Lopeta! ADHD-liiton lyhytelokuva

ADHD-liiton lyhytelokuva Lopeta! kertoo yhdestä koulun biologian tunnista, jonka tapahtumat ovat yleistettävissä muihin luokkiin ja muillekin tunneille. Opetuskäyttöön suunniteltu "Lopeta!" kertoo huonosta kommunikaatiosta ja väärinymmärretyksi tulemisesta luokkahuoneessa.
Lyhytelokuva ei suoranaisesti käsittele adhd:ta, mutta elokuvan henkilöillä esiintyy adhd-diagnoosille tyypillisiä oireita, kuten kaikilla toisinaan. Elokuvan avulla voidaankin keskustella käyttäytymis- ja tarkkaavaisuushäiriöistä sekä siitä, miten niihin tulisi luokassa suhtautua.
Lyhytelokuvaa voi hyödyntää keskustelun avauksena muuallakin kuin opetustilanteessa. Sitä voidaan käyttää muun muassa opettajien kesken, vanhempainillassa tai muussa tilanteessa, jossa halutaan käsitellä esimerkiksi erilaisen oppijan kohtaamista, palautteen antamista, tarkkaavaisuuden haasteita tai kiusaamista ja siihen puuttumista. Lyhytelokuva soveltuu laajasti vuorovaikutuksesta keskustelemiseen. Valmiita vastauksia ei tarjota.
Kohderyhmänä ovat sekä opetus- ja ohjaustyötä tekevät aikuiset että lapset ja nuoret 11-vuotiaista ylöspäin.
Elokuva koostuu luokkahuonekohtauksesta ja asiantuntijaosuudesta. Asiantuntijaosuudessa psykologian tohtori Vesa Närhi puhuu elokuvan esimerkkejä apunaan käyttäen adhd-oirehdinnan kohtaamisesta koululuokassa.
Elokuvan yhteyteen on koostettu infovihkonen, josta löytyy perustietoa adhd:sta sekä tarkkaavaisuusoireisen tukemisesta ryhmässä. Vihko tarjoaa myös tukikysymyksiä elokuvan teemoista keskustelemisen pohjaksi ja muita tapoja elokuvan käyttämiseen.
Katso koko paketti: elokuva, asiantuntijaosuus sekä infovihkonen ADHD-liiton nettisivuilta
www.adhd-liitto.fi/oppaat-ja-j...
Ohjaus ja käsikirjoitus: medianomi Essi Tarvonen ja KM Juho Honkasilta. Elokuvan tekemistä on rahoittanut Raha-automaattiyhdistys (RAY).
ADHD-liitto ry toimii alueellisten jäsenyhdistystensä kattojärjestönä. ADHD-liitto jäsenyhdistyksineen tukee adhd-oireisia henkilöitä sekä heidän läheisiään antamalla ohjausta ja neuvontaa sekä järjestämällä koulutuksia, vertaistukitoimintaa ja sopeutumisvalmennusta. Liitto on osaltaan pyrkinyt edunvalvonnan ja ajantasaisen tiedon levityksellä lisäämään yhteiskunnan ja päättäjien ymmärrystä adhd-oireisten henkilöiden tukemisen tärkeydestä. Liiton toimintaa tukee Raha-automaattiyhdistys. www.adhd-liitto.fi

Пікірлер: 639

  • @FinCrow84
    @FinCrow846 жыл бұрын

    Moniko ymmärsi elokuvasta sen, että Sakke kärsii ADHD:sta. Hänellä on keskittymis ja tarkkaavaisuushäiriö, sekä impulsiivinen luonne. Elokuvan alussa, opettajan antamat ohjeet olivat liian paljon informaatiota, liian nopeasti eikä sakke ADHD-lapsena yksinlertaisesti saanut opetuksesta ja tehtävästä kiinni. Usean avunpyynnön ja opettajan passiivisen huomioinnin vuoksi Sakke turhautui. Syynä lähinnä se, että hän kokee kyllä osaavansa tehtävät, mutta tarvitsee selvemmän opastuksen tehtäviin. Turhautuneisuus johtaa ahdistavaan oloon ja ahdistus nostaa alttiutta toimia impulsiivisesti. Impulsiivisuus ei aina ole agressiivista ja vihaa, vaan nimenomaan ajattelematonta käytöstä oman ahdistuksen ja turhautuneisuuden purkaamiseen liittyen. Tässä elokuvassa Sakke alkoi purkaamaan ahdistustaan kumien ampumisiin ja kun hän sai siitä ympärillä olevien oppilaiden "hyväksynnän", oli hän täysin tilanteen vietävissä. Lopputuloksena tytön suuttuminen ihan aiheesta ja luokasta poistuminen joka kyllä Sakkea harmitti ihan selvästi. Sakke kun alun alkaen vain halusi hieman jeesiä ja tunsi itsensä täysin ulkopuoliseksi. Opettajan olisi tässä tapauksessa pitänyt olla paremmin tietoinen, jopa koulutettu opettamaan luokkaa jossa mahdollosesti on ADHD:sta kärsiviä lapsia. Omasta elämästä liian tuttua ja hieno video! EDIT: Jennin reaktio on tässä elokuvassa täysin normaali, provosointiin liittyvä suuttuminen. Jokaisella on rajansa. Jos Jenni olisi impulsiivinen, hän olisi jo ensimmäisestä kumista suuttunut. Elokuvassa hän sanoo monta kertaa Sakkelle että "lopeta". Lopulta pinna palaa ja hän reagoi ihan niinkuin kuka tahansa teini-ikäinen ärsytettynä ja suuttuneena. Sakke siis ADHD. Ja tässä elokuvassa se tulee todella hyvin esille miten "harhaanjohtava" ja piilevä asia ADHD on. Kukaan tuskin ymmärtää Sakkea, vaan vetäisi suoraan turpaan. Väärin hän kyllä teki, mutta hän ei itse tilanteelle mahtanut mitään. Opettaja oli koko luokan touhujen suhteen pihalla kuin lumiukko.

