Lyhytkorvakuonokas eläinlääkärin tutkittavana 2017

Үй жануарлары мен аңдар

Korkeasaaren eläinlääkinnässä elettiin jännittäviä ja erikoisia hetkiä, kun tutkimuspöydälle tuotiin yksi eläintarhan pienimmistä nisäkkäistä, vain 52-grammaa painava lyhytkorvakuonokas (Macroscelides proboscideus). Eläintenhoitajat olivat havainneet, että kuonokkaan toinen silmä näytti harmaalta, joten epäilys mahdollisesta kaihista piti tarkistaa.
Pikkuruinen pitkäkuono nukutettiin, röntgenkuvattiin, punnittiin ja sen silmät tutkittiin. Silmistä ei löytynyt minkäänlaisia vaurioita, joten kaihi voi olla iän mukanaan tuoma muutos. Kuonokasuros on 3-vuotias, mikä on jo korkea ikä pienelle eläimelle.
Suomen ainoa lyhytkorvakuonokas ei ole tällä hetkellä yleisön nähtävillä, sillä kuonokkaan tarhassa tehdään kunnostustöitä. Korkeasaaren hoitajat ja eläinlääkäri seuraavat nyt päivittäin kuonokasuroksen käyttäytymistä ja painoa. Eläimen näkö on saattanut heikentyä ja siksi halutaan varmistua, että eläin pärjää edelleen hyvin.
Ulkonäöstään huolimatta kuonokkaat eivät ole sukua päästäisille. Sen sijaan ne näyttäisivät olevan kaukaista sukua elefanteille, sillä molemmat kuuluvat Afrikan kotoperäisten nisäkkäiden Afrotheria-ylälahkoon.
Tuotanto: Henrik Sundén/Korkeasaaren eläintarha (2017)
www.korkeasaari.fi

Пікірлер: 11

  • @nettarannikko1177
    @nettarannikko11776 жыл бұрын

    Voi herranjumala mikä eläin se on niin söpö❣️❣️❣️😘😘

  • @amandamayoss9774
    @amandamayoss97746 жыл бұрын

    Ihana :)

  • @memmori1
    @memmori15 жыл бұрын

    I hope the poor babe is ok?!

  • @phantomlindy6095
    @phantomlindy60956 жыл бұрын

    Söpööö!

  • @atiithe
    @atiithe6 жыл бұрын

    haHAA mikä pallo

  • @SiskoMaSu
    @SiskoMaSu6 жыл бұрын

    Olipas söpö 💕 Ei kai mitään vakavempaa ongelmaa löytynyt?

  • 6 жыл бұрын

    Toisessa silmässä on kaihia, joka johtuu ilmeisesti jo melko korkeasta iästä, sillä mitään vauriota ei löytynyt. Jutun voi lukea täältä www.korkeasaari.fi/lyhytkorvakuonokas-elainlaakarissa

  • @DewelynC
    @DewelynC6 жыл бұрын

    Voi ei miten sulonen

  • @jamie150741
    @jamie1507412 жыл бұрын

    What animal is this?

  • @mp2956

    @mp2956

    7 ай бұрын

    lyhytkorvakuonokas

  • @kanna-san.
    @kanna-san.5 жыл бұрын

    Snout

Келесі