Ilotalo oli suomalainen vuonna 1988 valmistunut 12-osainen sketsisarja. Sarjan ohjasi Kristiina Repo. Rooleissa Jukka Salmela, Tuija Ernamo, Jukka Leisti, Riitta Räty, Mikko Nousiainen, Eriikka Magnusson.
Kyseisen sketsin kirjoittamisesta on jo niin kauan aikaa, että ilahduin, kun sattumalta löysin sen kerran KZreadsta. Nyt olen vielä enemmän ilahtunut, kun sillä on lähes puolitoista miljoonaa klikkausta. Sketsin esikuvana on ollut eräs todellinen henkilö, eli ajat sitten edesmennyt perhetuttava, jonka kovaa kiroilua kuuntelin lapsena ihmeissäni. Joka toinen sana oli peetä ja saata. Miten lie mies jäi alitajuntaani, ja sieltä hänen kiroilunsa sketsin muotoon pulpahti, kun osallistuin aikoinaan yhtenä käsikirjoittajana Ilotalo-ohjelman tekemiseen. Terveisin Eija Huusari.
@JanoVaa
Жыл бұрын
Ensimmäistä kertaa tänään tähän törmäsin vahingossa. Toimii vielä tänäkin päivänä. Nauroin oikein kunnolla
@taijastrengell2390
6 ай бұрын
Jakaisin tän kaverille, joka on lihatiskillä töissä, mut hitto kun ei oo yhteystietoja! 😅
@tupakkaonhyvaa
4 ай бұрын
Jotain tämmöstä "perustuu tositapahtumiin" juttua arvelinkin tämän ideaksi.
@SPPhotography89
22 күн бұрын
Tämä taitaa kuvata sitä alkuperäistä kauppiasta, jonka nimellä yritys tänäänkin on.
@random99999
15 күн бұрын
Kiitoksia sketsistä. Varsin mukavaa että näihin törmää näin satunnaisesti keskiviikko-iltana. SAATANA!
@Hhesu9 жыл бұрын
"Olkaa hyvä perkele" Huutista :D
@Hhesu
8 жыл бұрын
höhöö höhöö perkele
@thomas_tk330
8 жыл бұрын
+höhöö saadanan stalkkeri
@aatu6569
8 жыл бұрын
+höhöö vieläkä oot hengisä
@hohoooo
8 жыл бұрын
''Aatu'' kyllä olen hengissä
@luu2367
8 жыл бұрын
höhöö Ai suaki näkee tääl.
@keru14897 жыл бұрын
Ihan perkeleen loistava saatana
@mmiikkaa1550
7 жыл бұрын
kohta on kesä
@Osku7v
7 жыл бұрын
Kiisseli Rekka kohta on kesä saatana
@nannitnipoloi5089
7 жыл бұрын
Keru olkaa hyvä.saatana
@php_developer60417 жыл бұрын
"Eeeei kyl tää on jumalauta iha helvetin hyvää" *kuolin*
@Demon_Umbreon0666
7 жыл бұрын
Cheeki_BlyatBooster 😂
@suomilatka94
6 жыл бұрын
Szpion Detector lol
@User-je7gf
6 жыл бұрын
Szpion Detector ookko elos enää?
@perkele8341
5 жыл бұрын
Hyvä.
@user-ks1ed2de5x
4 жыл бұрын
lepää rauhassa ystävä lepää rauhassa
@unikeko967 жыл бұрын
Helvetin hyvä video vittu saatana! :D XD
@matskuw7899
7 жыл бұрын
Olen samaa mieltä helvetti
@derbimies1148
7 жыл бұрын
Totta puhutte saatana
@souptime7058
7 жыл бұрын
ootte oikees perkele
@TheJoker-qk8kh
7 жыл бұрын
nii on saatana
@TheJoker-qk8kh
7 жыл бұрын
nii on saatana
@Aimeissu8 жыл бұрын
Saatanan hyvä video perkele.
@gertytk55288 жыл бұрын
Vitun hyvä video saatana. :D
@StainderFin
4 жыл бұрын
Kiitos vitun perkele :)
@Argantonis9 жыл бұрын
Crikez ruokakauppiaana.
@Sniper72832
9 жыл бұрын
Kiitos mielekuvasta :DDDD
@emilvonretee3037
8 жыл бұрын
xD
@subbitehdas2580
7 жыл бұрын
Argantonis Mitävittua
@aar0lep
7 жыл бұрын
Subbi Tehdas sika pani kettua
@DjLuFin7 жыл бұрын
"Pannaanko sitä tavallista vai sitä vitun paistia?" :DD
@dusty.77924 жыл бұрын
I'm not even Finnish but all I understood is all the swear words 😂😂
@marianne6622
3 жыл бұрын
Interesting. How did you know they swear?