  • @milesxxwa5175

    @milesxxwa5175

    6 жыл бұрын

    FinCrow84 liian pitkä kommentti en jaksa lukea

  • @PurrbotArt

    @PurrbotArt

    6 жыл бұрын

    FinCrow84 hui liikaa sanoja

  • @milesxxwa5175

    @milesxxwa5175

    6 жыл бұрын

    Zulia Plays sanoppa muuta

  • @akaweleho6496

    @akaweleho6496

    5 жыл бұрын

    Viisaita sanoja

  • @vanhakoira2364

    @vanhakoira2364

    5 жыл бұрын

    FinCrow84 Ok

  • @sakkeleskinen5566
    @sakkeleskinen556610 жыл бұрын

    Tietenkin tänki jätkän nimi on Sakke! :DDDDDD

  • @sakkeleskinen5566

    @sakkeleskinen5566

    10 жыл бұрын

    siis täs videos

  • @migulikauppala229

    @migulikauppala229

    9 жыл бұрын

    Mäki oon sakke :DDD

  • @nicoakkanen5364

    @nicoakkanen5364

    6 жыл бұрын

    iskäski o sakke

  • @janitap663

    @janitap663

    5 жыл бұрын

    Lopetakaa toi toisten haukkuminen ihan oikeesti ei tartte haukkua vaikka toinen tekee virheitä 😭😭😭😭😭😭😭😭😞😞😞😞😠😠😠😠😠😠

  • @alvarnikula1166

    @alvarnikula1166

    5 жыл бұрын

    Mäki oon sakke

  • @pensseliseta9857
    @pensseliseta98577 жыл бұрын

    mä kerran sanoin päiväkodis jolleki hoitajalle "haluks et mä puukotan sut"

