No video
Autiotalo & Ollakko vai ei olla tiilitalo
Tällä videolla ihmetellään autiota maatilaa johon kuuluu tiilinen päärakennus sekä navetta/lato yhdistelmä, rakennukset ovat kokeneet julmetonta ilkivaltaa...
Lisäksi tämä videon on 5. tuotantokauden viimeinen autiotalo video ja jäämme jännityksellä odottelemaan alkaako 6. kausi 😏
Videon rakennuksissa oli monenlaista katseltavaa irtaimistoa eikä päärakennuskaan ollut ihan sitä miltä näytti.
Liity kanavalle ja nauti eduista:
/ @lonelyurbanex
Пікірлер: 157
Onnea kuvausvuosista, mielenkiinnolla seurataan! Harmi, kun kyseinenkin kohde jäänyt tyhjilleen, selvästi jossain vaiheessa parannuksia tehty ja varmasti vieläkin jotenkin mahdollista tehdä asuinkelpoiseksi. Kovasti kiinnostaa edelleen paikkojen historia, miksi joissakin kohteissa on jätetty tyhjileen kohteita, kun saisi pienellä kuntoon. Harmi, kun ei voi kertoa enempää tietoja historiasta, hienoja taloja, upeita tarinoita, kiitos kuitenkin näistä :).
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
j h saattaa olla että nyt jossain vaiheessa tulee pari autiotalo videota joiden historiasta kerron pieniä siivuja.
Lego-ohjeet vuodelta 1981. Jonkun sortin rakentelija asunut tuolla, kun on noita legojuttuja ja pienoismalleja. Kiitos tästä videosta ja kaikista aiemmista. Uutta kautta odotan. Kaikenlaisia hienoja kohteita olet vuosien varrella meille esitellyt ja varmasti paljon upeita paikkoja vielä löytyy. Monen monta kertaa olet sydämentykytyksiä aiheuttanut, kikkailuilla, että ruudun tällä puolen olen varmaan ääneen huudellut, että älä mene...Ja niinhän sinä vaan menet.. Ja juu tästä videosta vielä se on mainittava, että edelleen ei minun järki riitä ymmärtämään tuota saata...särkemistä
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Leila Rantanen sen verran voin paljastaa että 6 kauden ensimmäisellä videolla saatan syyllistyä pieneen kikkailuun...
Sinun "tunnari musiikki" Tämä on paras mitä muiĺla tubettajilla on minun mielestä. Jonku kerran ehkä maininnutkin tästä.😁 Huippu videoita tuuttaat eetteriin ja kiitos siittä!🙏🦴👀😉
Aika monta vuotta olen seurannut näitä videoita. Mielenkiintoista katsottavaa, jatka samaan malliin!
Ilo on kokonaan meidän puolellamme.Tätä ootetaan aina.
