Autiotalo & Kurja kohtalo

Ойын-сауық

Paikalla olevista rakennuksista pystyy päättelemään että tämä paikka on alkujaan ollut maatila, ja myöhemmässä vaiheessa sitten saattanut olla autokorjaamo toimintaa.
Navetasta ei oikeastaan ollut jäljellä kuin kivijalka sekä tunkion muurit, autiotalo sekä sauna olivat vielä pystyssä ihme ja kumma...
Saunassa oli asustellut koditon tai sitten vaan kulkija levähtänyt siellä muutamia päiviä.
Talo muut rakennukset sekä ympäristö ovat kärsineet todella massiivisesta vandaalien aiheuttamasta tuhosta, siitä huolimatta tässä paikassa oli jäljellä paljon kiinnostavia asioita.
Kiinnostavista asioista voi antaa pienen vinkin ja se liittyy tulipesiin, minulle ei moista juttua ole tullut koskaan vastaan eikä sen puoleen minulla olisi moiseen varaa ikinä !
Talosta löytyvistä esineistä sekä papereista voi päätellä että paikassa on asunut uskonnollisia ihmisiä jonka vuoksi työnimenä toimi UskonTupa.
Matsmart sivustolta olen tilannut reissuille evästä mutta nyt huomasin että sieltä saisi ostettua myös varakalsareita !
Kyseessä on mainoslinkki eli affiliate-linkki, kanavaisä eli minä saan jokaisesta klikkauksesta tai myydystä tuotteesta taskurahaa Rönöön bensoihin sekä muihin tuotantokuluihin...
adtr.co/Xhwgmf
Tässä alla linkki mistä löytyy Lonelelyurbanex fanituotteet:
www.porinlaatupaino.fi/c/verk...
Liity kanavalle ja nauti eduista:
/ @lonelyurbanex

Пікірлер: 107

  • @irmaengman9174
    @irmaengman91743 ай бұрын

    Olipa hyvä homma ja tilava talo. Irma

  • @raunokvarnberg8271
    @raunokvarnberg8271 Жыл бұрын

    Ottaa päähän nämä vandaalit!! Ollut varmaan hyväkuntoinen talo. Ja varmaan olis ollut paljon asuinvuosia edessä . Tosi hyvä video👍👍 thanks tästä.

  • @veikko-olaviH

    @veikko-olaviH

    Жыл бұрын

    Oli se hurjaa hommaa. Provikkapalkalla kierrettiin ovelta ovelle. Jos suoraan sanon, ei ollut ihmisen hommaa se. Ja tuo imuri vielä oli, jos suoraan sanotaan ihan onneton lelu. Niitä myytiin matosta esittelytulanteessa imuriin kuuluvalla pyörivällä harjaspäällä matosta raavituilla "nöyhtäpalloilla". Sama oliko matto uusi tai vanha, aina siitä sen verran näytettä irtosi. Jotkut meni halpaan ja osti Vorwerk-varsi-imurin.

  • @teijaalanko5165

    @teijaalanko5165

    8 ай бұрын

    Just samaa aina ajattelen että hupiako varten vai piruillessaan hajottavat toisten omaisuutta, mitähän tuumaisivat nämä vaeltajat'ja ajantappajat jos maksun paikka tulisi. Menisivät kantamaan ja halkoja hakkaamaan kun nuin uhotaan, ei taitaisi onnistua kun tottuneet vain hajottamaan.

  • @kirstihyvonen147
    @kirstihyvonen147 Жыл бұрын

    Kiitos kun korjasit olin ajattelematon kyllä muistan yli 70v. Takaa kun olin isoäidilläni hoidossa ja haimme joka päivä meijäriltä kannulla maitoa. Myöhemmin meillä oli maito tinki maalaistaloon joka ilta lypsyn jälkeen haettiin maitoa. Vasta 50 luvun lopulla alettiin hakea maitoa kaupasta ja oikein muistan jossain siinä vaiheella tuli maito pussit käyttöön ei olleet kovin pitkään tahtoivat vuotaa liitoksista. Eikä ollut viilipurkkejakaan viili tehtiin itse lasisiin kuppeihin. Sinulla on ehdottomasti parhaat videot kiitos niistä. Hyvää jatkoa

  • @ailapiaaaltonen98
    @ailapiaaaltonen98 Жыл бұрын

    Kaunis matto.

