10 SUOMEN ETSITYINTÄ RIKOLLISTA 2022

Suomen viranomaisilla on jatkuvasti etsinnässä iso liuta vakavista rikoksista epäiltyjä. Keskusrikospoliisin mukaan haussa on joka hetki yli sata henkilöä, joista on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus. Ajoittain Keskusrikospoliisi julkaisee etsintäkuulutettujen TOP 10 listan, mistä on myös selvästi hyötyä: vuonna 2019 julkaistulta listalta jo puolet on saatu kiinni, heidän joukossaan oli muun muassa entinen Cannonball-jengin johtaja Janne ”Nacci” Tranberg.
Tämän videon listalta löytyy nuo viisi vielä karkuteillä olevaa rikollista, mutta listaa on täytennetty lisäksi listaa tutkimalla EU:n poliisiorganisaation Europolin ja Interpolin etsityimpien listoja sekä eri julkisia uutislähteitä. Listalle nousi 10 surullista rikostapausta, aina talousrikoksista henkirikoksiin asti.
Jos sinulla on havaintoja videon henkilöistä, ole yhteydessä poliisin vihjepalveluihin: poliisi.fi/jata-vihje
OTA MUN SOMET HALTUUN:
📸 Instagram: / viljamitz
📩 Twitter: / viljamitz
👻 Snapchat: Viljamitz
😎 Saa olla yhteyksissä!
LÄHTEITÄ JA LISÄLUKEMISTA
- Poliisin vihjeyhteystiedot: poliisi.fi/jata-vihje
- Europe’s Most Wanted Fugitives (Europol): eumostwanted.eu
- Interpol Red Notices: www.interpol.int/en/How-we-wo...
- ”Heitä Suomi etsii” (Iltalehti): www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27...
- ”Tämän takia suomalaisrikolliset piilottelevat Aurinkorannikoilla”: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46...
- ”KRP etsintäkuulutti kuusi henkilöä” (Lapin kansa): www.lapinkansa.fi/keskusrikos...
- 10. Pekka Johannes Kora: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46...
- 9. Gregorian Bivolaru: yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10... ja en.wikipedia.org/wiki/Gregori... ja www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27...
- 8. Niina Elisa Keituri-Ben Mabrouk: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75...
- 7. Kutaibah Ghannoum: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20...
- 6. Aram Kohnepushi: www.mtvuutiset.fi/artikkeli/e...
- 5. Jan Johannes Salminen: www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7... ja www.msn.com/fi-fi/uutiset/kot...
- 4. Ayoub El Yaakoubi: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/29... ja www.interpol.int/en/How-we-wo...
- 3. Jermias Värtinen: yle.fi/uutiset/3-11360829 ja www.mtvuutiset.fi/artikkeli/e...
- 2. Hayder Al-Hmedawi: www.is.fi/kotimaa/art-2000006...
- 1. Ishak Merenvuori: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27...
🎵 Musiikki: Epidemic Sound
📷 Kuvitus: Envato Elements, Pixabay, Unsplash, Shutterstock, CC-licensed images
🎥 Tuotantokalusto: Panasonic Lumix GH5 (Leica DG Vario-Elmarit 12-60mm), Røde NTG-3, Zoom H6, Yongnuo YN-160 III LED-valaisimet, Final Cut Pro, Macbook Pro M1
#tietovlogi #etsityimmätrikolliset #truecrime

Пікірлер: 434

  • @ske_kt2048
    @ske_kt2048 Жыл бұрын

    Tärkee huomio tällaisessa videossa on se, syy, miksi tässä on paljon ulkomaalaistaustaisia - ei sen takia, että kaikki vakavat rikokset olisivat ulkomaalaistaustaisten tekemiä, vaan sen takia, että heillä on juuri sen ulkomaalaistaustan takia mahdollisuudet pakoilla poliisia ulkomailla. Hyvä, mielenkiintoinen video taas kerran :)

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Tärkeä pointti. Kantasuomalaiset jäävät paljon helpommin kiinni.

  • @Kaner88

    @Kaner88

    Жыл бұрын

    Ulkomaalaistaustaiset tekevät suhteessa enemmän rikoksia :)

  • @sensuroitu

    @sensuroitu

    Жыл бұрын

    Aikamoista valkopesua jos täysin ignorataan ulkomaalaistaustaisten herkkyys rikoksille. Tietyt vähemmistöt nyt vaan tekevät huomattavasti enemmän rikoksia kuin toiset. En sano ettet puhuisi ihan asiaa, mutta korkeintaan vain osa totuudesta.

