Jarpin peukalo 👍

Yle Miitta-täti | Jarppi - Duudsonit - Dudesons
Jarno ”Jarppi” Juhani Leppälä (s. 11. elokuuta 1979 Seinäjoki) on Duudsonit-stuntryhmän jäsen Jarpilta puuttuu peukalo ja hän on toiminut ihmistikkatauluna Jarppi on Jukka Hildénin ohella se joka tekee suurimman osan Duudsonien tempuista ja osallistuu aina piloihin Leppälän kerrotaan painineen karhun kanssa joka lopulta taistelun loppupuolella puri häneltä peukalon irti tämän oltua ”alakynnessä” Jarppi osallistui vuonna 2011 Tanssii Tähtien kanssa -kisa parinaan Anna-Liisa ”Ansku” Bergström Pari sijoittui kilpailussa toiseksi kisan voittivat ex-missi Viivi Pumpanen ja tanssija Matti Puro Jarppi oli vastaanottamassa palkintoa tammikuussa 2011 kun Duudsonit palkittiin Kultaisella Venla parhaasta kotimaisesta televisio-ohjelmasta Hän oli samassa gaalassa ehdolla myös Suomen parhaan televisioesiintyjän kategoriassa. Vuonna 2010 Jarppi oli mukana maailmanlaajuisen levityksen saaneessa Jackass 3D -elokuvassa. Jackass 3D tuotti avausviikonloppuna 50 miljoonaa dollaria Karhu tappelu peukalot peukalo karhut puree hullu huijaa naista nainen sormi sormen paini karhun kädet käsi painit hullut uutis pommi seinäjoki mtv metsä metsässä jono tappelut karhut dudesons pesee pesu käsi käden kädet thump la Jarppi's seuraa channel finger hahmo lost 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 video paras räjähdys internet johtajaa youtube movie video ralli prank putous woman nainen herkkä huijaa poliisi kepponen täti dude sons johtaja ponsse posse tarina satu season kausi uusi miitta poika onnettomuus 2020 Leppälä esiintyi ensimmäisissä jaksoissa nimellä Jarno. Nykyään hän esiintyy nimellä Jarppi. Jarpilla on kaksi lasta Ярно «Ярппи» Юхани Леппяля (фин. Jarno «Jarppi» Juhani Leppälä; 11 августа 1979, Сейняйоки, Финляндия) - финский шоу-мен и участник The Dudesons. В финском варианте шоу так же указывался как, но большую известность получил как Jarppi. Родился 11 августа 1979 года в городе Сейняйоки. Примерно в 2001 году вместе со своими друзьями детства Ярно Лаасала, Юккой Хилденом и Ханну-Пеккой «HP» Парвиаиненом начали снимать первое шоу «The Dudesons», которое транслировалось по каналу MoonTV. Вскоре, The Dudesons начали давать живые выступления вместе с группой The Odorants. В 2004 году Ярппи начал новое шоу «Duudsonielämää». В 2005 году Ярппи и Юкка, приняли участие в шоу Viva La Bam на MTV вместе с «Чудаками» и главным героем шоу Бэмом Марджерой. Ярппи обычно известен как «Весёлый толстый парень», как всё время шутящий, и смеющийся над выходками своего напарника Юкки. На официальном сайте заявлено: «Ярппи - король прямоходящих, а также самый неуклюжий Дьюдсон. Он очень изобретательный и может построить всё что угодно; машины, ракеты и другие приспособления, которые Dudesons могут использовать в своих трюках. Слоган Ярппи «Два больших пальца вверх» так как он потерял большой палец на правой руке. Обычно это объясняется тем, что он потерял его в схватке с полярным медведем. Однако был слух, что это произошло когда он делал трюк на мотоцикле, а в интервью 2001 года, он сказал что это произошло когда он пользовался электропилой. Врачи пытались пришить палец, но операция закончилась неудачей. Сохранённый палец появляется в седьмом эпизоде шоу третьего сезона: «Возвращение большого пальца Ярппи апреле 2010 певица Элина Карттунен - жена Ярно - родила ему сына Yökylässä Maria Veitola is a Finnish actor and stunt performer. He is a member of the stuntgroup The Dudesons. In Finland, he also goes by the nickname "no thumb", but is mostly known as Jarppi. Leppälä was born in Seinäjoki, Finland. Around 2001, he (along with childhood friends Jarno Laasala, Jukka Hilden and HP Parviainen began filming "The Dudesons", originally seen on MoonTV. Shortly after that, The Dudesons began touring and performed a live show along with the band The Odorants. In 2004, he started a new show entitled “Duudsonielämää Jarppi Leppälä, de son vrai nom Jarno Leppälä, né le 11 août 1979 à Seinäjoki en Finlande, est l'un des cascadeurs de la série télévisée finlandaise Les Dudesons, l'équivalent finlandais de la série américaine Jackass. Il est né à Seinäjoki en Finlande ; les autres membres sont Jukka Hilden, Hannu-Pekka Parviainen et Jarno Laasala. Il a un seul pouce. Il a perdu l'autre en effectuant une cascade qui consistait à se battre avec un ours. Jarno Juhani Leppälä agosto è uno stuntman e personaggio televisivo finlandese. Fa parte del noto gruppo di stuntman Jarppi non ha più il pollice destro dal 1998 a causa di un incidente avvenuto provando uno stunt durante uno dei primissimi episodi. Nonostante ciò lo stuntman fa spesso dell'ironia su questa menomazione, affermando ironicamente in molte interviste di essere rimasto senza pollice in seguito a una battaglia con un orso suoi soprannomi sono: Jarppi, Daredevil, Funny Fat Guy e Jarno per distinguerlo da Jarno Laasala er en finsk mediepersonlighet og medlem av The Dudesons. I Finland går han under kallenavnet «no thumb men er mest kjent som joulu 2023 2024

