Pentti Kouri haastattelu | 4.12.1996

Kemijärvellä 12. helmikuuta vuonna 1949 syntynyt sijoittaja Pentti Kouri loi mittavan omaisuuden pörssikaupoilla 80-luvun lopulla. Hän tuli tunnetuksi ns. Kouri-kaupoista.
* Tekstitykset saa auki videon asetuksista *
Haastattelijana Kari Tervo. Ohjelman nimi K Tervo.
Esitetty 4.12.1996
Lähde YLE Areena areena.yle.fi/1-50172157
Uutinen yle.fi/aihe/artikkeli/2009/01...
Kouri-kaupoissa SYP:n ja Sammon osakkeita ostettiin veroparatiiseihin rekisteröityjen yhtiöiden nimiin KOP:n lainoituksella.
Kouri oli mukana järjestelemässä Kansallis-Osake-Pankin ja Pohjolan yhteistä Suomen Yhdyspankin epäonnistunutta nurkanvaltausoperaatiota, joka oli Kouri-kaupan taustalla.
Pankkitarkastusviraston mukaan kauppojen rahoituksessa oli rikottu liikepankkilakia sopimalla voitonjaosta sijoittajan ja pankin välillä. KOP kärsi kaupoista huomattavat tappiot.
Myöhemmin Kouri palasi Yhdysvaltoihin ja perusti hakukonepalvelun Hakia.comin.
Kouri oli innokas taideharrastaja ja nykytaiteen kerääjä. Hänen 80 - 90 -lukujen kansainvälinen huippukokoelmansa päätyi Postipankille ja lopulta nykytaiteen museoon Kiasmaan Kouri-kokoelman nimellä.
Hän jatkoi taiteenkeräilyä myös Yhdysvalloissa ja saavutti merkittävän aseman sikäläisissä taidepiireissä. Kouri kuoli Los Angelesissa Yhdysvalloissa 22. tammikuuta 2009.
Teksti: YLE uutiset, Seija Aunila

Пікірлер: 45

  • @Juhadiable
    @Juhadiable3 жыл бұрын

    Kyllä ne minun mielestä minun rahoja ovat - Pentti Köyri.

  • @panza.

    @panza.

    3 жыл бұрын

    Kummelista tuttu =)

  • @panukotilainen2115
    @panukotilainen21153 жыл бұрын

    Toi on kova kaveri

  • @TuomoTamminen

    @TuomoTamminen

    3 жыл бұрын

    Oli, kuollut vuonna 2009.

  • @folari2390

    @folari2390

    3 жыл бұрын

    @@TuomoTamminen Oli kuollut 2009 mitäs 2010 oliko edelleen kuollut??

  • @TuomoTamminen

    @TuomoTamminen

    3 жыл бұрын

    @@folari2390 Todennäköisesti. Huomaa kuitenkin pilkun paikka sanan oli jälkeen, edellisessä kommentissani. Eli se tarkoittaa että Pentti Kouri oli kova kaveri eikä niinkuin ketjun ensimmäisessä kommentissa sanotaan, että on kova kaveri. Jos ensimmäisen kommentin kirjoittaja, ei ehkä ole tietoinen Pentti Kourin kuolemasta ja hän siksi käytti virheellisesti sanaa on eikä sanaa oli niinkuin kuuluu käyttää, kun henkilö on jo edesmennyt eli kuollut.

  • @jessepeeletersonamazin7952

    @jessepeeletersonamazin7952

    2 жыл бұрын

    @@folari2390 Ootko edes peruskoulusta päässyt kun et edes tajua pilkun merkitystä, idiootti...

  • @JohnK1409

    @JohnK1409

    Жыл бұрын

    ...tarkoitit oli!

  • @e.tapanisavolainen5798
    @e.tapanisavolainen57983 жыл бұрын

    Hieno Mies, huippuälykäs, sotkeutui keskinkertaisten kelkkaan!

  • @TuomoTamminen

    @TuomoTamminen

    3 жыл бұрын

    Ei kai tyhmempi, älykkäänpäänsä pysty huijaamaan?

  • @robertm3561

    @robertm3561

    11 ай бұрын

    @@TuomoTamminen Pystyy toki

  • @TuomoTamminen

    @TuomoTamminen

    11 ай бұрын

    @@robertm3561 Voitko antaa tästä jonkin käytännön esimerkin?

  • @robertm3561

    @robertm3561

    11 ай бұрын

    @@TuomoTamminen Täysi idiootti voi huijata älykästäkin, vaikka myymällä hometalon teoreettisen fysiikan emeritusprofessorille jne.

  • @jeeezz8208
    @jeeezz82083 жыл бұрын

    pentti köyri :D

  • @jukez90
    @jukez903 жыл бұрын

    Muut piti näppinsä kurissa mutta Pentti Kouri

  • @joneslaakso

    @joneslaakso

    Жыл бұрын

    Naisen wittua, arvaan.