  • @Norsunsala

    @Norsunsala

    Жыл бұрын

    Nojaa. Kyllähän kantasuomalainenkin voi matkustaa ulkomaille.

  • @mikasammallahti1272

    @mikasammallahti1272

    Жыл бұрын

    @@Norsunsala voi mutta paljon vaikeampaa piiloutua moniin maihin jos ei osaa kieltä ja kulttuuria eikä tunne paikkoja hyvin

  • @GrayishTea
    @GrayishTea Жыл бұрын

    Ilmankos matukalta tulee videoita niin harvakseltaan...

  • @foenem3628

    @foenem3628

    Жыл бұрын

    🤣

  • @miahinenmias2641

    @miahinenmias2641

    Жыл бұрын

    Lolll

  • @drfrank493

    @drfrank493

    Жыл бұрын

    Ajattelin ihan samaa 🤣

  • @NaksuDog

    @NaksuDog

    Жыл бұрын

    Sama

  • @Kvaakki1

    @Kvaakki1

    Жыл бұрын

    😂

  • @olli5544
    @olli5544 Жыл бұрын

    Ei joosea tälläkään videolla

  • @jeejee3747
    @jeejee3747 Жыл бұрын

    Matukka on tehny pari kontroversaalia Sontaboxia, mutta ei sitä nyt virkavallan kanssa tarvitse etsiä.

  • @eetueella477
    @eetueella477 Жыл бұрын

    Matukka päässy listoille taas :D

  • @MCPesari
    @MCPesari Жыл бұрын

    nyt on kontenttia! Jatka samaan malliin aina.

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Mä jatkan 👍

  • @JJ-rg3od
    @JJ-rg3od Жыл бұрын

    Suomituben kuningas matukka päässy listalle mukaan

  • @Riekkis
    @Riekkis Жыл бұрын

    On se vaan kumma kuinka kotimaasta pitää paeta ja sitten kun alkaa maa polttaa maassa johon olet turvaan tullut voi sitten palata sinne kotimaahan josta turvaan on lähdetty

  • @MustaAlanko
    @MustaAlanko Жыл бұрын

    Suomessakin tosiaankin on todella vaarallisia rikollisia, toivokaamme että heidät kaikki, etenkin tämän videon rikolliset. Tässä olisi taas näitä vanhoja sekä uusia videoehdotuksia: *10 kuollutta tubettajaa *Video Aspergerin syndroomasta *Kuka keksi Pääsiäispupun? *Aleksis Kiven elämä ja teot *Rakkaus tieteen, arjen, myyttien ja uskonnon kannalta *10 outoa kulttia

  • @jesseaffiliate6328

    @jesseaffiliate6328

    Жыл бұрын

    Toivokaamme, että heidät kaikki..etenkin tämän videon rikolliset.. mutta mitä (toivotaan?)? Kuten tiedät, siitä läjästä sanoja tulee lause vasta kun lisäät siihen verbin 😁😱😱

  • @MustaAlanko

    @MustaAlanko

    Жыл бұрын

    Eli että heidät saadaan kiinni

  • @heavydirtysoul1111

    @heavydirtysoul1111

    Жыл бұрын

    Harvemmin ovat ihan tavan tallaajille vaarallisia... esim.veropetokset, miten ko.rikoksen tehnyt ihminen olis esim.sulle vaarallinen? Ja tuo käteisen käyttö Espanjassa ei pidä paikkaansa, kyllä täällä ihan korttia käytetään siinä missä muuallakin.

  • @itkenverta

    @itkenverta

    Жыл бұрын

    @@heavydirtysoul1111 joo mut suurin osa käyttää käteistä. Ja sitä on mahdollista käyttää lähes rajattomasti. Tietty riippuu siitä miten laillisissa piireissä pyörit. Jos oot telemarkkinointialalla niin siellä se käteinen on suomalaistenkin keskuudessa kingi.

  • @heavydirtysoul1111

    @heavydirtysoul1111

    Жыл бұрын

    @@itkenverta Ei pidä paikkaansa ja sanon tämän koska tiedän olevani oikeassa. Montako vuotta olet asunut esim.Espanjassa tai muissa Etelä-Eurooppan maissa ja montako vuotta olet ollut telemarkkinointialalla? Ainoastaan katuvendoreilla ei ole korttikonetta.