  • @ritvasalo8881
    @ritvasalo888111 ай бұрын

    Viimeiset ajat tilus taloineen toiminut varastetun tavaran säilyketölkkinä?? Joko toinen jengi tai poliisit rynnäköineet peltikuorisesta ovesta sisään? Huumeluolanakin hyvinkin toiminut - kuka muu pystyy nukkumaan katolla tai saastaa täynnä olevassa saunassa?? 😢

  • @tuulakuosmanen
    @tuulakuosmanen Жыл бұрын

    Kiitos hyvästä videosta T emu

  • @ukko9783
    @ukko9783 Жыл бұрын

    Tulisijat oli melko uuden näköisiä, mutta nykyisin sieltä lentäisi ne vastukset mäkeen. Sisäkatto oli kyllä upea siinä yhdessä huoneessa. Saunassa oli omaperäisiä ratkaisuja, kuten punkka ja lepotuolit katolla. Väitän että saunassa on asunut joku alanmies / -nainen, mutta kyseinen porukka ei tietääkseni riko ja sotke paikkoja. Yhdyn vahvasti arvailuusi että paikasta on tullut "paikkallinen kaatis", koska jossain vaiheessa on huomattu että tavaroita on levitelty, helppo sitten viedä omatkin romut sinne. Ei todellakaan ole ainut laiton kaatopaikka. 👍 Niin, navetan lantalasta vielä että oli vielä -70 luvulla aika yleistä (rakennettiin) että oli betonilla rajatut seinä johon lanta työnnettiin kolalla ja myöhemmin oli jo kuljettimetkin. Sitten vaan traktorilla mineraali pelloille.

  • @christianehuber1145
    @christianehuber1145 Жыл бұрын

    👍👍👍👍👍 the sealing is very fenzy 👍👍👍👍👍 Like it very much! Cool.

  • @rikuk2491
    @rikuk2491 Жыл бұрын

    Sähkövastuksia oli varsinais-suomessa yleisestikkin monessa uunissa ja hellassa. Yö sähköllä oli kuulemma halpaa lämmittää.

  • @ritvasalo8881
    @ritvasalo888111 ай бұрын

    Tv7 lehtiä jaettiin , ehkä yhä jaetaan postilaatikoihin. Lehti on tuotu taloon laatikosta tai muun "evään" kääreenä 😂

  • @DjMokkis
    @DjMokkis Жыл бұрын

    Olipa muuten järisyttävän komea katto olohuoneessa. Hieno idea!!!

  • @Ilovevacuum79
    @Ilovevacuum79 Жыл бұрын

    Imureita kiitettävästi. Vorwerk VK-117, Electrolux D740, keltainen Philips ja talossa joku Philips T500-sarjan imuri. Jännä juttu, että usein vanhat imurit jää taloon kun häivytään😆

  • @jukkavirolainen1555
    @jukkavirolainen1555 Жыл бұрын

    Minun lapsuuden kodissa 90- luvulla oli puu lämmitteinen pönttöuuni muutettu sähkölämmitteiseksi. Siellä oli samanlaiset vastukset. Surullista että tuokin paikka laitettu ihan tuhannen pimpin päreiksi sotkettu ja hajotettu. Jollain ollut työ maa.

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Jukka Virolainen Tämä talo on jo historiaa koska on purettu.

  • @Kunelija
    @Kunelija Жыл бұрын

    Nyt tuo talo on purettu. Nätti katto olohuoneessa on nyt mennyttä.