  • @t0bbss130

    @t0bbss130

    7 жыл бұрын

    Valto kova

  • @jesperkoponen5495

    @jesperkoponen5495

    7 жыл бұрын

    Valto :DDD

  • @jesperkoponen5495

    @jesperkoponen5495

    7 жыл бұрын

    KALAMIES en minäkään

  • @rikupoika8610

    @rikupoika8610

    6 жыл бұрын

    Pensselisetä mä purin kätee

  • @batongjesus9246

    @batongjesus9246

    6 жыл бұрын

    ihanan ystävällistä

  • @Janmeeba
    @Janmeeba10 жыл бұрын

    Harmi, että tällaista ryhmädynamiikkaa esiintyy niin monessa luokassa oikeastikin. :( Olin kyllä onnekas, kun päädyin siihen erityisluokkaan, jossa vietin 8. ja 9. luokan. Kaikki olivat toistensa kavereita ja mut otettiin suoraan mukaan ryhmään, ilman mitään ennakkoluuloja. Mulla oli siihen mennessä diagnosoitu vain ADD, kasin aikana diagnosoitiin lisäksi Asperger. Eräällä toisella samalla luokalla oli ADHD. Eikä ollut eka kaveri, jolla oon tietänyt olevan ADHD(mutta sen henkilön surullinen kohtalo ei liity tähän aiheeseen, joten skippaan sen). Opettajan olisi pitänyt muistaa mennä auttamaan ylivilkasta poikaa ja sanoa auttavansa muita hänen jälkeensä(perusteluna sekä hänen avun tarve että aikajärjestys, hänhän pyysi apua ensimmäisenä ekan oppilaan jälkeen). Tytön, johon poika alkoi purkaa turhautumistaan, olisi kannattanut jo aikaisemmin pyytää ääneen poikaa lopettamaan(ja/tai turvautua opettajan apuun siinä). Myös muiden oppilaiden, muidenkin pojan, joka pyysi ylivilkasta poikaa lopettamaan, olisi pitänyt puuttua tilanteeseen. Vieläkin parempi tilanne olisi ollut, jos luokassa joku olisi auttanut poikaa jo alusta alkaen ymmärtämään, mitä hänen piti tehtävässä tehdä, koska hänen keskittymisensä herpaantui jo opetustilanteen alkaessa(mahdollisesti siksi, että tilanne ei tarjonnut hänelle tarpeeksi virikkeitä?) Hänen häiritsevä käyttäytyminen johtui siitä, että hänen täytyi löytää jotakin tekemistä ylläpitääkseen vireystilaansa, kun ei saanut tarvitsemaansa apua. Sen sijaan, että hän olisi saanut apua, hänen avunpyyntönsä torjuttiin. Opettajan suunnalta torjunta hoidettiin melko ammattimaisesti(korostan sanaa melko), mutta oppilaiden suunnalta(tavallaan ymmärrettävästi) ei niinkään sujuvasti. Ja jos joku ihmettelee, enkä ylläty, jos joku ihmetteleekin, miksi kirjoitin tällaisen kommentin, niin se johtuu siitä, että pidän psykologiasta ja omien kokemustenikin takia pystyn ymmärtämään tilannetta aika hyvin ja halusin jakaa omaa tulkintaani videossa esitellystä tilanteesta. Ajatelkaa(jos niin haluatte ja valitsette), että se on lukiolaisen psykologian opiskelijan omasta tahdostaan tekemä vapaaehtoinen "esseevastaus". :) Toisaalta pitkästä kommentistani voi syyttää myös ajoittain puheliasta persoonaani ja taipumustani kirjoittaa "kirjoja" normaalipituisten kommenttien sijaan. Ei mulla tässä muuta sanottavaa tai kommentoitavaa; hyvin tehty video.

  • @Maitoaja

    @Maitoaja

    9 жыл бұрын

    ni

  • @jokujanna376

    @jokujanna376

    8 жыл бұрын

    Aivan!

  • @Taatelikahva

    @Taatelikahva

    7 жыл бұрын

    Janmeeba tosi hieno teksti arvostan että jaat tälläisiä asioita näin julkisesti arvostan todella paljon ja nois asioissa oot ihan oikeassa

  • @Janmeeba

    @Janmeeba

    7 жыл бұрын

    Ken Kaneki Kiitos. :)

  • @davidbjork5063

    @davidbjork5063

    6 жыл бұрын

    Janmeeba Kiitos hienosta kommentista. Oli kummasti tehty opettajan puolelta vain auttaa toisia.

  • @mikaelgranlund8686
    @mikaelgranlund86866 жыл бұрын

    jäin vähä miettii että kenellä oli adhd

  • @emil-iaz

    @emil-iaz

    6 жыл бұрын

    Rikas Possu Varmaa Sakel

  • @elia4737

    @elia4737

    6 жыл бұрын

    Sakel

  • @iidav1267

    @iidav1267

    6 жыл бұрын

    CoolFurry Paw ok

  • @simpmf8206

    @simpmf8206

    6 жыл бұрын

    Rikas Possu sakella kai

  • @iidaheiskanen9405

    @iidaheiskanen9405

    6 жыл бұрын

    Rikas Possu sil tytöllä oli vissii

  • @paivikokko515
    @paivikokko5158 жыл бұрын

    Ihan tuttuja tilanteita...

  • @rasseteperi9610

    @rasseteperi9610

    8 жыл бұрын

    Liian tuttuja

  • @tuikku8694

    @tuikku8694

    7 жыл бұрын

    Päivi Kokko aivan jokapäiväisiä tilanteita

  • @yasmeenxd6509
    @yasmeenxd65097 жыл бұрын

    mulla on ADHD mut en oo väki valtanen vaan niinkuin muutki.. ja jotkut jotka ei vaikka tiedä mitään ADHD:sta niin voi pelätä sinua vaikka et tarkoittaisi pahaa tai että et olisi väkivaltainen😔 mä oon isossa ryhmässä ja keskittyminen on vaikeaa😞

  • @hedelmahylly8222

    @hedelmahylly8222

    7 жыл бұрын

    mullaki on adhd ja se on kiwaa

  • @lh-yp6vr

    @lh-yp6vr

    7 жыл бұрын

    Lotta Parvela mä oon pikku ryhmässä

  • @puhelinliittyma

    @puhelinliittyma

    7 жыл бұрын

    Lotta Parvela mun parhaan kaverin on kans a adhd ja sitä kiusataa

  • @puhelinliittyma

    @puhelinliittyma

    7 жыл бұрын

    ihan sikan

  • @gyro8932

    @gyro8932

    7 жыл бұрын

    Yassun Yt "pelätä"