  • @AKZP87
    @AKZP87 Жыл бұрын

    Hyvä esimerkki siitä että noita mehmedei tulisi päästää Suomeen millään ehdolla

  • @kaamostruecrime
    @kaamostruecrime Жыл бұрын

    Suomalaiset tapaukset on itseltä jäänyt vähemmälle huomiolle. Hyvää työtä.

  • @kristian6607
    @kristian6607 Жыл бұрын

    Mielenkiintoinen video. Näitä olisi kiva kuulla lisää vaikkakin aika järkyttävää tietää jos on jotain hardcore sarjamurhaajia jotka kulkee vapaalla jalalla tuolla jossain

  • @jemmari731
    @jemmari731 Жыл бұрын

    Jos videoaihetta saa ehdottaa niin olisi hienoa, jos tekisit videon Well to Hell nimisestä porausreiästä (syvyys 14,4 km), joka porattiin Neuvostoliitossa 80-luvulla neuvostoinsinöörien toimesta ja reikä sijaitsee siperian tasangolla ja on äänitallenteita, että reiän pohjalta olisi kuulunut tuskallista huutoa.

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Kiitos, hyvä vinkki! 👌

  • @jukkao.parviainen8669

    @jukkao.parviainen8669

    Жыл бұрын

    Joo, tämä pitää paikkansa, asun Itä-Euroopassa ja tästä on ollut juttua paljonkin.

  • @juuso4148

    @juuso4148

    Жыл бұрын

    Joo, tämä pitää paikkansa, asun itse tuolla porausreiässä ja tykkään huudella täältä ihmisille.

  • @Mikaan_nimi_ei_kelpaa1
    @Mikaan_nimi_ei_kelpaa1 Жыл бұрын

    Tää oli hyvä ja mielenkiintoinen video! Jälleen kerran 😆👌🏻 Kiitos Ville ❤️

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    😁👌

  • @heliauvinen
    @heliauvinen Жыл бұрын

    Miksi ihmeessä ei matkustus kieltoa? Tai päästetään vapaalle odottamaan oikeudenkäyntiä? Harkitsematonta toimintaa. Kävikö edes mielessä, että tyyppi ottaa hatkat?

  • @itkenverta

    @itkenverta

    Жыл бұрын

    Elä muuta sano... Äly hoi älä jätä.

  • @mintsi9635

    @mintsi9635

    Жыл бұрын

    Mitä se matkuskielto auttaa? Ei kai kukaan näistä omilla papereillaan matkusta...

  • @kiemurtelevakirahvi2229
    @kiemurtelevakirahvi2229 Жыл бұрын

    Rikos ei kannata, ei tarttis pakoolla. Oon ite aina ihimetelly tollaasia ihimisiä, jokka teköö tollaasta. Noi murhat ainaski teköö häjyä. Kiitos videosta:)

  • @kalle9777

    @kalle9777

    Жыл бұрын

    Kyllä se vaan kannattaa

  • @yoretabio4537

    @yoretabio4537

    Жыл бұрын

    Monihan lopulta antautuu itse. Kiinnijäämisen palko on suurempi henkinen paine kuin lusia pieni kakku, ja olla sitten vapaana.

  • @mikasammallahti1272
    @mikasammallahti1272 Жыл бұрын

    Oisko joskus mahdollista tehdä top10 lista maailman pahinta sotarikollista jotka on vielä vapaana siihen listaan olisi valmiina jo yksi nimi(PUTIN) Hyvä video jälleen👌

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Hyvä idea 👌

  • @VainoTatti

    @VainoTatti

    Жыл бұрын

    George Walker Bush

  • @sebastianniittyvuopio5017

    @sebastianniittyvuopio5017

    Жыл бұрын

    Obama

  • @sebastianniittyvuopio5017

    @sebastianniittyvuopio5017

    Жыл бұрын

    Killary Clinton

  • @yoretabio4537

    @yoretabio4537

    Жыл бұрын

    Harry S. Truman. Toistaiseksi ainoa presidentti, joka on ydinpommituttanut siviilejä.

  • @kajazuu7134
    @kajazuu7134 Жыл бұрын

    Ois aika mielenkiintosta nähdä video Suomen etsityimmistä nuorisorikollisista 😂

  • @sakarilehto6336
    @sakarilehto6336 Жыл бұрын

    Todella hyvä video itsekin on kiinnostunut asiasta miten polisit toimiin tämmösissä tapauksista

  • @Leo-pd4fc
    @Leo-pd4fc Жыл бұрын

    Top 2 ja top 1 on Ville Mäkipelto ja Petteri Mikkonen. 🕵🏻‍♂️

  • @MCPesari

    @MCPesari

    Жыл бұрын

    miks löydän sut aina kaikista videoista mitä katon, ootko mun kaksoisolento?