@F3zyX
3 жыл бұрын
@@marianne6622 cuz he understood the swear words lmao
@joeplavin
3 жыл бұрын
@@marianne6622 my summer car
@taiyonohana4004
3 жыл бұрын
As a finnish person please can we switch ears XDD
@janikononen6 жыл бұрын
"Hyvän ruoan, hyvän ruoan, hyvän ruoan puolesta T- kauppa!" Perkeleen hyvä video! =)
@sanecolada9 жыл бұрын
En ookkaa hetkeen nauranu näi makosasti :DD
@sv854
3 жыл бұрын
makosasti XD
@eemipolvi679
3 жыл бұрын
Pannaanko tätä tavallista vai sitä vitun paistia :S
@eemipolvi679
3 жыл бұрын
XD*
@sames6644
3 жыл бұрын
niin niin nauraa vaan.
@eemipolvi679
3 жыл бұрын
@@sames6644 no naura nyt helvetti koko ilta tälle vitun videolle
@Jere97M7 жыл бұрын
Mitä tähän voi muuta sanoa kuin "Ei Saatana" :D
@ronihyyrylainen88087 жыл бұрын
kuolin ku toi sano "olkaa hyvä perkele" ja hymyili tollee xddd
@poiiipoiii6171
6 жыл бұрын
Se sano alussa perkele
@sv854
4 жыл бұрын
XDDDDDDD
@dynamiit851
3 жыл бұрын
Heippa
@sv854
3 жыл бұрын
Repeen vieläki tolle kohalle
@GrimEpo5 жыл бұрын
"voihan kusi kun meinas tippua koko kurkku pusi" xD
@TheBFBomber9 жыл бұрын
Ei kyl tää jumalauta on iha helveti hyvää :D
@joonarautsiala96598 жыл бұрын
"Onko se sitä helvetin rasvasta" :3
@k4rz435 жыл бұрын
"Ei, kyllä tää jumalauta on iha helvetin hyvää!"
@josku5
3 жыл бұрын
Fellow weeb
@Hawokki Жыл бұрын
Mun mummi ei koskaan kiroile. Puhuttiin miten paljon nuoret nykyään kiroaa. Kerroin tästä sketsistä ja imitoin oman verision tästä ja en oo ikinä nähnyt miten kovaa mummi nauroi kippurassa :D
@blackheavyblans
Жыл бұрын
Haha😂
@washedpizza9944 жыл бұрын
Oi että kun on vieläkin hauska😂😂 vanha legenda tää kyllä on
@Sc0pee7 жыл бұрын
Viheraho ekassa ja ainoaksi jääneessä palkkatyössä.
@sv854
3 жыл бұрын
REPESIN
@navarmoor71814 жыл бұрын
”Eei, eei, kyllä tää jumalauta on iha helvetin hyvää”
@mirre23784 жыл бұрын
Ihan legendaarinen pätkä näin tän ekan kerran joskus 9 vuotiaana ja nauroin vaikka kuinka paljon ja aina tämä jaksaa naurattaa. legendaarisia kaikki nuo "pankaa vaikka koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin" aina jaksaa naurattaa yhtä paljon🤣🤣😂😂
@moi79048 жыл бұрын
lenks juomat latialle suusta :D
@hedelmahylly8222
8 жыл бұрын
k
@peruna72perunan
7 жыл бұрын
k
@hahaaukko6223
7 жыл бұрын
k
@joelmiller464
6 жыл бұрын
moi samalla lensi kirjoitustaitokin
@StainderFin
4 жыл бұрын
@@peruna72perunan Sua näkee ihan samam itä videota kattoo XD?
@Xorbas6 жыл бұрын
So often they said Saatana, it could be a new Finnish Black Metal Song :D
@tupakkaonhyvaa
4 ай бұрын
Ok edge lord.
@literallysnake3 жыл бұрын
Minä: Menen KZreaden KZread: Mitä saisi olla saatana
@apjh21235 жыл бұрын
Kuka 2019? Tä on legenda😂
@bergelofhell855810 жыл бұрын
Olkaa hyvä saatana! :DDD
@thezandduzz7118
9 жыл бұрын
Vikkenberg solid snake spotted
@bergelofhell8558
8 жыл бұрын
TheZandduzz Väärin, Big Boss
@thezandduzz7118
8 жыл бұрын
Vikkenberg en oo pelannu mitään muuuta mgsää ku ground zeroesii
@bergelofhell8558
8 жыл бұрын
no sithä pitäs tietää et se on big boss ;)
@tuomasmattila2835 ай бұрын
eniten naurattaa tuo helvetin voileipäkinkun hinta!!! Me maksetaan niin helvetin paljon liikaa nykyään että oikein vituttaa
@Otniqtlth4 жыл бұрын
wow, the actor for Teimo looks accurate
@nipafilms236
2 жыл бұрын
Wtf
@blackheavyblans
Жыл бұрын
My summer car made me do it lol
@Pertsa_7 жыл бұрын
Hyvä video helvetti
@spinnarust
7 жыл бұрын
Jaakko Aku nii on perkele
@TOPPZA
4 жыл бұрын
en vittu kiroile koskaa saatana
@pipopaa
4 жыл бұрын
@@TOPPZA en minäkään helvetti
@AK_.4 жыл бұрын
KZread suositukset be like: 2013: ei 2014: ei 2015: ei 2016: ei 2017: ei 2018: ei 2019: ei 2020: *KYLLÄ HELVETTI*
@RealG3n
4 жыл бұрын
Ei
@jep8236
4 жыл бұрын
Todennäkösesti tää video on sua vanhempi... Ainaki sen perusteel et julkaset vidoit joistai mobiilipeleist... Miten ees kehtaa saatana xD
@AK_.
