1970-luvun armeijatunnelmia

Vekaranjärven käytäväbändi + kuvia Santahaminasta

Пікірлер: 123

  • @65G56
    @65G567 жыл бұрын

    Sisäkuvat on otettu kadettikoulun esikuntakomppaniassa alkuvuodesta 1975. Kohdassa 3:17 vilahtaa kuvaajan kaksi kaappia. Vasemmanpuoleinen on varsinainen, oikeanpuoleinen epävirallinen. Korjaamokuvat on otettu Santahaminan polkupyöräkorjaamolla, joka on eri puolella saarta. Meininki EK:ssa oli välillä aika villiä. Eräänä yönä ennen joulua porukka ryyppäsi siinä määrin, että yksistään meidän tuvastamme kuusi varusmiestä sai arestirangaistuksen. Järjestyspartio joutui rynnimään tupaan kaapeista tehdyn barrikadin läpi. Tällä välin osa porukasta karkasi ikkunasta, mutta jäi kiinni yrittäessään päästä kaupungille. Komppanian hevosmiehet ratsastivat humalassa hevosilla. Vartija oli poistunut paikaltaan ja tullut aseensa kanssa ryyppäämään muiden seuraan. Päivystäjä oli sammunut siivouskomeroon. Eli oikein kunnon anarkiaa, joka johti tietysti jälkiselvittelyihin. Muutamalle määrättiin erinäisistä rikkeistä ylipalvelua ja jotkut saivat lievempiä tuomioita. Vartiopaikalta poistuneen rangaistus taisi olla kaikkein ankarin. Esikuntakomppaniassa aseet olivat itse kunkin kaapeissa vapaasti "käytettävissä" kuten käy ilmi kohdasta 1:27. Aseen muuten sai puhtaaksi parhaiten, kun laski raanasta tulikuumaa vettä sen sisuksiin, jolloin öljy liukeni ja roskat poistuivat. Tämän jälkeen ase piti tietysti öljytä heti uudestaan, ettei ruoste iskisi.

  • @jlammas7980

    @jlammas7980

    Жыл бұрын

    hyvä meno ollut silloin

  • @Kanavankuolemaaseuraten

    @Kanavankuolemaaseuraten

    2 сағат бұрын

    Meillä tuli komppaniaan joku PV:n lakimies, kun 90% kieltäytyi aamuliikunnasta. Kukaan ei sitten saanut mitään rankkua kun olis kait tullut liikaa papruhommia, mutta illalla harjoiteltiin myö hään sitä heräämistä ja aamulenkin juoksua ja aamupalalle siirtymistä :D Tämä oli 2000-luvun alussa.

  • @Ulandus
    @Ulandus2 жыл бұрын

    Kuvia puolustusvoimien rappion ajoilta. Huonoimmat varusteet sitten sotien. Kehno koulutus ja kantahenkilökunnan juopottelu erittäin yleistä. Varusmiesten motivaatio surkea.

  • @pekkasupa2798

    @pekkasupa2798

    Жыл бұрын

    Samaa mieltä. Itse kävin armeijan 1988, silloinkin oli aika rääsyläisten juttuja ja Neuvostoliitosta ei saanut puhua. Onneksi Suomella on nyt aivan oikeat asevoimat joilla voi vastustaa "sinistä".

  • @keijosatsari4171

    @keijosatsari4171

    Жыл бұрын

    @@pekkasupa2798 Missäs olit -88? Ite olin 88-89 Nixulassa 330 vrk. Aivan turhaa maleksintaa suurin osa ajasta. Miksei muka NL:stä saanut puhua?🤣

  • @msg5359

    @msg5359

    Жыл бұрын

    @@pekkasupa2798 Sinistä? Venäjä on keltainen, Ruotsi oranssi ja Suomi sininen. Nykyään onneksi PV vaihtoi käytäntönsä ja ei enää käytä "Oranssi valtio" vaan kutsuu sitä suoraan Venäjäksi

  • @Mannetin70

    @Mannetin70

    Жыл бұрын

    Skapparit juopottelee vieläkin:D Nykyään kyllä salassa ja tuskin ihan samallalailla kun ennen mutta kyllä niille huikka tai kaks aina viikonloppuina maittaa vaikka töissä oliskin.