  • @Leo-pd4fc

    @Leo-pd4fc

    Жыл бұрын

    @@MCPesari nii tai sit meil vaa on sama videomaku youtubes

  • @Brash_Candicoot

    @Brash_Candicoot

    Жыл бұрын

    Joo

  • @edi5912

    @edi5912

    Жыл бұрын

    @@MCPesari et oo ainoo

  • @MCPesari

    @MCPesari

    Жыл бұрын

    @@Leo-pd4fc mahdollisesti

  • @narttunen4261
    @narttunen4261 Жыл бұрын

    Miks en yllättynyt että yli puolet ei ollut edes suomalaisia

  • @Pulivari124

    @Pulivari124

    Жыл бұрын

    Koska olet konservatiivihurskastelija.

  • @neekatiivinen5821

    @neekatiivinen5821

    Жыл бұрын

    Ullatuuus 😂

  • @opetelkaaluemaan
    @opetelkaaluemaan Жыл бұрын

    rikkaus ja voimavara. ihanan monikulttuurista...

  • @ogexo

    @ogexo

    Жыл бұрын

    lol

  • @tommikorpela7172
    @tommikorpela7172 Жыл бұрын

    Hyvä video Ville! Voisitko tehdä videon Theranoksesta ja Elizabeth Holmesista?

  • @kati_217
    @kati_217 Жыл бұрын

    Villen videot on asiakontenttia. Kiitos!

  • @Eppen1981
    @Eppen1981 Жыл бұрын

    Hyviä videoita kyllä villellä on. Asiallisia ja mielenkiintosia

  • @DrJ0nes_
    @DrJ0nes_ Жыл бұрын

    Kiitos Ville hyvästä videosta jälleen kerran! =)

  • @los2912
    @los2912 Жыл бұрын

    Hyvät editoinnit ja mielenkiintoinen aihe! Hyvä Ville👍

  • @msvoy

    @msvoy

    Жыл бұрын

    Jesse we need to cook

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Kiitoksia! 👌👌

  • @Football_editzz108
    @Football_editzz108 Жыл бұрын

    Nyt oli kiinnostava video jatka samaan malliin

  • @alvarholma2007
    @alvarholma2007 Жыл бұрын

    Oon havainnu rikollisen! Ville mäkipelto. Liian hyvä tubettaja

  • @veeti1129
    @veeti1129 Жыл бұрын

    Fun fact puolet ei ees ollu suomalaisii, rajat kiinni.

  • @LeoVis-vz3xl

    @LeoVis-vz3xl

    Жыл бұрын

    niinno puolet oli ja suomessa 97% ihmisistä on suomalaisia

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Tämä lista on hyvin vinoutunut ja valikoitunut joukko, josta ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miten rikollisuus jakautuu kansalaisuuden mukaan.

  • @kalmarii

    @kalmarii

    Жыл бұрын

    äläpä ny suotta hätiköi. Ulkomaille pakeneva suomalainen on paljon helpompaa saada kiinni kuin ulkomaalainen.

  • @sitatatatota

    @sitatatatota

    Жыл бұрын

    @@LeoVis-vz3xl niin, meitipä että Suomessa on 97% suomalaisia, mutta silti Lähi-Idästä tulleet ulkomaalaiset tekevät 40% kaikista seksuaalirikoksista, vaikka heidän osuus on vain 1% luokkaa koko maassa. Eiks ooki aika huolestuttavaa suhteutettuna heidän määräänsä :)

  • @LeoVis-vz3xl

    @LeoVis-vz3xl

    Жыл бұрын

    @@sitatatatota lähde?

  • @aimokoukkari6949
    @aimokoukkari6949 Жыл бұрын

    Kiitos.ville.taas.mielenkiitoinen.videosta

  • @DextanPelit
    @DextanPelit Жыл бұрын

    2 näistä oli tuttuja tapauksia muista en tiennyt. Hyvin listattu

  • @juhasavolainen5481
    @juhasavolainen5481 Жыл бұрын

    Kiitokset Ville kertoo hyvin ja mielenkiintoisesti asiosta,kiinnostaa kuinka suomessa on mahdollista konnilla vaihtaa nimeä ja jatkaa puhtaalla taustalla eli karrikoiden lapsen raiskaaja voi mennä lastentarhaan töihin pelottavaa tällaiset.