4 жыл бұрын
jorgos elä nyt viitsi olla noin toxic yhdestä ihan hyvällä tarkoituksella lähetetystä kommentista. Jotenkin tuo asenne ja ennakkoluulot myös vähän kertovat, että et mahda olla sinäkään ;)
@burbduck8860
4 жыл бұрын
2013 joo 2014 joo 2015 joo 2016 joo 2017 ei helvetti 2018 vittu joo 2019 ei 2020 -
@anarautio
3 жыл бұрын
2020: olkaa hyvä perkele
@alisatraff4006 жыл бұрын
Kiitos hauskasta sketsistä, helvetti :)
@El_Ucca2 жыл бұрын
Tämä oli aikoinaan hyvin edistyksellinen valistusvideo Touretten syndrooman liittyvästä koprolaliasta.
@TheNeodimus Жыл бұрын
Tarttuvaa on kiroilu 😂😂😂 Ei voi nauramati kattoo 😆
@itsshalevfromtaxidashcamer93904 жыл бұрын
*Just another day in My Summer Car.*
@poistettu80516 жыл бұрын
Tälläset videot kuuluu ( try not laugh ) haasteisii eikä mitkää sellaset mis joku vauva tanssii jonku räoin mukaa!!
@fbi80067 жыл бұрын
"olkaa hyvä saatana" 😂
@okumanninen22707 жыл бұрын
"Ei kyllä tää jumalauta on ihan helvetin hyvää" Huutonaurua😂
@sv854
Жыл бұрын
Nauran XDDD
@Svamppii
Жыл бұрын
Aiheutti kyllä aivan holtittoman naurunremakan ^^.
@devilynxx8 жыл бұрын
Tää on maailman hauskin xD
@eerojuuso17913 жыл бұрын
Kiitos videosta saatana
@Elkku12244 жыл бұрын
”Voihan kusi ku meinas tippua lattialle koko kurkkupussi”
@mythbusters866
10 ай бұрын
Minusta mies sanoo... Voi kakku / voikakku
@kalle06514 жыл бұрын
Kuka kattoo 2019
@odzif4 жыл бұрын
LEGENDAA
@sebastian42O7 жыл бұрын
Helvetin hyvä perkeleen mahtava vanha saatanan klassikko! : D
@suvituuli95106 жыл бұрын
"Olkaa hyvä saatna"😂😂😂 repesin!
@Reippa4 жыл бұрын
"Olkaa hyvä perkele"
@danssaddimple91337 жыл бұрын
voi kusi ku oli hyvä video
@fagsporco27776 жыл бұрын
I don't understand no single word :D only perkele, saatana and helevtti
@HealthyAnt3 жыл бұрын
Kiitos, perkele..
@benjaminflash11083 жыл бұрын
Who is here because you want to hear more of "Perkelee" in different tones?!?
@mx.7824 жыл бұрын
"palana vai siivuina saatana" :DDD
@tuomassippola61747 жыл бұрын
kiitos perkele
@mojtabahassani8233 жыл бұрын
Tää on niin hauskaa😂
@kalaprinsessa19754 жыл бұрын
Ennen oli hyviä komedia sarjoja 😂
@blackheavyblans
Жыл бұрын
Jep. Ei menis enää läpi 2022 telkkariin. Kaikki on liian sensuroitua ja tylsää.
@STriderFIN778 жыл бұрын
Ennen osattiin kiroillakin oikein, mutta nyt ei osata kirota, eikä edes saakaan :-(
@persaukko1188
7 жыл бұрын
FlashPlays Sinunkin lauseessasi on kirjoitusvirheitä.
@Girl-my4zj
5 жыл бұрын
@@persaukko1188 mitennii?
@leevisaajanto7080
5 жыл бұрын
@@Girl-my4zj Tossa Per Saukon kommentin alus lukee että "FlashPlays", nii varmaa puhu jolleki toiselle joka sitte jälkikäteen poisti omat kommentit.
@Girl-my4zj
5 жыл бұрын
@@leevisaajanto7080 aa totta 😂😂
@Girl-my4zj
5 жыл бұрын
@@leevisaajanto7080 paitsi että mitä jos toi alkuperänen kommentoija on vaihtanu nimee
@TapioSusi6 жыл бұрын
Kiitos Perkele
@vassykka2 жыл бұрын
Aivan mahtavaa:D
@jk-jf3mu6 жыл бұрын
Helvetin hyvä video!
