1.
Ah, tiesi usko haltuun Herran
ja turvaa Isään rakkaaseen.
Hän auttaa nyt ja kruunaa kerran
myös sinut taivaan autuuteen.
Ken tiensä uskoo Herralle,
ei rakenna se hiekalle.
2.
Ei surustamme turvaa meillä,
ei auta murhe, vaikerrus,
jos aamu alkaa kyyneleillä
ja päivän päättää huokaus.
Vain raskaammaksi kuorma käy,
jos murheelle ei määrää näy.
3.
Parempi vähän vaivaa kantaa
ja luottaa Herran hyvyyteen
tyytyen siihen, mitä antaa
hän laupiaasti lapsilleen.
Ei isältämme taivaassa
tarpeemme ole salassa.
4.
Hän aina meille lohdutuksen
tuo oikealla hetkellä.
Hän kuulee hartaan kaipauksen
ja pysyy meitä lähellä.
Hän ehtii kyllä auttamaan,
yllättää meidät armollaan.
5.
Nyt ehkä huokaat alla surun:
"Jo minut Herra hylkäsi."
Vaan taas hän poistaa murheen sumun
ja olet vielä rakkaampi.
On aika täällä vaihtuva,
myös murhepäivä loppuva.
6.
On mahdollista Jumalalle
korottaa köyhä, alhainen
ja painaa suuri matalalle
ja rikas tielle köyhyyden.
Jumala ihmeet aikaan saa,
hän ylentää ja alentaa.
7.
Siis lue, veisaa Herran tiellä,
uskossa työsi toimita.
Ei siunaustaan Herra kiellä,
vain häneen turvaa, uskalla.
On autuas, ken ainiaan
uskaltaa Herraan Jumalaan.
Georg Neumark 1657. Suom. arkkivirtenä 1700. Virsikirjaan 1701.