  • @onnibest8518
    @onnibest85188 жыл бұрын

    Jenni Oli Kauniz :3

  • @ViralVeganss

    @ViralVeganss

    7 жыл бұрын

    Onnibest khyl

  • @Arvonnat_22

    @Arvonnat_22

    6 жыл бұрын

    Onnibest ei oo

  • @lpsedits7484

    @lpsedits7484

    6 жыл бұрын

    Ööm en sano siit mitään

  • @kummajainen7788

    @kummajainen7788

    6 жыл бұрын

    Se......( OLI )

  • @akaweleho6496

    @akaweleho6496

    5 жыл бұрын

    Sääliseksiä

  • @minttuhattara
    @minttuhattara10 жыл бұрын

    Oon nähny turhankin usein pentuna itekkin miten vastaavaa tapahtuu. Opettaja harvoin edes tietää, mistä tilanteessa on tarkkaanottaen kyse, ja syyttää sitä ketä huvittaa, yleensä sitä jonka pärstäkertoimesta hän päättää vähiten pitää. Aina näin ei tietenkään ole, mutta sitä tapahtuu.

  • @Kindomguy
    @Kindomguy10 жыл бұрын

    Jos joku Sakke tekis mul noin ni mä esittäisin et ei kiinnosta

  • @erkkiriekkola3305

    @erkkiriekkola3305

    6 жыл бұрын

    Jonttu Yt no ohhoh

  • @tontheskeleton11

    @tontheskeleton11

    5 жыл бұрын

    mua ei kiinnosta

  • @PizzaRiia
    @PizzaRiia7 жыл бұрын

    I had the best math teacher, Aki Lahti. THIS is a way to make ppl think about "favorites" in classrooms. Hopefully there are better teachers :)

  • @ilkka4716

    @ilkka4716

    5 жыл бұрын

    Miksi ihmeessä kommentoit suomenkieliseen videoon englanniksi?

  • @ahtomogger9969

    @ahtomogger9969

    2 жыл бұрын

    omg so relatable live laugh love my grandson

  • @juicypotato3
    @juicypotato35 жыл бұрын

    Elokuvassa ope ei kyllä tajunnut mitään, itselle jäi vähän outo fiilis?

  • @jesperkoponen5495
    @jesperkoponen54957 жыл бұрын

    miksei sakke saanut turpaan

  • @Wveskuu

    @Wveskuu

    5 жыл бұрын

    Pääkii

  • @bigmanharrie4869
    @bigmanharrie48697 жыл бұрын

    Mikä pärstä tää video oli? Oli aiva mahtava ja sit loppu ku seinää!

  • @aice279
    @aice2795 жыл бұрын

    Samaistun Jenniin liian monta kertaa...😢

  • @haisunaata1272
    @haisunaata12727 жыл бұрын

    pyörittäis spinnerii ps.tykkää jos katot 2k17

  • @possumato6663

    @possumato6663

    5 жыл бұрын

    retu

  • @Sdksis
    @Sdksis6 жыл бұрын

    3:35 pedari XD

  • @paraskaikessa597

    @paraskaikessa597

    5 жыл бұрын

    😂

  • @toimintamies3
    @toimintamies37 жыл бұрын

    Mä en kattele tollasta täällä!!!! *lähtee veke* NYT HETI TAKASI!! : D

  • @MatiasKorpela
    @MatiasKorpela9 жыл бұрын

    Kiusaajat luulee olevansa ''koviksia'' ja määrävänsä kiusattavaa, surullista mutta totta ne on sellasia kusipäitä että ette tiedäkkään.

  • @kostoabc
    @kostoabc6 жыл бұрын

    Tää oli kiva

  • @daydreams8439
    @daydreams84396 жыл бұрын

    Mikä ton open ongelma on?🤔

  • @legomanvantaa
    @legomanvantaa7 жыл бұрын

    Ei mikää oppitunti ala tollee et ope marssii sisää ja samalla sekunnilla alkaa oppiminen

  • @jesse3888
    @jesse38889 жыл бұрын

    Sakke ny jumalauta

  • @mdextra
    @mdextra7 жыл бұрын

    aik kiva opettaja

  • @The3lektrogaming
    @The3lektrogaming10 жыл бұрын

    Opettajalla on huulipunaa :D

  • @missjokerit
    @missjokerit10 жыл бұрын

    i feel u sakke!