  • @jaytan6123
    @jaytan6123 Жыл бұрын

    Mahtavaa monikulttuurisuutta! 👍 Soon rikkaus!

  • @olivia578
    @olivia578 Жыл бұрын

    Mielenkiintoinen video!

  • @keppilehmakkara
    @keppilehmakkara Жыл бұрын

    Tämmöiset videot on parhaita!

  • @ihme-mies
    @ihme-mies Жыл бұрын

    Tove Janssonista olisi mielenkiintoista saada video, hieman samalla tyylillä kun teit videon erakosta saarella.

  • @dragonballfan9240
    @dragonballfan9240 Жыл бұрын

    mielenkiintoinen video.

  • @olevaiti4302
    @olevaiti4302 Жыл бұрын

    Kaikki rikolliset pitäisi olla listattu julkisella sivustolla nimien ja kuvien kera. Ei tarvita mitään typerää yksityisyyssuojaa. Sen menettäköön jokainen, joka rikkoo lakia.

  • @Hemuliz

    @Hemuliz

    Жыл бұрын

    Jep. Ja vankilassa seksuaalirikolliset samalle osastolle muiden rikollisten kanssa.

  • @ettanisti

    @ettanisti

    Жыл бұрын

    Kaikki jotka rikkoo lakia? Et ite oo koskaan rikkonu yhtään lakia vahingossakaan?

  • @tiii4017

    @tiii4017

    Жыл бұрын

    @@ettanisti en kyllä rikosta josta linnaan joutuisi oo tehny :/

  • @mattivirta

    @mattivirta

    Жыл бұрын

    onhan niitä julkaistu, marinin kuvakin on joka lehdessä päivittäin melkein. kumma kun ei vain ole kiinni saatu vielä.

  • @ettanisti

    @ettanisti

    Жыл бұрын

    @@tiii4017 siitähän ei ollu kyse, vaan _kaikista_ rikoksista.

  • @stellavloglife700
    @stellavloglife700 Жыл бұрын

    Part 2? Ja ois kiva jos pistäisit siihen Aku Lahnalammen se on ollu poliisien etsintä kuulutettuna jo 3v

  • @tuulal.5268
    @tuulal.5268 Жыл бұрын

    Se mikä kiinnitti huomiota, on että moni on paennut turvattomaan lähtömaahansa, jossa on niin turvatonta, että on pitänyt hakea turvapaikkaa muusta maasta..

  • @Vincentkolu
    @Vincentkolu Жыл бұрын

    Hyvä video ☺️! Jan Salmisen kohdalla oli kuitenkin aika lailla kaikki väärin. Tai et tietenkään voi tietää, kun poliisikan ei ole saanut esitutkintaa loppuun. Kyseisen jätkän rikokset ovat kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempia ja törkeämpiä 🥺. Jos kiinnostaa mitä hän on oikeasti tehnyt niin pistä viestiä, saat hänestä kokonaisen videon. Mulla on todella henkilökohtista tietoa🙏🏽.

  • @Revilo8
    @Revilo8 Жыл бұрын

    mielen kiintoinen video jälleen

  • @timbotus
    @timbotus Жыл бұрын

    En ees tiennyt tosta Hämeenlinna keissistä vaikka täältä päin olen. Aina oppii jotain Villen videosta jota ei tiedä💪🏻

  • @jannuzz1610
    @jannuzz1610 Жыл бұрын

    Satuumaako että lähes kaikki on maahanmuuttajia

  • @UkkoAnimations
    @UkkoAnimations Жыл бұрын

    Rakastan näitä 2017 tyyppisiä videoita mitä katoin ykkösellä nyt oon menos kutoselle rakastan sitä tunnetta ku katon näitä videoita

  • @markokivela104
    @markokivela104 Жыл бұрын

    Ois mun puolesta saanu Marokko hoitaan tuon nelosen oikeudenkäynnin 😁 oli lottovoitto herralle että suomi ei siihen suostunu

  • @MrNokelainen

    @MrNokelainen

    Жыл бұрын

    Ei ne sitä olis tuominnut. Muslimimaassa naisten pahoinpitely on luvallista ja jos nainen siihen kuolee, niin oma vika.

  • @kitty9756
    @kitty9756 Жыл бұрын

    Ahistavaa kun jos nämä kaikki on vapaana tai jotain... Koskaan ei tiedä mitä tua liikenteessä tapahtuu tai kuka tulee kimppuun.