Пікірлер: 191

  • @Ke1jo1
    @Ke1jo110 жыл бұрын

    Jarppi on aito, hyvä tyyppi ja todella hieno mies.

  • @BossNestori
    @BossNestori7 жыл бұрын

    Jarpin peukalon menettämiseen oli ainaki kolme tarinaa ja tää oli se yls

  • @muumipapa6067
    @muumipapa60677 жыл бұрын

    Jukalla oli nälkä ja ei ollu jääkaapissa mitään niin päätti syödä aamupalaksi jarpin peukalon (kukaan ei vastusta tätä) ;)

  • @helmikemppainen1673

    @helmikemppainen1673

    6 жыл бұрын

    Muumi papa m

  • @TheJesusNacho
    @TheJesusNacho10 жыл бұрын

    Älä selitä kateellinen apina. Jarppi on aito ja hyvä tyyppi.

  • @kieliopinkuningas9577

    @kieliopinkuningas9577

    6 жыл бұрын

    Randers Kuka on "kateellinen apina"?

  • @S4M1X

    @S4M1X

    3 жыл бұрын

    @@kieliopinkuningas9577 SAIPA ON PARAS

  • @slowpudda
    @slowpudda7 жыл бұрын

    Näitä kommenteja kun lukee nii huomaa että kukaan ei ole lukenut Duudsonit - Härmästä Hollywoodiin kirjaa. Lukekaa se ja tulkaa sitten pätemään.

  • @aikamoinend1367

    @aikamoinend1367

    7 жыл бұрын

    slowpudda Voitko kertoa mitä oikeasti tapahtui? :D pliis

  • @jamijpseppala
    @jamijpseppala11 жыл бұрын

    Jarppi on kova

  • @kahviholisti5021
    @kahviholisti50216 жыл бұрын

    Ja höpö höpö

  • @aleksitelkki1143
    @aleksitelkki11439 жыл бұрын

    Ei vitsi teiän kanssa!

  • @harrihuttunen5291

    @harrihuttunen5291

    9 жыл бұрын

    Aleksi Telkki niimpä... näkeehän ton selvästi että se sanoo ton karhu jutun vitsillä. eikö?

  • @ruha9302
    @ruha93025 жыл бұрын

    Eiks Jarpin peukalo menny siinä kun se laitto sen sinne auton takaluukun väliin ja pamautti kiinni?

  • @allucooper
    @allucooper5 жыл бұрын

    Mä luulin että siinä kävi niin että se jäi tonne stigan ja portaan väliin ja meni kuolioon ja se jousuttiin amputoimaan Kattokaa dudeson videoita niitä mitä tuli tveestä

  • @BossNestori
    @BossNestori7 жыл бұрын

    Yks

  • @jarkko9884
    @jarkko98846 жыл бұрын

    Mun ukilla on oikean käden etusormi yhtä niveltä lyhempi koska sillä katkes sormi töissä

  • @onn9001

    @onn9001

    9 ай бұрын

    kiitos tiedosta

  • @paleee617
    @paleee6177 жыл бұрын

    tähän on monta selitystä mutta vain yksi on totta

  • @immu1489

    @immu1489

    7 жыл бұрын

    ja se oikea on henrikki Kortti

  • @robo740

    @robo740

    7 жыл бұрын

    henrikki Kortti No eiku kaks on totta

  • @kieliopinkuningas9577

    @kieliopinkuningas9577

    6 жыл бұрын

    henrikki Kortti Jossain haastattelussa kertoivat, että oli Jukan kanssa puuleikkurilla vahingossa leikanneet sormen irti.