  • @ritvasalo8881

    @ritvasalo8881

    11 ай бұрын

    Siivottiinko piha myös ? 😮

  • @jarikarki5619
    @jarikarki5619 Жыл бұрын

    Rasvamonttu Teemu, rasvamonttu! Mäkeläinen

  • @tuulakuosmanen
    @tuulakuosmanen Жыл бұрын

    Kiitos hienosta videosta Teemu

  • @jarihyvarinen7783
    @jarihyvarinen7783 Жыл бұрын

    kyllä ihmetyttää että mikä järki se sen että pitää tollaista tuhoa tehdä mitä hän ne vandaalit tuumais jos heidän kotiin joku menis ja tuhois omaisuuden ja särkis paikat pahalta tuntuu että ihmisten kodit käydään sotkemassa ja hajoittamassa ,,,,mut kiitos teemu videosta t jari nilsiästä

  • @perttijalonen4525
    @perttijalonen4525 Жыл бұрын

    70-80 luvulla oli muotia asentaa sähkövastukset entisiin takkoihin, mitäs jos asunto on ollut romaani koti?

  • @ailapiaaaltonen98
    @ailapiaaaltonen98 Жыл бұрын

    Siinä ollaan täysin samaa mieltä että miksi aina rikotaan?

  • @gera3170
    @gera3170 Жыл бұрын

    Ei meilläkään kotipaikalla tunkioo ollu betonilaarilla rajattu. Takaseinää ei ollut ollenkaan ja huussi oli tehty sileensä että tunkion toiseen reunaan tippu sitten ihmisten jätökset. Nyt koko laitos on ollut jo ainakin parikymmentä vuotta purettuna. Mutta taloo asuttaa edelleen velipoika

  • @Tessulandia

    @Tessulandia

    Жыл бұрын

    Niin tunkio onkin eriasia kuin lantala,meilläkin on lantala navetan alla ja tunkio taas pihanperällä joka on sittemmin kyllä kehystetty muttaalumperin oli vain kasa.

  • @ilkkahaukilahti4482
    @ilkkahaukilahti4482 Жыл бұрын

    Olihan siellä asuintalossa laitettu aikoinaan kovasti isoja lämmitysvastuksia lämmitysuunien sisään. Ainakin 1960-luvulla sai semmoista ns."yösähköä", joka oli huomattavasti edullisempaa päiväsähköön verrattuna. Silloin noita tuommoisia sähkövastuksia laitettiin uunien sisään. Taisi jossain vaiheessa sitten loppua koko "yösähkö" ja minunkin naapurissa ukko repi uuneistaan kovan kiroilun säestyksellä lämmitysvastukset uuneista pois ja alkoi taas lämmittämään uunejaan puilla. Jos jollain oli viime talvena sähkösopimus pörssisähköstä ja uuneissa tuommoiset lämmitysvastukset, niin pahoin pelkään, että siihen huusholliin taisi tulla konkurssi sähkölaskujen jälkeen.

  • @idaheike3364
    @idaheike3364 Жыл бұрын

    tää talo on nykyjään siirtynyt ajasta ikuisuuteen ❤️ purettiin tässä kuussa.

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Ida Heike kyseinen paikka jatkaa talosta tietävien mielessä elämää ja tällä minun videolla 🫤

  • @leilarantanen8992
    @leilarantanen8992 Жыл бұрын

    Kiitos videosta. Kyllähän taas kerran tuli paha mieli, eikä voi kun ihmetellä, jotta mikä helevetin järki on tuossa särkemisessä ja sotkemisessa. Mitähän kiksejä ne kaverit on saanut tuosta meuhkaamisesta ja tavaroiden viskomisesta ympäri pihaa. Talohan ois vielä ehkä pelastettavissa, jos löytyis joku jolla riittäis intoa..

  • @jarikarki5619
    @jarikarki5619 Жыл бұрын

    Oliskohan nuo tämän päivän kunnanpoliitikkoja??

  • @toivoheinonen3373
    @toivoheinonen3373 Жыл бұрын

    Sullahan on hyvä pohjamaan murre.Mulla Äitin puolelelta Kortesjärvi/Vähäkyrö juuria.Mukava kattoa sun videoita.Kaikki osaa hajottaa,mutta se korjaaminen..??