  • @kalevituira6941
    @kalevituira69413 жыл бұрын

    Pentti Kouri ja Arvo Survo

  • @me_too_thanks5062
    @me_too_thanks50622 жыл бұрын

    Toi on kova kaveri, ei oo päivääkään tehny rehellistä työtä

  • @JohnK1409

    @JohnK1409

    Жыл бұрын

    ..eihän noi Käteiset ja Marrinitkaan kovin työ orjentoituneita ole

  • @venkkooo

    @venkkooo

    Жыл бұрын

    Jos ei näitä äijiä olisi, ei suomen ekonomia pysyis pystyssä

  • @kimmonurmi3074

    @kimmonurmi3074

    Жыл бұрын

    No se oli P. Köyri, josta noin sanoi Pera. :-D

  • @rosteri9033
    @rosteri9033 Жыл бұрын

    Mauno Koivisto SS-DP pankinjohtaja(STS)1959-1968

  • @rosteri9033
    @rosteri9033 Жыл бұрын

    12.fi 2004/05/20 etusivu-Pankki

  • @rosteri9033
    @rosteri9033 Жыл бұрын

    Ulf Sungvist SDP ministeri ja pankinjohtaja 1982-1991 Suomen Työväen Säästöpankki.

  • @DirtyWestsideTre-it1qg
    @DirtyWestsideTre-it1qgАй бұрын

    Pentti kouri ja kähmi

  • @tuirekanto2510
    @tuirekanto25103 жыл бұрын

    Kouri ja soros?!

  • @TuomoTamminen

    @TuomoTamminen

    3 жыл бұрын

    Niin, mikähän mies mahtoi olla, kun oli tekemisissä George Soroksen kanssa?

  • @sakarikaristo4976

    @sakarikaristo4976

    3 жыл бұрын

    Ihmiset hölmöyttään luulevat, että Soros on jonkinlainen paholaisen kätyri ja "juutalaisreptiliaani", joka on jotain suuren "uuden maailmanhallituksen" taustalla. Missä todisteet? Soros on ollut ammattisijoittaja, sehän tiedettiin, mutta hän on tehnyt yhteistyötä muiden ammattisijoittajien kanssa. Ihan loogista, että Soros ja Kouri tunsivat toisensa, kun olivat talous- ja sijoitusammattilaisia.

  • @tuirekanto2510

    @tuirekanto2510

    3 жыл бұрын

    @@sakarikaristo4976 ensinnäkin puheesi on epäkunnioittava, ja kertoo vain sinusta paljon,. Muuten ota selvää asioista,!

  • @sakarikaristo4976

    @sakarikaristo4976

    3 жыл бұрын

    @@tuirekanto2510 Onko sinulla todisteita, että Soros olisi paholaisen kätyri?

  • @Mutrunalle

    @Mutrunalle

    3 жыл бұрын

    @@sakarikaristo4976 katsele fox newsia 😂

  • @tuomasmattila283
    @tuomasmattila2832 жыл бұрын

    Mitä Härmälä on vastannut?

  • @fin_topsu

    @fin_topsu

    2 жыл бұрын

    Hyvä kysymys. Nopea googletus ( www.google.com/search?q=pentti+kouri+jukka+h%C3%A4rm%C3%A4l%C3%A4&oq=pentti+kouri+jukka+h%C3%A4rm%C3%A4l%C3%A4&aqs=chrome..69i57.3622j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8 ) paljastaa, ettei näköjään vastannut mitään. Voisihan tuota asiaa kysäistä herralta itseltään, mikäli hänet sattuisi tapaamaan.

  • @folari2390
    @folari23903 жыл бұрын

    Fyrkman ja Kouri oli kopissa mutta syytteet pantiin unohduksiin...

  • @mikekoo
    @mikekooАй бұрын

    Heti ku jollain on varallisuutta, ni heti on joku läski vinkumassa

  • @matkailija1
    @matkailija1 Жыл бұрын

    Onko tämä toimittaja elossa!!??!!

  • @otom20

    @otom20

    Жыл бұрын

    Kyllä hän on.

  • @erossramazotti8332

    @erossramazotti8332

    Жыл бұрын

    On

  • @erossramazotti8332

    @erossramazotti8332

    5 ай бұрын

    On Kari mokko oli hyvä toimittaja

  • @OMENAKAKKU-pw1tj
    @OMENAKAKKU-pw1tj3 жыл бұрын

    Symppis

  • @1FxurTeen4
    @1FxurTeen42 жыл бұрын

    Kattelin Mankeli-sketsejä ja tää tuli ehdotuksiin, joten oletin vain ja ainoastaan olevan jatkoa sketseille jo pelkän nimen perusteella // instant regret// --->>

  • @marcus866
    @marcus8669 ай бұрын

    Aina ainoa syyllinen kun joku syyttää seksuaalisesta ahdistelusta. No,kuka se oli "Pentti Kouri".