  • @kikkakakkarainenkuravesi4450
    @kikkakakkarainenkuravesi44509 жыл бұрын

    Matiaksen uusin laulu. Kovemmalta tuntuu niin kun saa jotain heittää kumilla!! ;-)

  • @akselirautalin8449
    @akselirautalin84496 жыл бұрын

    Ja varsinki sakke (:

  • @gigicupcake1670
    @gigicupcake16708 жыл бұрын

    i am from germany

  • @its3amwhereilivethatswhyim333

    @its3amwhereilivethatswhyim333

    6 жыл бұрын

    Gigi Cupcake ich bin anka sedö

  • @JR-jg3mf

    @JR-jg3mf

    6 жыл бұрын

    Gigi Cupcake ok welcome for Finland

  • @user-wq8wh9tv8q

    @user-wq8wh9tv8q

    5 жыл бұрын

    Gigi Cupcake GiGi

  • @kdprbegn2soqnfaglsqpod524
    @kdprbegn2soqnfaglsqpod5246 жыл бұрын

    Mua kiusataan koulussa ja saan siitä syyt niskaan😭😭😭😢😢😢

  • @kummajainen7788

    @kummajainen7788

    6 жыл бұрын

    Kerro siitä...

  • @paraskaikessa597

    @paraskaikessa597

    5 жыл бұрын

    HÖHÖHÖ HAISTA VITTU

  • @lovelywolf_7355

    @lovelywolf_7355

    5 жыл бұрын

    Ei! Miksi! 😫😭 En kestä enää hetkeäkään kun täällä kiusataan jokaista ihmistä 😭 voimia😢

  • @katsokaasz72
    @katsokaasz726 жыл бұрын

    Tunnistin itseni ala-asteelta , tuosta että viivottimella jossa on kumi tähdätään muita oppilaita

  • @hupiman5436
    @hupiman54367 жыл бұрын

    likee jos sulla on adhd ja mulla on🙋

  • @JR-jg3mf

    @JR-jg3mf

    6 жыл бұрын

    hupi man mullaki xd

  • @ottopasanen8091

    @ottopasanen8091

    6 жыл бұрын

    Luulen et mul on mut ei Oo TODETTU xD

  • @ezhyebkf

    @ezhyebkf

    5 жыл бұрын

    hupi man mulla on kans

  • @fannieestila9939

    @fannieestila9939

    5 жыл бұрын

    hupi man mul on

  • @JustinwaIIer

    @JustinwaIIer

    5 жыл бұрын

    on mut en tollane sakke juntti

  • @trollshitposter9080
    @trollshitposter90807 жыл бұрын

    tietääkö kukaa että tämä video voi louka adhd ihmisiä ei pahalla mulla on itellä kin adhd

  • @_zxz_games9950

    @_zxz_games9950

    7 жыл бұрын

    ferret plays mun serkul on kans ad hd ja se on samas koulus ku mä. sitä kiusataan koko ajan

  • @trollshitposter9080

    @trollshitposter9080

    7 жыл бұрын

    MRvigi 22 mul on sama mua kiusataan välil

  • @kisumirri3266

    @kisumirri3266

    7 жыл бұрын

    risu ukon isän isän iso isä Tee asialle jotain!

  • @iamdaone4365

    @iamdaone4365

    6 жыл бұрын

    mulla on ADHD mut ainot juttu on että tee silleen että kerrot suoraan niille ekaksi jotka ei ala kiusaamaan ja jos sua kiusataan sanot vaan että: en mä sille mitään voi ja että ite ainaki uskalsin kertoo. se autto mulla ja kiusaaminen loppu heti nyt mulla on ihan hyvä elämä kun mut hyväksytään mutta välillä se ADHD otetaan syyks siihen jos teen jotain vähänki "riehumista" esim "vitun ADHD hillitse ittes" allussa jotkut ei halunnu olla mun kavereita koska mulla on ADHD joka on "rasistista". mut toivottavasti edes kokeilet koska se auttaa:)

  • @virpunen

    @virpunen

    6 жыл бұрын

    Kukaa ei tiedä et mul on adhd paitsi mun yks kaveri ja se on sillee iha ok sen asian kaa

  • @DieselPowerFinland
    @DieselPowerFinland10 жыл бұрын

    Ite olen ADD ja Asperger, eli oikeastaan ADHD:n vastakohta: rauhallinen ja hidas "uneksija".

  • @DieselPowerFinland

    @DieselPowerFinland

    10 жыл бұрын

    Jansteri ovaskainen Minullakin on vasta nyt kutosluokan jälkeen tai seiskaluokan alussa alettu tutkia, koska 1-4-luokilla pärjäsin lähinnä hyvän muistini ja älyni avulla, enää yläasteella ei käy niin ja unohtelen tehtäviä ja välineitä sekä haaveilen tunnilla. Aistiyliherkkyys ja sosiaalisten taitojen huonous vaivaavat myös nyt yhä enemmän.