@tayleign7 жыл бұрын
"No saatana, pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin" En voi lopettaa naurua :DD
0:00 Tota, tarjous makkaraa 200 grammaa 0:04 Palana vai siivuina saatana? 0:06 Palana kiitos 0:08 Hyvänen aika tätä kielen käyttöä 0:11 Tästä tekee nyt kyllä valituksen 0:14 Olkaa hyvä perkele. Saisko olla jotakin muuta helvetti? 0:18 Juu, suolakurkkuja 0:20 Aha. Mitenkä monta kappaletta helvetti? 0:23 Kolme, kiitos 0:24 (Ei ne tulla) 0:27 Oho. Voikakku. Kusi kun meinas tippua lattialle koko kurkku pussi 0:33 Noin. No, saisko olla sitten jotakin muuta vielä? Perkele 0:38 Jauhe 0:40 Jauheliha 0:42 Anteeksi nytten oikein kuullut! Miten pirun paljon sitä jauhelihaa oikein piti olla? 0:48 Puoli Kilo helvetti 0:50 Pannaanko tätä tavallista vai sitä vitun paistia? 0:52 Laura! 0:56 Sitä saatanan tavallista, jollei se ole helvetin rasvasta 1:00 Ei, kyllä tää jumalauta on ihan helvetin hyvää. Kuinka paljon? 1:03 No, saatana pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin 1:13 Olkaa hyvä saatana 1:14 Kiitos perkele
@RobertGamesHD6 жыл бұрын
Todella hyvä pätkä 😎
@VenomLeon-sd2lf2 жыл бұрын
Im German so i dont understand any of this. But still thank you for this video! Perkele and Voi Vittu
@mythbusters866
10 ай бұрын
0:00 Tota, tarjous makkaraa 200 grammaa 0:04 Palana vai siivuina saatana? 0:06 Palana kiitos 0:08 Hyvänen aika tätä kielen käyttöä 0:11 Tästä tekee nyt kyllä valituksen 0:14 Olkaa hyvä perkele. Saisko olla jotakin muuta helvetti? 0:18 Juu, suolakurkkuja 0:20 Aha. Mitenkä monta kappaletta helvetti? 0:23 Kolme, kiitos 0:24 Ei ne tulla 0:27 Oho. Voikakku. Kusi kun meinas tippua lattialle koko kurkku pussi 0:33 Noin. No, saisko olla sitten jotakin muuta vielä? Perkele 0:38 Jauhe 0:40 Jauheliha 0:42 Anteeksi nytten oikein kuullut! Miten pirun paljon sitä jauhelihaa oikein piti olla? 0:48 Puoli Kilo helvetti 0:50 Pannaanko tätä tavallista vai sitä vitun paistia? 0:52 Laura! 0:56 Sitä saatanan tavallista, jollei se ole helvetin rasvasta 1:00 Ei, kyllä tää jumalauta on ihan helvetin hyvää. Kuinka paljon? 1:03 No, saatana pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin 1:13 Olkaa hyvä saatana 1:14 Kiitos perkele
@zephi.31354 жыл бұрын
Kuka katsoo saatana 2019 perkele😂
@theobrudal91505 жыл бұрын
Why did i get this is my recomended i am not even from Finland
@iida58165 жыл бұрын
Perkele on tää vaa niin saatanan kova :"--D
@Ama-hi5kn6 ай бұрын
Old saatana memories from helvetti times past.
@applelord7274 жыл бұрын
2013 ei 2014 ei 2015 ei 2016 ei 2017 ei 2018 ei 2019 ei 2020 EKA PÄIVÄ joo
@Limonade
4 жыл бұрын
Jee
@oskarikorpela28835 жыл бұрын
0:29 "Voihän gysi ku meinas tippuu lattialle gogo gyrggybyssi"
@meemdoggoriginallongdrink Жыл бұрын
Olkaa hyvä perkele 😊
@IsoMicce5 жыл бұрын
No kyl tää on ihan perkeleen hyvää :D
@zenosis4 жыл бұрын
Ei kukaan: Ihmiset joilla on toureten syndrooma:
@jimiv97218 жыл бұрын
Voihan kusi...
@MrTukoify10 жыл бұрын
Kiitoss, perkele... :D
@retard45823 жыл бұрын
Kylä tää o jumalauta iha helvetin hyvää.
@MrJuulia016 жыл бұрын
😂 😂 😂 😂 Harmi ku ei oo tälläsii Myyjii
@70airsalderbi7 жыл бұрын
Jauhelihaa helvetti! No laittakaa koko helvetin kilo siihe vitun pakettiin xdd😂😂
@beeli70103 жыл бұрын
OLD BUT GOLD
@maisaparviainen3357 Жыл бұрын
1:03 vitu hyvä combo XD
@FabulousKonate8 жыл бұрын
Kiroileminen on tarttuvaa
@user-uz3jd4ix5x4 жыл бұрын
Jonnet ei muista😂😂
@mythbusters8662 жыл бұрын
Tulisipa tästä koulu versio tai pankki versio. Tai poliisi versio. Opettaja sanoo oppilaille: Neljä perkele plus viisi saatana on yhdeksän helvetti. Kyllä alkaa oppiminen maistumaan sen jälkeen. Pankki versio: Nostatko saatana rahaa vai panetko sitä helvetti. Poliisi versio: Ajoitte ylinopeutta helvetti, kirjoitanko saatana sakot vai annanko vittu varoituksen jumalauta.
