OSA8 - ROMANTTINEN TRAUMA - Toipuminen ihmissuhteessa - toista ihmistä kunnioittava yhteistyömalli

OSA8:n YDINAJATUS
Yhteistyömalli pyrkii antamaan toisen olla itsenäinen, omine kykyineen, vapauksineen ja vastuineen.
Me emme halua olla ylisitoutuneita hoivaajia, etäisiä perustelijoita, tai välinpitämättömiä vetäytyjiä.
Meidän ei tule olla jatkuvasti saatavilla ja valmiina täyttämään toisen tarpeet.
Meidän tehtävänä on korjata omat virheet ja löydettävä oma osuus.
Me emme ole ihmissuhteissamme enää vanhempi-lapsi -kiintymyssuhteessa. Sen ymmärtäminen on tärkeää muutoskohdan määrittelemiseksi.
Todellinen rakkaus on yhteistä aikaa ja tilaa, jossa me voimme jakaa omista tarpeistamme ja kokemuksistamme.
Rakkauden yhteistyömallissa on kyse sisäisen kokemuksen jakamisesta totuudellisesti. Myötätuntoinen ja kiireetön kohtaaminen lisää hyvinvointia ja parisuhteen potentiaalia.
Omien tunteiden esiintuominen on tehokkain tapa vahvistaa suhteen toimijuutta.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yhteisöhoitomahdollisuudet läheisriippuvuuteen:
Läheishoito on 10 vuorokauden hoitokokonaisuus päihdeläheisille ja läheisriippuvaisille.
Läheishoidossa hyödynnämme ammatillisen asiantuntijuuden lisäksi 12-askeleen toipumisohjelmaa, vertaistuellista yhteisöllisyyttä, kehollisuutta, kokemusasiantuntijuutta sekä traumaterapeuttisia työkaluja, kuten elämänjanaa, ketjuanalyysiä ja sukupuu-työskentelyä.
Tunnetyöskentely eli sisäisen kokemuksen kohtaaminen on hoidon keskiössä. Tutustumme primääri- ja sekundääritunteisiimme kohtaamisen ja kehollisdialektisen valmennuksen avulla. Työskentelymme tavoitteena on asiakkaan itsetuntemuksen lisääminen ja yksilöllisten voimavarojen löytäminen ja vahvistaminen.
Läheishoidossa tarkastellaan menneisyydessä omaksuttuja toimintamalleja ja niiden seurauksia asiakkaan elämässä. Ryhmätyöskentelyn avulla opettelemme uusia toimintamalleja ja reflektoimme näiden vaikutusta olossamme ja ympäristössämme.
Läheishoidon tavoitteena on menneisyyden kokemuksista vapautuminen kohti valoisampaa tulevaisuutta. Hoitoympäristöllä on tärkeä merkitys toipumismatkallamme. Läheisille tyypillistä on lähes pakonomainen suorittaminen ja kyvyttömyys pysähtyä. Monet meistä pysähtyvätkin vasta uupumukseen. Siksi on tärkeää, että hoitoympäristö on kiireetön ja rauhallinen.
Läheishoidossa sinulle ei ole kiire.
Saat kaikessa rauhassa keskittyä vain elämäsi tärkeimpään ihmiseen, eli itseesi. Läheisten klinikan läheishoito toteutetaan toistaiseksi erikseen vuokratuissa toimitiloissa Pöytyällä.
SYKSYN 2022 läheishoitojaksot Pöytyällä:
1) 8 vrk 8.8-15-8.2022
2) 10 vrk 19.9 - 28.9.2022
3) 8 vrk 7.11-14.11.2022
Lisätietoa muista hoitomuodoista www.laheistenklinikka.fi
Varaa paikkasi/kysy lisää info@laheistenklinikka.fi
041 - 3189162 / Jenna
041 - 3122592/ Tiina
040 - 7241012/ Jussi
--------------------------------------------------------------
TRAUMAHÄPEÄN HOITOA YKSILÖVALMENNUKSESSA
Kehollis-dialektinen yksilövalmennus (etänä tai kasvotusten)
KDV1 - traumojen kokonaisvaltainen vakauttaminen
Tiedon saaminen traumaoireista ja traumojen vaikutuksista kehitykseen sekä psyykkisen toimintakyvyn kohottaminen, tunteiden säätelykeinojen opettelu ja omien mielen resurssien tunnistaminen ovat valmennuksen oleellisia tavoitteita. Valmennus yhdistää psykoedukatiivisen (tieto ja kokemus traumoista), traumaterapeuttisen ja kehollisen lähestymistavan kokonaisuudeksi, jossa valmennettavaa ei altisteta traumojen yksityiskohtaiselle uudelleen muistelemiselle, vaan ohjaus keskittyy kokonaisvaltaisen ymmärryksen saamiseen omien traumojen vaikutuksista. Valmennus sopii myös traumatisoituneiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Valmennus on kehitetty ensimmäisen vaiheen hoidoksi lapsuudessa traumatisoituneille ja se noudattaa vaiheorientoituneen traumahoidon kansainvälisiä suosituksia.
KDV2 - traumoja suojaaviin osiin tutustuminen ja osien integrointi KDV1:n suorittaneille, alan ammattilaisille ja integraatiota vahvistavaksi jatkohoidoksi. Toisessa osassa keskitytään edelleen somaattisten ja psyykkisten oireiden vakauttamiseen. Valmennus auttaa ottamaan käyttöön työkalut oman tunnesäätelyjärjestelmän vakauttamiseen, vahvistamiseen ja autonomisen hermoston rauhoittamiseen. Valmennuksen keskiössä on lapsuuteen jääneiden tunneosien myötätuntoinen ymmärtäminen. Lisäksi valmennus keskittyy emotionaalisten suojaosien integroimiseen; valmennus ohjaa asiakasta rakentamaan tasapainoisemman psykofyysissosiaalisen kokonaiskuvan itsestään.
Valmennuskertojen ydin perustuu fokusointia ja IFS-mallia (Sisäisen perheen malli) yhdistävään työtapaan.
KDV1 = 10 x 90 min
KDV2 = 10 x 90 min
Hinta = 990e (myös kuukausierissä)
Lisätiedot ja maksuttomat konsultaatiot (30-45 min):
jussi@filiusfila.fi
040 7241012