  • @elliorn9913

    @elliorn9913

    2 жыл бұрын

    mulla on kans ADD ja Asperger ja oon myös myöhäs

  • @Anonymoussssse
    @Anonymoussssse2 жыл бұрын

    Ois kiva nähdä että mitä noille nyt kuuluu (juu, näyteltyähän tää vaan on)

  • @muumitalo5584
    @muumitalo55846 жыл бұрын

    Mun pikkuserkulla ADHD Kiva ku se ain pienenä vaikka pelattiin jotain kaksin peliä pleikalla nii aina se vaa jaksoi hyppii ku mää vieressä iha rauhallisena istu nykyään se on rauhoittunut eikä Oo enää Sellanen hulivili.

  • @Porvari
    @Porvari6 жыл бұрын

    Mulla on kylläkin full hd että haittaako?

  • @TheValkosuklaa
    @TheValkosuklaa10 жыл бұрын

    Nyt Sakke perkele!

  • @marshtea7541
    @marshtea75415 жыл бұрын

    Katsojat ei kyllä nyt ymmärrä yhtään Sakkea

  • @iinestapanainen1046
    @iinestapanainen104610 жыл бұрын

    Oliko jollain noista tyypeistä tossa niinku ADHD vai onls se niinku adhd liiton lyhytelokuva ku teiän käyttäjä on adhd liitto?

  • @Vyxanisss
    @Vyxanisss6 жыл бұрын

    Ei vittu toi Sakke : d

  • @millahautamaki5114
    @millahautamaki511410 жыл бұрын

    Iha kiva...

  • @korvasienicactus2935
    @korvasienicactus29352 жыл бұрын

    Tää on yks harvoista youtube videoista johon saa tekstityksen

  • @Ultipoter
    @Ultipoter10 жыл бұрын

    Ilmeisesti tässä videossa se ADHD on tolla punapipoisella tytöllä Saken takana. ADHD:n ei aina liity ylivilkkautta eikä tuo tyttö ole luokkatilanteessa ollenkaan mukana, ei ota ees kirjoja esille

  • @jeremiettinen6409
    @jeremiettinen640910 жыл бұрын

    Tää oli hyvä! Näitä lisää :) Mullakin on adhd mutta en tajunnu että kellä tässä niinku oli? Hyvä!

  • @h4x45

    @h4x45

    9 жыл бұрын

    Jere Miettinen Sakke ADHD, Jenni ADD

  • @polkkakoira
    @polkkakoira10 жыл бұрын

    Just ajattelin että emmi/enni (en kuullut kuka) olisi käynnyt fyysisesti kimppuun

  • @hhh-ni3uy
    @hhh-ni3uy6 жыл бұрын

    Vittu mun hävityt tuplausrahat on pistetty tän videon rahotukseen saatana!

  • @buzzlightyear2243
    @buzzlightyear22432 жыл бұрын

    1:34 kuulosti ihan hullu hullumpi yläasteen kallelta

  • @user-mt1je3dx4i
    @user-mt1je3dx4iАй бұрын

    Mä oon tosi surullinen että käytin 5:51 mun elämästä tämmötteseen

  • @gigicupcake1670
    @gigicupcake16708 жыл бұрын

    saksa :)

  • @yasmeenxd6509
    @yasmeenxd65097 жыл бұрын

    SAMPPA Futis selvä :')

  • @darraapina9175
    @darraapina91754 жыл бұрын

    Voisko toi opettaja käyttää aivoja kun käy erikseen vittu opettamassa joka oppilaan luona vois vaan opettaa kaikille yhteisesti

  • @ZcabbyDaFiend
    @ZcabbyDaFiend6 жыл бұрын

    Jumalauta sakke :DD

  • @user-nl7vw8xz5b
    @user-nl7vw8xz5b5 жыл бұрын

    Meijän luokalla on poika jolla on ADHD ja sitä kiusataan aina kaikki meijän luokalla on sitä vastaan😔 seki kyl toimii väärin joskus mut silti se johtuu sen ADHD viasta😣

  • @iidamattila5384
    @iidamattila538410 жыл бұрын

    Toi jenni on kaunis :))

  • @23mikkokaipiainen
    @23mikkokaipiainen5 жыл бұрын

    minua on kesatu perus kouluusa ja minä pitkä hilja ja minä olen yksin ja olen päsin pois olin sen heki olin 17 nyt olen 18 voitas minä päsin aameti kouluu kiiula

  • @-joo3033

    @-joo3033

    5 жыл бұрын

    Hoono soomi...

  • @Endorzan
    @Endorzan2 жыл бұрын

    Itel on samanlainen ope onneks tulee uus seuraavana vuonna

  • @SuperMusicFanGirl
    @SuperMusicFanGirl10 жыл бұрын

    Sit meidän luokalla on pari AD-HD:ta.

