EU-vaalit 2024: Alviina Alametsä

Tehdään parempi Euroopan tulevaisuus meille kaikille!
Vamlasin Nuoret vaikuttajat kannustavat kaikki nuoret kesäkuussa EU-vaalien ääniuurnille. Äänestämällä huolehdit oman äänesi kuulumisesta tulevien vuosien päätöksenteossa ja vaikutat siihen, ketkä edustavat Suomea Euroopan parlamentissa seuraavat viisi vuotta.
Pyysimme kaikkia Suomen 14 nykyistä Euroopan parlamentin jäsentä kertomaan, miksi nuorten ja erityisesti vammaisten nuorten kannattaa äänestää näissä EU-vaaleissa. Julkaisemme haasteeseen vastanneiden meppien tervehdykset toukokuun aikana, joten kannattaa pysyä kanavalla!
Vuodesta 2020 europarlamentaarikkona toiminut Alviina Alametsä (vihr.) kehottaa kaikkia nuoria äänestämään muistuttamalla, kuinka laaja-alaisesti EU:ssa tehtävät linjaukset ja päätökset vaikuttavat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen aina kattavasta Vammaiskortista ilmastokriisin torjumiseen asti. "Kaikki nämä asiat ratkaistaan EU-tasolla ja sen takia on tosi tärkeätä, että kaikki, jotka pystyy, kävisi äänestämässä."
Vuoden 2019 EU-vaaleissa Suomessa 18-24-vuotiaista äänesti vain 27 %, kun taas 25-39-vuotiaista äänesti 47 %. Vastaajien mukaan heidän äänestyspäätökseensä vaikuttivat kysymykset taloudesta ja kasvusta, ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksista ja demokratiasta.
Vaikka äänestysaktiivisuus kasvoi vuoden 2019 vaaleissa nuorten ja ensiäänestäjien keskuudessa enemmän kuin missään muussa ikäryhmässä, on suomalaisten nuorten ja nuorten aikuisten äänestysaktiivisuus muihin Pohjoismaihin verrattuna edelleen pieni.
Oman ehdokkaan löytämisessä auttaa Allianssin nuorten EU-vaalikone: nuorisoala.fi/nuorten-vaaliko...
Vamlas on poliittisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton toimija, joka edistää vammaisten lasten ja nuorten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

Пікірлер