Пікірлер: 949
Kokonaan: kzread.info/dash/bejne/oWuekpOkgJW8mcY.html
@tihuavanero
4 жыл бұрын
No nii kiitos!
@obamaxi
4 жыл бұрын
Kiitos saatana!
@hupaisat3552
4 жыл бұрын
Olkaa hyvä perkele!
@b0ks511
3 жыл бұрын
Miksi tulit takaisin?
@hupaisat3552
3 жыл бұрын
@@b0ks511 Minäkö? En ole edes mennyt mihinkään.
"No saatana, pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin" :'D
@goldeneggthatneverhatched4252
6 жыл бұрын
"Olkaa hyvä, Saatana" XD
@emmmi111
6 жыл бұрын
"Kiitos, perkele" :D
@AntsaXD
6 жыл бұрын
*njöö*
@atskiddfhqlwldowobelwjrejk1991
5 жыл бұрын
Puoli kiloo helvetti riittäää
@mamelukkikala4733
5 жыл бұрын
Tää oli paras
"pannaanko sitä tavallista vai sitä vitun paistia" :DD
@seontonppa
8 жыл бұрын
+Lahna08 & Jope900 Taidatkin olla sitten hauskin jäsen koko ryhmässä.
@rikuhonkamaa934
8 жыл бұрын
+FIN Drummer Huumorintajuttomia niinkuin meidänkin luokka...
@Tumbbi
6 жыл бұрын
KuruGhettoBombers kgb lol
@tkjytuyi7t6i7ti
6 жыл бұрын
Reps
@jezze_e
6 жыл бұрын
KuruGhettoBombers 666 tykkäystä tällä kommentilla
Kyseisen sketsin kirjoittamisesta on jo niin kauan aikaa, että ilahduin, kun sattumalta löysin sen kerran KZreadsta. Nyt olen vielä enemmän ilahtunut, kun sillä on lähes puolitoista miljoonaa klikkausta. Sketsin esikuvana on ollut eräs todellinen henkilö, eli ajat sitten edesmennyt perhetuttava, jonka kovaa kiroilua kuuntelin lapsena ihmeissäni. Joka toinen sana oli peetä ja saata. Miten lie mies jäi alitajuntaani, ja sieltä hänen kiroilunsa sketsin muotoon pulpahti, kun osallistuin aikoinaan yhtenä käsikirjoittajana Ilotalo-ohjelman tekemiseen. Terveisin Eija Huusari.
@JanoVaa
Жыл бұрын
Ensimmäistä kertaa tänään tähän törmäsin vahingossa. Toimii vielä tänäkin päivänä. Nauroin oikein kunnolla
@taijastrengell2390
6 ай бұрын
Jakaisin tän kaverille, joka on lihatiskillä töissä, mut hitto kun ei oo yhteystietoja! 😅
@tupakkaonhyvaa
4 ай бұрын
Jotain tämmöstä "perustuu tositapahtumiin" juttua arvelinkin tämän ideaksi.
@SPPhotography89
22 күн бұрын
Tämä taitaa kuvata sitä alkuperäistä kauppiasta, jonka nimellä yritys tänäänkin on.
@random99999
15 күн бұрын
Kiitoksia sketsistä. Varsin mukavaa että näihin törmää näin satunnaisesti keskiviikko-iltana. SAATANA!
"Olkaa hyvä perkele" Huutista :D
@Hhesu
8 жыл бұрын
höhöö höhöö perkele
@thomas_tk330
8 жыл бұрын
+höhöö saadanan stalkkeri
@aatu6569
8 жыл бұрын
+höhöö vieläkä oot hengisä
@hohoooo
8 жыл бұрын
''Aatu'' kyllä olen hengissä
@luu2367
8 жыл бұрын
höhöö Ai suaki näkee tääl.
Ihan perkeleen loistava saatana
@mmiikkaa1550
7 жыл бұрын
kohta on kesä
@Osku7v
7 жыл бұрын
Kiisseli Rekka kohta on kesä saatana
@nannitnipoloi5089
7 жыл бұрын
Keru olkaa hyvä.saatana
"Eeeei kyl tää on jumalauta iha helvetin hyvää" *kuolin*
@Demon_Umbreon0666
7 жыл бұрын
Cheeki_BlyatBooster 😂
@suomilatka94
6 жыл бұрын
Szpion Detector lol
@User-je7gf
6 жыл бұрын
Szpion Detector ookko elos enää?
@perkele8341
5 жыл бұрын
Hyvä.
