlaisia"... mitä ihmettä edustaja sanoo

  • @jessetuominen9551
    @jessetuominen95518 ай бұрын

    Entä autokoulut

  • @zendabadpanjshirpanjshir6709
    @zendabadpanjshirpanjshir6709 Жыл бұрын

    Joo jos sä olet joko maa matka sitten ymmärrät mikä on väärin lapsia

  • @kerttukarppinen2053
    @kerttukarppinen2053 Жыл бұрын

    Mistäköhän ongelmat johtuu 😳🤡🤡🙉

  • @lagutheus5187
    @lagutheus5187 Жыл бұрын

    Suomi on liian vaikea kieli. Suomen kieli on ongelma !

  • @mrtampax5413

    @mrtampax5413

    Жыл бұрын

    Haistappa nyt jo vittu🖕

  • @ronnyrudeboy7461

    @ronnyrudeboy7461

    Жыл бұрын

    Helppo kieli joka kirjoitetaan kuten sanotaan.

  • @jarikeskitalo2401
    @jarikeskitalo2401 Жыл бұрын

    Perussuomalaiset eivät pystyneet Sipilän hallituksessakaan mitään tekemään, ja tällä hetkellä perussuomalaisten eduskuntaryhmän osaamisen taso on olematon. Onko edes tulevissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisilla sellaisia ehdokkaita, jotka pystyisivät asiallisesti tehtävänsä eduskunnassa hoitaa?

  • @Kualeppi

    @Kualeppi

    Жыл бұрын

    Höpö höpö, katsoppa näiden vihervassarien toimia viime vuosilta. Jos et tajua mitä on tapahtunut voisit ottaa asioista selvää. Ääliö!

  • @tuulalumme4333

    @tuulalumme4333

    Жыл бұрын

    Saatatpa olla oikeassa, etteivät persut saaneet aikaan ainakaan mitään merkittävää. Ainakin soteuudistus jäi kesken sillä puhdistautuneellakin porukalla, jossa loisti järjen valo, sivistys kukoisti ja hersyävä huumori hauskuutti. Vaikka lähtökohtaisesti kaikkien puolueiden perusarvot "paperilla" ovat jokseenkin samat ja kunnossa, järkevien ja sivistyneiden arvojensa toteutukset ovat niin räikeitä, ettei yhteisten perusarvojemme puolustamiseen voi kelpuuttaa muita kuin persuja ja joka (helvetin) päivä miettiä, mitä voisimme tehdä tästä lähtökohdasta käsin. Yksi tukea antava asia on sekin, ettei persujen eduskuntaryhmä ole ainakaan niin tyhmä kuin esimerkiksi sinäkin annat ymmärtää. Toinen tärkeä ominaisuus ja mahdollisuus on, että persut saattavat hyväksyä heille asetetun oppimisvaatimuksen, jota järkevät ja sivistyneet eivät koskaan eikä missään tapauksessa tunnusta tarvitsevansa. Tärkein pointtini on, että meillä on korkeimman oikeuden ennakkopäätös, joka pilkkaa KAIKKIA JA KAIKKIEN perusarvoja ja perusoikeuksia. Vain yksi kansanedustaja, tuomion saanut ja ehkä sitten se vähiten tollo persu, on sanonut julkisesti, että tuomio on väärä. Tämä ei kuitenkaan riitä: vuonna 2017 persuilla "saastunut" hallitus "puhdistettiin" vetoamalla juuri tuohon kaiken hyvien tavoitteiden häpäisevään korkeimman oikeuden julistukseen. Ja voi sitä onnea ja riemua, josta koko eduskunta nautti! Tuo korkeimman oikeuden "uljas ja pyhä" julistus on yhä voimassa ja sitä on hyödynnetty usein eduskunnassa v...uilutarkoituksessa ja käräjäoikeuksien istunnoissa pilkkaamalla niitä, joita yhteiskunnan pitäisi myös suojella. Järkevimpienkään ja sivistyneempienkään onnea ja autuutta ei ole himmentänyt tietoisuus, etteihän valtakunnan politiikan kokonaisuudessaan olla sentään NÄIN törkeästi ketään pilkkaavaa ja irvokasta. Persut ovat ainakin minulle toiveen häivä sellaisesta, jota viisaudellaan ja välittämisellään kerskailevat eivät kykene antamaan eivätkä edes halua. Sen toiveen puolesta ja sen motivoimana haluan vähäisillä kyvyilläni kamppailla vaikka en mitään saavuttaisikaan.

  • @bikeman1408

    @bikeman1408

    Жыл бұрын

    Yksi tykkäys ja sekin oma.😄

  • @TyfoiD75

    @TyfoiD75

    Жыл бұрын

    ne olivat Sinisiä jotka olivat sipilän vatipäähallituksessa, elä yhtään koita kaataa sitä Perussuomalaisten syyksi.

  • @huhheli

    @huhheli

    Жыл бұрын

    @@bikeman1408 kaksi, se toinen taitaa olla joku viherkommunistin .

  • @td6460
    @td6460 Жыл бұрын

    Porvarit leikkasivat kymmenen vuotta koulutuksesta. Nyt ihmetellään, miten tämä pääsi tapahtumaan?