Kiitos taas videosta.Mielenkiintoista tavaraa..Ei muuta kuin tuleviin autiotaloihin onnea.Odotteluja
Olen seurannut sun videoita alusta asti.Mielenkiintoisia paikkoja kuvaat.Selostukset on myös hyviä. Lisää vaan filmejä meille teet,kun ehdit
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Arja Toikka pitäisi lopettaa päivätöissä käynti ja kuvata vaan videoita, mutta sitten loppuu rahat ja pankki vie tuvan ja Rönöön 😂
@juhanisoininen2082
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Ei kai sentään Röönöö vie 🙈
Heippa. Kiitos Teemu kaikista videoista joita olen ehtinyt toljottamaan, hyviä ovat kaikki olleet, ja tuo sun kohteen selostus vai voisinko sanoa puhetyyli vie katselijan korvat horölle, ” nyt tulee hyvää tarinaa” Kiitos videoista Terveisiä perheelle Hyvää vappua Heippa taas🐾🐩👀
Satunnaisia havaintoja: Aku Ankka 1984 (8:55); vanha pellavaloukku (9:30); kangaspäällysteistä sähköjohtoa ja bakeliittinen katkaisin (11:35); läskivaneriovet (18:40); muitakin pulsaattoreja on ollut kuin Upon Siniviiri (23:10); 1970-luvun värikäs Porin Matti (24:40); Anna 2005 (25:10); IS 2005 (27:30). - Ilmeisesti sodanjälkeinen rintamamiestalo tai vastaava. Sodan jälkeen oli rakennustarvikkeista pulaa. Tiiliä on ilmeisesti ollut saatavilla, joten niistä on sitten ulkovuoraus tehty. Katrasta on kaiketi kertynyt, kun kaikki tila on hyödynnetty tarkasti. Lapset ovat lentäneet maailmalle ja luonnollinen poistuma korjannut vanhemmat tämän vuosituhannen alkuvuosina. Surullinen löytö tällä kertaa. Kiitokset Teemulle viidennestä tuotantokaudesta 🙏🙏🙏 Aina oppii jotakin uutta 👋
hyviä videoita sulla , mielenkiintoista katsella näitä , kiitos
Haistan tän videon kun oon käyny viimeaikoina läpi mun isommon autotalliin vintille unohtuneita kirjeitä 😂 tai ainaki luulisin nii, semmone hiirenpapanaloota kyseessä. Mut on löytyny paljon mielenkiintoisia juttuja, kuten Isoisosedän joulukortti höyrylaivalta matkalla USA:n Mainesta Kuubaan sotien aikana, natsit upottivat laivan Espanjassa seuraavana vuonna. Setä jäi kyllä henkiin, mutta siihen lopetti merimiehen hommat.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Klaurasisko Tässä paikassa oli aika raikas ilma johtuen aikalailla vandaalien rikkomista ikkunoista... Vintillä olevat vanhat kirjeet kuullostavat aika mielenkiintoisilta !
5:50 Viking Stop 3000 kitkarengas, paistoleima 472. Netistä löytyi tietoa että kyseessä on 90-luvun rengas, joten paistoleima tarkoittaa silloin viikkoa 47 ja vuotta 1992. Vasta vuonna 2000 tuli käyttöön neljänumeroinen paistoleima, jossa kaksi viimeistä numeroa on valmistusvuosi.
Oon mä sua alusta asti seurannut..Oispa kiva,jos ois joku halukas joka kertois vaikka nyt esim. tämän talon ihmisten tarinan..Liitutaulu ulkona oli samanmoinen kun mulla pienenä..Kiitti videosta!
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Hippi-Rhonda minulla on tulossa pari videota missä poikkeukselliseti kerron vähän talojen historiasta, sekä myös sellainen piipparointivideo missä tutkitaan autiotalon tonttia.
@hippi-rhonda8232
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Mainiota!
ulkokartano kaikkia talon muistoktavarakssi jäänyttä tavaraa on kaikkia varaston lattialle talon tavaraa ullkolla hyvä tiilikatto ja vanhoja kaikkea muistoja on vuosien saatossa kertynyt tavaraa
Jestas, mutta olipa vaikeata katsoa, kun kuva pätki kokoajan siis ihan koko ajan ja sitten keksin kopioida virheenkorjaus tiedot, niin jo alkoi Lyydia kirjoittamaan!! Että sininen pulsaattorikone olihan se ihan nätti, mutten ole minäkään ennen moista nähnyt.!! Nyt alkaa olla lumet pois tieltä, kun kuljet siellä paikasta toiseen eikä pihassakaan ole vaaraa pudota kaivoon!! Erikoinen oli talon tiiliseinävuoraus, kun ei kai semmoisia kovin usein näe. Ei muuta kuin uutta odottamaan ja nyt on jo valoisaakin kun siellä etsiskelet uusia kohteita, kiitos Teemu ja nähdään taas!!!