@user-ks1ed2de5x
4 жыл бұрын
lepää rauhassa ystävä lepää rauhassa
Helvetin hyvä video vittu saatana! :D XD
@matskuw7899
7 жыл бұрын
Olen samaa mieltä helvetti
@derbimies1148
7 жыл бұрын
Totta puhutte saatana
@souptime7058
7 жыл бұрын
ootte oikees perkele
@TheJoker-qk8kh
7 жыл бұрын
nii on saatana
@TheJoker-qk8kh
7 жыл бұрын
nii on saatana
Saatanan hyvä video perkele.
Vitun hyvä video saatana. :D
@StainderFin
4 жыл бұрын
Kiitos vitun perkele :)
Crikez ruokakauppiaana.
@Sniper72832
9 жыл бұрын
Kiitos mielekuvasta :DDDD
@emilvonretee3037
8 жыл бұрын
xD
@subbitehdas2580
7 жыл бұрын
Argantonis Mitävittua
@aar0lep
7 жыл бұрын
Subbi Tehdas sika pani kettua
"Pannaanko sitä tavallista vai sitä vitun paistia?" :DD
I'm not even Finnish but all I understood is all the swear words 😂😂
@marianne6622
3 жыл бұрын
Interesting. How did you know they swear?
@F3zyX
3 жыл бұрын
@@marianne6622 cuz he understood the swear words lmao
@joeplavin
3 жыл бұрын
@@marianne6622 my summer car
@taiyonohana4004
3 жыл бұрын
As a finnish person please can we switch ears XDD
"Hyvän ruoan, hyvän ruoan, hyvän ruoan puolesta T- kauppa!" Perkeleen hyvä video! =)
En ookkaa hetkeen nauranu näi makosasti :DD
@sv854
3 жыл бұрын
makosasti XD
@eemipolvi679
3 жыл бұрын
Pannaanko tätä tavallista vai sitä vitun paistia :S
@eemipolvi679
3 жыл бұрын
XD*
@sames6644
3 жыл бұрын
niin niin nauraa vaan.
@eemipolvi679
3 жыл бұрын
@@sames6644 no naura nyt helvetti koko ilta tälle vitun videolle
Mitä tähän voi muuta sanoa kuin "Ei Saatana" :D
kuolin ku toi sano "olkaa hyvä perkele" ja hymyili tollee xddd
@poiiipoiii6171
6 жыл бұрын
Se sano alussa perkele
@sv854
4 жыл бұрын
XDDDDDDD
@dynamiit851
3 жыл бұрын
Heippa
@sv854
3 жыл бұрын
Repeen vieläki tolle kohalle
"voihan kusi kun meinas tippua koko kurkku pusi" xD
Ei kyl tää jumalauta on iha helveti hyvää :D
"Onko se sitä helvetin rasvasta" :3
"Ei, kyllä tää jumalauta on iha helvetin hyvää!"
@josku5
3 жыл бұрын
Fellow weeb
Mun mummi ei koskaan kiroile. Puhuttiin miten paljon nuoret nykyään kiroaa. Kerroin tästä sketsistä ja imitoin oman verision tästä ja en oo ikinä nähnyt miten kovaa mummi nauroi kippurassa :D
@blackheavyblans
Жыл бұрын
Haha😂
Oi että kun on vieläkin hauska😂😂 vanha legenda tää kyllä on
Viheraho ekassa ja ainoaksi jääneessä palkkatyössä.
@sv854
3 жыл бұрын
REPESIN
”Eei, eei, kyllä tää jumalauta on iha helvetin hyvää”
Ihan legendaarinen pätkä näin tän ekan kerran joskus 9 vuotiaana ja nauroin vaikka kuinka paljon ja aina tämä jaksaa naurattaa. legendaarisia kaikki nuo "pankaa vaikka koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin" aina jaksaa naurattaa yhtä paljon🤣🤣😂😂
lenks juomat latialle suusta :D
@hedelmahylly8222
8 жыл бұрын
k
@peruna72perunan
7 жыл бұрын
k
@hahaaukko6223
7 жыл бұрын
k
@joelmiller464
6 жыл бұрын
moi samalla lensi kirjoitustaitokin
@StainderFin
4 жыл бұрын
@@peruna72perunan Sua näkee ihan samam itä videota kattoo XD?
So often they said Saatana, it could be a new Finnish Black Metal Song :D
@tupakkaonhyvaa
4 ай бұрын
Ok edge lord.