  • @valtteripennanen4043
    @valtteripennanen40437 жыл бұрын

    wau mä oon kiinnostunut tieteestä vaikka oon 12-vuotias poika platonic vai miten vain se kirjoitetaan niin kiinnostaa kyllähän meri argeologia jonkinverran yli päätään tiede jopa myös muutenkin

  • @emiliaa7736

    @emiliaa7736

    7 жыл бұрын

    Valtteri Pennanen Ai planktonit?

  • @valtteripennanen4043

    @valtteripennanen4043

    7 жыл бұрын

    emilia ahonen nii

  • @emiliaa7736

    @emiliaa7736

    7 жыл бұрын

    Valtteri Pennanen okkei

  • @Arvonnat_22

    @Arvonnat_22

    7 жыл бұрын

    Valtteri Pennanen mitä vittua

  • @eeroplays7475
    @eeroplays74754 жыл бұрын

    Helvetin Sakke

  • @tuhka
    @tuhka7 жыл бұрын

    Meille näytettiin tää video joskus monta vuotta sitte koulus .Mentii sitä varten oikein erityis opettajan luokkaan .

  • @senos6834

    @senos6834

    2 жыл бұрын

    Saaks kysyy miten menee ooks elos , 5vuotta sit laitit kommenti

  • @puuro6676
    @puuro66767 жыл бұрын

    how to get ladys

  • @etuskoisitataurliksi
    @etuskoisitataurliksi10 жыл бұрын

    jos mä syön katkarapuu mä syön planktonii :DDDDD

  • @qlyxxq
    @qlyxxq7 жыл бұрын

    onneksi mä oon sen verran kärsivällinen ihminen et en välittäist vaik mua heitellää kuminpaloil XD mutta silti ymmärrän ton tilanteen

  • @dominovirallinen8554
    @dominovirallinen85546 жыл бұрын

    tää on kuvattu aleksis kiven peruskoulu,

  • @veku895
    @veku8956 жыл бұрын

    Toi sakke on kyl oikeesti kova

  • @ahtomogger9969

    @ahtomogger9969

    2 жыл бұрын

    äijä

  • @Nnnnnnnnnnnnn289
    @Nnnnnnnnnnnnn28910 жыл бұрын

    toi jätkä on ihankun mä :D

  • @moona6061
    @moona60615 жыл бұрын

    Mä kärsin

  • @dominovirallinen8554
    @dominovirallinen85547 жыл бұрын

    mä olin olut tässä koulussa😱😱

  • @hxscoo2796

    @hxscoo2796

    7 жыл бұрын

    DjDominoVirallinen juotiiks sua paljonki siel?

  • @bansku2121

    @bansku2121

    7 жыл бұрын

    DjDominoVirallinen olut XDDD

  • @milesxxwa5175

    @milesxxwa5175

    6 жыл бұрын

    Dj Domino official miten oot ihmine jos olit siel koulus olut

  • @mspevivy8796

    @mspevivy8796

    6 жыл бұрын

    Onnee sulle😊

  • @unelmalaukka8948

    @unelmalaukka8948

    5 жыл бұрын

    Dj Domino official Päivän naurut😂😂😂😂😂

  • @MrVimmunen
    @MrVimmunen10 жыл бұрын

    Jenni vai sakke?

  • @pikapeluri

    @pikapeluri

    5 жыл бұрын

    Vilma Liuska sakke

  • @greatdog6880
    @greatdog68805 жыл бұрын

    Sakke oli söpö

  • @lenn1565
    @lenn15655 жыл бұрын

    Mulla on ite adhd ja mun opet valittaa et en voi keskittyy

  • @kuukkeli4173
    @kuukkeli41736 жыл бұрын

    Rip jenni heitelty kumin palasilla

  • @SAARASUTINENart
    @SAARASUTINENart10 жыл бұрын

    saako tähän kommentoida?mielestäni häirtseminen tunnilla ja ei kiinnosta homma ei ole adhd.usein se on jännitys ja kiinostuksen puuteps:(älä syö lääkkeitä) KIITOS(ehkä se vaan kiusaa ja ei jaksa /halua.nykyään kaikki häiriö on adhd ati muu oire,minun aikanani olisin diagnosoitu jo monesti adhdksi,jos niin olisi ollut tapana.Muita diagnooseja on lähes kaikki,jotan tiedän mistä puhun.kaikkee hyvää PSYCHETRUTH:COM

  • @petrapaajanen7105
    @petrapaajanen71056 жыл бұрын

    Lyhyt tunti oli kyllä

  • @pihla6750
    @pihla67506 жыл бұрын

    Tekee mieli huutaa v:tä tolle Sakelle

  • @avas2546
    @avas25467 жыл бұрын

    Hei jeesus videoita mistä tiedät että tytöllä ei oikeassa elämässä ole ADHD. Tai että hänellä on kaikki hyvin

  • @PizzaRiia
    @PizzaRiia7 жыл бұрын

    The kid with the "behavior problem" could be one of the smartest.