  • @soulskanner9742

    @soulskanner9742

    6 жыл бұрын

    Kieliopin Kuningas se on totta

  • @kieliopinkuningas9577

    @kieliopinkuningas9577

    6 жыл бұрын

    Vladimer Putin Älä valehtele.

  • @elmo7364
    @elmo73647 жыл бұрын

    jarppi on sanonu että se ei kerro miten se menetti sen peukalon

  • @chiefpettersson5857
    @chiefpettersson58577 жыл бұрын

    Jarppi menetti peukalonsa ku se oli hyppimäs jukan kaa Utahis sinne järvee

  • @jesselouko7987
    @jesselouko7987 Жыл бұрын

    Kiitos jarppi peukalosta. Oli rasvasta!.

  • @themomorain
    @themomorain3 жыл бұрын

    Why is this in my recommends😂

  • @trollermachine178
    @trollermachine1787 жыл бұрын

    se oli se posses kerto ku ne räjäytti se talo yhest kulmast nii tiili osu siihe siis silloin 1999

  • @steeltitans
    @steeltitans2 жыл бұрын

    :D

  • @tuukkaj7995
    @tuukkaj79956 жыл бұрын

    Sirkkeli tai kirves jommalla kummalla on joskus vanhingos osunu peukalloo

  • @niilosaari8542
    @niilosaari85427 жыл бұрын

    Mä oon kattonu sen jakson

  • @nuuskamuikkunen7784
    @nuuskamuikkunen77845 жыл бұрын

    Oikeasti siinä tapahtu niin että jukka vahingossa kirveen kanssa löi jarpin peukalon irti

  • @jattakukkonen2009
    @jattakukkonen20096 жыл бұрын

    onks toi totta

  • @suomimias5656
    @suomimias56567 жыл бұрын

    Jarpilla Ei ole Peukkua Siksi koska hänellä tuli nälkä Ja söi sen!?!?!

  • @iidafagerstrom502
    @iidafagerstrom5028 жыл бұрын

    ei vaan se teki omaa rakettia

  • @niilosaari8542
    @niilosaari85427 жыл бұрын

    Mä tiiän miten siinä kävi Se laski ostoskärryllä mäkeä alas ja sillä jäi peukalo sen ostoskärryn ja maan väliin ja se katkes niin pahasti et se piti poistaa

  • @liibalaabafii229
    @liibalaabafii22910 жыл бұрын

    kusipää oikeassa elämässä.

  • @TrolliNaattori
    @TrolliNaattori8 жыл бұрын

    mikä tää kuvaus on :DDD

  • @nsmworld3773
    @nsmworld37737 жыл бұрын

    se jäi konepellin väliin se sano kerran kun kysyin niiten sellasessa showssa.

  • @zanzu1238
    @zanzu12389 жыл бұрын

    Einii Karhu Ei DODELLAKAAN :/

  • @nhlboy14
    @nhlboy1410 жыл бұрын

    Eise menettänyt sitä minkää karhunkaa XD

  • @-baaneli-4746

    @-baaneli-4746

    10 жыл бұрын

    Menettihän

  • @nhlboy14

    @nhlboy14

    10 жыл бұрын

    -BAANELI- ei ees XD

  • @-baaneli-4746

    @-baaneli-4746

    10 жыл бұрын

    No joo joo

  • @nhlboy14

    @nhlboy14

    10 жыл бұрын

    -BAANELI- ja vitut

  • @-baaneli-4746

    @-baaneli-4746

    10 жыл бұрын

    nii mitkä?

  • @swagpvp2914
    @swagpvp29147 жыл бұрын

    voin luvata et se irtos siinä ku se tuli rikkoutuneesta talosta diitä oli videokin joskus

  • @muumimyy

    @muumimyy

    5 жыл бұрын

    Ai saakeli, mikä pentu säkin oot kun et oo selkeestikkään kattonu niitä ekoja jaksoja ikinä (ne on suomeksi) jossa näkyy, että se peukku on irti!((: Silkkerin alle jäi kun Jukka tönäs

  • @vepsalaine5937
    @vepsalaine59377 жыл бұрын

    Hei haloo onko teidän päässä aivot se meni siin kun se laski eduskuntatalon portaita stigalla

  • @jaakkokainlauri6852

    @jaakkokainlauri6852

    7 жыл бұрын

    VEPSÄLÄINE 59 se on ollu sitä enne jo poikki

  • @motorman0328
    @motorman03288 жыл бұрын

    se menetti peukalon jotenki joskus kauan ku se pilkko jotain puita emt en muistahyvin mutta niin jotenkin se kävi

  • @jlammas7980

    @jlammas7980

    7 жыл бұрын

    motoristisamu laski ostoskärryllä...