  • @yoretabio4537

    @yoretabio4537

    Жыл бұрын

    Listan henkilöt eivät tule Suomessa vastaan?

  • @roniojala8566
    @roniojala8566 Жыл бұрын

    Tekisiks seuraavaks videon suomen pahimmista tapahtumista/tapaturmista?

  • @vuokkovaaranmaa959
    @vuokkovaaranmaa959 Жыл бұрын

    Suositahan vain näitä lisää ja tuotahan lisää niitä tänne, koska suurin osa oli jotaki ähälämiä

  • @veli-mattioikarainen6728
    @veli-mattioikarainen6728 Жыл бұрын

    Mitkä ovat nämä erilliset julkiset uutislähteet ja mitä niistä on haettu?

  • @jjlehti5276
    @jjlehti5276 Жыл бұрын

    Jep jep, mutta olis erittäin mielenkiintoista saada jossain vaiheessa tietää että onko ketään saatu kiinni!

  • @gingalypse7417
    @gingalypse7417 Жыл бұрын

    Katoin eka et Matukka ja Nikocaco Avocado ois ollu listalla pikkukuvan perusteella

  • @miikakortelainen7789
    @miikakortelainen7789 Жыл бұрын

    Noil rikollisilla on yksi ylpeyden aihe: pääsivät ville mäkipellon listalle 😃

  • @oviii3243
    @oviii3243 Жыл бұрын

    Aivan huikea video jälleen kerran mutta janne nacci puutui videosta

  • @sniperarmy7557
    @sniperarmy7557 Жыл бұрын

    Asuin pohjois-haagassa kyseisenä aikana melko lähellä tapahtumapaikkaa. Muistan kuinka naapureita pelotti käydä kaupassa tuohon aikaan. Eikös tämä rikos tapahtunut lastensuojelun järjestämän tapaamis paikan ulko-oven edessä.

  • @Snakeegg
    @Snakeegg Жыл бұрын

    voisitko tehdä top 10 eläintarha onnettomuutta?

  • @-lindell-
    @-lindell- Жыл бұрын

    3. Eiks ne muka vielkää oo saanu Matukkaa kiini? :D

  • @kaukokaaresoja4129
    @kaukokaaresoja4129 Жыл бұрын

    Juu, eihän näitä lehdissä nää, hyvä ville!

  • @0202421
    @0202421 Жыл бұрын

    Se tuli mieleen, kun kysyit. Lähes kaikki supmalaisten tekemät rikokset on talousrikoksia. Siinä ei marinin 7miljarsia, tai uniberin 8miljardia tunnu. Etitään 600k ihmistä, vaikka marin on aina käytettävissä

  • @izabellaSands
    @izabellaSands Жыл бұрын

    Serkkuni Anton Salonen kuljetettiin salaa isänsä kanssa auton takakontissa Suomeen. Hänen Venäläinen äitinsä oli kaapannut poikansa Venäjälle. Antonin isä on isäni veli.

  • @keyofthematrix121
    @keyofthematrix1212 ай бұрын

    Oisko millää mahollsit saada näihi tekstityksii, koska oon kuuro ja ois siistii tietää mitä näis videois sanotaa?

  • @sebastianniittyvuopio5017
    @sebastianniittyvuopio5017 Жыл бұрын

    Olihan siellä listalla myös muutama suomalainen, suurin osa rikastuksia?

  • @Bruuba

    @Bruuba

    Жыл бұрын

    Jepjep, tätä olin itsekin sanomassa… moni rikos olis jääny tekemättä jos ei noita karvakäsiä olis haalittu Suomeen. Mitä hyvää he ovat mukanaan tuoneet? Kyllä pizzaa osataan Suomessakin tehdä ja kebu on ihan ala-arvoista kuraa 😁

  • @mixlllllll

    @mixlllllll

    Жыл бұрын

    @@Bruuba Oot syöny vaan paskaa kebabia, tai sit sulla on paska maku :D

  • @lasiili_3540
    @lasiili_3540 Жыл бұрын

    Hyvä ja kiinnostava video

  • @Aleksi_Laiho
    @Aleksi_Laiho Жыл бұрын

    Tiiän sut mut en oo oikee sun videoita katellu mut tää alko kiinnostamaa :D En muistanu että sulla on noin matala ääni-

  • @miljajarvinen15
    @miljajarvinen15 Жыл бұрын

    Oli mielen kiintonen video taas

  • @tohtorigerhard5765
    @tohtorigerhard5765 Жыл бұрын

    sun videot on parhaita

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Kiitos!