Minä: Menen KZreaden KZread: Mitä saisi olla saatana
Kuka 2019? Tä on legenda😂
Olkaa hyvä saatana! :DDD
@thezandduzz7118
9 жыл бұрын
Vikkenberg solid snake spotted
@bergelofhell8558
8 жыл бұрын
TheZandduzz Väärin, Big Boss
@thezandduzz7118
8 жыл бұрын
Vikkenberg en oo pelannu mitään muuuta mgsää ku ground zeroesii
@bergelofhell8558
8 жыл бұрын
no sithä pitäs tietää et se on big boss ;)
eniten naurattaa tuo helvetin voileipäkinkun hinta!!! Me maksetaan niin helvetin paljon liikaa nykyään että oikein vituttaa
wow, the actor for Teimo looks accurate
@nipafilms236
2 жыл бұрын
Wtf
@blackheavyblans
Жыл бұрын
My summer car made me do it lol
Hyvä video helvetti
@spinnarust
7 жыл бұрын
Jaakko Aku nii on perkele
@TOPPZA
4 жыл бұрын
en vittu kiroile koskaa saatana
@pipopaa
4 жыл бұрын
@@TOPPZA en minäkään helvetti
KZread suositukset be like: 2013: ei 2014: ei 2015: ei 2016: ei 2017: ei 2018: ei 2019: ei 2020: *KYLLÄ HELVETTI*
@RealG3n
4 жыл бұрын
Ei
@jep8236
4 жыл бұрын
Todennäkösesti tää video on sua vanhempi... Ainaki sen perusteel et julkaset vidoit joistai mobiilipeleist... Miten ees kehtaa saatana xD
@AK_.
4 жыл бұрын
jorgos elä nyt viitsi olla noin toxic yhdestä ihan hyvällä tarkoituksella lähetetystä kommentista. Jotenkin tuo asenne ja ennakkoluulot myös vähän kertovat, että et mahda olla sinäkään ;)
@burbduck8860
4 жыл бұрын
2013 joo 2014 joo 2015 joo 2016 joo 2017 ei helvetti 2018 vittu joo 2019 ei 2020 -
@anarautio
3 жыл бұрын
2020: olkaa hyvä perkele
Kiitos hauskasta sketsistä, helvetti :)
Tämä oli aikoinaan hyvin edistyksellinen valistusvideo Touretten syndrooman liittyvästä koprolaliasta.
Tarttuvaa on kiroilu 😂😂😂 Ei voi nauramati kattoo 😆
*Just another day in My Summer Car.*
Tälläset videot kuuluu ( try not laugh ) haasteisii eikä mitkää sellaset mis joku vauva tanssii jonku räoin mukaa!!
"olkaa hyvä saatana" 😂
"Ei kyllä tää jumalauta on ihan helvetin hyvää" Huutonaurua😂
@sv854
Жыл бұрын
Nauran XDDD
@Svamppii
Жыл бұрын
Aiheutti kyllä aivan holtittoman naurunremakan ^^.
Tää on maailman hauskin xD
Kiitos videosta saatana
”Voihan kusi ku meinas tippua lattialle koko kurkkupussi”
@mythbusters866
10 ай бұрын
Minusta mies sanoo... Voi kakku / voikakku
Kuka kattoo 2019
LEGENDAA
Helvetin hyvä perkeleen mahtava vanha saatanan klassikko! : D
"Olkaa hyvä saatna"😂😂😂 repesin!
"Olkaa hyvä perkele"
voi kusi ku oli hyvä video
I don't understand no single word :D only perkele, saatana and helevtti
Kiitos, perkele..
Who is here because you want to hear more of "Perkelee" in different tones?!?
"palana vai siivuina saatana" :DDD
kiitos perkele
Tää on niin hauskaa😂
Ennen oli hyviä komedia sarjoja 😂
@blackheavyblans
Жыл бұрын
Jep. Ei menis enää läpi 2022 telkkariin. Kaikki on liian sensuroitua ja tylsää.
Ennen osattiin kiroillakin oikein, mutta nyt ei osata kirota, eikä edes saakaan :-(
@persaukko1188
7 жыл бұрын
FlashPlays Sinunkin lauseessasi on kirjoitusvirheitä.
@Girl-my4zj
5 жыл бұрын
@@persaukko1188 mitennii?
@leevisaajanto7080
5 жыл бұрын
@@Girl-my4zj Tossa Per Saukon kommentin alus lukee että "FlashPlays", nii varmaa puhu jolleki toiselle joka sitte jälkikäteen poisti omat kommentit.
@Girl-my4zj
5 жыл бұрын
@@leevisaajanto7080 aa totta 😂😂
@Girl-my4zj
5 жыл бұрын
@@leevisaajanto7080 paitsi että mitä jos toi alkuperänen kommentoija on vaihtanu nimee
Kiitos Perkele
Aivan mahtavaa:D
Helvetin hyvä video!
"No saatana, pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin" En voi lopettaa naurua :DD
Voihan kusi kun oli hyvä video! Tilasin Helvetti!
Kiitos perkele
iha vitu hyvä :D
"mitenkä montakappaletta helvetti?" "kolme kiitos"
Vitun legenda tää koko video helvetti
old but gold
Why am I here, I don't even understand Finnish.
@Halipatsuinen
3 жыл бұрын
Maybe you should learn it, perkele.
@xpert123456
3 жыл бұрын
Ditto
Miellyttävä mies. :)
@moai4110
7 жыл бұрын
Kimmo Laine kiitos saatana
tämä kyllä on aika hyvä video muutenki :3
Hahaha now what are YOU doing in MY recommended
I have no idea what is he saying, but I like it.