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Toivo Heinonen kyllä voisi olla tekemätön paikka jos tämänkin hajottajat laitettaisiin korjaamaan tuhotyönsä jäljet, en usko että kovin äkkiä onnistuisi vaikka joku ostaisi tarvikkeet...

  • @kahwi_
    @kahwi_ Жыл бұрын

    14:23 näyttää sille että ovi olis räjäytetty auki kun tosta lommosta lähtee joka suuntaan jonkullaista rantua ja ympärys on ottanut uutta väriä.

  • @raimokihlstrom1291
    @raimokihlstrom12916 ай бұрын

    lämpövastuksista tuli mielen kun vielä1970 kun asuin suomessa nin loi meiläkin 2 pöntöunissa tällaiset asenettu js vielä siten ne täytetin lämmön kestävällä hiekalla ja lämpöä riiti se siitä...........🥵

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    4 ай бұрын

    @raimokihlstrom1291 Voisi olla aika mielenkiintoinen ratkaisu nykyaikana varsinkin jos olisi pörssisähkö 😁

  • @mikkoketola9370
    @mikkoketola9370 Жыл бұрын

    Huomenta ja Hyvää keskiviikkopäivää..Tuli tuos ihan yhtäkkiä mieleen videoistasi ja parin muunkin semmoinen asia ett kun mullakin nyt tulee tuos tänä Syksynä 13 ja puol vuotta kokemusta videoissa ja nyt olisko ollut maaliskuussa vai jo täs Tammikuusa 5 vuotta Osallisuusteateeri nimisessäå jutussa mukana mitä voi seurata meka tv:stä ja Osallisuusteatterin sivuilta...Että Teidänkin kannattais:"Muutamissa kohteissa"Toimia niinkuin meidän sanonnassa Että jos Sinä Autat minua,Minä Autan Sinua...Vaikka Tekisi yksinkin videoita,Huomaat äkkiä että Se Kannattaa..

  • @mikkoketola9370

    @mikkoketola9370

    Жыл бұрын

    Itsensä 32 vuotta ohjanneen ja kuvanneen 1500 lyhytelokuvaaa Tehneen Ari Impolan opissa olleena Yullit Tuo Kokemusmäärä

  • @tulostintin666
    @tulostintin666 Жыл бұрын

    20:04 Siellähän on joku random guitar hero skeba nurkassa :D Liekköhän vielä toimiva?

  • @Frankki80
    @Frankki80 Жыл бұрын

    Hyvä video. Kovasti on tuhoa vaan tehty, kyllä nämäkin kohteet on kiinnostavia joita on piesty enemmänkin.

  • @rutikuiwa7133
    @rutikuiwa7133 Жыл бұрын

    Veri kuuuut viteo ynnä vantaaleille ruosqaaaaaaa ni 🙂💚🥁

  • @maarithaapapuro8620
    @maarithaapapuro8620 Жыл бұрын

    Miten on talo saatu tuohon kuntoon kuudessa vuodessa?? Se on aivan varmasti ollut hyvinkin kaunis koti jollekin perheelle sen perusteella mitä tuolla sisällä oli. Se kattokin oli todella ajatuksella laitettu oli se niin kaunis ja yläkerrassakin oli tehty huoneet ja näytti sielläkin olleen joku keittiön tapainen kaatoaltaineen. Ovat voineet olla uskossa olevat ihmiset, jos nyt ajateltaisiin, että olisi ollut paljon lapsia, niin Lestadiolaiset ovat niitä jotka eivät hyväksy ehkäisyä vaikka sitten vaimo parka kuolisi viimeiseen synnytykseen!!! Mutta mieshän ei kanna niitä seurauksia, vaan ainoastaan on innokkaasti panemassa niitä alulle!!

  • @MarkkuHyle
    @MarkkuHyle Жыл бұрын

    Hei hieno talon kuvaus ja video lonelyurbanexilta, harmi vaan tuhottu.. Meitsi jälkiseurannassa katelin ko saunaa enne kerenny ensiilta sessioo messiin.Kiitos taas ja Morjes ensi viikkoon...