  • @thefarmer8314
    @thefarmer8314 Жыл бұрын

    Padasjoki on kyl hyvä paikka piilottaa ruumis kun metsää on enämmän kuin lahedessa ihmisiä

  • @kimmokujala6410

    @kimmokujala6410

    Жыл бұрын

    Miksi Padasjoki on Padasjoki? Siksi, koska se ei ole paras joki.

  • @Anton-xm8xs
    @Anton-xm8xs Жыл бұрын

    Iranilainen, joka puhuu ainakin arabiaa ja kurdia, mutta ei persiaa?

  • @Antti-ox1ho

    @Antti-ox1ho

    Жыл бұрын

    Iranissa asuu merkittävä kurdivähemmistö.

  • @Anton-xm8xs

    @Anton-xm8xs

    Жыл бұрын

    @@Antti-ox1ho Jotka eivät puhu persiaa, mutta arabiaa kyllä?

  • @samileino6615

    @samileino6615

    Жыл бұрын

    Jos ei opetellut piirtämään lehmänpaskalla savitauluun?

  • @akuperala8584
    @akuperala8584 Жыл бұрын

    Videoidea 10 mielenkiintoisinta sotapäälikköä tai tutkimusmatkailijaa

  • @tuomoaaltonen7555
    @tuomoaaltonen7555 Жыл бұрын

    Joopa joo yleensä perusrikokset ovat tyyliä puukko sekä puntari (varatuomari Kakolan edesmennyt johtaja Totti Karpela) vaan olemmepa saaneet uusia muualta puhaltavia tuulia.

  • @oksuri8683
    @oksuri8683 Жыл бұрын

    Lisää tämmösiä videoita

  • @dexunen
    @dexunen Жыл бұрын

    Katoin et matukka videon kuvassa..

  • @icey699

    @icey699

    Жыл бұрын

    Sama

  • @slowpudda
    @slowpudda Жыл бұрын

    Tulin tänne vain, koska pikkukuvakkeessa on Matukka. Ei se rikollinen tai sit vaa ne oikeesti näyttää samalta tai Matukka on toi rikollinen

  • @NiiSeO85
    @NiiSeO85 Жыл бұрын

    Hyvä vilimi taas🥳

  • @TheLylymatti
    @TheLylymatti Жыл бұрын

    En varmasti ilmoita, ei kenenkään kuulu puuttua asioihin jotka eivät heille kuulu. Antaa poliisin itse hoitaa työnsä.

  • @sparkles69
    @sparkles69 Жыл бұрын

    miksi videon tag:ssa on finntop5 ja zonevd ????? ??

  • @joonasjaatinen538
    @joonasjaatinen538 Жыл бұрын

    Wanted! Legendaarista.

  • @luukasvRC
    @luukasvRC Жыл бұрын

    👍👍👍

  • @tarmoheinonen4645
    @tarmoheinonen4645 Жыл бұрын

    Hyvä video!

  • @leopiipponen7693
    @leopiipponen7693 Жыл бұрын

    Pistää miettimään se, et listalla on paljon ulkomaalaisia rikollisia... Tilastollisesti tuo on iso poikkeema, jos ulkolaisten osuus suomessa on kovin pieni. Myös se, et viranomaset on itse päästäneet rikollisen vapaaksi, eikä ole edes pannoitanut tällaista tuomiota oottavaa henkilöä pitäs johtaa viranomasten toiminnan tarkasteluun, ihan kunnolla.

  • @soni-lr7ur
    @soni-lr7ur5 ай бұрын

    Jan salminen ei halunnut palata suomeen suorittamaan tuomiota periaatteesta koska hänen avopuolisoa pidettiin tutkinta sellissä 4kk putkeen syyttömänä.

  • @tomppajones937
    @tomppajones937 Жыл бұрын

    Mutta onneksi maahanmuutto on rikkaus...

  • @samileino6615

    @samileino6615

    Жыл бұрын

    Vaiko "roskaus"?

  • @samud3492
    @samud3492 Жыл бұрын

    Olisko M/S Estonian onnettomuudesta videoo?

  • @kallevimpa1073
    @kallevimpa1073 Жыл бұрын

    Lisää tämmösiä !