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Maarit Haapapuro Ihme homma se kuvan pätkiminen 🤔
@maarithaapapuro4272
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Juu, se ei johtunut mitenkään itse videosta, vaan minun koneessa oli jokin pielessä.
What an amazing video once again Teemu, thank you very much. I'm really interested in seeing if the Watch Tower people had reached any of these places, as well as what I have said before, seeing what the condition of the log houses is as a well as the condition of some of the old places where people believed in the bible
Erilaisia keräilykortteja oli aikoinaan ruokaohjeita, hyönteisiä jne. Niitä tuli postissa kerran kuukaudessa ja ne maksoivat. Ensin tuli aloituspakkaus, missä oli laatikko ja olikohan 10 korttia. Minä keräsin ruokaohjekortteja
Hyvä ja mielenkiintoinen video taas!🤗👍
Kiitos itsellesi Teemu kun teet näitä videoita kiva olla mukana seuraamassa kuvattavia kohteita niinkuin tämäkin talo jossa nyt käytiin ihan oli hieno paikka mutta särkemisestä tulee ne miinuspisteet niille valopäille jotka tuollasta menee tekemään😠 onneksi jotkut paikat ovat säästyneet ilkivallalta🙂
Suurkiitos kaikista videoista 👍🙂
Kiitos Teemu videoista on kiva katella näitä sekä aarrejahti juttuja myös. Hyvää alkavaa kuudetta kautta 👍😎
Stigan keilapelissä ei ole palloa. Siinä on musta hyrrä, joka kiepautetaan liikkelle. Pinnan kaltevuus johdattaa hyrrän keilojen luo, jos osaa homman. Hyrrässä muotoilussa kuusikulmiossa olevat kanttisivut mikä lennättää keiloja satunnaisesti törmätessä. Tuohon aikaan oli suosittu myös vastaavalla isokoisella kiinteällä vihreällä alustalla oleva minigolf peli. Siinä oli ainakin 9 minigolf rataa, pienet metallikuulat ja pikkumailat. Radoissa oli punainen verka.
@anttihammar6252
Жыл бұрын
Oli pienenä itsellänikin samat pelit. Keilapeli ja minigolf. Oli hienoja -80 luvun alussa. Minigolf mailojen päässä pienet magneetit, joilla sai pallon reiästä pois. Pallo jos hukkui, niin vanhoista kuulalaakereista sai uusia. Vihreät verkat oli mun mallissa.
Hyvä video, kiitos 😀
Villin lännen poppamiespeli 12.16 Se sitteri on minusta vilkankylvövanna. En tiedä oikeaa nimeä mutta käsinkylvöön. tarkoitettu,
kiitos teemu on tullut monta vuotta seurattua ja mukavaa on ollut ollut sun mukana näissä autiotaloissa jatka vaan samaan maliinn
kiitos taas videosta. siinähän olis vielä pienellä koplingilla asumis kunnossa oleva talo, ihmeen tilava oli kyllä talon kellarissa oleva autotalli kyllä siellä on passannut pikku remontteja tehdä talvi pakkasilla.
Siihen aikaan, kun tuo talo on rakennettu, ei puurunko tiilivuorauksella ole varmaankaan ollut yleinen ratkaisu, myöhemmin kyllä. Asun itsekin pääosin 70-luvulla rakennetulla alueella, jossa luullakseni aika monessa talossa (omani mukaanluettuna) on käytetty tätä rakennustapaa. Mutta paljon oli kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa jäänyt. Pulsaattoripesukone on tuttu kapistus omasta varhaislapsuudesta, kotona oli sellainen. Ja parhaimmat onnittelut 5-vuotiaalle kanavalle 🎂! Olen katsonut alusta saakka videoitasi ja ollut tilaajakin vuosia, jatka vaan samaan malliin!