  • @veikko-olaviH
    @veikko-olaviH Жыл бұрын

    Vorwerk-imuri ulkovarastossa. Tuli joskus ovelta ovelle myytyä tuollaisia . 2000 Mk oli varsi-imurilla hintaa.

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Veikko-Olavi Heranen aina miettinyt sitä että kuinka rahallisesti nämä kiertävät imurikauppiaat pärjäsi tai pärjää 🤔

  • @orlingmirjs8935
    @orlingmirjs8935 Жыл бұрын

    Moikka Teemu . Nyt ei voi sanoa kuin , huh ,huh ja viellä kerran huh 🚀🚀

  • @sepporissanen4001
    @sepporissanen4001 Жыл бұрын

    70-80 luvulla oli halpaa yösähköä niin nuo vastukset oli hyvin yleisiä.

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Seppo Rissanen voisi olla nykyaikanakin niin halpaa sähkö notta sillä kannattaisi takkoja lämmittää 😊

  • @55simonen
    @55simonen Жыл бұрын

    Kiitos videosta😥 surullista nähtävää, talo vielä muuten hyvässä kunnossa

  • @Flaronet
    @Flaronet Жыл бұрын

    Hienon näkönen talo, etenkin se yhden huoneen kattomaalaus(?). Harmi, että oli jätetty oman onnensa nojaan. :

  • @markkupynnonen5392
    @markkupynnonen5392 Жыл бұрын

    Siellä on lähes varmasti ollut yösähkösopimus. Siksi nuo vastukset uuneissa.

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Markku Pynnönen tai sitten asennettu silloin kun sähkö oli ilmaista 🤔

  • @kulkevainenjr1871
    @kulkevainenjr1871 Жыл бұрын

    tuli paha olo kun katsoin .....😬

  • @valtolaapotti1354
    @valtolaapotti1354 Жыл бұрын

    Tuo imurimalli, mikä oli pikkukopissa, möi vissiin hyvin; meilläkin oli.

  • @petrihakkinen2336

    @petrihakkinen2336

    Жыл бұрын

    Sitä elektroluxia myi kiertävät imurikauppiaat

  • @rikuk2491
    @rikuk2491 Жыл бұрын

    Vesivaraajassa oli vuosiluku 2009. Liekö sillon asennettu.

  • @teepm
    @teepm9 ай бұрын

    Ei siinä ois paljoo lämmitelty takkoja sähköllä parin viikon takaasilla 0.70€ hinnoilla...

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    9 ай бұрын

    Olisi sitä voinut lämmittää jos on liitua millä piirtää 😬

  • @mattipeltola8339
    @mattipeltola8339 Жыл бұрын

    Olisit kattonut oliko joku tungettu kaivoon !

  • @hippi-rhonda8232
    @hippi-rhonda8232 Жыл бұрын

    No onhan tuo nyt kauheeta,että jonkun omaisuutta tuhotaan noin.. :(

  • @kimmopusa7625
    @kimmopusa7625 Жыл бұрын

    Se on ns. leijona paneelia siinä etummaisen kammarin seinillä,oli levytavarana myytävää,käytettiin vielä 1980- luvulla,kyllä tuollaisia vastuksia uunin pesissä käytettiin monissa tulisijoissa, silloin kun sähkö oli olevanansa halpaa.

  • @tomiantinoja
    @tomiantinoja Жыл бұрын

    Jännää että maatilan yhteydessä olisi ollut korjaamotoimintaa mikä ei ole mahdoton ajatus. Taidan tietää muutaman maatilan joissa on vielä jokin korjaamo

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Tomi Antinoja olisiko tässä tapauksessa maanviljelyt loppunut ja tilalle tullut korjaamo toimintaa 🤔