  • @454FatJack

    @454FatJack

    Ай бұрын

    Tarja Halosen ihanne maa❤

  • @65G56
    @65G5612 жыл бұрын

    Kuvat polkupyöräkorjaamolta ja Kadettikoulun esikuntakomppaniasta. Korjaamon porukka sai touhuta vapaasti, kun pomo oli kuukausien sairauslomalla. Polkupyöriä korjattiin ajan kuluksi silloin kun jaksettu istua sot.kodissa. EK:ssa oli viikonloput perjantaista alkaen vapaat, illat klo. 21 asti vapaat ja pitkiä iltalomia muutamana iltana viikossa. Ruoka ravintolatasoa eli samaa kuin kadeteilla. Tuvissa juotiin ja poltettiin. Välillä aivan järkyttävän mieletön meininki. Nykyarmeija on tiukempi.

  • @jipsumies3435
    @jipsumies34353 жыл бұрын

    1:11 Ihan selvä gonakuski

  • @askomoisio

    @askomoisio

    2 жыл бұрын

    Just oli tilannekuva ko muut jäi rötväämää ja hää lähti hakemaa masilla möllöjä 😂

  • @TheJunnu
    @TheJunnu3 жыл бұрын

    Jestas mitä pitkätukkia. Ei minun aikanani olisi tullut kuuloonkaan.

  • @Kanavankuolemaaseuraten

    @Kanavankuolemaaseuraten

    2 сағат бұрын

    Juu, 2000-luvun alussa oli lähes siili ja silti piti lyhentää kaljuksi :D

  • @tapanij396
    @tapanij396 Жыл бұрын

    Isäni meni armeijaan 1943 ja sieltä suoraan rintamalle Karjalaan. Selvisi ehjänä kotiin , eikä koskaan puhunut lapsilleen sodasta.

  • @janikemppainen2679

    @janikemppainen2679

    3 күн бұрын

    Jos siellä ei tapahtunut mitään mainittaa.

  • @Leopardipzg
    @Leopardipzg8 жыл бұрын

    samat saatanan peltikaapit :D

  • @Tappettava

    @Tappettava

    7 жыл бұрын

    Näyttää koko tuvan kalusto samalta

  • @simokoistinen7470

    @simokoistinen7470

    4 жыл бұрын

    @@Tappettava Tosin sängyt on taidettu vaihtaa uusiksi, kun ei minun aikanani ollut tuollaisia L:n muotoisia vahvikerautoja kuin 0:46 vaan sänkyjen laitojen alapuolella kiersi vahvikeputki. Ne on tosin kyllä voitu hitsata jälkikäteenkin. Kaikki muu tosin näyttää samanlaiselta.

  • @kasperpaavola7161

    @kasperpaavola7161

    2 жыл бұрын

    @@simokoistinen7470 sodankylässä tälläkin hetkellä nukun samanlaisessa punkassa kuin kuvissa näkyypi

  • @simokoistinen7470

    @simokoistinen7470

    2 жыл бұрын

    @@kasperpaavola7161 Ahaa, Kainuun prikaatissa ei ollut enää tätä mallia. No, ompahan sinulla ainakin sisäänajettu punkka ;D

  • @gamerbear84

    @gamerbear84

    4 күн бұрын

    @@simokoistinen7470 Mä muistelisin kolautelleeni nilkkoja niihin Vekaralla vielä '03...

  • @user-zq9oq9yj8t
    @user-zq9oq9yj8t9 күн бұрын

    Kyllä Savon prikaatissa oli v82-83 kova koulutus ja kuri,tuskin nykyisin sellaista.Ja meille sanottiin jos vihollinen ei tule idästä niin silloin venäläiset koukkaa.

  • @ilkkapeltonen1368
    @ilkkapeltonen13682 ай бұрын

    Sodankylässä oli huippuvarusteet vuonna 79 muun muassa huopakumisaappaat ja untuva makuupussit joka ukolla

  • @454FatJack

    @454FatJack

    Ай бұрын

    Kekkonen YYA❤

  • @user-ns4py7ld9u

    @user-ns4py7ld9u

    6 күн бұрын

    Olin Sodankylästä kurssilla Oulun Hiukkavaarassa 1980. Saimme ottaa JPr:sta mukaan komennukselle satulareput, huopavuorikumisaappaat ja makuupussit. Muut kurssilaiset ihmettelivät olimmeko ottaneet omat varusteet mukaan, kun muilla oli silloin vielä "sipulisäkit", kumisaappaat ja huopa. Rajavartion miehillä oli mukana myös sama varustus kuin meillä Sodankylän porukalla.