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
supikkaeetu68 tämä oli ensimmäinen autiotalo missä oli tiilivuoraus, 5 vuotta on lopuksi aika pitkä aika 🤔
Kiitos että oot jaksanu tehdä näitä mahtavia videoita. Toivottavasti jaksat tehdä lisää :)
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Kyllä näitä tekee kun vaan aikaa riittää pitäisi lopettaa oikeat työt ja ruveta vaan kuvaamaan 😂
@juhaplayy
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex haha, ymmärrän kyllä. ei oo ihan omassa pihassa nämä kaikki autiot talot :D
Jatka vaan samaan malliin
Onnea 5-vuotiaalle kanavalle! Avaruuslegot oli netin mukaan 1981 vuodelta.
Juu kiitoksia vaan hyvistä videoista. Jatka vaan hommia, magneettikalastus ja metallinpaljastinvideot hyvä lisämauste. Jatkoterveisiä notta heilahtaa sinne hetekkanpankolle!
Viiden vuoden kunniaksi tulee 25000 täyteen tuota pikaa.🍀 Olipa epämukavan oloiset lauteet saunassa. Hirveeseen kuntoon oli talo pistetty,sitä ei vaan lakkaa ihmettelemistä!!!😬 Ne "tietokortit" olivat itselle aivan outoja.Niitä ruoka-+leivontakortteja oli moneskii huushollissa aikoinaan. Seuraaminen jatkuu,alusta oon reissannut mukana.Kiitoksia hyvistä videoista ja esittelyistä.Tärkeää miten ja mitä puhuu.👍
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Sirkka Seppänen niin se 25000 tuli täyteen, minusta ihan hyvällä tahdilla tilaajia tulee jos joka vuosi 5000 uutta 😊
@sirkkaseppanen1063
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Todella hyvin on kanava kasvanut.ONNEA!🍀 Siun videot ovat monella tavalla hyviä.Ettei lainkaan ihme tuo määrä.Lisää vaan,kohti 30👍
Mukana alusta asti..👍
5 Vuotta taattua Teemu- tuotantoa🥳 eikä tämäkään pettänyt katseluhetkeä.Joten onnea kanavalle ja lisää taattua Lonelyurbanex videoo.
Onnittelut tulevasta uudesta kaudesta, mielenkiinnolla odotellaan videoita🎉
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Kari Pöllänen Kiitoksia uusia videoita on tulossa niin että heilahtaa !
ihanaa!!! uusia viiteoita!!! ihan liekeissä ne kortit oli just semmosia mitä siinä ite kerroit monen laista tietoa elukkaMäkeläisistä vähän just niinkö ne risettikortitki
Ei kyllä ole kaunis tuollainen tiilitalo tulee mieleen että onko lämminkään. No asuttuhan siinä on. Kuten aina hyvä video kiitos😊👍
Eikös ihan normaalirakenne puurunko tiiliverhous
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Kari Pulkkinen ensimmäinen autiona vastaan tullut tämmöinen talo.
Ne eläinkortit oli semmonen Safari korttikerho 🙂 Ilkka Koiviston markkinoima kerho . Itelle tuli aina postissa uusia kortteja kokoelmaan 🙂 Joskus varmaan -70 luvulla 🤔
Siel navetan takana on 70 luvul sattunu onnettomuus kuoli 4 ihmistä auto ajoi pellolle. Alkoholil osuutta asiaan.