  • @eerorosasFinnlines
    @eerorosasFinnlines Жыл бұрын

    Kyllä se on todella kun tehdään paha todella paljon. Tuo tuho on noin 14-16 vuotiaat lapset. Tiedän itse 3 ihmistä joilla ei ole asuntoa. En todella ymmärrä miksi pitää rikkoa. 😠😭 Kyllä se on todella hyvä että huudat tuosta rikkomisesta yes. Kiitos Teemu taas hyvästä ohjelmasta ei kun rock eikös vain yes. 🙌🇫🇮

  • @jolli84
    @jolli84 Жыл бұрын

    Eiköhän tuo joku lessujen paikka oo

  • @jonnavaan3431
    @jonnavaan3431 Жыл бұрын

    Mitä helvettiä 🧐 Jäätävää käytöstä joltakin jotka noita taloja noin pieksee😡😡

  • @jarikarki5619
    @jarikarki5619 Жыл бұрын

    Hyvä Teemu , loppu lätinä oli hyvä!

  • @sepporuuskanen4196
    @sepporuuskanen4196 Жыл бұрын

    Moi! Asuin itsekin sellaisessa rintamamiestalossa, johon oli asennettu pönttöuuniin 3kw sähkövastus, kun sinne muutimme. Samoin oli saunan pesuhuoneessa. No heti nuo purin pois. Kun lisäksi vielä sähkökiuas , niin kyllä oli mehevät sähkölaskut. Silloin kun ne oli asennettu, niin oli , ainakin sanottiin halpaa yösähköä, jolla uunit lämmitettiin. Ja lämpö kesti uunissa paljon pitempään kuin jos olis suora sähkölämmitys ollut.

  • @Tessulandia

    @Tessulandia

    Жыл бұрын

    Samoin oli mun kaverilla uuneissa vastukset,entisaikaan kaikki oli halpaa,plttoöljykin vain 4-6penniä litralta nyt ei enää viitti edes arvailla mitä maksaa...

  • @Jarr385
    @Jarr385 Жыл бұрын

    Teemulla on aina hienoja nostalgisia paitoja =)

  • @supikkaeetu68
    @supikkaeetu68 Жыл бұрын

    Ajatella, mitä kaikkea hyödyllistä tuohon tuhoamiseen ja sotkemiseen käytetyllä energialla olisikaan voinut saada aikaan...no, ehkäpä tuon tekijöitä edes aikuisena hävettää.

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    supikkaeetu68 varmasti hävettää ja pelottaa jos jää kiinni 😎

  • @tuulasarre
    @tuulasarre Жыл бұрын

    Tuholaiset käyneet , kiitos Teemu videosta.

  • @petruskuikka5897

    @petruskuikka5897

    Жыл бұрын

    Ny sorruit lätinöömää!

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Petrus Kuikka saattoi niin päästä käymään taas ! 😂

  • @petruskuikka5897

    @petruskuikka5897

    Жыл бұрын

    @@LonelyUrbanex älä siitä oo pahoillas😁

  • @petruskuikka5897

    @petruskuikka5897

    Жыл бұрын

    Juttu on muute silleen että kun miekin haluan rauhoittua esim. Nukkumaan niin sillon tarvitaan näitä lätinöitä, koska nää on mailman rauhottavimpia juttuja mitä juutupetista tulee ettäs tierätte!😴

  • @kipina6082
    @kipina6082 Жыл бұрын

    hyvä video oli.👍 järkyttävää että tuollakin on paikat sekoitettu totaalisesti.🙁 kohta 22.42 ilmeisesti on yösähköllä lämmitetty noita uuni vastuksia kun mittaritaulussa näyttää olevan kello yösähköä varten, yösähkö oli aikanaan reilusti päiväsähköä halvempi.🤔

  • @kipina6082

    @kipina6082

    Жыл бұрын

    huumoria: saataa siinä teemu "pojalle" iskeä "pieni" epätoivon siemen että milloinkahan sitä ollaaan perillä kotona kun vielä parintunnin polkemisen jälkeenkin ollaan kuntopyörällä lähtöpisteessä.🤣

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    kipinä 60 on sen sähkön täytynyt olla edullista joskus en muuten kyllä ymmärrä vastuksia tulipesissä. Enkä voinut polkea kuntopyörällä kotiin koska siinä oli ketjut rasvaamatta…

  • @anttikosonen4366
    @anttikosonen4366 Жыл бұрын

    Rupee seuraavaks tunkemaan asuttuihin taloihin.. Puhelet sisään mennessä et tämäkin on kohta autiomökki jne.