  • @65G56
    @65G5612 жыл бұрын

    Kuvat polkupyöräkorjaamolta ja Kadettikoulun esikuntakomppaniasta. Korjaamon porukka sai touhuta vapaasti, kun pomo oli kuukausien sairauslomalla. Polkupyöriä korjattiin ajan kuluksi silloin kun ei jaksettu istua sotilaskodissa. EK:ssa viikonloput perjantaista alkaen vapaat, illat klo. 21 asti vapaat ja pitkiä iltalomia viikolla. Ruoka ravintolatasoa eli samaa kuin kadeteilla. Tuvissa juotiin ja poltettiin. Aseet omissa kaapeissa. Välillä aivan järkyttävän mieletön meininki. Nykyisin tiukempaa.

  • @raimohaajanen2782
    @raimohaajanen2782 Жыл бұрын

    Tuolla aikaisemmin joku jo mainitsikin "tuvissa poltosta" - KaiPr. 1968-1969 Hah, ei taatusti poltettu tuvissa ei, onnekseni. En minä kamala tiukkapipo ole, mutta näköjään iso on 6-7 vuoden muutos omaan 11 kuukauden palvelukseeni verrattuna.

  • @leoruotsalainen6339
    @leoruotsalainen63392 жыл бұрын

    Kovin on nuo hiukset pitkiä, 60- luvulla oli Lappeenrannassa eri hius tyyli, iltalomatarkastus piti huolen, että hiukset olivat lyhyet👍

  • @karipamilo2575

    @karipamilo2575

    Жыл бұрын

    Oli vielä 70-luvulla rakuunoissa, jos meni lyijykynän päälle,parturiin, nämä kundit on ihan pellejä, eihän toi mitään inttiä edes muistuta.

  • @mikkolappalainen_

    @mikkolappalainen_

    Жыл бұрын

    Just mietin että 2009 ei mitään asiaa lomalle eikä ees mihinkään ylipäätään millään muulla ku siilitukalla

  • @jukkanurmi4407

    @jukkanurmi4407

    Жыл бұрын

    Meillä lätsäjätkillä lähti ns. armeijahiukset ensimmäisen parinviikon metsäkeikan jälkeen parin millin sängeksi. Sen kun sai pestyä jotenkuten ja nopeaan kuivaksi. Ja pysyihän se barettikin paremmin siinä neulatyynyssä.

  • @mikkolappalainen_

    @mikkolappalainen_

    Жыл бұрын

    @@jukkanurmi4407 Ja varmaan hirvikärpäset ym. Mutta jokainen on palveluksensa suorittanut niillä hius-säännöillä mitä on käsketty, se on aina arvostettava asia👍

  • @oSaloFIN
    @oSaloFIN11 жыл бұрын

    Ja lakit päässä. :O

  • @juhaheinonen2403
    @juhaheinonen24035 сағат бұрын

    Hämeenlinna v1979-80 käytiin rovajärvellä,kulutettiin sodasta jääneitä ammuksia 155-kanuuna haupitsi Niinisalo ..122+ Erikoisuus pitkäputkinen 75 m Raatteen motista saadut testasimme Niinisalossa eivät soveltuneet ampuivat minkä sattuu.

  • @MrHamanen
    @MrHamanen7 жыл бұрын

    Olin III/71 ikäluokkaa Santahaminassa, ensin UudJp:n EK:ssa alokkaana ja sittemmin kolmannessa JP:ssa vanhana, eikä kummassakaan saanut polttaa tuvissa. Sisällä kyllä jossain aulassa tai porrastasanteilla sai tuprutella, mutta, paikkaa en tupakoimattomana muista tarkasti.

  • @awarti
    @awarti Жыл бұрын

    1987 Panssariprikaatin PST komppaniassa Parolassa oli samanlaista rytkyä päällä. Tst asu oli kuin punakaartista. Hirvee komppania. Mustia juu kuskattiin asemiin...

  • @villevanttinen908
    @villevanttinen9087 жыл бұрын

    1970-luku oli pahinta uustalinismin, taistolaisuuden aikaa, vaikka esim. nuorisoradikalismi oli jo suuremmaksi osaksi laantunut. Siinä mielessä nämä suhteellisen "gonahtaneen" näköiset varusmiehet eivät suuri yllätys ole. En nyt väitä, että yhdelläkään näissä kuvissa olevalla olisi mitään tekemistä vasemmistoradikalismin tai stalinismin kanssa-hauskanpitoahan tämä, mutta varmasti armeija-aika on herättänyt ajatuksia ja yhteiskunnallista pohdintaa-näin ajattelisin. Armeijahan kun erityisesti silloin miellettiin mitä suurelta osin "oikeistolaiseksi", kypäräpappi osastoksi. Mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia kuvia. Eipä nuo tuvat varmasti ole tuosta paljoakaan muuttuneet.