  • @user-yc1tr9dh9w
    @user-yc1tr9dh9w Жыл бұрын

    eikö tää oo reupload

  • @niksutin03
    @niksutin03 Жыл бұрын

    Tästä 2osa👍

  • @keepswimming2337
    @keepswimming2337 Жыл бұрын

    Pystyks tehä joskus 5 Venäjän pahinta kuoleman kolaria

  • @nuuttijyh7107

    @nuuttijyh7107

    Жыл бұрын

    Lol

  • @samileino6615

    @samileino6615

    Жыл бұрын

    Noita tulee lähes päivitttäin, kyseisiä kolareita saattaa löytyä YNC:n sivuilta, duunikaverit käyttävät kyseistä sivua, ja löytyy kyseiseltä sivulta hirveitä raakuuksiakin.

  • @jannekemppainen476
    @jannekemppainen476 Жыл бұрын

    Miten on mahdollista, ettei Matukkaa ole saatu kiinni?

  • @horsepower1059

    @horsepower1059

    Жыл бұрын

    Oliko se pitkä Tikkanen matukka

  • @horsepower1059

    @horsepower1059

    Жыл бұрын

    Tukkainen

  • @epicaksu6454
    @epicaksu6454 Жыл бұрын

    Hauska miten muun maalaiset ovat tällä listalla- rajat kiinni

  • @Puskamotelli
    @Puskamotelli Жыл бұрын

    Ei toki taaskaan yllätä että suurin osa näistäkin henkilöistä on muhmedeita.. Jotka tullu varmasti aikanaan ettimään parempaa elämää suomesta..

  • @Northman6
    @Northman6 Жыл бұрын

    Melkeen kaikki pakolaisia noista 10:stä. Saatana et menee hermot!!

  • @tamautriainen
    @tamautriainen Жыл бұрын

    Eiköhän Suomen poliisi voisi ottaa tehtävänsä vakavammin, eikä laskea rikollisia noin helposti vapaalle jalalle. Lakipykälät siihen varmasti löytyvät.

  • @aliurakoitsija
    @aliurakoitsija Жыл бұрын

    Aika paljon näitä maamme rikastuttajia listalla..

  • @anttitakala375
    @anttitakala37510 ай бұрын

    Talousrikolliset?Ja niitä etsitään.Onko talousrikollinen vaarallinen?

  • @Antti-ox1ho
    @Antti-ox1ho Жыл бұрын

    Taitaa olla tuolla Espanjan Aurinkorannikolla jonkun verran kans korruptiota kun kerta sähkölaskun ja vuokran voi maksaa käteisellä ja silti suomalaiset haluaa änkeä sinne paremman ilmaston takia massoittain.:-D

  • @mattivirta

    @mattivirta

    Жыл бұрын

    on ja paljon entisiä yrittäjiä ja muita oikeitakin rikollisia tunsin yhden joka on laittoman leipomon pitäjänä siellä karkasi mielisairaalasta ja isä hankki sille talon keskeltä ei mitään pikkukytlästä josta rahtaa laittomasti korvapuusteja ja leipomuksia suomalaisiin ravintoloihin ja kiristää ravintoloiden omistajia ja uhkailee ellei osta häneltä leipomuksiaan, en tiedä mitä oli tehnyt mutta ilman lääkkeitään on väkivaltainen ja hakkaa ihmisä ilman syytäkin ja pitää myös virolaista nuorta tyttöä vankina kodissaan omaksi ilokseen takavarikoinut tytön passin ja rahat eikä päästä tyttöä koskaan ulos vapaasti. jo useimpien vuosien ajan, juttelin tytön kansaa miksei karkaa ,sanoi ettei uskalla se tappaa hänet jos jää kiinni ja nini kaukana ihmisitä asuu että ei pääse kävellen karkuun ja passiakaan ei ole kun takavarikoitu. mie lähdin pois kun uhkaili minua tappamisella

  • @teemujussila
    @teemujussila Жыл бұрын

    Ei aseteta matkustuskieltoon tai oteta haltuun ja pakenee Virkavalta: Surprised pikachu face

  • @emperorvitiate1844
    @emperorvitiate1844 Жыл бұрын

    Missä Petteri?

  • @mystermello
    @mystermello Жыл бұрын

    Onko muuten interpol euroopalainen? Ja jos on europolinkaa euroopalaisia niin eikös europoliin voi myös laitaa vihjeitä jos myös jos on tietoa

  • @vmakipelto

    @vmakipelto

    Жыл бұрын

    Interpolin päämaja ainakin on Ranskassa.

  • @transportmaisteri3535
    @transportmaisteri3535 Жыл бұрын

    Free Matukka