moro sano poro nää sun videot on mukavia seurata lisää vaan näitä
Parempi muna suussa kun mämmin housuissa . Kiitos Teemu videosta ja paljon onnea ❤❤❤❤❤ja totta maar sä ny alat kuudennen vuoden vielä ja …………. Talo olis ollut ihan kiva jos joskus olis siistiä ,ei voi mitään . Kiitos vielä näistä vuosista ja ONNEA 🧸💞😀🧸💞. Se on moro ,t. Mirjs
Viisi vuotta, eikä suotta! Aivan mahtavia vireoota sen kummemmitta lätinööttä. Paljon olet tehnyt töitä kanavan eteen, nostan hattua ja kiitän! Laitanpa vielä juhlan kunniaksi sulle vinkin autiotalosta Pirkanmaalla 😉
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Mikko Mäkinen Kiitokset ja vinkki tuli perille 😊
Moi Teemu et kai vaan lopeta näitä nämä on niin ihania katsottavia muuten tulee iso 😭😭😭😭😭😭😭😭 mitämä sitten katson
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Sanna kivimäk ei nyt vielä ole loppumassa jos nyt ainakin vielä 5 vuotta kuvailisin 😊
@sannakivimak56
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex ihanaa kun jatkat oot ihan paras
En tainnu ihan alakupään viteoihin keretä, mutta kaikki viteot oon kattonu ni ja palio ois mullaki nuista tavaroista porinaa, mutta tyyryn kertomahan jotta tuollaasta geilailupeliä en o ikänä nähäny...oisko ruåttin tuliaasia ni ja Tepi jatkakaaaaa qosqa oot rrrrrrrrrrrautaa ni ja seisot kuin kunnon Suomaalaanen Sotilas vireoottesi takana ni 😀💚🥁
Nyt talvella löysin tämän Teemun kanavan, pojan vinkistä. Huippu vireoita, jos toisiin vertaa ! Tässä vireossa jännä maitokärry liiterissä, toisella puolella mopon rengas, toisela, polkupyörän ???
Elnan rakas kotitalo on näemmä täysin tuhottu jo. 😞
@minavaan4462
Жыл бұрын
Tunnetko siis talon omistajan?
Leikö pukin kesäpaikka, kun navettaan oli jäänyt lahjasäkki. Liekö unohtunu, kun lähellä ollut kossu puteli on tyhjentyny? Vastaisi ainakin suomalaista 80-luvun perinnepukkia ;) Mietin tuota rönöötä. Ei ainakaan hinata sanoit eli sit ostetaan pösöö ja kolme tai viistonnisarjalainen niin perhe mahtuu hyvin mukaan :)
5v. Onnittelut!🥳
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Tomi Aho Kiitokset 😊
eläinkortteja tuttuja 80 luvulta itse lukennut paljon t. jari pieksämäeltä😀
AUTIOTALO ja vanhalato tärkeitä vanhoja maataliukoneita kiinnostava tieto TEEMUN löytö
kiitos vidosta
Ne kortit oli todellakin aikansa google. Korteista löytyi myös ruokaohje ryhmä ja oli ilmeisesti tilatuin, kerran kuukaudessa tuli muistaakseni lähetys. Elettiin -70 luvun alkupuolta silloin.
Tuolla on varmasti ikkunoita hajotettu josta lasinsirpaleet saattavat kertoa
Kiitos myös Teemu näistä hienoista videoista.. 👍😎
Onnea viidestä vuodesta,en ole ollut alusta asti mukana,katselen näitä kesäisin,mukavaa katseltavaa..🙂🙂
Siälä vintis on mahtanu vanaha isäntä ja emäntä asua.
Se sitteri oli manuaalinen viljankylvökone😅
@Mvm7602
Жыл бұрын
"Moderni" kylvövakka
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Risto Hyrkkanen niin se taisi olla mutta eikö sitä voisi sitterinäkin käyttää 😂
@ristohyrkkanen6528
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex toimii😅
Tuuppas joskus tänne turkuun Pukkilan tehtaalle 🤘🏼 hylätty kaakelitehdas
Lähdetkö Teemu nyt sitten "kolikkopelloille" ? Ne oli tosi kiinnostavia videoita. Onnittelu näistä kausista ja suuri kiitos. 👍
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Ukko Aaarrejahti kausi 2023 alkaa heti kun on sopivasti vapaata töistä, joten kolikkoa alkaa nousemaan kilokaupalla 😎
@ukko9783
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Hienoa.