  • @77366eh
    @77366eh5 жыл бұрын

    Mä oon tollanen mut äiti ei suostu ADHD testeihin ;_;

  • @nytonpakko3779
    @nytonpakko37794 жыл бұрын

    Minulla on adhd toi sakke on ihan kun mä mutta minä olen pien luokalla adhd huomattiin vasta kun Olin 6 ja puoli vuotta

  • @lizardwizard75
    @lizardwizard756 жыл бұрын

    Parempi ope ku meil 😂😂

  • @vector5023
    @vector50239 жыл бұрын

    The bad sakke ja toverit :D

  • @singleplayer4087

    @singleplayer4087

    8 жыл бұрын

    tyhmä

  • @vector5023

    @vector5023

    8 жыл бұрын

    ??

  • @singleplayer4087

    @singleplayer4087

    8 жыл бұрын

    +Onni Viitala mursu

  • @vector5023

    @vector5023

    8 жыл бұрын

    Mikä vïţţû on ongelmas??

  • @singleplayer4087

    @singleplayer4087

    8 жыл бұрын

    +Onni Viitala sh

  • @lpsheppatytto693
    @lpsheppatytto6936 жыл бұрын

    Oon perjaattees sakke mutten rupee tekee tolleee että ope ja muut valittaa turhast

  • @joovaikka1614
    @joovaikka161410 жыл бұрын

    Jenni rage menkat D: 5/5

  • @jessemoilanen2989
    @jessemoilanen29897 жыл бұрын

    Jenni on kuuma Mimmi

  • @aapohaukkala2438
    @aapohaukkala24387 жыл бұрын

    Toi tyttö oli nätti Ketä kiusattii

  • @moona6061
    @moona60615 жыл бұрын

    Mul on ADHD oon 10 v

  • @ellagronroos8661
    @ellagronroos86613 жыл бұрын

    ihan niiku mä

  • @helkainaripirttilahti8742
    @helkainaripirttilahti87422 жыл бұрын

    Oliks siis sakella adhd ❤️🤭🤭😂😂🤣🤣🤣

  • @Ond3
    @Ond36 жыл бұрын

    Ja varsinkin Sakke!

  • @_anni_art__
    @_anni_art__5 жыл бұрын

    ihan sika hyvin tehty! 😲😭

  • @harhassa8030
    @harhassa80305 жыл бұрын

    Oon ADHD ja ihan saman lainen kun Sakke joskus

  • @haisunaata1272
    @haisunaata12728 жыл бұрын

    mä oon 4 luokalla

  • @t0bbss130

    @t0bbss130

    7 жыл бұрын

    kiinnosti vitusti

  • @pikapeluri

    @pikapeluri

    5 жыл бұрын

    haisu näätä ei voi leveillä sillä millä luokalla on enää 3. luokasta ylöspäin.

  • @snorkgp-5949
    @snorkgp-59496 жыл бұрын

    Jos tol on ADHD hankkis fidget spinnerin se auttais keskittymään Edit: kirjoitusvirhe

  • @OliverSyri
    @OliverSyri9 жыл бұрын

    Mitääääh se olis jo huomattu että tolla sakella on adhd koska se oli jo joku ehkä 5-4 luokal En tajunnu

  • @OliverSyri

    @OliverSyri

    9 жыл бұрын

    Kipalis Aaa aa nyt tajusin :D

  • @ifkipelaa2058

    @ifkipelaa2058

    8 жыл бұрын

    Kipalis mul on toi sekoamia ADHD ja se vituttaa ku joku ärsyttää ._.

  • @ifkipelaa2058

    @ifkipelaa2058

    8 жыл бұрын

    Kipalis thx ja en aiis vaan saa päähän mitään :D ku on jotai matikkaa :)

  • @aRealGirlScout

    @aRealGirlScout

    8 жыл бұрын

    +IFKIPELAA MULLA ON MOLEMMAT HIHIHIIHIIHI

  • @tollopelailee4428

    @tollopelailee4428

    8 жыл бұрын

    +IFKIPELAA mul on kans

  • @nirppukirppu4794
    @nirppukirppu47948 жыл бұрын

    sakke oli aika ilkee

  • @kitz8150

    @kitz8150

    5 жыл бұрын

    Okei huomattiin

  • @boss29xc12
    @boss29xc126 жыл бұрын

    00:18 sinne meni kånken:DD

  • @jeffthebest5346
    @jeffthebest53469 жыл бұрын

    saatana toi sakke :`DD

  • @littleboy4528
    @littleboy45285 жыл бұрын

    Jos sulla on ADHD (niinku mulla) nii likeeeee tohon 👇

  • @luigisbanimations9901
    @luigisbanimations99012 жыл бұрын

    Mua on kiusattu ADHD takia :( onneksi ei enään :)