  • @teamponiravit288
    @teamponiravit2888 жыл бұрын

    Hei haloo noi mikään ei oo totta

  • @ilofclan767

    @ilofclan767

    8 жыл бұрын

    Ai ei ole vai!? Jukka sano yhes videos selvästi et se tönäs jarppia ja sen peukalo osui silkkerin terään tyhäm

  • @FadingPixel

    @FadingPixel

    8 жыл бұрын

    Jukka on sanonu myös että Jarppi imi peukaloa niin paljon että; se irtos ja sä varmaan uskot senkin tarinan?

  • @eikkahuu7024

    @eikkahuu7024

    7 жыл бұрын

    turpa kii

  • @justy5800
    @justy58006 жыл бұрын

    Aivan totuushan oli että Jarppi iski kirveellä peukalon irti

  • @yerry5606
    @yerry560610 жыл бұрын

    onko totta:DD

  • @nhlboy14

    @nhlboy14

    10 жыл бұрын

    ei oo oikeesti

  • @hopeanuoliii1

    @hopeanuoliii1

    9 жыл бұрын

    vitu

  • @kkong7573

    @kkong7573

    4 жыл бұрын

    Ei

  • @paleee617
    @paleee6177 жыл бұрын

    haha

  • @xhullu591
    @xhullu5919 жыл бұрын

    es

  • @onnikarppinen3541
    @onnikarppinen354110 жыл бұрын

    ki01mu "pelivideoita" xDDDD

  • @oonatoivanen5181
    @oonatoivanen51817 жыл бұрын

    Onko tää totta

  • @elmo7364

    @elmo7364

    7 жыл бұрын

    haltiatar tyttö ei jos olis jarppi ei eläis

  • @oonatoivanen5181

    @oonatoivanen5181

    7 жыл бұрын

    Ok

  • @janettemyllyoja

    @janettemyllyoja

    6 жыл бұрын

    Oona Toivanen on

  • @hillapaczko2763

    @hillapaczko2763

    6 жыл бұрын

    Oona Toivanen on

  • @gargefps8637

    @gargefps8637

    6 жыл бұрын

    Oona Toivanen ei

  • @rasmuspaavola4869
    @rasmuspaavola48696 жыл бұрын

    Kunnon kusetus

  • @eltsu5732
    @eltsu57328 жыл бұрын

    Se meni niin et jukka tönäs jarppia kun se pilkko puita

  • @ilofclan767

    @ilofclan767

    8 жыл бұрын

    Näin!

  • @jakejakelia2812
    @jakejakelia28125 жыл бұрын

    Kunnon kusettaja

  • @joku_ukko
    @joku_ukko8 жыл бұрын

    vittu se oli HP joka hyppäs siihen lampeen.

  • @ImZebaHD
    @ImZebaHD6 жыл бұрын

    kzread.info/dash/bejne/dp2FsqR9eMizqs4.html tässä teille toinen tarina joka kuullostaa vähän uskottavammalta

  • @khtsunrise2559
    @khtsunrise25596 жыл бұрын

    jarpin peukalo lähti niin irti että se laski ostos kärryllä

  • @eeli3run641
    @eeli3run6419 жыл бұрын

    se meni siin ku se oli kerros talo katol ja se räjäytettii

  • @tonza69

    @tonza69

    9 жыл бұрын

    no niin varmaa

  • @terpionpaska6125

    @terpionpaska6125

    9 жыл бұрын

    Nii eikä mikää Karhu jarppi

  • @ottorintala6824

    @ottorintala6824

    8 жыл бұрын

    sirkkelionnettomuus -.-

  • @nella9748

    @nella9748

    8 жыл бұрын

    Ei menny vaan siinä ku se paini Jukan kanssa niin jukka väänsi sen peukalon ja sitte se amputoitiin ja sitte se peukalo vietiin kymmeneks vuodeks Helsingin jonnekin pankkiin josta ne haki sen kymmen vuoden päästä mä oon kattonu sen videon jossa se kerrottiin!!!

  • @ottorintala6824

    @ottorintala6824

    8 жыл бұрын

    Ei kun sirkkelionnettomuus

  • @niilosaari8542
    @niilosaari85427 жыл бұрын

    Mä oon kattonu sen jakson