  • @granola661

    @granola661

    4 жыл бұрын

    No ei oo muuttunu edes patjat 😂😂 jäätävät letit kyllä penskoilla tuolla 70-l

  • @454FatJack

    @454FatJack

    Ай бұрын

    Tarja Halosen paratiiso

  • @TheCrazyFinn
    @TheCrazyFinn12 жыл бұрын

    0:48 Some things never change... ;)

  • @JanneTrabantti
    @JanneTrabantti4 сағат бұрын

    siistejä kuvia 👍

  • @Tobias906
    @Tobias9068 жыл бұрын

    really like this

  • @Schlageter88
    @Schlageter8811 сағат бұрын

    Mikä rupusakkiyksikkö on kyseessä? Likaiset vaatteet, epäsiistit pitkät tukat, tupakoidaan tuvissa... Itse olin kyllä aivan toisenlaisissa joukko-osastoissa. Tuolla poppoolla ei olisi sotia käyty, ei ainakaan voitettu.

  • @jarigronroos4227
    @jarigronroos4227 Жыл бұрын

    Great back old army days

  • @ismosarkala1079
    @ismosarkala10792 ай бұрын

    Vekaranjärvi 79-80. Kestojääkäri.

  • @MrTusoon
    @MrTusoon13 жыл бұрын

    vittu mitä lettei :D

  • @454FatJack
    @454FatJackАй бұрын

    KadK polkupyörämiehiä. Ei sattunu arpa PAMI polttoainemieheksi. Avl vero hommia ei nuha pumpulle aina voi antaa❤

  • @ToastedCigar
    @ToastedCigar12 жыл бұрын

    Santahaminassahan se faijanikin taisi olla 70- luvulla.

  • @Spectrolite1
    @Spectrolite12 жыл бұрын

    Jännä kun kattoo tällee armeijassa nyt 2/21 et ihan samat rynkyt melki o :D tai siis ei ehkä sama valmistusvuosi mut rk62 kuitenki

  • @ironicmanx9886

    @ironicmanx9886

    2 жыл бұрын

    Nii ja meil on nyt vielä samat punkat, kaapit, pakit yms monta asiaa. Automaattista vuoden palvelusta ei oo enää, pääsee puolella nyt.

  • @MM4332_

    @MM4332_

    2 жыл бұрын

    Ite olin 2/19 ja RK oli vuodelta -66

  • @m4ssee
    @m4ssee Жыл бұрын

    Kaikki näyttää joltain 40-50 vuotiailta. Kun katsoo omia inttikuvia niin näytän niissä 15 vuotiaalta. :D

  • @Bruh-jr2ep

    @Bruh-jr2ep

    Күн бұрын

    Tohon aikaan nuoret joutu tekeen ulkotöitä. Aurinko vanhentaa.

  • @karipamilo2575
    @karipamilo25752 жыл бұрын

    Töpinän ukkoja, ja meno sen mukaista, aika sirkus vanhan rakuunan silmissä, no komentajat samaa luokkaa.

  • @qzov9343
    @qzov934322 сағат бұрын

    Niin KarJP:ssa juuri tuohon aikaan = 1973 ! Voi.... voi... "Nuoruus on seikkailu suunnaton."

  • @kimpihl
    @kimpihl Жыл бұрын

    Siis Kadettikoulun EK? Ei varmaan kukaan päässyt lomille noissa "frisyyreissä?" Ei ainakaan jos Ylil Pietilä sattui samalle bussipysäkille odottamaan sinistä #86 jolla Sörkkään ja sieltä seiskan ratikalla himaan Tölikkään!

  • @pekka.korhonen2569
    @pekka.korhonen2569 Жыл бұрын

    75-76 tuli käytyä.

  • @Kanavankuolemaaseuraten
    @Kanavankuolemaaseuraten2 сағат бұрын

    Hauska kun 2000-luvulla samat punkat ja kaapit oli edelleen, tuvan pöytäkin näyttää kovin tutulta. Verikauha ja harmaa palveluspuku tottakai oli kans :D

  • @vald0n3
    @vald0n3 Жыл бұрын

    ai että vekaranjärvi on tuttu paikka :)

  • @antti1100

    @antti1100

    6 ай бұрын

    En tosta tunnistanut

  • @pekkatakasalo3070
    @pekkatakasalo3070 Жыл бұрын

    Hiukset on kuin hippileirillä.. parrat on sentään ajettu...Ei näin...