Satunnaisia Havainnointeja. Vielä vähän lunta maassa. Koivuja runsaasti.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Antti Hammar kiitokset havainnoista 😎
@anttihammar6252
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex 😅😅😅
Kiitos kommeesta videosta, sekä onnittelut 5 vuodesta. Mikä muuten on julkaistujen videoiden saldo tältä viideltä vuodelta?
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Seppo Rytkönen Kiitos 😎 437 videota olen julkaissut 5 vuoden aikana eli noin joka 4:s päivä, siinä on autiotalo, museo, piipparointi sekä livet ja muut sakalaiset videot.
minäkin piinasin rellua ja painallin kaasupolkimen nopeasti pohjaan.. se jäi sinne.. kauhun paikka 10 sekuntia kun ECU laski uudestaa kaasuläppän ja polkimen asentoa... ranskalaiset osaa patonkia tehä ei muuta
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
😯
Enpä ole muistanut mainita erästä asiaa, kun nyt tuli mieleen, niin piti tulla kirjoittamaan se oitis ylös, siis tuo Teemun parta, kun sehän oli aika paljon isompi, kun löysin mukaan tälle kanavalle. Niin, nythän se on ollut kai jo jonkin aikaa siististi ajeltu ja niinpä on mies sen kuin komistunut!!
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Maarit Haapapuro parrasta ja sen lyhenemisen huomaamisesta olen jo jakanut palkinnon 😁
Kiitos videoista, hitsi tietäisin jonkin verran kuvaus kohteita täältä päin mutta en tiedä teiden nimiä missä ne sijaitsee,
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
japi lonelyurban@gmail.com vaan vinkkiä niin katsotaan saadaanko videota aikaiseksi 😊
Apina datsunin lattiamatot ja penkit näkyy
Onnee 5v. ❤
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Seikku S Kiitoksia 😊
Sweet home, kuten eräässä Rinne ravintolassa! Haju tarttuu vaatteisii......
Tuos oli Hessu Hopo eli Tirtases...😮
Näyttäs ladan pohjamatolta äkkiselyään ja pölli on lihan hakkuupölli veikkaisin...
Oisko huushollin puolella tehty rakennusvirhe,kun ei näkyny tuuletuskoloja alimmassa tiilivarvissa.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
The100Varma siihen en osaa sanoa mitään mutta ei mahdollinen rakennusvirhe ainakaan näkyvästi ole vaikuttanut taloon 🤔
Onnea 5 wee🎥🍰
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
annie kuusela kiitoksia 😎
Porin Maija kaminakin on olemassa.
Safari kortti kerho -70 luvulta tuli postissa kerran kuussa muutama kortti Korteissa oli eri Eläimistä kaikki tieto mitä silloin tiedettiin
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Harri Viiksilä siinä läjässä oli eläinten lisäksi jotain pihaleikki ynm ohjeita.
@wiksila
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Ollut jotain muuta kortti sarjaa Safari kortit oli tuttuja vieläkin itsellä kaapissa ja niin on Veljelläkin 👍🏻
Voi hyvä ihme kyllä ne saa huonoon kuntoon mahottamalla sotkulla en ymmärrä
Ai mää vai?Oliks siin varmasti koon 40 mono...
On hellan edessä varmaa joku joskus kessua vedelly
Vielä onnittelut
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
eliashki Kiitoksia 🐻
Onko autotallissa mikä näky myös pottuja ollut ja jos niin lämmitystäkö käytetty kovien pakkasten takia ettei potut palellu,ainaskiin yhdellä videolla oli perunakellarissa uuni lämmitys mutten muista kenen video.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Kari Tiainen varmasti on liittynyt siihen paleltumisen ehkäisyyn, olisiko myös käytetty tilan kuivaamiseen/ilmanvaihtoon ?
@anttihammar6252
Жыл бұрын
Tuulessa istujan videolla vanhalla juna-aseman pottukellareissa oli puulämmitykset.
