Koulutus on tie ulos epätoivosta ja auttaa varautumaan katastrofeihin - Kirkon Ulkomaanapu

Kun kenialainen Cheptoyo oli lapsi, hänen isänsä ajatteli, että on turvallisempaa laittaa lapset paimentamaan vuohia kodin lähelle kuin antaa heidän kävellä yksin kouluun.
Nyt Cheptoyo on 21-vuotias leski menetettyään puolisonsa karjavarkaiden käsissä. Hän yrittää elättää itsensä ja kaksi pientä lastaan keräämällä ja myymällä polttopuita ja heinää.
”Elämämme on tällaista, koska emme käyneet koulua. Siksi haluan, että lapseni saavat koulutuksen”, Cheptoyo sanoo.
KOULUTUS luo nuorille mahdollisuuksia päästä köyhyydestä ja erityisen arvokasta se on nyt, kun perinteinen karjankasvatuselinkeino käy ilmastonmuutoksen vuoksi koko ajan vaikeammaksi.
60 % Yhteisvastuutuotoista ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastolle. Varoilla tuetaan muun muassa lasten ja nuorten kouluun paluuta viidellä alueella Keniassa, jossa pitkittynyt kuivuus on kasvattanut turvattomuutta ja saanut tuhannet lapset ja nuoret keskeyttämään koulunkäyntinsä.
LAHJOITA oman seurakuntamme Yhteisvastuukeräykseen MobilePaylla numeroon 62485 tai osoitteessa yhteisvastuu.fi/rauma. Kiitos!
Keräyslupa RA/2020/639/Kirkkopalvelut.
‪@yhteisvastuukerays‬ ‪@kirkonulkomaanapu‬
#yhteisvastuukeräys2023
Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä: www.raumanseurakunta.fi/yhtei...

Пікірлер