14:1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
14:2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
14:3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
14:4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
14:5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
14:6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
14:7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
14:8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
14:9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
14:10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
14:11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
14:12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
(Job 14: 1-12)