  • @RentunRyysy
    @RentunRyysy3 жыл бұрын

    Pappani joutui Santahaminan sodan jälkeen 44 sanoi että sodassa oli paremmat oltavat kuin armeijassa

  • @jxclxc8830

    @jxclxc8830

    2 жыл бұрын

    Oliko hänellä perusteluja väitteille?

  • @RentunRyysy

    @RentunRyysy

    2 жыл бұрын

    @@jxclxc8830 en nyt tarkalleen muista kun hänkin on jo kuollut. Mutta oliko jotenkin näin että armeijassa kun ruokaa sai niin sekin oli yleinsä pilaantunut, aivan älytön kuri ja olot oli todella huonot 18vuotiaalla miehen alulla. Mutta en niitä selityksiä kovin tarkasti muista enään mitä hän aikoinaan kertoi. Mutta sen muistan että hän oli iloinen siitä että pääsi armeijaan eikä joutunut Lapin sotaan.

  • @RentunRyysy

    @RentunRyysy

    2 жыл бұрын

    Mutta ei se kuitenkaan tarkoittanut että sodassa mukavaa oli kun ihmisiä kuoli ja pelko hengestä ja sillain mutta tarkoitti että olot oli paremmat sodassa.

  • @jxclxc8830

    @jxclxc8830

    2 жыл бұрын

    @@RentunRyysy enemmän vapautta :D

  • @RentunRyysy

    @RentunRyysy

    2 жыл бұрын

    @@jxclxc8830 sitä varmaa meinas

  • @kalervonikkonen7639
    @kalervonikkonen76396 жыл бұрын

    1978-1979v

  • @toki9805
    @toki98059 ай бұрын

    Mun pappa kävi armeijan 1972 oulussa

  • @ottoromppanen2908
    @ottoromppanen2908 Жыл бұрын

    Karjp Kontioranta v 1971-1972.

  • @somethinggreat1750
    @somethinggreat1750 Жыл бұрын

    Toinen pappani oli parolassa 64 vuonna oli täysin eri hiustyylit kaikilla en tiedä yhtään millaiset olosuhteet sillon oli armeijassa yhtä huonot kun tässä? tai paremmat? mutta semmosen käsityksen olen saanut että otti armeijan aika tosissaan kun ns perintönä sain 2 kirjaa mitä se luki armeijassa koulutuksesta jne mutta voi olla että niitä vaan luki kaikki oppiakseen muuten vaan hienoja panssarivaunu kuvia on sun muita myös. se myös kutsuttiin kertausharjotuksiin joskus kun oli jo vanhempi mitä se kuulemma kiroili kovasti😂 itse sain vapautuksen armeijasta ja olen vasta 20v pojan kloppi mutta kovasti halusin kyllä mennä! kaikki on kyllä sanonu mulle että en siinä mitään hävinny ja turhaa oli mutta tämän on sanonu mulle just ne ketkä oli 88 vuonna palveluksessa ja vähän aikaisemmin eli iskä ja muut

  • @apimyfriend

    @apimyfriend

    3 күн бұрын

    Hieman koskettaen erillistä omaa kommenttiani ja muitten näkemyksiä, jotka jätetty tähän saman videon viestikenttään; Ero nykypäiväisen ja ennen 2000-lukuihin sijoittuvan asepalveluksen välillä on kuin päivä ja yö. Yleinen asenne 'maanpuolustuksen' ja 'isänmaallisuuden' suhteen olivat täysin ristiriidassa nuorison ihanteiden ja silloisen nykyajan tarpeiden kanssa. Puolustusvoimat oli jäykkä ja oppimaton organisaatio, jossa varusmiehelle tai edes ammattisotilaalle ei annettu henkisiä tai materialistisia edellytyksiä toteuttaa itseään ja mieltää varusmiespalveluksensa tai uransa pitkällä aikavälillä mielekkääksi. Kävin itse "nykyajan" intin. Minulla oli runsaasti tietoa PV:n toiminnasta, pystyin vaikuttamaan koulutusvalintoihini, palautettani kuunneltiin ja hlökunnan sekä muitten esihenkilöitteni toiminta oli suurimmaksi osakseen esimerkillistä ja motivoitunutta. Aivan syystäkin siis sukulaisesi moittivat intin hyödyllisyyttä 80-luvulla. Tuskin armeijasta ikinä millään tavalla saadaan irti sitä pakollisuuden ja tietynlaisen jäykkämäisyyden leimaa (kun kuitenkin ihmisiä siellä tavalla tai toisella joudutaan pakottamaan tekemään epämiellyttäviä asioita, jotta lakisääteiset tehtävät pystytään hoitamaan), mutta nykyään sentään intillä on suora ja välitön hyöty yksittäisen henkilön kansalaisosaamisessa: varusmies oppii ensiaputaitoja, johtamista, sosiaalista joustavuutta sekä kurinalaisuutta. Parhaimmassa tapauksessa myös siviiliin saatavaa työkokemusta kerryttää kun hakeutuu vaikkapa erikoistehtäviin, jotka vastaa omaa siviiliosaamista tai mielenkiintoa.

