M-talon taiteilijaresidenssit: Kuvataiteilija Ville Hautaluoma

Музыка

Kulttuurikollektiivi Silta toteutti kolme taiteilijaresidenssiä M-talossa, Seinäjoella, marraskuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisenä aikana. M-talossa toimii muun muassa psykiatrian ja sosiaalihuollon palveluita sekä sairaalakoulu ja kirjasto.
Kuvataiteilija Ville Hautaluoma toteutti residenssijaksonsa aikana työpajoja M-talon ryhmätoimintojen osana, Ruutipuiston koululla ja pikkulapsipsykiatrian tyhytoimintana sekä toimi kuvataiteilijana terapiatyöskentelyn yhteydessä. Näiden lisäksi hän työsti M-talon muotokuva -teosta M-talon Atriumissa. Video esittelee Hautaluoman residenssijaksoa.
Hautaluoman lisäksi M-talon taiteilijaresidenssissa työskentelivät tanssitaiteilija Riina Kalmi ja äänitaiteilija, muusikko Sami Silén. Residenssitaiteilijat esiintyivät myös yhdessä, kaikille avoimissa Lounastaidetta-tapahtumissa.
Konsepti: Hanna Hangasluoma ja Venla Korja
Tuotanto: Kulttuurikollektiivi Silta, Venla Korja ja Teemu Tuuttila
Yhteistyössä: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Etelä-Pohjanmaan liitto ja Taiteen edistämiskeskus
Residenssitoimintaa on tukenut: Etelä-Pohjanmaan rahasto
Videon toteutus: Henri Saranpää, Visio Creative

Пікірлер

    Келесі