Oiskohan se sitteri ollu kuitenki semmonen käsin kylvämiseen tarkoitettu jyväkaukalo, joka viritetään kylväjän ruhoon kiinni?
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
puuhattu kyllä se oli kylvämiseen tarkoitettu kaukalo, mutta sitten kun on kylvöt tehty tuota voi käyttää vaikka sitterinä 😂
@puuHattu
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex Se on paljo mukavampi sitterinä tuommonen kylvökone, ku mitä semmonen traktorivetoinen tukko-Juko tai Ylö-Viska🤣
Kyllähän tiilivuori on yleinen puurunkoisissa taloissa.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Pekka Grönvall tämä oli ensimmäinen autiotalo missä moinen vuoraus oli 🤔
Ja seinää potkii täysii!
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
😂
Ei ole muurarin muurarin muuraama
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Anneli Jussila tämä nyt ei asiaan liity mutta yritäppä ulkomalaisena opetella ja tajuta seuraava lause "Tämä muuri ei ole muurarin muuraama muuri" 😂
Jokos magneettikausi kohta alkaa?
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Haninen kyllä se voisi alkaa jo mutta on aika hankalaa kalastelu, lähinnä sen takia että ei löydy mitään... Ja se johtuu siitä että harrastajia on niin paljon jotka ruoppaa joet ja järvet tyhjäksi, se asia on minusta todella hyvä homma vaikka minun oma harrastus kärsii 😊
@haninen
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex varmasti näin on. Pitäs olla liikkeellä heti kun järvet vapautuu jäistä.
kiitos teemmu vidoeitqa vaikka aen oel vuoteen pystynyt tilaa kanava haluasiin muttga raha sano asiat
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
jenna syren kanavan tilaaminen on ilmaista, jäsenyys on maksullinen ja kustantaa sen 2.99€ per/kk
@jeppejoonas
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex jasenyytä teemu tarkoitan
Ei ollut talossa juoksevaa vettä eikä keskuslämmitystä.
Yli 75 000 kilometriä, viidellä vuodella.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Erakko Olen ostanut Rönöön 2016 ja silloin sen mittarissa oli noin 145tkm nyt mittarissa on 245tkm 😬On siinä kieltämättä rellua tullut vähän piinattua 😂
Ei ole ollut sellaista pusikkoa/pöheikköä minne et ole mennyt kuvaan videoita rakennuksista jne
Oliko homeen hajua ? Kellarin lattia ehjä ja muutenkin sen näkönen , että saisi rempattua vielä.
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Juhani Soininen joku on mulle väittänyt joskus että home ei haise, tämä kyseinen talo oli täysin hajuton ja raikas johtuen vandaalien suorittamista ilmastointi töistä...
Varmaan sopisi seinän potkiman nimeksi Nikke neljäks aivot jäässä koska ei pipo päässä
Ollakko vaiko eikö olla, siinä vasta pulma. Etkai sä oikeesti lopeta tubettamista, et tietenkään tee niin hullua, että lopettaisit?
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Vesav ei ole loppumassa tein just uuden 5 vuotis suunnitelman 😊
KIITOS TEEMU MIELENKIINTOISISTA VIDEOISTA JA TOIVON , ETTÄ JAKSAT TEHDÄ LISÄÄ MIELENKIINTOISIA SUOMESTA ! TOIVOTTELEE JOUNI JA TUULA PÄLKÄNEELTÄ !
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Jouni Niskala keväiset terveiset sinne päin !
olisko ollu lihatukki
Niin, että jokaisella kommentoijalla mahdollisuus voittaa Teemulta joku naseva vastaus kommenttiin... Just. Sehän onki hyvä palkinto.🤣🤣🤣
@LonelyUrbanex
Жыл бұрын
Tuomas Oskari nyt menit paljastamaan koko homman juonen ! 😂
@Tuomas_Oskari
Жыл бұрын
@@LonelyUrbanex 😁🤣🤣
Kiitos hyvästä videosta Teemu.