@laurenzo4051
4 жыл бұрын
How did u find dis vid?
@mythbusters866
10 ай бұрын
0:00 Tota, tarjous makkaraa 200 grammaa 0:04 Palana vai siivuina saatana? 0:06 Palana kiitos 0:08 Hyvänen aika tätä kielen käyttöä 0:11 Tästä tekee nyt kyllä valituksen 0:14 Olkaa hyvä perkele. Saisko olla jotakin muuta helvetti? 0:18 Juu, suolakurkkuja 0:20 Aha. Mitenkä monta kappaletta helvetti? 0:23 Kolme, kiitos 0:24 (Ei ne tulla) 0:27 Oho. Voikakku. Kusi kun meinas tippua lattialle koko kurkku pussi 0:33 Noin. No, saisko olla sitten jotakin muuta vielä? Perkele 0:38 Jauhe 0:40 Jauheliha 0:42 Anteeksi nytten oikein kuullut! Miten pirun paljon sitä jauhelihaa oikein piti olla? 0:48 Puoli Kilo helvetti 0:50 Pannaanko tätä tavallista vai sitä vitun paistia? 0:52 Laura! 0:56 Sitä saatanan tavallista, jollei se ole helvetin rasvasta 1:00 Ei, kyllä tää jumalauta on ihan helvetin hyvää. Kuinka paljon? 1:03 No, saatana pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin 1:13 Olkaa hyvä saatana 1:14 Kiitos perkele
Todella hyvä pätkä 😎
Im German so i dont understand any of this. But still thank you for this video! Perkele and Voi Vittu
@mythbusters866
10 ай бұрын
0:00 Tota, tarjous makkaraa 200 grammaa 0:04 Palana vai siivuina saatana? 0:06 Palana kiitos 0:08 Hyvänen aika tätä kielen käyttöä 0:11 Tästä tekee nyt kyllä valituksen 0:14 Olkaa hyvä perkele. Saisko olla jotakin muuta helvetti? 0:18 Juu, suolakurkkuja 0:20 Aha. Mitenkä monta kappaletta helvetti? 0:23 Kolme, kiitos 0:24 Ei ne tulla 0:27 Oho. Voikakku. Kusi kun meinas tippua lattialle koko kurkku pussi 0:33 Noin. No, saisko olla sitten jotakin muuta vielä? Perkele 0:38 Jauhe 0:40 Jauheliha 0:42 Anteeksi nytten oikein kuullut! Miten pirun paljon sitä jauhelihaa oikein piti olla? 0:48 Puoli Kilo helvetti 0:50 Pannaanko tätä tavallista vai sitä vitun paistia? 0:52 Laura! 0:56 Sitä saatanan tavallista, jollei se ole helvetin rasvasta 1:00 Ei, kyllä tää jumalauta on ihan helvetin hyvää. Kuinka paljon? 1:03 No, saatana pankaa nyt helvetti koko perkeleen kilo siihen vitun pakettiin 1:13 Olkaa hyvä saatana 1:14 Kiitos perkele
Kuka katsoo saatana 2019 perkele😂
Why did i get this is my recomended i am not even from Finland
Perkele on tää vaa niin saatanan kova :"--D
Old saatana memories from helvetti times past.
2013 ei 2014 ei 2015 ei 2016 ei 2017 ei 2018 ei 2019 ei 2020 EKA PÄIVÄ joo
@Limonade
4 жыл бұрын
Jee
0:29 "Voihän gysi ku meinas tippuu lattialle gogo gyrggybyssi"
Olkaa hyvä perkele 😊
No kyl tää on ihan perkeleen hyvää :D
Ei kukaan: Ihmiset joilla on toureten syndrooma:
Voihan kusi...
Kiitoss, perkele... :D
Kylä tää o jumalauta iha helvetin hyvää.
😂 😂 😂 😂 Harmi ku ei oo tälläsii Myyjii
Jauhelihaa helvetti! No laittakaa koko helvetin kilo siihe vitun pakettiin xdd😂😂
OLD BUT GOLD
1:03 vitu hyvä combo XD
Kiroileminen on tarttuvaa
Jonnet ei muista😂😂
Tulisipa tästä koulu versio tai pankki versio. Tai poliisi versio. Opettaja sanoo oppilaille: Neljä perkele plus viisi saatana on yhdeksän helvetti. Kyllä alkaa oppiminen maistumaan sen jälkeen. Pankki versio: Nostatko saatana rahaa vai panetko sitä helvetti. Poliisi versio: Ajoitte ylinopeutta helvetti, kirjoitanko saatana sakot vai annanko vittu varoituksen jumalauta.
Nykypäivänä tulis syyte tämmösestä sketsistä.
tykkäsin videosta,perkele
Olkaa hyvä perkele :)
1 milli näyttökertoi SAATANA!
Kukaan 2019?