  • @user-qu3qi1xq8z
    @user-qu3qi1xq8z Жыл бұрын

    Anteeksi, mikä kappale tämä on?

  • @rikuhautala606

    @rikuhautala606

    Жыл бұрын

    Kuulostaa ”House of the rising sun” mut vaa suomalainen versio

  • @user-qu3qi1xq8z

    @user-qu3qi1xq8z

    Жыл бұрын

    @@rikuhautala606 Moi ja kiitos, mutta on ollut mielenkiintoista ensimmäinen laulu☺️

  • @roopa1824

    @roopa1824

    Жыл бұрын

    @@user-qu3qi1xq8z Varrella virran.

  • @user-qu3qi1xq8z

    @user-qu3qi1xq8z

    Жыл бұрын

    @@roopa1824 Kyllä, KIITOS PALJON😊

  • @RentunRyysy
    @RentunRyysy2 жыл бұрын

    Mikäs laulu alkaa varrella virran jälkeen kolmen minuutin kohdalla kun en ole ennen kuullut

  • @_burjobora_2081

    @_burjobora_2081

    2 жыл бұрын

    Nousevan auringon talo, alkuperäisversio The House of the Rising Sun

  • @JuhaK71

    @JuhaK71

    Жыл бұрын

    @@_burjobora_2081 Hyvin sopii biisi meininkiin 😀

  • @scanpolar
    @scanpolar Жыл бұрын

    Aika pitkät tukat on pojilla . Itse suoritin asevelvollisuuden 1969- 1970 . Ammuttiin kovilla Rovajärvellä ja sen jälkeen poistuin siviiliin vänrikkinä .

  • @harris8401
    @harris8401 Жыл бұрын

    Tukkamalli on paljon muuttunut...pst 2004

  • @huuhko
    @huuhko12 жыл бұрын

    harmi kun mun nauhat meni mäsäksi..

  • @gamerbear84
    @gamerbear844 күн бұрын

    Ja edelleen oli 2003 täysin samat punkat ja lakanat. :P

  • @janikemppainen2679

    @janikemppainen2679

    3 күн бұрын

    Miksi toimiva pitää korjata?

  • @user-qu2lb7hl4z
    @user-qu2lb7hl4z5 күн бұрын

    Porin prikaati 76

  • @benjaminsuominen6453
    @benjaminsuominen645312 күн бұрын

    onks tuohon aikaan voinu polttaa tupakkaa tuvassa? 😅

  • @jaskajoku2522

    @jaskajoku2522

    4 күн бұрын

    No EI saanut UudJp 1/ 1974

  • @huuhko
    @huuhko12 жыл бұрын

    Tämmöstäki on ollut..

  • @mrnordkk
    @mrnordkk2 жыл бұрын

    Saiko 70-luvulla olla tuollainen hippi tukka? Itse kävin intin 86-87,eikä silloin kovin pitkä kuontalo saanut olla.

  • @mattijug23308

    @mattijug23308

    2 жыл бұрын

    Tukan kampaaminen oli tuolloin taidetta, sitä kieriteltiin vaikka miten että näyttäisi lyhyemmältä tarkastuksessa. Siviilissä kaikilla oli pitkät tukat, niin kontrasti mokun ja siviilin välillä oli suuri. Moku ei siihen aikaan ollut niin naisten suosiossa, syynä yleinen vassarimeininki ja tieto, että intistä vähän lomia.

  • @eddie-qz5fv
    @eddie-qz5fv Жыл бұрын

    Hippimeininkiä..

  • @henrilindroos3029
    @henrilindroos3029 Жыл бұрын

    Goneja

  • @taysinturhatapaus1853
    @taysinturhatapaus1853 Жыл бұрын

    Kun miehet olivat rautaa ja paskantivat kettinkiä