Kolme kerrosta leikkiä ja krokotiililiukumäki - tutustu Tikkurilan uuteen päiväkotiin!

Hyppää mukaan krokotiililiukumäkeen ja tutustu Tikkurilan näyttävään päiväkotiuutuuteen! Oppaina toimivat päiväkodin lapset Elsa, Ellen, Toivo, Kasper ja Mila.
Vantaan suurin päiväkoti löytyy Tikkurilan ytimestä ja se on auki myös iltaisin, tarvittaessa iltakymmeneen asti. Kolmikerroksinen päiväkoti avattiin marraskuussa 2019.
Henkilökunta kiittelee Tikkurilan päiväkodin hyvää yhteishenkeä sekä tilojen toimivuutta.
-Tämä on ollut ensimmäiset kuukaudet tosi ihana paikka rakentaa. Työkaverit ja ryhmä ovat niin kivoja, ja täällä pyritään laadukkaaseen pedagogiikkaan, varhaiskasvatuksen opettaja Inka Leppänen kuvailee.
Kun lapsia on reilut parisataa, arkea sujuvoittavat muun muassa lapsiryhmien erilliset sisäänkäynnit sekä porrastettu ulkoilu ja ruokailu.
Lasten suosikkeja löytyy tasaisesti niin ulkoa kuin sisältä: videogallupin mukaan esimerkiksi krokotiililiukumäki, hämähäkkikeinu, majaleikki ja liikuntasali.
Kasper tiivistää oman arvionsa päiväkodista kierroksen päätteeksi:
-Viisituhatta sataa miljoonaa tähteä.
Lue lisää Tikkurilan uudesta päiväkodista
▶️Vantaan kaupunki Facebookissa: / vantaankaupunki
▶️Vantaan kaupunki Instagramissa: / vantaankaupunki
▶️Vantaan kaupunki Twitterissä: / vantaankaupunki
▶️Vantaan kaupunki LinkedInissä: / city-of-vantaa
▶️Vantaa-kanava: vantaakanava.fi/
▶️Vantaan kaupunki: www.vantaa.fi/

Пікірлер