Пікірлер: 5

  • @saminieminen8257
    @saminieminen8257 Жыл бұрын

    Nää on ollu itelle todella tärkeitä jotta voinu ymmärtää itteeni paremmin .iso kiitos :)

  • @oilimanninen400
    @oilimanninen400 Жыл бұрын

    Hienosti sanoitat tunneasioita ja traumoista irtipääsemisestä...kiitos.🤗

  • @suvisuckman8739
    @suvisuckman8739 Жыл бұрын

    💙

  • @corvette5861
    @corvette5861 Жыл бұрын

    Moi, oon katsonut melkein kaikki sun videot. 😊 Jossain videossa puhuit siitä että, traumoja ei pitäisi lähteä yksin parantamaan tai ylipäänsä käsittelee. En muista missä videossa tämä oli ja haluaisin katsoa ks. videon uudelleen. -C

  • @filiusfila

    @filiusfila

    Жыл бұрын

    Kiitos! Varmasti puhun siitä monessakin videossa. Traumojen käisttely tarvitsee kehollista vakauttamista ja sen jäkeen ymmärrystä siitä, miten psyykemme on hajonnut suojaosiin/dissosiatiivisiin osiin. Tässä prosessissa on hyvä olla toinen ihminen (oman kokemukseni mukaan), sillä turvallinen kiintymyssuhde valmentajaan tai terapeuttiin antaa pohjan onnistuneelle traumatyöskentelylle.