  • @ritvasalo8881

    @ritvasalo8881

    11 ай бұрын

    😂😂😂

  • @pirumerrassa
    @pirumerrassa Жыл бұрын

    Heippa. En ymmärrä miksi kaikki pitää rikkoa, mitä liikkuu korvien välissä vai liikkuuko mikään , kauhean näköistä On hyvä kun tuot näissä videoissa ihmisen julmuuden näkyville. Enemmän olisi kiinnostavaa tietää, mitä on tapahtunut tai jotain, mutta miksi kaikki pitää rikkoa, tämä joskus ollut jonkun koti Voi voi Kiitos sinulle videosta Heippa

  • @jarmoylitalo395
    @jarmoylitalo395 Жыл бұрын

    Jos tämä oli ensiesitys miten joku on voinut kommentoida videoa jo 6päivää sitten🤔

  • @Tomi65665

    @Tomi65665

    Жыл бұрын

    Kanavan jäsenet näkee ennakkoon...

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    jarmo ylitalo kanavan jäsenet pääsevät näkemään videot ennakkoon.

  • @Markkanen402
    @Markkanen402 Жыл бұрын

    Moro urbanex. Itekkin haluaisin tehdä tota samaa mitä sinäkin ja monet muut tekevät. Eli tutkia vanhoja taloja ja sahoja. Itekkin asun Pohjois savossa, täällä on aika paljon hylättyjä alueita. Esim myhinpää jossa noin kymmenen taloa hylättynä. Olis vaan kamera ja KZread kanava niin pystys tekee vähän samallaista kontettia. En ihan matkija mut inspiraatiota on tullut. Sinulta ja tietenkin myös muilta. Harmi vaan että vandaalit hajottaa melkein kaiken minkä vaan löytää. Ikkunat, ovet, ja spreimaalaa kaikkea hyvin sivistymäntöntä. Hyvä että täällä ei ole niin paljoa vandaaleja. Eikä ne edes tiiä mitä tuola perämetistä löytyy.😥👍😎

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Aleksi Markkanen autioiden paikkojen tutkiminen on mielenkiintoista mutta vaarallista hommaa, en suosittele enkä neuvo matkimaan minua. Näissä paikoissa on vaarallista ja loukkaantumisen riski on aina olemassa jopa kuoleman vaara.

  • @sirkkaseppanen1063
    @sirkkaseppanen1063 Жыл бұрын

    Ei sille minkä voi,kyllä aina järkyttää hävitys.Kun on takoitusperäistä oikein.Ois mukava nähdä piilokamerasta kun tuolla on puuhastelu.Tai ei mukavaa mutta näkis millä mielin ja millaiset tyypit tehneet 😣😠Oli meilläkin vastukset kamarin ja yläkerran kamarin uuneissa.Hyvin lämmitti. Hieno katto,tosi erikoinen!!!

  • @huli-vili6687
    @huli-vili6687 Жыл бұрын

    En oikein tiedä, onko noin särjetyssä paikassa mitään tallentamisen arvoista 🤔 Tietysti, jos haluaa dokumentoida tuhotyön määrää...🧐

  • @LonelyUrbanex

    @LonelyUrbanex

    Жыл бұрын

    Huli- Vili tässä paikassa oli minusta monta hyvää syytä kuvata tässä top5 hyvät syyt… - Vastukset tulipesissä -Erikoinen katto -Saunassa asustellut joku -Navetan muuntuminen mahdolliseksi autokorjamoksi - Sekä kuinka muutamassa vuodessa kaikki tuhotaan täysin 😰

  • @anttikosonen4366
    @anttikosonen4366 Жыл бұрын

    Vois tulla Teemulle äkkiä sen verran turpaan et kusi tippuu..😅

Келесі